miniloma

lapset, loma

Kaupallinen yhteistyö: Viihdekeskus Flamingo ja Kauppakeskus Jumbo

Moi! Tänä kesänä meidän perhe on suosinut lähimatkailua ja ollaan retkeilty paljon. Muutama viikko takaperin vietettiin ihanat kaksi päivää Jumbossa ja Flamingossa tyttöjen sekä äitini kanssa. Ollaan asuttu parikymppisinä Tammistossa, joten Jumbo ja Flamingo ovat ihanan tuttuja minulle. Sieltä on paljon rakkaita muistoja vauvamahan kanssa shoppailuista ja myös Matildan ensimmäisen vuoden ajalta. Nyt tuli muuten mieleen, että kävin Jumbossa myös 4h ennen kun Mimosa syntyi… 😀 Haha, mutta hei itse asiaan. Me haluttiin fiilistellä pian loppuvaa lomaa yhdessä ja päätettiin järjestää spesiaali vuorokausi Suomen suurimmassa viihdekauppakeskuksessa. Yhden katon alta löytyy nimittäin ihan KAIKKI! Oli myös hauskaa, kun äitini tutustui ensimmäistä kertaa Jumboon & Flamingoon ja sain häneltä ihan erilaisia näkökulmia. Me tultiin tyttöjen kanssa autolla viikonlopun viettoon ja jätettiin maksuttomaan parkkiin aivan respan (Flamingo) lähelle, kun taas äitini tuli bussilla (AB-lippu) Helsingin keskustasta.

Meidän miniloman kohokohdat:

Flamingo Day Spa tarjoaa klassisia kauneudenhoitopalveluita, hierontahoitoja sekä hoito- ja rentoutuskokonaisuuksia. Olen jo pitkään haaveillut siitä, että menisimme tyttöjen kanssa käsihoitoon/kynsien lakkaukseen. He rakastavat kynsilakkoja, kimalletta ja ovat jutelleet jo pitkään kuinka upeaa olisi päästä KYNSISTUDIOON… 😀 Olikin ihan parasta kun meidän Flamingo & Jumbo vierailu alkoi lasten kynsien lakkauksella ja minun käsihoidolla. 🙂 Pienet saivat valita kynsilakat ja saimme napata ne vielä mukaan! Miten voikaan olla iso juttu päästä kynsien lakkaukseen. Tätä ollaan muisteltu moneen otteeseen.

Iloinen Heppu on aivan ihana lelukauppa joka löytyy Jumbosta Flamingoon johtavalta ”käytävältä”. Se on täynnä  toinen toistaan mielenkiintoisempia leluja, pelejä ja askartelutarvikkeita. Meni hetki ihan vain tujotellessa valikoimaa. Iloisesta Hepusta löytyy esim. lahjat kaiken ikäisille ja tiedän, että suuntaan sinne seuraavan kerran kun kaipailemme lisää askartelutarvikkeita. Tytöt sai valita yhdet tehtäväkirjat illan ruokailua silmällä pitäen. Ruuan odottaminen väsyneenä sujuu nimittäin monta kertaa helpommin, jos on samalla jotain puuhaa.. 😀

Parasta oli se, että Iloisen Hepun kanssa samassa tilassa toimii Ecolife Helsinki jonka liikkeestä löytyy laaja valikoima laadukkaita ja ekologisia lastenvaatteita/-tarvikkeita. Pystyin rauhassa tehdä ostoksia samalla kun lapset jäivät leikkimään Iloisen Hepun puolelle. Meiltä lähti matkaan tytöille upeat Kaiki Clothingin Bambi kuosiset mekot. Laitettiinkin ne heti illalla päälle. <3 Vielä pakko kehua molempien liikkeiden henkilökuntaa ja palvelua. Rakastan hyvää asiakaspalvelua ja sitä todella saimme.

Käytiin kaupoilla ja tutkittiin alennusmyyntejä. Jumbosta ja Flmaingosta löytyy kaikki mun lemppari kaupat, mm: Mango, Zara, Stockmann, VOLT ja Polarn O Pyret. Tein hyviä löytöjä tulevia juhlia ja merkkipäiviä varten.
Jumbossa on muuten kaksi ilmaista leikkipaikkaa lapsille ja viisi lastenhoitohuonetta, joista kaikista löytyy mikro. Viihdekeskus Flamingon puolella löytyy maksullinen lasten sisäseikkailupuisto Naurusaari. Monesti tytöt jaksavat käydä asioilla sen voimalla, että lupaan heille hetken leikkipaikalla.. 😀

Kaupoissa kiertelyn jälkeen mentiin kirjautumaan hotelliin ja vietiin tavarat huoneeseen. Sitten suunnattiin Finnkino Flamingo teatteriin katsomaan elokuvaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Mumma ja tytöt olivat yhdessä leffassa. On niin mahtavaa seurata lapsen intoa. Muistan kyllä omastakin lapsuudesta, että leffassa käynti oli yksi hienoimmista kokemuksista ikinä. Se tuntui niin spesiaalilta. 🙂

Vakkari hyvät kahvila/ravintolat löytyy Jumbosta, mm:  Picnic, Hanko Sushi, Classic Pizza, Classic American Diner, Makaroonitehdas. Tacobell pitää testata seuraavalla kerralla. Innostuin kun näin, että se on avattu Flamingoon. Uinnin jälkeen suunnattiin Jumbon puolelle pizzalle ja nautittiin Classic Pizzan ihanasta miljööstä sekä herkullisista pizzoista. En ole varmaan koskaan lähtenyt Classic Pizzasta pettyneenä.

Yövyttiin Break Sokos Hotel Flamingossa ja ihailtiin äitini kanssa kilpaa hotellin sävymaailmaa. Meillä oli kätevästi kaksi huonetta, jotka yhdistyi ovella. Tytöt kävivät pitkän päivän jälkeen vielä kylvyssä ja viihtyivät siellä melkein tunnin.. 😀 Lopulta pyysin heidät pois, kun meno alkoi olemaan sen verran villiä. Unta ei kyllä tarvinnut odotella.. Haha. Vietettiin äidin kanssa iltaa vielä, kun tytöt nukahtivat. Katsottiin telkkaria, syötiin karkkia ja höpöteltiin kaikesta mahdollisesta. 😀

Flamingo Spa Vesipuistossa käytiin lauantai aamuna ja varmaan sanomattakin selvää, että tämä paikka on lasten suosikki. Iso plussa pienten altaan lämpimästä vedestä mikä tekee lasten leikkien seuraamisesta rentouttavaa. Pienille suunnattu allas on myös iso ja sinne mahtuu lapset sekä aikuiset. Vesipuistosta löytyy myös kaikenmaailman liukumäet, temppuradat sekä villivirrat. Nautittiin uinnin lomassa jäätelöä ja maksu hoitu kätevästi rannekkeella. Olen muutaman kerran käynyt Spa puolella (k-18) ja se on aivan ihana. <3 Jos puolison tai kaverin kanssa kaipaatte rentoutumista niin iso suositus.

Olen viimeisen vuoden aikana innostunut erityisesti kaikesta helposta ja vaivattomasta arjen hemmottelusta. Monesti lähden miettimään pitkän kaavan ja säädön kautta, vaikka ihania vaihtoehtoja löytyy myös läheltä. On myös parasta nähdä kuinka innoissaan lapset ovat ja kuinka iso juttu heille oli päästä Break Sokos Hotel Flamingoon yöksi.

Onnekseni saan arpoa yhden 50 e Jumbo- lahjakortin ja 4kpl leffalippuja Finnkino Flamingoon. Kommentoi omalla sähköpostilla (jotta pystyn ilmoittamaan voittajille) alle ja olet mukana arvonnassa. Suoritan arvonnan 05.08.19 ja ilmoitan voittajille maililla. Meillä vetelee kesäloma nyt viimeisiä viikkoja ja päiviä joten on ihana miettiä jotakin spessua ennen arjen alkua. Mukavaa uutta viikkoa! <3Sara

Vastaa käyttäjälle Heidi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

406 kommenttia

  1. KM 29.07.2019

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  2. Susanna 29.07.2019

    Kuulostaa ihanalta paikalta?

    Vastaa
  3. Jenni G 29.07.2019

    Moi!
    Vitsi miten ihana postaus, toi hyvän mielen. On tosi ihana kuinka onnellisuus ja kiitollisuus paistaa kirjoituksesta. Oma äiti, ja omat lapset ovat todellista rakkautta ja parhautta ❤ Ihanaa kesän jatkoa teidän perheelle ❤

    Vastaa
    • Sara Parikka 29.07.2019

      Kiitos paljon kauniista sanoistasi <3<3<3 Ihanaa kesää myös teille!!

      Vastaa
  4. Matilda 29.07.2019

    [email protected]

    Vastaa
  5. Emma 29.07.2019

    Mikä spa:sta tekee k-18 ? ja oli ihanaa vielä 😉

    Vastaa
  6. Lilli Roponen 29.07.2019

    Ei vitsi miten ihana perhepäivä ?

    Vastaa
  7. Eve 29.07.2019

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! Olisi ihana mennä joku kerta omien lasten kanssa Flamingoon, meiltä vaan on vähän pidempi matka sinnepäin?

    Vastaa
  8. Krista 29.07.2019

    Mukana arvonnassa???

    Vastaa
  9. Henriikka 29.07.2019

    [email protected]

    Vastaa
  10. Jarna 29.07.2019

    Ihanaa kesää teidän perheelle ☀️?

    Vastaa
  11. Jarna 29.07.2019

    Ihanaa kesää teidän perheelle! ?

    Vastaa
  12. Sanja 29.07.2019

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  13. Nina 29.07.2019

    Mukana?

    Vastaa
  14. Heidi 29.07.2019

    Kuulostaa ihanalta! Lähimatkailu ja tälläiset minilomat on mahtavia. Olen myös kulkenut lasten kanssa oman kaupungin leikkipuistoissa, kotieläinpihalla yms. Pisin reissu tänä kesänä on ollut viikonlopun mittainen perheleiri noin 60km päässä täältä, eipä sitä aina tarvitse kauemmas lähteä.

    Söpöt nuo tyttöjen mekot! Ihanaa kesän jatkoa ❤

    Vastaa
  15. Onsku 29.07.2019

    Ihanalta näyttää teidän miniloma?

    Vastaa
  16. Emma 29.07.2019

    Jumbo&Flamingo on kyllä mahtava varsinkin lapsen kanssa, kaikki palvelut saman katon alla ja hyvä ravintola tarjonta. Asuimme ennen lähettyvillä ja saatoimme pyöriä useampia tunteja varsinkin sadepäivinä, naurusaaressa myös suosittelen vierailemaan 🙂

    Vastaa
  17. Anna e. 29.07.2019

    Teillä on ollut ihana reissu ?
    Mukana arvonnassa, josko itsekin pääsisi hemmottelemaan itseään.

    Vastaa
  18. Mira H 29.07.2019

    🙂 mukana kisassa

    Vastaa
  19. Roosa 29.07.2019

    Mukana arvonnassa ? [email protected]

    Vastaa
  20. Satu 29.07.2019

    Mukana arvonnassa 🙂 [email protected]

    Vastaa
  21. Vilhelmiina 29.07.2019

    [email protected]

    Vastaa
  22. Kati 29.07.2019

    Mukana arvonnassa! ??

    Vastaa
  23. Virve 29.07.2019

    [email protected] ?

    Vastaa
  24. Marianne 29.07.2019

    Mukana arvonnassa. Olisi ihana päästä miehen kanssa rentoutumaan yhdessä.

    Vastaa
  25. Heta Pakkala 29.07.2019

    Kuulostaa ihanalta minilomalta! 🙂

    Vastaa
  26. Heidi 29.07.2019

    Jumbo on kyllä kiva paikka! Flamingo ei oo niin tuttu.

    Vastaa
  27. Katri 29.07.2019

    On tullu kerran käytyä aika vasta flamingossa uimassa ja siellä vierähti helposti 4h 🙂 mulana arvonnassa! ?

    Vastaa
  28. Roosa 29.07.2019

    Jumbossa ja Flamingossa tulee käytyä ihan Tampereelta asti! Flamingon kylpylässä on tullut jo moneen kertaan rentouduttua. ☺️

    Vastaa
  29. Noora 29.07.2019

    Jumbo on kyllä kiva kauppakeskus. Löytyy paljon liikkeitä! Flamingossakin joskus kauan sitten käynyt.

    Vastaa
  30. Noora 29.07.2019

    Mukana 🙂

    Vastaa
  31. Hanna 29.07.2019

    Mukana arvonnassa! Nyt tiedänkin mihin suuntaan seuraavaksi tyttöjenpäivää viettämään oman tyttö trion kanssa!

    Vastaa
    • Janica 29.07.2019

      Mukana arvonnassa 🙂

      Vastaa
  32. Jenna 29.07.2019

    Kumpikin paikoista tuttuja, flamingossa viimeeksi hotellissa kun oltiin tyttöjeniltaa viettämässä ystävien kanssa. Lasten kanssa myös käyty flamingossa uimassa muutamia kertoja. ?

    Vastaa
  33. Monica 29.07.2019

    Aina ihanan pirteitä postauksia!
    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  34. Sussu 29.07.2019

    Mukana! Järjestettiin äidille 60-vuotisylläri just Jumbossa/Flamingossa (ei asuta pääkaupunkiseudun likelläkään, joten isä ja me muksut sumplattiin melkoisesti yllätyksen onnistumiseksi), ja olisi hienoa hipsiä katsomaan enemmänkin paikkaa ja myös käymään uudelleen mukavassa kylpylässä. ?

    Vastaa
  35. Sara K 29.07.2019

    Kuulostaapa ihanalta minilomalta!

    Vastaa
  36. Niina 29.07.2019

    Mukana ?

    Vastaa
  37. Veera 29.07.2019

    Mukana arvonnassa! ☺️

    Vastaa
  38. Kati 29.07.2019

    Mukana 🙂

    Vastaa
  39. Jane 29.07.2019

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  40. Anna 29.07.2019

    Mukana! 🙂

    Vastaa
  41. Annina 29.07.2019

    Ite oon haaveillu irtiottoa arjesta ja flamingo vois toimia!

    Vastaa
  42. Jonna R. 29.07.2019

    Lempi kauppakeskus, helppo asioida ja tosiaan kaikki saman katon alla ??

    Vastaa
  43. Laura 29.07.2019

    Mukana

    Vastaa
  44. Minttu 29.07.2019

    Ihanan näköinen loma ollut teillä? Tytöt varmasti muistavat reissun vielä pitkään! Mahtavaa, kun saavat kokemuksia siitä, että kotimatkaan matkailu voi olla ihan yhtä siistiä kuin ulkomaille lähteminenkin?

    Vastaa
  45. Johanna 29.07.2019

    Hyviä vinkkejä. Olemme juuri tekemässä tyttäreni kanssa kesälomareissun sinne 10.8 ja tuo arvontapalkinto tulisi enemmän kuin tarpeeseen ? mukana siis arvonnassa. Leijonakuningasta mentäisiin katsomaan ja syömään tacopeliin ym

    Vastaa
  46. Miikku 29.07.2019

    Ihanat tytöt! Ecolife on kyl lemppari ku käy jumbossa ja flamingossa!

    Vastaa
  47. Johanna 29.07.2019

    Mukana 🙂

    Vastaa
  48. Ennaerika 29.07.2019

    Mukana! Ite kanssa käyn tos paljon jumbossa, joten todella tulis tarpeen! Sähköposti: [email protected] jos ei muuten näy <3

    Vastaa
  49. Christa 29.07.2019

    Mukana! Kuulostipa ihanalta teidän miniloma. Ollaan kanssa poikaystävän kanssa tultu Vantaalta noin 10 kilometrin päästä lentokentän Clarioniin yöksi ja sieltä kuljettu bussilla Flamingoon ja Jumboon shoppailemaan, Flamingo Spahan ja syömään. Helppoa ja ihanaa!

    Vastaa
  50. Katja 29.07.2019

    Jumbo on luotto? mukana arvonnassa!

    Vastaa
  51. Ennaerika 29.07.2019

    Mukana! @[email protected]

    Vastaa
  52. Taru Lindelöf 29.07.2019

    Mukana arvonnassa! Jumbossa on kaikkea! ?

    Vastaa
  53. tiamaria 29.07.2019

    Pitää itsekki viel käyä kokeilemassa toi hotellin puoli! Ihanan näköstä 🙂 ja mukana arvonnassa

    Vastaa
  54. Enkkuli 29.07.2019

    Mukana! <3 Ite käyn paljon shoppailemassa ja leffassa jumbossa & flamingossa! Sähköposti: [email protected]

    Vastaa
  55. Tiia Ojala 29.07.2019

    ?‍♀️

    Vastaa
  56. TM 29.07.2019

    Mukana arvonnassa. Olisi ihana viedä kummityttö tuonne eskarin alkamisen kunniaksi 🙂

    Vastaa
  57. Pia 29.07.2019

    Mukana arvonnassa. Toi kuulostaa just niin unelma lomalta lapsien kanssa. Helppous ja kaikkien viihtyminen.

    Vastaa
  58. Saikku 29.07.2019

    Mukana ??

    Vastaa
  59. Riikkauuu 29.07.2019

    Meillä tulee syksyllä poikaystävän kanssa eka vuod täytee, ihana ois hänet viedä!

    Vastaa
  60. Iida 29.07.2019

    Mukana arvonnassa!?

    Vastaa
  61. Laura 29.07.2019

    Mukana arvonnassa. Olisi huippua päästä perheen kanssa! ?

    Vastaa
  62. Joanna 29.07.2019

    Mukana arvonnassa<3

    Vastaa
  63. Anniina Taberman 29.07.2019

    Teini-ikäisen tyttären kanssa olisi todella mukavaa päästä viettämään iltaa/päivää? [email protected]

    Vastaa
  64. Emilia 29.07.2019

    Mukana!

    Vastaa
  65. Tiina 29.07.2019

    Jumbo on meidän perheen suosikki kauppakeskus! Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  66. Oona 29.07.2019

    Mukana arvonnassa! ?

    Vastaa
  67. Heidi 29.07.2019

    Tosi kivat päivät ootte viettäneet! Heti tuli himo päästä Jumboon ja Flamingoon! ; )

    Vastaa
  68. Jesu 29.07.2019

    Kuulostaa kivalta. Itse olen kerran käynyt jumbossa olisi mukava käydä tyttären kanssa kun lomalla sinnepäin suuntaamme ?

    Vastaa
  69. Lotta 29.07.2019

    Asutaan ihan jumbon lähellä (alle 10 min bussilla) ja se on kyl luotto paikka! Sieltähän löytyy just ihan kaikki jo kunnon ruokakaupoist lähtien! Siel tulee viikos vietettyy varmaa useempi tunti ku viikonloppusinkaa tarvi lähtee sen pitemmälle ettiin mukavaa tekemist ?

    Vastaa
  70. Heidi 29.07.2019

    Mukana

    Vastaa
  71. Jonna 29.07.2019

    Ihana miniloma <3

    Vastaa
  72. Annariina 29.07.2019

    Mukana arvonnassa? flamingo spa on ihana! ??

    Vastaa
  73. Elina 29.07.2019

    Olisipa ihana kesänlopetuspaikka! 🙂

    Vastaa
  74. Johanna 29.07.2019

    Mukana
    [email protected]

    Vastaa
  75. Jaana 29.07.2019

    Mukana arvonnassa. ?

    Vastaa
  76. Mirv 29.07.2019

    Oi kelpaisi voitto ollaan just mietitty lähettäiskö mini lomalle flamingoon mummon lomaviikolla mummon ja vajaa 3v.n kanssa. Kiva kun sinne pääsee helposti lentokentältä nii voi täältä kauempaakin tulla. ?

    Vastaa
  77. Juulia 29.07.2019

    Olisipa ihana päästä rentoutumaan 🙂

    Vastaa
  78. Terhi 29.07.2019

    Oi ihana näkökulma lomailuun ?

    Vastaa
  79. Reetta 29.07.2019

    Olisi ihana päästä testaamaan uusi flamingon hotelli vaikka lähistöllä asutaankin!

    Vastaa
  80. Hanna85 29.07.2019

    Mukana täällä myös! 🙂

    Vastaa
  81. Maria 29.07.2019

    Mukana! 🙂

    Vastaa
  82. Silja 29.07.2019

    Ehdottomasti mukana! 🙂

    Vastaa
  83. Moona 29.07.2019

    Tuo flamingon K-18 spa on houkutellut jo pitkään ja nyt vielä, kun kehuit sitä niin täytyy varmaan etsiä kalenterista tyhjä viikonloppu ja lähteä rentoutumaan paremman puoliskon kanssa ? mukana arvonnassa ehdottomasti!

    Vastaa
  84. Tiina 29.07.2019

    Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  85. Johanna 29.07.2019

    Mukana arvonnassa! ??
    [email protected]

    Vastaa
  86. Moona 29.07.2019

    Tuo flamingon K-18 spa on houkutellut jo pitkään ja nyt vielä kun kehuit sitä, niin täytyy varmaan etsiä kalenterista tyhjä viikonloppu ja lähteä rentoutumaan paremman puoliskon kanssa ? mukana arvonnassa ehdottomasti!

    Vastaa
  87. Kati 29.07.2019

    Mukana arvonnassa. Harvoin tulee käytyä Jumbossa tai Flamingossa. ?

    Vastaa
  88. Katja 29.07.2019

    Mukana arvonnassa?!

    Vastaa
  89. Laura 29.07.2019

    Ihana miniloma, kelpais meidänkin pojille! Mukana arvonnassa jos onni suosi ?

    Vastaa
  90. Sanni 29.07.2019

    Tälleen äitiyslomalla ollessa olisi kiva päästä shoppailemaan ja/tai leffaan 9v esikoisen kanssa viettämään äiti-tytär laatuaikaa, kun vauva 3kk vie niin ison huomion päivittäin enkä ole vielä päässyt mihinkään rentoutumaan? Tulisi tarpeeseen! Ihana shoppailu- ja leffapäivä teillä ollut?

    Vastaa
  91. Jessica 29.07.2019

    Mukana arvonnassa!! Veisin hyvän ystäväni hemmottelureissulle ?

    Vastaa
  92. Maisamiisa 29.07.2019

    Ihan paras paikka lasten kanssa 🙂

    Vastaa
  93. Kaisla Dahlqvist 29.07.2019

    Ihania kuvia? hemmottelupäivä olisi tarpeen ennen lukion alkua????

    Vastaa
  94. Tita Virtanen 29.07.2019

    Ihana paikka, ollaan mieheni kanssa käyty kaksin sekä koko perhe. Paljon tekemistä lapsille 🙂

    Vastaa
  95. Anna 29.07.2019

    Mukana arvonnassa!! 🙂

    Vastaa
  96. Terhi 29.07.2019

    Mukana ?

    Vastaa
  97. Julia 29.07.2019

    Mukana arvonnassa! Lapsen kanssa Leffapäivää viettämään 🙂

    Vastaa
  98. Marika 29.07.2019

    Mukana arvonnassa ❤️ Ottaisin kummityttöni mukaan.

    Vastaa
  99. ida ihana 29.07.2019

    Mulla liittyy myös ihania muistoja Jumboon, kun oltiin siellä lapsena ja teininä siskon ja yhteisen kaverin kanssa shoppailemassa . Käytettiin koko päivä kaupoissa kierrellen ja jäätelöä syöden, ja ne oli aina niin kivoja päiviä!:) Ois kiva päästä taas siskon kanssa uudistuneeseen Jumboon ja Flamingoon, mukana arvonnassa siis1:)
    Ida Kotona kaupungissa -blogista

    Vastaa
  100. Katariina 29.07.2019

    Mukana arvonnassa!?

    Vastaa
  101. Noora 29.07.2019

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  102. Maria 29.07.2019

    Flamingo on kyllä niin luksus! Varsinkin se K18-puoli, kun haluaa romanttisesti käydä kahden kesken viettämässä esim. lähestyvää vuosipäivää. Hotellikin testiin ehdottomasti! Mukana arvonnassakin 🙂

    Vastaa
  103. Sanni 29.07.2019

    Mukana! ??‍♀️

    Vastaa
  104. Vilma 29.07.2019

    Mukana arvonnassa!? [email protected]

    Vastaa
  105. Elle 29.07.2019

    Ihanalta vaikutti teidän miniloma! Itsekkin tahtoisin päästä leffaan ja ostoksille! Mukaan tulisi mummi, jolle pieni irtiotto arjesta voisi olla kivaa!❤️

    Vastaa
  106. Mari 29.07.2019

    Mukana arvonnassa.
    Autoa ei meillä nykyisin ole,joten en edes muista koska oon viimeksi jumbossa käynyt.
    Ja nythän tosiaan AB lipulla pääsee sinne asti,jote toivotaan arpaonnea.

    Vastaa
  107. Anni 29.07.2019

    Mukana Arvonnassa. Kuulosta ihanalle minilomalle. Vesipuistokin kuulostaa sille, että sitä täytyy joskus käydä kokeilemassa perheen kanssa.Ollaan menossa perheen kanssa elokuun lopussa Helsinkiin miehen siskolle. Ensimmäinen kesäreissumme 4henkisenä perheenä ja olisi ihanaa viedä esikoinen ensimmäistä kertaa leffaan sekä hoitovapaalla tuo lahjakortti piristäisi, sillä syksyllä alkavaan päiväkotiin olisi molemmille tytöille vaate tarvetta.?

    Vastaa
  108. Lila 29.07.2019

    Mukana!

    Vastaa
  109. Satu 29.07.2019

    Olisi ihanaa päästä mini lomalle?

    Vastaa
  110. Anni 29.07.2019

    lähtisin miehen kanssa rentoutumaan, yhteinen aika kun nyt on kortilla tämän ollessa intissä☀️❤️

    Vastaa
  111. Stiina 29.07.2019

    Mukana, kerran käynyt 1 yön ja oli huikea paikka. Sillä kerralla tosin olimme ystävien häät reissulla joten emme juuri hotellista kerennyt nauttia. Mut aivan ihanat värit ??

    Vastaa
  112. Leea 29.07.2019

    Mukana arvonnassa?Olisi kiva mennä taas hemmottelureissulle.

    Vastaa
  113. Nea 29.07.2019

    Kuulostaa niin ihanalle! Ja rentouttavalle, kun jää kaikki ylimääräinen matkastressi pois !

    Vastaa
  114. Riikka 29.07.2019

    Tuttu paikka meillekin kun asuttiin Tammistossa aiemmin 🙂 Koskaan ei ole kyllä tullut yövyttyä Flamingossa.
    Mukana arvonnassa

    Vastaa
  115. Anna 29.07.2019

    10.8. menossa 6-vuotiaan kanssa Flamingoon ? Hyviä vinkkejä, kynsien lakkaus täytyy ehdottomasti toteuttaa?

    Vastaa
  116. Maune 29.07.2019

    Mukana! Lahjakortti menis kaksosten leluihin ja leffalipuilla veisin kaverit kattomaan Leijonakuningasta ???

    Vastaa
  117. Emilia 29.07.2019

    Oi olisipa ihana voittaa ?

    Vastaa
  118. Jeanette Jääskeläinen 29.07.2019

    Jumbo + Flamingo kyllä parhaat shoppailu ja irtiotto paikat ? hyvät monipuoliset liikkeet ja ravintolat ?? [email protected] mukana arvonnassa! ?

    Vastaa
  119. Christiane 29.07.2019

    Mukana [email protected]

    Vastaa
  120. Marit 29.07.2019

    Jumbo ja Flamingo ovat tuttuja paikkoja kotikaupungissa, mutta ehdottomasti haluaisin perheen viedä hotelliin minilomalle ja hipsiä kylpytakeissa uimaan. Sara, kirjoitat kivasti juttuja blogissasi ja taidan lukaista jatkossa useamminkin ?

    Vastaa
  121. Lydiah 29.07.2019

    Mukana arvonnassa:)

    Vastaa
  122. Aida 29.07.2019

    Mukana arvonnassa (: Flamingo on aina kuulostanut mielenkiintoiselta, mutten ikinä ole päässyt käymään!

    Vastaa
  123. Suvi Hattunen 29.07.2019

    Mukana arvonnassa. Kuulostaapa minilomanne ihanalta? Mäkin oon tänä kesänä suosinut kotimaanmatkailua ja oon tosi paljon kiertänyt helsingin edustalla olevia saaria. Pihlajasaarelle voin antaa ison suosituksen!?

    Vastaa
  124. Nea 29.07.2019

    Mukana arvonnassa 🙂 Kuulostipa ihanalta minilomalta! Itsekin olen Flamingossa ja Jumbossa käynyt monta kertaa, mutta Flamingon Spa puoli on vielä kokematta.

    Vastaa
  125. Ida 29.07.2019

    Mukana? ihanaa luettavaa! Voisi itsekin kokeilla enemmän lähimatkailua.

    Vastaa
  126. Sanna 29.07.2019

    Osallistutaan arvontaan! ? Jotain spessua lasten kanssa täytyy järjestää vielä kun kesää on jäljellä ☺️

    Vastaa
  127. Satu 29.07.2019

    Mukana arvonnassa. Ihana paikka. Jumbossa teen päivittäin ostokset muutenkin, flamingon hotellissa yöpynyt kerran sekä käynyt kerran kylpylässä. Olisi mukava päästä toistekkin ?

    Vastaa
  128. Rosa 29.07.2019

    Mukana arvonnassa ?✨

    Vastaa
  129. Jenna 29.07.2019

    Mukana arvonnassa! Olisi kiva päästä viettämään kumppanin kanssa laatuaikaa pitkästä aikaa kahdestaan.

    Vastaa
  130. Lyydia 29.07.2019

    Mukana arvonnassa! Olen käynyt flamingossa ja kunnossa ja on tosi ihana paikka ❤️?

    Vastaa
  131. Maria Lempiäinen 29.07.2019

    Tuo bambimekko pitäis kyllä saada omallekin tytölle! Ja flamingo spa olisi suunnitelmissa myös perheen kanssa testata.

    Vastaa
  132. Sanni 29.07.2019

    Mukana arvonnassa ? teillä on ollut mukavan kuuloinen miniloma ?

    Vastaa
  133. Piia Honkanen 29.07.2019

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  134. Jenna 29.07.2019

    Mukana 🙂 Flamingo on todella kiva paikka.

    Vastaa
  135. Essi 29.07.2019

    Mukana!
    [email protected]

    Vastaa
  136. AnnaMaria 29.07.2019

    Hemmottelu kelpaisi, ottaisin siskoni mukaan 🙂

    Vastaa
  137. Karita 29.07.2019

    Kuulostaa ihanalta tyttöjen reissulta! ? Mukana arvonnassa! ??‍♀️

    Vastaa
  138. Sari 29.07.2019

    Olispa ihana päästä perheen kanssa viettämään laatuaikaa syksyllä Flamingoon?

    Vastaa
  139. Susanna Knuutinen 29.07.2019

    Mukana arvonnassa, olisi ihanaa päästä poikien kanssa ensimmäistä kertaa Flamingoon ??

    Vastaa
  140. Katariina 29.07.2019

    [email protected]

    Vastaa
  141. Saija 29.07.2019

    Aivan ihana miniloma, pitää kyllä itsekin testata tyttöjeni kanssa. Ja noi mekot on aivan ihanat! ?

    Vastaa
  142. Rinkeliini 29.07.2019

    Harvoin osallistun mihinkään arvontoihin, mutta tämä osui sopivasti kohdalle. Olemme miehen kanssa tulossa ensi kertaa hotelli flamingoon majoittumaan täältä reilun 700 km päästä ja olisi kiva ylläri jos tästä saisi vähän extraa pieneen lomailuun ?

    Vastaa
  143. Maria 29.07.2019

    Oi ihana postaus ja todellakin mukana arvonnassa! <3

    Vastaa
  144. Riikka 29.07.2019

    Välillä oikein unohtaa mitä kivaa läheltä löytää, aina ei tarvitse kauas reissuun lähteä 🙂

    Vastaa
  145. Mirkku 29.07.2019

    Ehdottomasti mukana arvonnassa ☺️ Flamingo on paikka mihin mun tytöt on ikuisuuden toivoneet pääsevänsä ? Ihanalta kuulosti teidän reissu!

    Vastaa
  146. Minna Jaatinen 29.07.2019

    Ihanat nuo bambi mekot ? pakko varmaan mennä ostamaan siskon lapselle ??! Itsekin rakastan Jumboa ja varsinkin Flamingon puolta, jotenkin niin kiva tunnelma siellä ??

    Vastaa
  147. Äni 29.07.2019

    Osallistun arvontaan 🙂

    Vastaa
  148. Kaisa 29.07.2019

    Flamingo spa on kyl niin ihana ja jumbo myös helppo ostos paikka. Meillä poika ihastu siellä Prisman leikkipaikkaan? mukana arvonnassa, tampereelta mielellään hurauttais sinne lomalle?

    Vastaa
  149. Rosaliina 29.07.2019

    Mukana arvonnassa! 🙂

    Vastaa
  150. Rosaliina 29.07.2019

    Mukana arvonnassa:)

    Vastaa
  151. Laura 29.07.2019

    Mukana ??‍♀️

    Vastaa
  152. Matty 29.07.2019

    Jumbo on ihan paras paikka shoppailulle! Jos pääkaupunki seudulle tullaan kaupoille kiertelemään niin valitaan ehdottomasti Jumbo sen viihtyisyyden vuoksi. Kappahlin newbie osastolla tulee erityisesti käytyä koska tarjonta on suurempaa kuin täällä Kymenlaaksossa. Oi aloin jo nyt haaveilemaan pienestä irtiotosta Jumbossa ?

    Vastaa
  153. Emilia 29.07.2019

    Flamingo on kyllä paras paikka, kaikkea tekemistä löytyy yhden katon alta, parasta kun pääsee leffaan ja keilaamaan ja ihanaa kun sun tytöt on niin innoissaan jopa suomenmatkailusta ?

    Vastaa
  154. Karoliina 29.07.2019

    Monesti ollut mielessä, että pitäisi käydä tuolla! Olisi iloa koko perheelle:) 4-v vesipeto olisi innoissaan ja äiti rakastaa shoppailua, parasta ettei tarvisi erikseen lähteä moneen paikkaan vaan että kaikki löytyy saman katon alta, täydellistä!

    Vastaa
  155. Tiina 29.07.2019

    Mukana arvonnassa! Oon käynyt kerran aikasemmin Flamingossa ja Jumbossa vuonna -14 ja olis kiva päästä uudestaan! ?

    Vastaa
  156. Elina laine 29.07.2019

    [email protected]

    Vastaa
  157. Annika 29.07.2019

    Mukana! Olisi ihana päästä rentoutumaan kiireisen kevään ja kesän jälkeen sekä viettää laatuaikaa hyvässä seurassa ?

    Vastaa
  158. Heidi 29.07.2019

    Mahtavaa kuulla! Itsekin voisin ottaa kokeiluun lähimatkustuksen 5v pojan kanssa =)
    Ihanaa yhdessäoloa ja tekemistä josta jäisi muisto ❤

    Vastaa
  159. Peppi Salo 29.07.2019

    Ihana postaus! Tuli mieleen viikonloppu lapsuudesta, kun käytiin serkun ja isovanhempien kanssa Flamingossa, olis kyllä ihanaa päästä joskus käymään uudestaankin❤

    Vastaa
  160. Anu 29.07.2019

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  161. Katariina 29.07.2019

    Ihanan kuuloinen miniloma ? jumbossa tullut käytyä muutaman kerran, mutta Flamingon puolella ei ole vielä pistäydytty. Tästä tulikin yksi hyvä kohde meidän syksyn reissulle! Hyviä vinkkejä saanut sun blogista kesän tekemisiinkin ❤

    Vastaa
  162. KooKoo 29.07.2019

    Flamingo yö on kuin ois naapurissa ulkomailla ?

    Vastaa
  163. Cami 29.07.2019

    Flamingo Spa pitäis itsekin testata lasten kanssa. 🙂

    Vastaa
  164. Pilvi 29.07.2019

    Mukana arvonnassa ? pieni hemmottelu olis ny paikallaan tähä arjen keskelle ?

    Vastaa
  165. Maria 29.07.2019

    Mukana?

    Vastaa
  166. Ira Lainkari 29.07.2019

    Ehdottomasti mukana ? Kerran Flamingossa sekä Jumbossa olen käynyt mutta siitä on aikaa varmaankin 5-vuotta.

    Vastaa
  167. Päivi Laitinen 29.07.2019

    Mukana. ?

    Vastaa
  168. Linnea 29.07.2019

    Mukana!

    Vastaa
  169. Silja 29.07.2019

    ???

    Vastaa
  170. Susanna 29.07.2019

    Itse näen Jumbon nykyään vain työpaikkana, joten oli ihana lukea, miten erilaiselta paikka toisten silmissä näyttää ja kuinka laajoja vaihtoehtoja siellä oikeasti onkaan eri ikäisille.? Tästä sai kyllä myös itsekin nyt inspiraatiota lähteä ihan vaikka tänne kerrankin vapaa-ajalla ja katsoa asioita vähän uudesta näkökulmasta.?

    Ainiin, mukana myös arvonnassa? Olisi kiva yllättää ystävät leffalipuilla ja mennä katsomaan porukalla vaikka uutta leijonankuningasta?

    Vastaa
  171. Katju 29.07.2019

    Ihana arvonta eli niin mukana ?

    Vastaa
  172. Heidi 29.07.2019

    Mukana? lasten kanssa viimeistä loma viikkoa vietetään täälläkin ?

    Vastaa
  173. Heidi L 29.07.2019

    Mukana

    Vastaa
  174. Anu 29.07.2019

    Blogiasi on mukava lukea! Mukana arvonnassa

    Vastaa
  175. Johanna 29.07.2019

    Mukana arvonnassa ??

    Vastaa
    • Sanni 29.07.2019

      Mukana arvonnassa! ??

      Vastaa
    • Sirpa 30.07.2019

      Mukana arvonnassa??

      Vastaa
    • Inkku 30.07.2019

      Mukana arvonnassa.

      Vastaa
    • Mira Taipale 30.07.2019

      Mukana ihanassa arvonnassa, mä niiiin tykkäisin yllättää lapset tällä.

      Vastaa
    • Sarah 30.07.2019

      Mikä ihana postaus! Ansaittu miniloma, pikkuset niin kauniina taas ❤️
      Aurinkoisia hetkiä sinne!
      Tottakaihan arvontaan täytyy osallistua.☀️ Jännittävää!

      Vastaa
    • Heli 30.07.2019

      Mukana ??

      Vastaa
  176. Ilona 29.07.2019

    Parin päivän minilomat on ihan parhaita vaikka ei menis edes naapurikaupunkia kauemmas ❤️ Ja arvontaan ehdottomasti mukaan ?

    Vastaa
  177. Susann 29.07.2019

    Mukana ???

    Vastaa
  178. TiiStair 29.07.2019

    Kiva lomanen teillä! ?

    Vastaa
  179. Janet 29.07.2019

    Mukana arvonnassa, tulisi todella tarpeeseen, jotta voitaisiin miesystäväni kanssa viettää laatu aikaa yhdessä!!?

    Vastaa
  180. Outi 29.07.2019

    Jee niin mukana arvonnassa ???

    Vastaa
  181. Eve 29.07.2019

    Arvonnassa mukana. Omat pojat varmasti viihtyisivät uimassa ja itse kyllä nauttisin kauppojen antimista.

    Vastaa
  182. Taruski 29.07.2019

    Kuusihenkinen perhe ehdottomasti mukana <3

    Vastaa
  183. Jessica 29.07.2019

    Mukana❤️

    Vastaa
  184. Eveliina 29.07.2019

    Paljon on saanu teiltä vinkkejä pienten lasten kans reissaamisesta! 🙂 Enpäs ollut ajatellutkaan et vois lasten kans käyä flamingossa, ollaan miehen kans käyty useemmin hotellis ja shoppaileen. 🙂

    Vastaa
  185. Henna 29.07.2019

    Kerran käynyt ja aivan ihana paikka, pakko päästä uudestaan?

    Vastaa
  186. Julia Fält 29.07.2019

    Mukana ihanassa arvonnassa:)

    Vastaa
  187. Emilia 29.07.2019

    Mukana arvonnassa! ?✨

    Vastaa
  188. Essi Koivusaari 29.07.2019

    Mukana arvonnassa!?

    Vastaa
  189. Oona 29.07.2019

    Mukana??

    Vastaa
  190. Nina Nordborg 29.07.2019

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  191. Mari Rantala 29.07.2019

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  192. Nina Nordborg 29.07.2019

    Mukana arvonnassa ?
    [email protected]

    Vastaa
  193. Outi 29.07.2019

    Flamingo on ihana…viime kerrasta on jo aikaa eikä olla koko perheen voimin käytykään pulikoimassa. Leffa kruunaisi koko irtioton ?

    Vastaa
  194. Sirkka Pylväläinen 29.07.2019

    Ihana miniloma teillä <3
    mukana arvonnassa

    Vastaa
  195. Sini 29.07.2019

    Mukana! ?

    Vastaa
  196. Alli 29.07.2019

    Oi miten ihanalta kuulostaakaan! ? Harvemmin itsekään vietän Jumbon kauppakeskuksessa tai Flamingossa aikaa asioiden hoitamista pidempään. Tämän postauksen jälkeen silmäni aukesivat niiden kaikille mahdollisuuksille aivan uudella tavalla! ? Ehdottomasti täten mukana arvonnassa! ? ([email protected])

    Vastaa
  197. Jonna 29.07.2019

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  198. Taru 29.07.2019

    Mukana arvonnassa ???

    Vastaa
  199. Mia Heinonen 29.07.2019

    Ihania kuvia! Osallistun arvontaan ☺

    Vastaa
  200. Heidi 29.07.2019

    Kuulostaa aivan ihanalta paikalta, ja mitä kaikkea sieltä löytyykään:)
    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  201. Siiri 29.07.2019

    Mukana?

    Vastaa
  202. Petra Tuppela 29.07.2019

    Mukana??

    Vastaa
  203. Emmi 29.07.2019

    Mekin oltiin juuri uimassa lasten kanssa tuolla flamingo Spassa ja oli kyllä mahtava paikka. Ensi kerralla suunnataan kyllä kahdestaan ja vietetään sellanen mini loma myös. Voishan sen k-18 puolen käydä kans tutustuu 🙂

    Vastaa
  204. Tiia 29.07.2019

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  205. DN 29.07.2019

    Mukana! ??

    Vastaa
  206. Jasmin 29.07.2019

    Mukana arvonnassa!! 🙂

    Vastaa
  207. Heidi 29.07.2019

    Mukana ehdottomasti

    Vastaa
  208. Jonna Junkkari 29.07.2019

    Mukana arvonnassa?

    Vastaa
  209. Ronja 29.07.2019

    Mukana arvonnassa!☀️

    Vastaa
  210. Maria 29.07.2019

    Pienet irtiotot arjesta on parasta! Ihanaa loppu lomaa teille❤️?

    Vastaa
  211. Ansku 29.07.2019

    Mukana arvonnassa?

    Vastaa
  212. Kaisu 29.07.2019

    Kiva arvonta, ehdottomasti mukana 🙂

    Vastaa
  213. Jonna 29.07.2019

    Mukana arvonnassa ??‍♀️?

    Vastaa
  214. Jenny 30.07.2019

    Flamingo oli kyllä kiva kokemus, vaikken ehtinyt viimeksi kuin vähän tutustua kylpylään ja hotelliin.

    Mukana.

    Vastaa
  215. Heini 30.07.2019

    Samoja hyviä kokemuksia Flamingon minilomalta pari viikkoa sitten. Meillä pojat ja minä nautimme kaikesta ja suunnitelmissa on tehdä sinne uusi reissu syksyllä! ? Mukana arvonnassa siis!

    Vastaa
  216. Maija 30.07.2019

    Mukana arvonnassa. ?

    Vastaa
  217. Kaisla 30.07.2019

    Mukana!!

    Vastaa
  218. Kati 30.07.2019

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  219. Henna 30.07.2019

    Mukana arvonnassa!?

    Vastaa
  220. Annika 30.07.2019

    messissä??

    Vastaa
  221. sini huutoniemi 30.07.2019

    Mukana ?

    Vastaa
  222. Sinna 30.07.2019

    Mukana arvonnassa

    Vastaa
  223. Elina V. 30.07.2019

    Kuulostipa kivalta minilomalta! Olen mukana arvonnassa, jos vaikka onni potkaisisi ja päästäisiin poikaystävän kanssa rentoilemaan☺️❤️✌?Jumbo & Flamingo on vielä sen verran lähellä, et niihin vois lähteä vaikka arkena viettämään kivaa treffi-iltaa. ?

    Vastaa
  224. Sini Sippel 30.07.2019

    Mekin ollaan muutaman kerran oltu Flamingossa hotellissa yötä lasten kanssa, pieni irtiotto arjesta tekee niin hyvää ja kotiin ajaa alle 10min, niin ei tarvii autossa kauaa istua ?
    Ja mukana arvonnassa olen! ?

    Vastaa
  225. E 30.07.2019

    Mukana arvonnassa.?? Olipa mukava ja selkeä postaus. Pitkään aikaan en olekaan Jumbossa/Flamingossa käynyt, täytyypä lähteä vaikka sisarusten kanssa katsastamaan onko muuttunut viime käynniltä vielä kun loman vikoilla viikoilla ehtii.

    Vastaa
  226. Laura 30.07.2019

    Mukana arvonnassa. ✌️☀️?
    [email protected]

    Vastaa
  227. Johanna K 30.07.2019

    Mukana arvonnassa. ☺️☀️

    Vastaa
  228. Emmis 30.07.2019

    Mukana arvonnassa! ?

    Vastaa
  229. Katja M 30.07.2019

    Näyttääpä ihanalle reissulle! Osallistun arvontaan 🙂

    Vastaa
  230. Petra 30.07.2019

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  231. Roosa 30.07.2019

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  232. Liisa 30.07.2019

    Arvonnassa mukana. Kuulostaa ihanalta teidän miniloma ?

    Vastaa
  233. Sanna Kovanen 30.07.2019

    Mukana ?

    Vastaa
  234. Jonnaburger 30.07.2019

    Oispa ihana rentoutua vielä leffalla ja syömällä hyvin ennen meidän esikoisen syntymää. <3

    Vastaa
  235. Noora 30.07.2019

    Ehdottomasti meidänkin tytöt tuonne! Tosin täältä Savosta kun lähdetään, on oltava yötä reissussa!

    Vastaa
  236. Heidi 30.07.2019

    Mukana arvonnassa ✨ ?

    Vastaa
  237. Tinttaliisa 30.07.2019

    Jee, hyvää kesää & arvontaonnea ☀️

    Vastaa
  238. Jennifer 30.07.2019

    Mukana arvonnassa?

    Vastaa
  239. M 30.07.2019

    Mukana!

    Vastaa
  240. :) 30.07.2019

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  241. :) 30.07.2019

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  242. Satu 30.07.2019

    Mukaan arvontaan ?

    Vastaa
  243. Riikka 30.07.2019

    Mukana ilman muuta!

    Vastaa
  244. Mira Taipale 30.07.2019

    Mukana ihanassa arvonnassa. Mä niiin haluun voittaa tän.

    Vastaa
  245. Pia 30.07.2019

    Olispa kiva tuollainen perhepäivä? mukana arvonnassa

    Vastaa
  246. Julia 30.07.2019

    [email protected], mukana arvonnassa☺️?

    Vastaa
  247. Jenniina 30.07.2019

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  248. Nea 30.07.2019

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  249. Sanni H 30.07.2019

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  250. Nelli 30.07.2019

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  251. Marianne 30.07.2019

    Mukana arvonnassa ??

    Vastaa
  252. Nana Laurikkala 30.07.2019

    Todellakin arvonnassa mukana! ❤

    Vastaa
  253. Melanie 30.07.2019

    Ihana paikka, kaikille jotain.

    Vastaa
  254. Aura 30.07.2019

    Mukana arvonnassa?

    Vastaa
  255. Sini 30.07.2019

    Mukana arvonnassa? sun blogia ja instaa on ihana lukea ?ihanaa loppukesää!

    Vastaa
  256. Hanna 30.07.2019

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  257. Heidi 30.07.2019

    [email protected]

    Vastaa
  258. Annika Ulfves 30.07.2019

    Mukana

    Vastaa
  259. Sanna 30.07.2019

    Niin mukana 🙂

    Vastaa
  260. Anne 30.07.2019

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  261. Maarit 30.07.2019

    Blogiasi on ihana lukea!
    Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  262. Yeshi Ruotsalainen 30.07.2019

    Mukana arvonnassa. Tulossa just Flamingoon 3 päiväksi elokuun puolessa välissä joten tämä olisi ihana ❤️

    Vastaa
  263. Pia-päivi 30.07.2019

    Moi. Mukana myös arvonnassa. ???❤️.
    Ihania kuvia.

    Vastaa
  264. Mia 30.07.2019

    Tuollaista hemmoitteluviikonloppua on meidänkin ollut tarkoitus viettää ??

    Vastaa
  265. Marjanne 30.07.2019

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  266. Saila Kilpinen 30.07.2019

    Mukana arvonnassa!☺️

    Vastaa
  267. Anna 30.07.2019

    Aivan ihanalta kuulostaa tämä loma!
    Innostuksella mukana arvonnassa!

    Vastaa
  268. Jenni 30.07.2019

    Ihana miniloma teillä näytti olevan, ehdottomasti mukana ☀️?

    Vastaa
  269. Natalia 30.07.2019

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  270. Eveliina Kiiskinen 30.07.2019

    Mukana arvonnassa?

    Vastaa
  271. Jenny 30.07.2019

    Mukana! 🙂

    Vastaa
  272. Heidi 30.07.2019

    Ihanan kuuloinen miniloma teillä ollut. ?? Mukana arvonnassa myös. ?

    Vastaa
  273. Jessika 30.07.2019

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  274. Alisa 30.07.2019

    Mukana arvonnassa☺️ [email protected]

    Vastaa
  275. Inka 30.07.2019

    Mukana arvonnassa?

    Vastaa
  276. Tilli 30.07.2019

    Mukava postaus 🙂

    Vastaa
  277. Inka 30.07.2019

    Mukana arvonnassa?

    Vastaa
  278. Iina 30.07.2019

    Mukana 🙂

    Vastaa
  279. Iina 30.07.2019

    Arvonnassa mukana 🙂

    Vastaa
  280. Taru 30.07.2019

    Flamingon kylpylä on kyllä kiva paikka, jopa meidän vähän reilu 1v viihtyi vesipuistossa 1,5h vaikka vauvauinnin tuplavuoron tuntia ei olla selvitty loppuun saakka 😀

    Vastaa
  281. Kirsi 30.07.2019

    Mukana arvonnassa

    Vastaa
  282. Lille 30.07.2019

    Olisi ihanaa päästä koko perheen voimin pitämään hauska päivä ☺️

    Vastaa
  283. Maarit 30.07.2019

    Mukana arvonnassa! 🙂

    Vastaa
  284. Titta Valli 30.07.2019

    Teillä oli hauskaa, joten haluan olla mukana ja käydä ko. paikoissa ja lapsenlasten kanssa leffassa 🙂

    Vastaa
  285. Elina 30.07.2019

    Mukana arvonnassa ☀️

    Vastaa
  286. Ida 30.07.2019

    Mukana!

    Vastaa
  287. Anna-Kaisa 30.07.2019

    Mukana?

    Vastaa
  288. Ninni 30.07.2019

    Meidänkin perhe haluaa osallistua arvontaan 🙂

    Vastaa
  289. Riina 30.07.2019

    Mukana ollaan 🙂

    Vastaa
  290. Kaarina Pulliainen 30.07.2019

    Mukana arvonnassa ja mukavaa viikkoa! ?

    Vastaa
  291. Suvi Maarit 30.07.2019

    Arvonnassa mukana. Flamingo Day Spa on ihana paikka. (Arjensuklaasuukkoja.blogi.net)

    Vastaa
  292. Veera Pyrhönen 30.07.2019

    Oman poikaystäväni haluisin viedä flamingoon viettää kahdenkeskistä aikaa?

    [email protected]

    Vastaa
  293. Virva 30.07.2019

    Jumbo on ihan paras!
    Sinne mennään ostoksille ja viihtymään. Toki se on meitä lähellä, joten miksi lähteä merta edemmäs…
    Ihanaa tuollainen miniloma!

    Vastaa
  294. Fanny 30.07.2019

    Mukana ?

    Vastaa
  295. Janina 30.07.2019

    Mukana arvonnassa! Kuulosti ihanalta minilomalta <3
    [email protected]

    Vastaa
  296. Sanna 30.07.2019

    Mukana

    Vastaa
  297. Anni 30.07.2019

    Mukana arvonnassa

    Vastaa
  298. Anni 30.07.2019

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  299. Aida 30.07.2019

    Ihanalta vaikutti teidän reissu ? Mukana arvonnassa myös.

    Vastaa
  300. Essi 30.07.2019

    Mukana ?

    Vastaa
  301. Linda 30.07.2019

    Mukana ehdottomasti 🙂

    Vastaa
  302. Nora 30.07.2019

    Mukana

    Vastaa
  303. Tuuli 30.07.2019

    Mukana arvonnassa. ?

    Kirjoitat lapsistasi ja arjestanne ihanan positiivisesti ja lämpimästi! ??

    Vastaa
  304. Sonja 30.07.2019

    Ehdottomasti mukana!

    Vastaa
  305. Kirsi 30.07.2019

    Mukana ehdottomasti! ?☀️

    Vastaa
  306. lispe 30.07.2019

    Mukana arvonnassa. ?

    Vastaa
  307. Silja Pöllänen 30.07.2019

    Mukana arvonnassa! ?

    Vastaa
  308. Ella 30.07.2019

    Mukana arvonnassa? ?

    Vastaa
  309. Jasmin 30.07.2019

    Mukana ?

    Vastaa
  310. Nina 30.07.2019

    Mukana.

    Vastaa
  311. Saima Heikkinen 30.07.2019

    [email protected]

    Vastaa
  312. Nora 30.07.2019

    Mukana☀️♥️

    Vastaa
  313. Mimmu 30.07.2019

    Mukana!

    Ihanaa loppukesää koko teidän perheelle ??

    Vastaa
  314. Elma 30.07.2019

    Ihana reissu Teillä ? Ja ehdottomasti mukana ?

    Vastaa
  315. Laura 30.07.2019

    Mukana ehdottomasti. Teidän reissu oli ihanaa luettavaa. 🙂

    Vastaa
  316. Nina 30.07.2019

    Mukana arvonnassa ☀️ teidän miniloma kuulosti aivan ihanalta ja juurikin siltä minkä voisi itsekin omien lasten kanssa toteuttaa, kiitos ihan loistavasta ideasta ??

    Vastaa
  317. Petra 30.07.2019

    Mukana! ?

    Vastaa
  318. Paula 30.07.2019

    Kuulosti mukavalta lomalta?

    Vastaa
  319. Emma 30.07.2019

    mukana arvonnassa ??

    Oon itekki ihan super tyytyväinen jumbon ja Flamingon saatavuuksista ja palveluista, on kyllä yks suosikki paikka viedä perhe sinne kierteleen kun tulevat kylään ?

    Vastaa
  320. Jenni 30.07.2019

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  321. Kia 30.07.2019

    Mukana arvonnassa!☀️

    Vastaa
  322. Janine 30.07.2019

    Ihana teksti 🙂
    Jumbosta tullu ihan mun lemppari paikka, kun olen nyt puolivuotta asunu tässä aivan vierrsä.

    Ihanaa syksyn odotusta teille!

    Vastaa
  323. Kati 30.07.2019

    Mukana arvonnassa ?.
    Mukava kirjoitus.

    Vastaa
  324. P 30.07.2019

    Mukana arvonnassa!:)

    Vastaa
  325. Jonna Kojo 30.07.2019

    Mukana arvonnassa?❤️
    Jumbon on kiva paikka! Mukavasti vaatekauppoja!
    Ruokapaikkoja on riittävästi mutta harmiksi ne ovat aina täynnä! Liian vähän istumapaikkoja! Kahviloita lisää ja erilaisia!

    Vastaa
  326. Tikma 30.07.2019

    Mukana 🙂

    Vastaa
  327. Anu 30.07.2019

    Mukana arvonnassa.
    Jumbosta löytyy kyllä kaikki tarpeellinen saman katon alta.
    Mukava lukea tätä blogia. 🙂

    Vastaa
  328. Eveliina 30.07.2019

    Kuulostaa ihanalta! Mukana!

    Vastaa
  329. Annika 30.07.2019

    Mukana arvonnassa. Kiitos ihanasta blogista ?

    Vastaa
  330. Ida K 30.07.2019

    Jumbo ja Flamingo ovat myös minun suosikkipaikkojani, niistä löytyy kaikkea mukavaa saman katon alta 🙂 Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  331. Jaana 30.07.2019

    Mukanan arvonnassa?

    Vastaa
  332. Sanna 30.07.2019

    ?? Näyttää ihanalta! Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  333. Tiu 30.07.2019

    Jumbo on ihana paikka? Mukana arvonnassa!✨

    Vastaa
  334. Pirre 30.07.2019

    Mukana arvonnassa?

    Vastaa
  335. Miia 31.07.2019

    Meillä alkaa keittiö, wc, sisäputki ja söhköjen uusimis remontti ensi viikolla. Kun se valmis, olisi ihana päästä vaihtaa vapaalle. Mukana arvonnassa?‍♀️

    Vastaa
  336. Tanja 31.07.2019

    Mukana ehdottomasti kevät ollu tosi vaikea niin lapset kaipais nyt piristystä ❤
    [email protected]

    Vastaa
  337. Liisa 31.07.2019

    Mukana! ?

    Vastaa
  338. K 31.07.2019

    Mukana arvonnassa ☀️

    Vastaa
  339. Catarina 31.07.2019

    Ihanalta kuullosti !❤️

    Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  340. Jonnuli 31.07.2019

    Kiitos hyvästä vinkistä askartelu ja lelukauppaan. Oon aina kävelly vaan ohi kauheella kiireellä, mutta sinne seuraavalla kerralla lasten kanssa.

    Vastaa
  341. Ronja 31.07.2019

    Flamingo on kyllä <3 Täältä kauempaakin kun tulee, eikä haluais tuhlata aikaa ja stressiä kulkemisiin vieraassa kaupungissa, niin Flamingo on täydellinen! Kaikki saman katon alla, ei voi ainakaan kovin pahasti eksyä ? Ja just tuommonen sopiva ja rentouttava mini loma esim viikolonpuksi että jaksaa arkena, onnistuu ihan huippu hyvin Flamingossa!

    Vastaa
  342. Reija 31.07.2019

    Mukana arvonnassa. Ihanaa kesän jatkoa teidän pesueelle! 🙂

    Vastaa
  343. Sara 31.07.2019

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  344. Sinna 31.07.2019

    Mukana 🙂

    Vastaa
  345. Jessika 31.07.2019

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  346. Laura 31.07.2019

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  347. Linda 31.07.2019

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  348. Petra 31.07.2019

    Näin tuoreena Vantaalaisena kiva lukea☺️ tulipa tänäänkin käytyä Jumbossa.

    Vastaa
  349. Amanda 31.07.2019

    Mukana arvonnassa??

    Vastaa
  350. JP 31.07.2019

    Mukana 🙂

    Vastaa
  351. Maria 31.07.2019

    Sara, ihana kirjoitus! Mukana arvonnassa ❤️

    Vastaa
  352. Jensku 31.07.2019

    Oi votsi olis kiva viedä lapset! Mukana arvonnassa! 🙂

    Vastaa
  353. Aino 31.07.2019

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  354. riina 31.07.2019

    mukana ehdottomasti ?

    Vastaa
  355. Mariia 01.08.2019

    Osallistun arvontaan!?

    Vastaa
  356. Meri 01.08.2019

    Jumbon ja Flamingon kokonaisuus on kyllä ihan huippu! Mukana ollaan?

    Vastaa
  357. Tiina 01.08.2019

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  358. Henriikka 01.08.2019

    Mukana arvonnassa?

    Vastaa
  359. Noora 01.08.2019

    Kuullostaa huipulle. Arvontaan mukaan. ♡

    Vastaa
  360. Ninni 01.08.2019

    Mukana! 🙂

    Vastaa
  361. Sarppa 01.08.2019

    Mukana todellakin! 🙂

    Vastaa
  362. Meg 01.08.2019

    Mukana arvonnassa:)

    Vastaa
  363. Jessica 01.08.2019

    Mukana?‍♀️

    Vastaa
  364. Sini 01.08.2019

    Mukana! Asutaan ihan Flamingon lähellä, mutta en ollut tietoinen tuosta sisäseikkailupuistosta, kiitos!?

    Vastaa
  365. Minna 01.08.2019

    Flamingossa juuri toista yötä pienten poikien kanssa vietetään, mutta Jumboon ei tällä kertaa jää aikaa ? Seuraavan vierailun ehkä järjestän ilman lapsia ja pysyttelen vain Flamingon ja Jumbon sisäpuolella ?
    Mukana siis arvonnassa ehdottomasti!

    Vastaa
  366. Anne 02.08.2019

    Mukana

    Vastaa
  367. Elina 02.08.2019

    Mukana ?

    Vastaa
  368. Elina 02.08.2019

    Mukana ?

    Vastaa
  369. Sari 02.08.2019

    Mukana! Juuri teimme saman reissun perheen kanssa ja lapset tykkäsivät niin paljon! ?

    Vastaa
  370. Suvi 02.08.2019

    Mukana?‍?

    Vastaa
  371. Jonna 02.08.2019

    Mukana! ?

    Vastaa
  372. Ida 02.08.2019

    Mukana, meillä uusi arki alkanut päiväkotineen ja olisi mahtavaa voittaa.

    Vastaa
  373. Tessa 02.08.2019

    Voi vitsi miten ihanalta teidän miniloma kuulostaa???

    Vastaa
  374. Milla 02.08.2019

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  375. Leena 03.08.2019

    Kuulostaa mahtavalta toi teidän miniloma ?? osallistun arvontaan ?

    Vastaa
  376. Maikki 03.08.2019

    Mukana!

    Vastaa
  377. Laura 03.08.2019

    Mukana!

    Vastaa
  378. Jenna 03.08.2019

    Mukana! ?

    Vastaa
  379. Ellu 03.08.2019

    Mukana

    Vastaa
  380. @ [email protected]

    Vastaa
  381. Johanna 04.08.2019

    Mukana ?

    Vastaa
  382. Hanna 04.08.2019

    Ihana miniloma teillä! Osallistun mielellään arvontaan 🙂

    Vastaa
  383. Maija 04.08.2019

    Joku mini hemmotteluloma kyllä tekisi itsellekin ja lapsille hyvää. ❤️
    Teidän reissu ainakin vaikuttaa todella onnistuneelta ?

    Vastaa
  384. Eeva 04.08.2019

    Jumbossa kävin äskettäin, mutta olisi ihana kokea myös Finnkino shoppailun lisäksi! 🙂

    Vastaa
  385. Sanna 05.08.2019

    Tämä olisikin hauska kesän lopetus!

    Vastaa
  386. Henna 05.08.2019

    Mukana arvonnassa! ??

    Vastaa
  387. Tiina 16.08.2019

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  388. Susanna 17.08.2019

    Tänne on varattu pojan 10-vuotisreissu!

    Vastaa
  389. Miia 18.08.2019

    Flamingo Spassa tulee talvella käytyä usein, ihana paikka.

    Vastaa
  390. Annika 18.08.2019

    Huippua kun löytyy lähes kaikki samasta paikasta.

    Vastaa
  391. Tiiti 20.08.2019

    Ihanan kuuloinen mini-irtiotto teillä ❤️

    Vastaa