Syyslomalla

kuulumiset

Huomenta! <3 Hetken mietin, että ottaako arkirytmiin palaaminen aikanasa kun Espanjassa nukuttiin lähes 10 aamulla ja siellä oli kello myös tunnin vähemmän. Onneksi raskaus takaa sen, että alkaa nukuttaa samaan aikaa tyttöjen kanssa ja usein nuokun max kymppiin saakka hereillä. 😀 

Keitin juuri teetä ja tytöt katsovat piirrettyjä. Ollaan tämä viikko lasten kanssa syyslomalla ja eilen vietettiin ilta Lintsin valokarnevaaleilla. Parasta oli, että toinen siskoni on saapunut Lapista ja on täällä koko tämän viikon. En muista olenko kertonut, että hän odottaa myös vauvaa!!! Saamme serkukset ihan muutaman kuukauden ikäerolla. <3 Meillä onkin nyt viikonloppuna tiedossa hänen Baby Shower juhlat (jeee <3) ja maanantaina lähden hänen seuraksi Lappiin. En ole vielä käynyt heille, joten innolla odotan muutaman päivän reissua. 🙂 On myös huippua päästä juttelemaan vauva-asioista ihan ajan kanssa. 

Oon siirtynyt melkein kokonaan raskausvaatteisiin alaosien suhteen. Lemppareitani on legginssit, sukkikset ja farkut. Jos teillä on jotain vinkkejä nimenomaan alaosien suhteen, niin kertokaa ihmeessä. 🙂 Ajattelin, että en osta uutta takkia vaan pärjään omilla / Mikon takeilla + kaulahuiveilla. Välillä tuntuu, että masu kasvaa paljon nopeampaan kuin kahdessa edellisessä.. Mutta olenhan jo melkein puolessa välissä. Postauksen kuvissa mulla on h&m äitiyspuolen farkut ja ihan ”normi” paita. Kuten ootte varmasti huomanneet, niin multa löytyy paljon rentoja yläosia ja oversize neuleita/huppareita.

Tänään aamupäivällä suunnataan tyttöjen serkkujen luokse leikkimään ja illaksi rentoilua kotosalla. Mukavaa torstaita! -Sara

kuva / Amanda Aho

kengät / Dr Martens

housut / h&m 

paita / Katri Niskanen*

laukku / Louis Vuitton

korut / Kappahl*

*saatu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

10 kommenttia

  1. Sarppa 17.10.2019

    Voi miten ihana kun odotat samaan aikaan siskosi kanssa! Itse odotin samaa aikaa hyvän ystäväni kanssa ja vauvoille tuli vain muutaman viikon ikäero, se on niin ihanaa kun voi jakaa asioita ja on ihan samassa elämäntilanteessa! Hyviä vointeja ja kivaa loppu viikkoa, suunnitelmat kuulosti ihanilta 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.10.2019

      se on kyllä super arvokasta <3 Kiitos paljon, samoin sinne ihanaa syksyä 🙂 <3

      Vastaa
  2. Noora 18.10.2019

    Heips!
    Itse ainakin tykkösin käyttää ei löysiä paitoja, kerrankin niin iloisena pääsi mahaansa esittelemään 🙂
    Oi voi ei kyl raskausaikana ollut ulkonäköpaineita. No ei niitä kyllä kauhista ole muutenkaan, mutta välillä pitää miettiä mikä paita ja housut ettei makkarat näy.

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.10.2019

      Joo niin mäkin 🙂 meinasin että isoissa paidoissa on tilaa masun kasvaa 😉

      Vastaa
  3. ida ihana 18.10.2019

    Kauniita kuvia, tuo paita on ihana!<3 Hyvää odotusta ja ihanaa syysloman jatkoa teille tyttöjen kanssa!<3
    Ida Kotona kaupungissa -blogista
    http://www.lily.fi/blogit/Kotona-kaupungissa

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.10.2019

      kiitos ihana <3

      Vastaa
  4. Marika 18.10.2019

    Hei Sara! Täytyy tulla kertomaan, kuinka kivasti nämä uudet sivut on startanneet. Teksteissä on heti jotenki syvempi fiilis ja niillä on varmaan senkin takia mittaa myös enemmän. Se on kiva, koska nautin tekstiesi lukemisesta kovasti. Toki myös uusi aihe vanhojen seassa lämmittää mieltä, onnea siitä. <3

    Ihanaa syksyä ja kiitos kaikesta siitä, mitä välität työlläsi! 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.10.2019

      eikä.. kiitos tuhannesti <3 merkitsee paljon! IIIIIIHANA kommentti. 🙂 <3 Kaikkea parasta!

      Vastaa
  5. Mimmi 18.10.2019

    Voisitko tehdä saman kuin äidin puheenvuoro hänen viimeisemmässä postauksessa vastata ”Kuinka usein”haasteeseen ?..

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.10.2019

      Hei pitääpä tsekata 🙂 vaikuttaa hauskalta!

      Vastaa