pahoinvointi ja miten sitä voi hallita

baby, kuulumiset, raskaus

Moikka! Olen saanut aiheesta muutamia viestejä ja tässä yksi niistä:

Valtavan isot onnittelut vielä! <3 Kiinnostaisi lukea nimenomaan tuosta pahoinvoinnista ja sen kanssa elämisestä, esim. lähdetkö vaan kaupungille tietäen, että jossain kohtaa voi joutua oksentamaan kadulle/lähimpään roskikseen tms? ? Tätä olen (toistaiseksi) lapsettomana pohtinut, että miten sitä pystyy olemaan jos voikin koko 9kk pahoin.

Rehellisyyden nimissä olen itse miettinyt ihan samaa.. Jopa sen jälkeen kun olen kaiken sen kokenut. Oksensin Mimosaa odottaessa vielä viimeisellä viikolla ja voin pahoin lähestulkoon koko raskauden. Jälkeenpäin mietin, että miten hemmetissä selvisin siitä.  Pahoinvointi muistot oli vahvana mielessä pitkään ja se varmaan osalta vaikutti siihen, että kolmas lapsi tuntui pitkään kaukaiselta.. Nyt on käynyt niin iloisesti, että pahoinvointi loppui melkeinpä viikoilla 14-16. Tosin edelleen tulee välillä huonoja päiviä ja joudun pitämään suht tarkkaa rytmiä.

Alle koottuna keinot millä yritän hallita pahoinvointia:

Vesi ja nesteytys / Yritän juoda vettä ja p a l j o n !! Minulla oli sellainen ongelma pahoinvoinnin aikana, että vesi ei maistunut. Oksensin veden aina ulos ja tämä tuntui tosi oudolle, koska rakastan vettä ja juon sitä paljon. Jostain keksin tiivisteet ja pahimpina päivinä sain nestettä alas tiivistemehun muodossa. 😀 

2h välein syöminen / Säännöllinen syöminen auttaa. Käytännössä saa olla syömässä ihan koko ajan. Pahoinvointi tekee mut myös todella krantuksi ja siitä syystä lähinnä mä teen päätökset siitä mitä meillä syödään ja kasaan kauppalistat. 😀 Se mikä maistui eilen ei välttämättä maistu tänään. Välillä kyllä iski epätoivo sen suhteen, että mikään ei pysy sisällä. 

Lepää tarpeeksi / Monet ovat kysyneet juurikin konkretiaa. Että miten ihan oikeasti jaksaa? Ei sitä kyllä jaksakkaan.. Huomasin, että yksi tapaaminen, yksi työtehtävä tai yksi intensiivinen päivä vei voimia tosi paljon ja sen jälkeen piti pyhittää aikaa lepäämiselle. Pahinpina viikkoina tuntui myös, että kroppa tsemppasi paljon kaikissa pakollisissa menoissa ja sitten kun oli vapaata, olo oli aivan karmea. Välillä siinä tulee ihan vainoharhainen olo itselle, että miten tämä nyt näin menee.. Töissä olo on suht ok ja välillä pahoinvoinnin saattaa jopa hetkellisesti unohtaa, kun taas vapaapäivänä olo menee niin huonoksi, että miettii miten hemmetissä pystyin olla eilen töissä. 😀 Juttelin aiheesta juuri viime viikolla kahden äidin kanssa ja heillä oli ihan sama kokemus aiheesta. Oli ihana kuulla tämä, sillä välillä näitä kelailee vaan itsekseen. Pyrin lepäämään paljon ja sitten myös lähtemään väkisin välillä liikkeelle. Silläkin uhalla, että laatta lentää milloin missäkin. Viime kuukausina olen juossut vessaan ja oksentanut parkkihalliin sekä teiden laidoille vähän liiankin monta kertaa.. :/

Raikas ilma / Mua auttaa aina rauhallinen kävely ja nimenomaan raikas ilma. Tuuletan myös kotona tosi usein ja kaipaan raikkaaseen ilmaan. Lopetin tuoksujen käytön ja minimoin kaiken ”tunkkaisen” pois. Kävely tekee kropalle myös hyvää ja nyt kun treenaaminen jäi osaltani jo alkuraskaudessa pois, meinaan kyllä pitää kynsin ja hampain kiinni kävelemisestä sekä raskausajan pilateksesta. 

Valita jos siltä tuntuu / Mulle oli tärkeää jauhaa mun olosta läheisille. Halusin kertoa mun ajatuksista ja jakaa tarkkoja olotiloja. Tuntui, että mun ei tarvinnut ihan yksin kantaa pahaa oloa kun läheiset kuunteli ja tsemppasi. 

Vitamiinit / Tämä on ihan mun oma kokemus ja minulla ei ole aiheesta mitään tarkkaan tietoa tai edes ymmärrystä.. Avaan kuitenkin ajatuksiani raskausajan vitamiineista, jos tästä olisi vaikka jollekin apua. Aloitin raskauden alkuvaiheessa apteekista ostetut vitamiinit, jotka on suunniteltu raskaana oleville. Siinä vaiheessa, kun oloni oli kaikkein huonoin lopetin syömästä myös vitamiineja. Meni vajaa viikko ja oloni koheni. Jatkoin heti vitamiineja ja paha olo alkoi seuraavana päivänä. Otin vitamiinin aina ruokailun jälkeen, joten tyhjästä mahasta se ei voinut provosoitua. Anyway… tämän huomatessa lopetin vitamiinit ja meni 5päivää niin olo oli suht hyvä. Nyt en ole enää kärsinyt pahoinvoinnista läheskään samoissa määrin. Päätin jatkaa pelkällä d-vitamiinilla, koska muut vitamiinit saan ruuasta. Olen myös yllättynyt siitä kuinka neuvolassa ja lääkärissä ollaan uskottu tähän mun teoriaan ja pidetty sitä hyvinkin todennäköisenä.. Siis what! Voiko kyse olla näin yksinkertaisesta jutusta, että joku vitamiini ei ehkä sopinut mulle tms. Nehän on 100%-200% määriä monia sortteja mitä nuo monivitamiinit pitää sisällään. Onko kellään tähän ajatusta? 🙂 

Syö mitä tekee mieli / Syön normaalisti todella kasvispainotteisesti ja voisin hyvin kuvitella elämän ilman punaista lihaa ja kanaa. En myöskään ole juonut maitoa vuosiin, vaan janojuomana menee vesi. Nyt raskausaikana kroppa huutaa lihaa ja maitoa. 😀 Ihan älytöntä! Juon maitoa aina päivällisellä ja lemppari ruokia ovat lapsuuden klassikot kuten jauhelihakastike. Uskon, että kroppa osaa jollain tapaa kertoa mitä se tarvitsee. 

Pidä nämä mukana / Vesipullo, muovipussi (jonne voi tarvittaessa oksentaa), paperia/kosteusliinoja (joilla voit puhdistaa kädet ja suun) + eväitä esim pähkinöitä ja banaani.

Koen, että pahoinvointini oli todella kovaa ja samalla tiedän, että painoni ei laskenut, enkä hakeutunut lääkäriin vaikka välillä olisi mieli tehnyt. Tiedän siis, että monet kärsii vielä monta astetta voimakkaammasta pahoinvoinnista. Kaikki sympatia täältä suunnalta <3. 

Hei ihanaa uutta viikkoa! Maanantaina mulla vaihtuu aina uusi rv, joten se on erityisen kiva viikonpäivä. 🙂 Marbellan reissu vei kyllä yllättävän paljon voimia, mutta nyt on ihanaa päästä Lappiin rentoutumaan siskon luokse. Olisi ihanaa kuulla teidän ajatuksia tähän aiheeseen liittyen. 🙂

<3Sara

ps. kuvassa mun lemppari aamiainen.. ruisleipää ja smoothieta! Aamupala on melkein se tärkein ruoka ja joinain päivänä syön sen kahdesti. 😀

Vastaa käyttäjälle Ensku Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

52 kommenttia

  1. Johanna 21.10.2019

    Mulla oli myös ihan jäätävä pahoinvointi viikolle 14 asti, ja aina oli joka paikassa mietittävä että mihin voin tarvittaessa oksentaa.. 😀 ja hei ihan sama juttu vitamiinien kanssa! Söin jotain raskausmonivitamiinia, ja ihan joka kerta sen jälkeen heti oksennus, joten lopetin sen ottamisen. Toivottavasti sun loppuraskaus sujuu ilman pahempaa oloa <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.10.2019

      voi ääh.. kurjaa! Hei onpa hassua toi vitamiini homma.. tai jotenkin en tullut sitä ajatelleeksi ennen raskautta. Kiitos paljon <3 ja hei ihanaa syksyä sinne!!

      Vastaa
  2. Jesu 21.10.2019

    Kärsin myös voimakkasta pahoinvoinnista ja esim. Hampaiden pesu aamuisin loppuraskaudestakin on mahdoton suoritus, jos ei halua oksentaa sen jälkeen.. Mutta itellä paras apu oli vauvojen pussi smoothiet! Kaupassa varmaan ajattelivat, että reilu 1v ei saa muuta syödä kun äiti veti kymmeniä smoothieita viikossa ?? etenkin töissä ja huonon olon muuttuessa oksennukseksi oli joko mitä oksentaa tai sai helpotuksen oloon hetkeksi. Ja kukaan ei huomannu kujoka vessa reisdu yhden äkkiä söi ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.10.2019

      Joo hei toi hampaiden pesu on paha :/ 😀 oikeesti! Ihan huippu vinkki!! 🙂 Kiitos!

      Vastaa
  3. Hanna 21.10.2019

    Paljon onnea koko perheelle tulevasta pienestä ❤️
    Mulla oli muuten kanssa esikoista odottaessa toi vitamiini pahoinvointi!! Meni vielä aikaa ennenkuin hoksasin yhdistää, että aina sen vitamiinin jälkeen tuli paha olo? ihmeellistä! Toisen raskauden kohdalla söin vitamiineja aina kun muistin, niin sillä tavoin ne ei aiheuttanut niin huonoa oloa?

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.10.2019

      kiitos paljon <3
      ei vitsit.. onneksi tajusit yhteyden.. Mulla meni kyllä hetki, että hiffasin.
      Ihanaa syksyä sinne 🙂

      Vastaa
  4. Crista 21.10.2019

    Pahoinvointi varsinkin alkuraskaudessa oli täälläkin aika pahaa. Olin kuitenkin senverran tunnollinen, että töihin menin vaikka tiesin oksentavani ja niin oksensinkin töissä ja useita kertoja vuoron aikana. Olin eri maassa töissä eikä siellä ollut ketään tuttua. Aina kun pääsin käymään kotona noin joka toinen viikko niin olo olikin parempi enkä oksentanut kotilomilla kertaakaan. Oma veikkaus että työstressi ja yksinolo ilman miestä aiheutti minulle pahoinvoinnin

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.10.2019

      voin uskoa, että tuo tilanne aiheutti vielä lisä stressiä.. Oon huomannut, että mulla vaikuttaa reissaaminen ja kotoa poissa olo hurjan paljon myös oloon..
      hei ihanaa viikkoa sinne 🙂

      Vastaa
  5. P 21.10.2019

    Mulla oli myös järkyttävä pahoinvointi jonnekin rv 16-17 asti ja oksentelut alkoi aika pian sen jälkeen kun saatiin tietää tulevasta pienokaisesta. Oli se hurjaa ja juuri tuollaista kuin kuvailit, että toisena päivänä tsemppasi töihin ja vapaapäivänä mietti miten sitä jaksoikaan 😀 mutta huomasi kyllä, että kun ei vapaapäivänään voinut tehdä yhtään mitään muuta kuin maata koska oli niin huono olo ja vain miettiä, että kumpa ei oksentaisi ja samaan aikaan toivoa, että jos oksentaisi niin ehkä olo helpottuisi 😀 kyllä siinä oli viikot pitkiä ja pelkäsi, että koko raskaus menisi huonosti voidessa. Onneksi se loppui kuin seinään ja sen jälkeen oli niin helppo raskaus ja vielä päivää ennen h-hetkeä oltiin puuhommissa mieheni kanssa. 😀 toivottavasti sinullakin on loppuraskaus oireeton :). Oliko sinulla Matildasta myös pahoinvointia? Kiinnostaisi kuulla, jos haluat avata postausta aiheesta, että onko sinulla ollut aavistuksia aiemmissa raskauksissa ja tässä nykyisessä vauvan sukupuolesta vai oletteko kysyneet aiemmin/aiotteko kysyä nyt etukäteen :). Itsellä oli todella vahvasti liki alkuviikoista asti sellainen olo, että poika tulee, mutta loppuun asti jännättiin ja poikahan sieltä tuli <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.10.2019

      kuulostaa hyvinkin tutulta tuo pahoinvointi.. huoh! Onneksi sielläkin se loppui 🙂
      Mulla oli Matildasta pahoinvointia, mutta ei niin pahaa kuin Mimosasta. Ollaan kysytty molemmissa etukäteen ja meinataan nytkin. Olen aikaisemmin veikannut aina väärin 😀 Saapas nähdä.. Kirjoittelen aiheesta teille pian enemmän! <3

      Vastaa
  6. Noora 22.10.2019

    Miä kannoin hirveän huonoa omatuntoa, kun en syönnyt vitamiineja. Ne aiheutti pahaa oloa ja sai oksentamaan monesti sen oton jälkeen. En kuitenkaan kehdannut neuvolassa mitään sanoa, vaan vastasin syöväni niitä kun kysyttiin.
    Toisen lapsen kohdalla aamuisin ei voinut hampaita pestä missään kohtaa raskautta. Ja mulle se oli kamalaa, kun halusi raikkaan hengityksen ja puhtaan olo aamusta.

    Vastaa
    • Sara Parikka 24.10.2019

      ymmärrän sun fiilikset.. mäkin vähän huonona selitin, että en pysty syömään vitamiineja ja yllätyin kovasti kun ammattilaiset olivatkin samaa mieltää. Joo hei tuo hampaiden pesu on myös paha.. :/

      Vastaa
  7. Lukija Niina 22.10.2019

    Moikka ja miljoona kiloa onnea tulevasta perheen lisäyksestä! 🙂 Täällä kärsittiin kanssa valtavasta pahoinvoinnista loppuun asti. Kiloja putosi kun mikään ei välillä pysynyt sisällä. 🙁 No siitäkin selvittiin. Nyt esikoinen 9 v ja toista odotellaan ihan alussa 🙂 vähän jännittää kun on noin paljon vuosia välissä. Ihanaa odotus aikaa teille! 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 24.10.2019

      Kiitos <3 Hei kiitos viestistä ja onnea kovasti myös sinne :))
      Toivotaan, että selviät nyt ilman pahaa oloa!

      Vastaa
  8. Sarppa 22.10.2019

    Samaistun! Pahoinvointi kesti noin rv 20 asti tosi voimakkaana. Kerran laattasin jumbossa kun ei vaan kerennyt vessaan… se olo heikkenee niin yhtäkkiä. Mulla oli hirvee lihan himo myös raskaana, ja tosiaan ennen raskautta vedän aika kasvis painotteista. Lihatiski oli sillon best! 😀 Poikaa odotin…
    Tsemppiä viikkoon!

    Vastaa
    • Sara Parikka 24.10.2019

      ymmärrän.. huhhei! 😀 kiitos paljon, samoin sinne <3

      Vastaa
  9. Mari 22.10.2019

    Pahoinvointirannekkeista on ollut monille apu.

    Mulla auttoi kun pidin aamuisin aina näkkäriä sängyn vieressä ja heti herätessä söin sitä. Olen tosin aina ollut onnekas ja selvinnyt melko lyhytkestoisilla pahoinvoinneilla.

    Mulla kävi monesti niin,että huono olo tuli ja meni yhtä nopeasti. Saatoin käydä oksentamassa,ja sen jälkeen jatkaa ennen oksennusta syömääni sämpylää kuin ei mitään 😀

    Tsemppiä loppuraskauteen!

    Vastaa
    • Sara Parikka 24.10.2019

      Joo hei testasin niitä viime raskaudessa 🙂
      Ihana kuulla, että selvisit noin!
      Kiitos paljon <3 mukavaa syksyä sinne!!

      Vastaa
  10. Salla 24.10.2019

    Minulla vitamiinit tekevät tuon saman! En ymmärrä, jätin pois ne rv 9 ja olo sen jälkeen ollut huomattavasti parempi??

    Vastaa
    • Sara Parikka 24.10.2019

      Hei hyvä että hoksasit tuon 🙂 IHana kuulla, että olo parani!

      Vastaa
  11. Emma 24.10.2019

    Mä muistan myös viimeisimmästä raskaudesta ton vitamiinien aiheuttaman pahoinvoinnin. Tajusin sen kun ne loppui ja olin muutaman päivän ilman. Sit kävin hakemassa lisää ja pahoinvointi alkoi taas. Muuten oli vaan väsymystä ja vähän etova olo, mut ne vitamiinit kyllä aiheutti sen oikean pahoinvoinnin. En nyt muista mitä kaikkea ne sisältää, mut mulle aiheuttaa normaalistikin sinkki-tabletit huonoa oloa, ja kun otin tän kotona puheeksi niin mun mies sanoi ihmetelleensä miksi hänellä myös välillä aamuisin paha olo. Siihen loppui sinkin syöminen.
    Kaikkea hyvää sulle ja sun perheelle sekä paljon onnea perheenlisäyksen johdosta!

    Vastaa
    • Sara Parikka 24.10.2019

      joo hei sinkki on mullekin just se paha..
      Kiitos paljon viestistäsi <3 ja ihanaa syksyä!

      Vastaa
  12. Laura 24.10.2019

    Mulla sama etten voinut syödä etenkään alkuraskauden aikana monivitamiineja, paha olo moninkertaistui ja oli huomattavasti parempi olla ilman vitamiinilisää. Löysin kaupasta valmisteen jossa oli vain Dvitamiinia ja foolihappoja. Tuo valmiste kävi vatsalle paljon paremmin. 🙂 Nyt loppuraskaudessa otan dvitamiini+foolihappilisän lisäksi vielä rautavalmisteen suihkeena (hemppari matala ja vatsani ei siedä rauralisiäkään). Tsemppiä väsymykseen ja huonoon oloon!

    Vastaa
    • Sara Parikka 24.10.2019

      Hei pitääpä kokeilla tuota yhdistelmää. 🙂 Kiitos vinkistä!! ja kiitos paljon <3

      Vastaa
  13. Jemina 24.10.2019

    Hei, onnea pienokaisesta! Täällä samanlaisia kokemuksia vitamiineista. Riitti ihan, että skippasi aamulla vitamiinin, niin päivä sujui paremmin. Söin apteekista saatavia raskausvitamiineja. Kun tajusin yhteyden, vaihdoin monivitamiiniin ja d-vitamiinit erikseen. Sama homma jatkui. Tiputin vielä d-vitamiinin pois, siihen oikeastaan loppui pahoinvointi. Kokonaan en laita pahoinvointia vitamiinien piikkiin, kärsin pahasta pahoinvoinnista rv 15 asti ja loppuaika tuosta oli jo helpompaa ja yhdistin pahoinvoinnin vitamiineihin. Luin, että esimerkiksi jonkin vitamiinin ”yliannostus” voi aiheuttaa pahoinvointia. Onneksi raskausaikani on painottunut kesään, joten auringosta on saanut d-vitamiinia. Onhan monissa maidoissakin lisättyä d-vitamiinia. Näiden voimalla menty ensimmäinen raskaus d- vitamiinin osalta. Ensi viikolla la. 🙂 Kaikkea hyvää ja ihanaa syksyn jatkoa! <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 24.10.2019

      kiitos viestistäsi <3 hei ihanaa, että siellä on h-hetki lähellä. Kaikkea parasta ja NAUTTIKAA!!!! 🙂

      Vastaa
  14. H 24.10.2019

    Täällä sama kokemus vitamiineistä!! Mulla ne aiheutta alussa mieletöntä närästystä/pahoinvointia, miehen siskolla myös kamalaa pahoinvointia. Kyllä siinä pahan olon kourissa miettii kuinka hitsissä selviytyä tämä koko aika, onneksi se on siellä(kun täälläkin) helpottanut! 🙂 Jaan myös tuon vesi jutun totisesti, pahoinvointi jäi muutamaan huonompaan päivään, vaan vettä en voinut kuvitellakkaan juovani ilman älytöntä närästyästä ja pelkkä ajatus renniestä itketti. 😀 Vaikka tosiaan aina juonut vaan ja ainoastaan vettä, onneks nyt maistuu sitäkin paremmalle !! Tsemppiä ja onnea odotukseen, täällä mennään ilmeisesti muutaman viikon jäljessä. :> <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 24.10.2019

      Kiitos paljon viestistä 🙂 Oon kyllä yllättynyt kuinka monella on samoja kokemuksia vitamiineista. :/
      haha, tuo vesi homma on niin hassu 😀
      Hei kiitos paljon <333 kaikkea parasta myös sinne ja hyviä vointeja!

      Vastaa
  15. Piu 24.10.2019

    Mulla pyörähtää huomenna viikkoja 22+0. Pahoinvointia on edelleen, pari kertaa oksentanu, muuten etovaa oloa aika ajoin, mikään tietty asia ei laukaise pahoinvointia mulla,eikä sitä mikään vie poiskaan?. Alussa olin töissä ja se oli ihan tuskaa, pahoinvointi ja migreeni – yhdistelmä asiakaspalvelutyössä ei toimi.

    Meillä pojat (= reilu 5v ja reilu 3v), heistä ei ollut tällaista pahoinvointia. Mutta ihmekös, koska nyt odottelen tyttöä?,kaikki oireet on tullu niin paljon voimakkaammin.

    Ja vitamiineista, mulla laukaisee se yks tietty vitamiini oksennuksen. Merkkiä en muista mut joku pinkki/lila purkki muistaakseni. Ja näin on ollut monella muullakin, mikä lie ainesosa sitten on mikä sen tekee. Nyt mulla käytössä ihan eri vitamiini, eikä pahoinvointia siitä ainakaan ole tullut??.

    Vastaa
    • Sara Parikka 24.10.2019

      oi ihanaa, siellä pieni tyttönen masussa <3
      Hei mulla on just se pinkki/lila purkki ollut... oon ihan yllättynyt siitä kuinka tämä on vaikuttanut moneen. Luulin, että keksin tän puoliks omasta päästä 😀 Ihanaa kuulla, että sillä on oikeasti merkitystä!

      PItää koittaa jotain toista vitamiinia 🙂 Hei hyviä vointeja sinne ja ihanaa syksyä <3

      Vastaa
  16. Vilma 24.10.2019

    Olen farmaseuttina kuullut monen kokevat pahoinvoinnin liittyvän nimenomaan vitamiineihin. Onko sulla käytössä mikä vitamiinivalmiste? Kuitenkin foolihappo on erittäin tärkeää raskauden aikana, joten sitä voi myös ostaa ihan omana valmisteena, jos tuntuu, ettei raskausajan vitamiinit uppoa 🙂 Tsemppiä odotusaikaan!

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.10.2019

      Okei..Mulla oli sellainen pinkki/liila raskausajan vitamiinivalmiste.. Joo oon käsittänyt myös, että d-vitamiini ja foolihappo olisi ne tärkeimmät. 🙂 Kiitos paljon!

      Vastaa
      • Vilma 28.10.2019

        Tämä on täysin siis empiirinen havainto työni puolesta, mutta juuri se violetti paketti on aiheuttanut eniten pahoinvointia, joten kannattaa kokeilla jotain toista valmistetta 🙂

        Vastaa
        • Sara Parikka 29.10.2019

          Okei hei vitsit.. kiitos vinkistä. Kokeilen jotain toista 🙂

          Vastaa
  17. Ensku 24.10.2019

    Vitamiineista ainakin sinkki aiheuttaa osalle ihmisistä pahoinvointia. Ja siis ihan ilman raskauttakin. Itse kun otan sinkkiä niin hetken päästä on olo aivan kamala, olin raskaana tai en.

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.10.2019

      joo sama täällä!

      Vastaa
  18. Jutta 24.10.2019

    Moi!
    Mulla oli raskauden aikana myös käytössä vitamiinit. Voin aivan järkyttävän pahoin melkein koko raskauden, kunnes aloin pohtimaan tuleeko pahoinvointia myös vitamiineista. Tein samanlaisen testin kuin sinä ja yllättäen huomasin että oksentaminen loppui lähes kokonaan ..

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.10.2019

      älä viitti.. voi hitsit kyllä..

      Vastaa
  19. Ellu 24.10.2019

    Täällä myös yksi oksentelija. Viikolta 6 se alkoi ja jatkui aamusta iltaan oksentamisella viikolle 25. Ehdin olla kolme kertaa tiputuksessa sairaalassa kun välillä mikään ei kestänyt hetkeäkään sisällä :/ pisin osasto jakso oli 11 pv.
    Painoa lähti 20 kiloa 4 kuukaudessa. Onneksi oli mistä lähteä ?
    Onneksi ei tarvinnut raskauden loppuun asti oksentaa vaan sain myös muutamia kuukausia nauttia ❤ nyt meidän poika on 3kk ?
    Vielä on raskaus ja vaikea synnytys joka johti hätäsektioon niin tuoreesti mielessä että sisaruksia saa poika tovin odottaa jollei jää ainokaiseksi x)

    Vastaa
    • Sara Parikka 10.11.2019

      Hui… sinulla oli selkeästi vielä monta tasoa vaikeampi tilanne. Ihana kuulla, että nyt kaikki hyvin <3
      Kaikkea parasta sinne ja toivottavasti pääset käsittelemään synnytystä ammattilaisen kanssa <3
      Ihanaa viikonloppua!!

      Vastaa
  20. Taru 24.10.2019

    Heippa,
    Halusin vielä tänne varmistaa lukijoille että alkuraskaudessa pahoinvoinnista kärsii 3/4 osa raskaana olevista ja joillain se valitettavasti voi jatkua ihan loppuraskauteenkin asti, onneksi Sara sinun pahoinvointi ei ole ollut niin vahvasti läsnä tässä raskaudessa <3 mutta siis jotkut vitamiinit varsinkin foolihappolisä on raskauden alkukolmanneksella viikkoon 12 hyvin tärkeä, eli jos epäilee vitamiinien olevan osasyynä pahoinvointiin niin enne niiden lopettamista olisi hyvä keskustella asiasta neuvolassa 🙂 Ihanaa syksyä ja odotusaikaa koko perheelle Sara <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 10.11.2019

      hyvä pointti <3

      Vastaa
  21. Salla 24.10.2019

    Onnea raskaudesta!❤️
    Täällä menossa RV 16 ja edelleen pahoinvointia ja aamut alkaa yökkimällä sappinesteet pönttöön. Voin samaistua niin moneen kohtaan noista mitä korjoitit. Inhottaa tuo kun joutuu kokoajan syömään ja liikkuminenki jääny väsymyksen ja pahoinvoinnin takia. Ja toi, että normaali vesi ei mene alas! Mä myös oon raahannu töihin mukaan mehutiivistettä tai kivennäisvesi, että saa jotain juotua. Ennen tottunut aina juomaan vaan vettä paljon. Onneks tällä viikolla jo vähän paremmin vesi maistunut. 🙂
    Olen myös kuullut tosi monelta tuota, että vitamiinit aiheuttaa pahoinvointia ja ihan ammattilaisilta. Mulla auttoi, että en ottanut tyhjään mahaan, mutta silti aina unohtuu ottaa ja otan vitamiinit ihan satunnaisesti.

    Vastaa
    • Sara Parikka 10.11.2019

      Ymmärrän hyvin. Hirmuisesti voimia sinne <33

      Vastaa
  22. Janina 24.10.2019

    Tää oli tosi mielenkiintonen juttu, koska oon itsekin raskaana ja odotan meidän ensimmäistä lasta. Eka kolmannes on kohta ohi ja nyt oon alkanut huomata olon kohentuvan. Mulla on ollut ihan tolkuton väsymys, töissä jaksan ihan hyvin, mutta vapaapäivät menee nukkuessa. Etovaa oloa on ollut jonkin verran ja oksentanut oon pari kertaa. Kerran oksensin koulun parkkiksella suoraan viereiseen ruutuun, kun olin saanut auton parkkiin ja ehdin ainoastaan avata oven. ? Mulle auttoi, kun aloin ottaa vitamiinit päivällisen tai iltapalan yhteydessä aamun sijasta ja joskus oon jättänyt kokonaan ottamatta oman olon mukaan. Hauska juttu toi maito, koska mäkään en oo vuosiin juonut maitoa ja nyt sitä tekee mieli joka aterialla! ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 10.11.2019

      Hei oon kuullut, että just tuo ilta auttaa vitamiinien suhteen.. ehkä pitäisi kokeilla 🙂
      haha tuo maito on kyllä hassu 😀
      Hei kaikkea parasta odotukseen <33

      Vastaa
  23. Niina 24.10.2019

    Ihanaa kuulla että en oo ainoa joka miettinyt vitamiinin aiheuttamaa pahaa oloa.
    Kun minustakin kun aamusta otan vitamiinin nii tulee huono olo ja yököttää yms!! Olen sen sitten siirtänyt iltaan niin ehkä vähän helpompi!

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.10.2019

      Jep! hyvä jos on helpottanut <3

      Vastaa
  24. Hellu 25.10.2019

    Täällä myös pahoinvointi kirkkaasti mielessä ja edelleen välillä tulee pahaa oloa (rv32+0 tänään). En kyllä tajunnut itse tuota vitamiini asiaa, mutta tietääpä kenties vastaisuudessa. Mulla auttoi kylmä pahinpaan oloon. Niinpä söin yleensä aamulla ensimmäisenä amppari mehujään. Mehujäitä siis kului jonkin verran, että sai jotain alas ja samoten imeskelin jääpaloja. Niitä laitoin myös veteen, että vesi oli oikein kylmää myös.

    Mulla alkoi pahoinvointi viikolla 5, kun oltiin Teneriffalla ja se loma menikin lopusta sitten aivan surkeasti. Tuli aivan järkyttävät närästykset. Se oli jotain ihan järkyttävää kipua, poltetta ja huonoa oloa kierin vain lattialla tuskissani ja loppujen lopuksi päivä ennen lähtöä jouduin sairaalaan ja olin siellä yön. Onneks olo parani sen verran, että just just kerkesin taksilla lennolle ja pääsin kotia voimaan pahoin. N. 18 viikolla pahoinvointi loppui yllättäin ja olo parani sen puolesta. Iskiaskivut mulla oli jo ennen raskautta ja sehän ei parantanut lähtöasetelmia millään tapaa. Heti alusta asti oli hirvittävän vaikeaa päästä sängystä ylös tai tuolilta tai ylipäänsä liikkua. Kipu oli koko ajan matkassa mukana. Erittäin fyysistä työtä tekevänä nämä kaikki vaikeutti työntekoa ja olenkin ollut töissä tämän raskauden aikana huimat 1,5kk?? rv 29 jälkeen vasta selkäkivut helpotti ja nyt on pystyny paljon helpommin olemaan sen puoleen, vaikkei nyt kauaa voi olla seisaallaan ilman, että tulee kipeäksi. Harmittaa, kun liikunta jäi kokonaan pois, mutta onneksi ei enää kauaa niin pikkunen on sylissä ja pääsee normaaliin olotilaan pikkuhiljaa. Aah, että niin odotan sitä. Liitoskivut ja muut on ollu myös todella pahat ja menkkamaiset kivut ja supistelut alkoi jo viikolla 20. Ihan kauhea raskaus ja voikin mennä hetki ennen kuin toista lähtee yrittämään ?? asiaa ja olotiloja ei sinänsä helpota, että mies lähti 24 vuotiaana kesällä armeijaan viimeisen jalkaleikkauksen jälkeen ja on siellä sitten seuraavaan kesään? ystävät ja tutut 400km päässä, joten aikalailla yksin mennään, mutta näillä mennään. Olisin kyllä jo valmis puskemaan tämän vauvan ulos, jotta olot helpottais, mutta täytynee malttaa vielä hetki?

    Ei ollut tarkoitus kyllä ihan näin vuodattaa, mutta niin nyt pääsi käymään. Kylläpäs helpotti. Tsemppiä sinne ja ihanaa loppu odotusta toivotan! Kyllä me naiset ollaan sitten vahvoja!

    Vastaa
    • Sara Parikka 10.11.2019

      Huhhei, ymmärrän hyvin. Kiitos kun jaoit tarinasi <3 Olet kyllä oikeassa, että me naiset olemme rautaa!! 🙂

      Vastaa
  25. Pauliina 28.10.2019

    Heippa, mulla oli ihana sama raskausaikana,et apteekista ostetut raskausajanvitamiinit sai mulle todella pahan ja yllättävän olon, ja kun ne lopetin, niin olo ei ollut ollenkaan niin huono. Puhuin siitä silloin mun muiden äiti ystävien kanssa ja parilla oli myös käynyt sama juttu.

    Vastaa
    • Sara Parikka 28.10.2019

      okei.. tää on ihan uutta mulle. Mahtavaa jos pahoinvointiin löytyy näin yksinkertainen apu!

      Vastaa