viikon pohjat

koti & sisustus, kuulumiset, me

Moiii! Kirjoitin eilen viikon parhaat postauksen ja aloin pohtimaan josko kirjoittaisin myös viikon ei niin kivoista jutuista. Ajattelin eka, että olisko hankalaa, mutta eipä ollut. 😀 Heti tuli mieleen liuta asioita. Tässäpä ne ovat. 🙂 Millaiset asiat hiertää teillä? <3Sara

Kiukuttelu / Arki vaatii totuttelua ja vaikka päiväkodissa on kivaa, niin kotona kaikki tunteet pääsevät valloilleen. Jännitys purkaantuu ja kiukku on herkässä.

Muuttoon valmistautuminen / Nyt kun meillä on muutto jossain vaiheessa (ei siis tiedetä vielä milloin ja minne muutamme, että sekin tuo oman stressin, hehe 😀) edessä on tullut aika katsoa kaikkiin kaappeihin. En tajua miten meillä on niin paljon tavaraa. Meillä ei ole varastoa kotona, joten mitään emme ole sen suuremmin hamstranneet, mutta silti pitää käydä älytön määrä tavaraa läpi ja miettiä tarkkaan mitä pidetään ja mitkä lähtee kiertoon. Tuntuu, että ihan koko ajan voisi tehdä jotain hyödyllistä ja purkaa jotakin nurkkaa. 😀

Pesukone / Meidän pesukone alkoi yhtäkkiä haista tosi pahalle. Pelästyin, että se on mennyt rikki ja kirosin miksi meidän pyykkivuoret ovat niin isot. Pesukone lemusi koko kylppärissä ja nopean googletuksen jälkeen löysin, että sitruunahappo auttaa. Ei muuta kuin apteekkiin, sitruunahappo käyttöön ja haju oli tiessään!

Projektin hallinta / Meidän taloprojektissa on muutamia liikkuvia osia ja ne kaikki liittyy sisätiloihin. Ne ovat sellaisia asoita mistä minä vastaan. 😀 Mikko hoitaa enemmän kaikkea mahdollista liittyen itse rakentamiseen suhteessa talotoimittajaan. Hänen hommat on siis 100 tylsempiä (jos kysytään multa 😀). Nyt kun projekti on todella nytkähtänyt käyntiin tarvitaan päätöksiä melkein joka viikko ja asioiden suhteen pitää olla skarppina. Voin helposti laskea 6 isoa avoinna olevaa asiaa jotka mun pitäisi saada asap hoidettua. Tämä tietty aiheuttaa stressiä ja vie aikaa.

Nälkä / Ei olla vielä löydetty hyvää rytmiä ruokailun suhteen. Kaupassa käydään ihan liian usein ja helpot arkiruuat ovat unohtuneet. Yhtenä iltana nälkä pääsi yllättämään koko porukan ja ruoka oli valmista vasta 19.00 illalla. Hermohan siinä meni yhdellä jos toisella.

Sähköposti / Mun mailissa on tällähetkellä 47 tärkeää viestiä.. mulla on joku ihme fiksaatio siitä, että alle 30 on hyvä ja siinä yleensä aina pysyn. Nyt loman jäljiltä en ole saanut rytmiä kiinni ja maili pursuaa. Sen purkamiseen pitäisi varata ihan oma aika!

Taskuparkki / Mulla oli kiire viedä tytöt äidilleni, kun olin matkalla podcastin äänitykseen. Yritin sitten keskellä ruuhkaa veivata autoa taskuparkkiin ja vieläpä keskellä Helsigin vilkasta katua. Se oli kamalaa ja autot tööttäili! Onneksi sain sen kolmannella kerrallla onnistumaan. 😀 Voi luoja!

mekko / Marimekko

laukku / Louis Vuitton

kengät / Freedom Moses*

korvikset / hm

Vastaa käyttäjälle Taija Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

10 kommenttia

  1. kata 12.08.2019

    Arkeen paluussa harvoin menee kaikki ihan putkeen! 😀 tsemppiä taloprojektin kanssa ja arkeen muutenkin! <3

    Vastaa
  2. Pia 13.08.2019

    tsemppiä projektiin!

    Vastaa
  3. Minni 13.08.2019

    Itsekkin taistellut haisevan pesukoneen kanssa, ja ihmetellyt miksi niin alkaa yhtäkkiä löyhkätä… 😀 Miten käytit sitruunahappoa? Pyyhitkö kostealla pyyhkeellä sisästä ja pesuainelokeroon loraus vai miten..?? 😀

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.08.2019

      Sitruunahappoa pesuaineen tapaan tyhjään pesukoneeseen ja sitten tehdään pesu tyhjällä koneella. 🙂 Toimii! Sitruunahappo pussissa lukee ohjeet!

      Vastaa
  4. Taija 16.08.2019

    Hei Sara!

    Pikku vinkki tuosta sitruunahaposta: kannattaa ostaa sitä kerralla vähän isompi purkki, myydään esim. rautakaupoissa (Puuilo, K-rauta, Hankkija jne.). Säästät pitkän pennin kun ostat sitä muualta kuin apteekista! Apteekin pikku pussin hinta on järkyttävä verrattuna rautakauppojen hintoihin. Ja niin, sitruunahapolla voi puhdistaa kätevästi myös mm. kahvinkeittimen, vedenkeittimen ja vaikkapa tummentuneen wc-pöntön 🙂 Monikäyttöinen tuote.

    Koskaan aiemmin en ole kommentoinut, mutta nyt sen sanon: Blogisi on ihana! Mulla on samanikäiset tytöt ja seuraan mielelläni arjen askareitasi pienten pirpanoiden kanssa 🙂

    Aurinkoa syksyysi!

    Vastaa
  5. Satu 19.08.2019

    Olipa ihana kuulla että ei se teidänkään arki ole pelkkää hattaraa vaan samat arjen haasteet sieläkin :D<3

    Vastaa