mitä on edessä?

yleinen

Moi! Mitä teille kuuluu? <3

Tällä viikolla olen tehnyt pari päivää töitä kotona ja täytyy sanoa, että ne on ihan mun lempparipäiviä. Saan kaikista eniten hommia tehtyä juurikin kotona, yksin. Tietty Mikko saattaa joskus istua tuossa vastapäätä ja tehdä myöskin omia töitä. Ollaan myös säädetty rakennusprojektia ja laitettiin tällä viikolla virallinen reklamaatio talotehtaalle. Vaikka mitään isoa virhettä ei ole vielä tapahtunut, niin lähellä ollaan oltu ja koemme, että meille myyty palvelu ei vastaa todellisuutta. Osattiin tietysti varautua siihen, että rakentaminen ei ole ruusuilla tanssimista (niitä kauhutarinoita kuulee nimittäin ihan älyttömästi) ja onneksi haasteet eivät ole päässeet liikaa vaivaamaan elämään. Pyrin ajattelemaan, että asiat on asioita ja tässä nyt vaan on aika paljon hoidettavia asioita.. 😀 Saatteko kiinni mitä ajan takaa? Monesti saatan nimittäin tunteilla milloin mitäkin asiaa ja nyt olen pysynyt rauhallisena ja asialinjalla.. Ainakin suurimman osan ajasta, hehe. 😀

Minun uusia nettisivuja rakennetaan myös kovaa vauhtia ja ensi viikolla sanon heipat ANNA:lle. Olen innoissani uudesta alusta ja siitä, että palaan juurilleni. Aloitin aikoinaan saraparikka.com kirjoittamisen ja nyt viiden vuoden jälkeen palaan sinne :). Uudella sivustolla blogi palaa normi rytmiin ja postauksia tulee säännöllisesti.. Mulla on niin kivoja aiheita ja teemoja mitä tulen käsittelemään! Olen kasannut pitkää listaa aiheista ja napannut vinkkejä ylös aina kun olen niitä teiltä saanut. <3

Unohdin muuten aikoinaan tehdä postauksen ”Tipsit Helsinkiin”. Vietimme siskon kanssa yhteisen päivän Helsingissä ja suosikeiksi nousi:

  • Hills Dumplings / NAMI mitä ruokaa
  • Relove, UFF / Ihania second hand löytöjä
  • Kahvilat / Rakastan Helsingin kahviloita
  • Päähieronta / Namina Wellness Spa, iso suositus

Kivaa loppuviikkoa! <3Sara

Vastaa käyttäjälle Anni Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 kommenttia

  1. Anni 01.10.2019

    Aivan ihanan näköiset uudet sivut! Kyllä kelpaa jatkaa lukemista 🙂 Kivaa syksyä sulle!

    Vastaa
    • Sara Parikka 01.10.2019

      oikeesti 🙂 Kiitos NIIN paljon! Ihanaa, että tykkäät. Mahtavaa syksyä Sinulle myös <3

      Vastaa