Hirsitalolla

hirstitalo, koti & sisustus, raksa

Heippa! Ajattelin päivittää teitä raksakuulumisilla. Viime viikkoina on tapahtunut paljon. Kuvat on napattu keskiviikkona ja sen jälkeen muutosta on tullut jo paljon! 🙂 

Käytiin viikonloppuna mittailemassa olkkarissa pöydän ja sohvan paikkaa. Monet tilaukset pitää tehdä hyvissä ajoin, jotta tuotteet ehtii tulla suht samaan aikaan muuton kanssa. Onneksi saan tähän opastusta, koska olisin ollut muuten aivan liian myöhään liikkeellä. Etenkin vauvan tulon kannalta on kiva saada koti suht valmiiksi helmi-maaliskuun aikana. Toisaalta on ollut kovin hankalaa miettiä oikeita mittasuhteita ja laitoinkin viestiä Linda Bakille, joka tsekkaa ja mittaa kaiken vielä meidän puolesta. Olen huomannut, että mulla on aika vahva visio kodin suhteen, mutta silti ammattilaisen apu on mielettömän isossa roolissa. Ammattilainen osaa antaa tukea päätöksille ja ohjata myös oikeaan suuntaan. 

Kiitos muuten älyttömän paljon kaikista viesteistä liittyen edelliseen raksapostaukseen. Teistä joku ehkä muistaa mun pylväs harmituksen..? 😀 No, selvisi että se on laitettu turhaan ja se voidaan poistaa. Toivotaan, että hirsipaikkaaja osaa tehdä tarpeeksi hyvää jälkeä hirren kanssa. Pylväs/palkki on tosiaan pultattu kunnolla kiinni olohuoneen hirsiseinään.. Meillä on kuitenkin iso luotto paikkaajaan ja jos emme ole tyytyväisiä, niin haemme toki sitten korvauksia. 

Toinen haaste viime viikolla oli, kun meille tehtiin yläkertaan lattiavalu. Mikko kävi seuraavana päivänä tontilla ja huomasi, että yläkerrasta oli valunut valusta tullutta nestettä pitkin hirsiseinää alakertaan saakka (vielä neljästä eri kohdasta, jaiks). Olin tällöin juuri Kemissä ja pyysin Mikkoa lähettämään kuvan. Hän vain totesi, että ”en taida lähettää, koska näyttää sen verran pahalta”.. 😀 Onneksi saatiin talofirma nopeasti kiinni ja he vakuuttivat, että hirren pinnan saa korjattua täysin. Uskotaan siis tähän. Asiakaspalvelu tämän kokoisessa kaupassa on ollut huonoa ja tulen kirjoittamaan tarkemmin muutovalmis tilauksesta ja siitä mitä kaikkea ollaan kohdattu/opittu. 

Mukavaa on se, että ollaan saatu terassin lasiovi paikalleen ja nyt sisällä on lämmöt päällä. 🙂 Kaikki alkaa hahmottumaan entistä enemmän. Vielä noin 3-4kk niin kotimme on valmis. Siinä välissä muutetaan hetkeksi vuokralle, mutta ihan pian jo ollaan omassa hirsitalossa <3. 

Nämä tulevat kuukaudet ovat mulle aika työntäyteiset myös kotiin liittyen. Teen jonkin verran kaupallisia yhteistöitä ja pääsen näkemään konkreettisesti kuinka valitsemani kalusteet asennetaan kotiin. Olen edelleen äärimmäisen tyytyväinen kaikkeen mitä olen/ollaan valittu. Tuntuukin, että kaikki mitkä tulee muualta kuin talotehtaalta on järjestyksessä ja sujuu. 😀 En malta odottaa, että pääsen näyttämään teille tarkemmin. Kaikki yhteistyöt ovat rakentuneet super luonnollisesti, mikä olikin kaiken lähtökohtana. Meille tärkeintä on rakentaa koti ja olemme tehneet kaikki valinnat sen mukaan mikä toimisi meille parhaiten. 

Pian pursuaa enemmän sisustushommaa! 🙂 Hei ihanaa uutta viikkoa!

<3Sara

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

16 kommenttia

  1. Avatar Enni 28.10.2019

    Mikä lämmitysjärjestelmä teille tulee?

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 28.10.2019

      maalämpö. 🙂

      Vastaa
  2. Avatar Äni 28.10.2019

    Heippa, olisi kiva saada postaus jossa kertoisit, mitä kaikkia vinkkejä rakennuttamisessa olisi hyvä ottaa huomioon kun sellaista lähtee toteuttamaan. Sellaisia, mitä ei ehkä tietoa etsimällä löydä ja olisi mukava jos postauksen kommenttiboksissa ihmiset jakaisi samoin omia vinkkejään.Tämä olisi varmasti todella monelle suureksi avuksi ja arvokasta tietoa 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 28.10.2019

      joo hei kasaan tälläisen postauksen aivan varmasti jossain vaiheessa 🙂 On ollut kyllä ihan huippua saada vinkkejä myös teiltä!

      Vastaa
  3. Avatar Kati 28.10.2019

    Kuulostaa siltä, että pystyt tietyllä tavalla ottamaan rennosti, etkä itse ole paikan päällä koko ajan katsomassa miten mikäkin etenee 😉 Itsehän olisin varmaan melkoisen rauniona rakennusvaiheessa. Koko ajan katsomassa..huh!
    Mutta on se myöskin upeaa seurata sitä oman kodin valmistumista. Meille tehtiin vuosi sitten kylpyhuoneremontti vanhaan taloon ja jo sen katsominen (ja tekeminen) oli ihanaa, siitä kun oli haaveillut viimeiset 9 vuotta tapahtuvaksi! Ammattilainen meillä oli tekemässä, mutta mitä töiltäni ehdin seuraneitinä olla, niin vaivihkaa olin kyllä katselemassa 😀

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 28.10.2019

      No joo 😀 Ehkä somessa ei viitsit näyttää kaikkea säätöä ja pettymystä jne.. mutta pakko tässä tilanteessa on olla rennosti, koska muuten ei kyllä jaksaisi :D.. Pitää olla jatkuvasti tarkkana, koska muuten talofirma oikoo minkä kerkiää. Mutta toivotaan, että lopussa kiitos seisoo <3 Hei kuulostaa mahtavalta. Oli varmasti upeaa saada uudet kylpyhuonetilat 🙂 Hei ihanaa syksyä sinne!!

      Vastaa
      • Avatar Kati 01.11.2019

        Oh my. Kuulostaa kyllä niin hurjalta tuo kuinka talofirma voi oikoa 🙁 🙁 Kuitenkin, he ovat palvelemassa maksavaa asiakasta. Meillä oli kahden miehen firmasta yksi mies tekemässä, joka kyllä varmisti aina että halutaanko näin ja näin ja antoi kyllä vinkkejäkin kuinka kannattaa toimia, mutta kertaakaan ei omin päin tehnyt mitään vaan varmisti aina. Kai se sitten on noissa mittasuhteissa, kun pitää saada kyhättyä jotain vauhtia, niin jos näkevät oikoreitin niin sitä käytetään? Hei mutta, mie uskon että ihan varmasti pääsette vielä nauttimaan aivan mahtavasta lopputuloksesta ja kaikki vaivannäkö ja kyyneleet ja se positiivinen odotuskin on ollut sen arvoista!! <3 <3

        Vastaa
        • Sara Parikka Sara Parikka 01.11.2019

          Joo siis veikkaan, että ongelma on just se kuinka paljon heillä on kohteita. Tulee virheitä ja asiakaspalvelu sakkaa. Olen kuullut näin lähestulkoon kaikilta jotka rakentaa.. Tietty toivoimme, että meidän valitsema talofirma (finnlamelli) olisi poikkeus. Se tuntuu hurjalta juuri siitä syystä, että on niin isot rahat pelissä.. Mutta toivotaan, että kaikki menee lopulta hyvin <3 Kiitos paljon myötäelämisestä ja ihanasta viestistä. Kaikkea parasta teille!! 🙂

          Vastaa
  4. Avatar Sarppa 28.10.2019

    Hei, jos saa kysyä niin mistä tilaatte siis huonekaluja? Ootko vaihtamassa paljon tavaroita vai onko sisustukessa myös tuttua vanhaa? Kiva kun teillä on nyt edennyt kivasti tuleva oma koti! Huippua!

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 28.10.2019

      Vielä on auki huonekalujen tilanne. Meinataan todella harkiten valita ne, jotta olisivat mahdollisimman pitkäikäisiä. Meinataan myös hyödyntää kaikki mikä meillä itsellä on 🙂 Kerron varmasti lähempänä millaisia huonekaluja jne tulee.. kunhan hahmottuu vielä lisää 🙂

      Vastaa
  5. Avatar Annika 28.10.2019

    Moi! Raksajuttuja innolla lukien ja odottaen, meillä mennään melkein samassa vauhdissa ja myöskin finnlamellin hirsitalo rakentumassa. Olisi kiva kuulla teidän pohjaratkaisun suunnittelusta ja päätöksistä siihen liittyen. Ymmärrän toki jos pohjakuvan jakaminen on liian henkilökohtainen mutta lähinnä että mitkä jutut teille oli tärkeitä asioita pohjaa suunnitellessa, oliko se esim. huonemäärä, yhtenäinen tila, ulko-oven paikka, tietyn kokoinen keittiö tai sauna, teidän makkarin paikka tms. Jos saat kiinni mitä haen. Mitkä oli niitä tärkeimpiä juttuja pohjaa ajatellen ja onko jotain mistä olette joutuneet luopumaan?
    Toki käytännössä tietysti sitten näkee miten se pohja oikeasti toimii mutta näin suunnitteluvaihetta ajatellen. Itselle tuotti valtavasti stressiä juuri se että saadaan pohjasta toimiva kokonaisuus paitsi sisältä myös niin että talo näyttäisi hyvältä myös ulkoapäin. Olisi kiva kuulla sun ajatuksia tästä.
    Tsemppiä raksan loppusuoralle 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 28.10.2019

      Hei mahtavaa 🙂 Hauska kuulla, että ootte ihan samassa vauhdissa!
      Toivottavasti teillä on mennyt paremmin Finnlamellin kanssa. En tiedä jaanko tarkkaa pohjakuvaa, mutta tärkeitä oli yhteinen iso tila: olkkari & keittiö. Sitten lapsille omat huoneet.. 🙂 ja tiettyjä yksityiskohtia mitkä halusimme pohjaan mm. erillinen kodinhoitohuone, josta ulko-ovi. pesutilat ja kylpy. Makkari ja pieni vaatehuone. 🙂
      Tsemppiä myös hurjasti sinne!

      Vastaa
  6. Avatar Riina 29.10.2019

    Hei! Meillä on myös perheeni kanssa taloprojekti meneillään. Tilattiin muuttovalmis ja esteetön talopaketti, mutta aivan järjettömiä määriä on kuitenkin saanut olla itse tekemässä, valvomassa, mittaamassa ja huomauttelemassa, tavallaan pienistä mutta juurikin esteetömyyden kannalta tärkeistä seikoista. Paljon on jouduttu työvaiheita purkamaan ja tekemään uudestaan, vaikka annettu tarkat mitat ja ohjeet kuinka joku työvaihe pitää tehdä. Se on todella turhauttavaa. Ja asiakaspalvelu on valitettavan huonoa 🙁 Mutta jouluksi meidän pitäisi päästä muuttamaan uuteen kotiin, kaikki on kuitenkin saatu tehtyä niin kuin pitää ja työmaa alkaa jo pikkuhiljaa enemmän muistuttaa kotia. 🙂 Tsemppiä teille rakennuksen kanssa!

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 29.10.2019

      Heippa! Kiitos viestistäsi <3 aah, vertaistuki on niin PARASTA! Tuo kirjoittamasi viesti kuvastaa juuri meidän arkea ja fiilistä. Tuli yllätyksenä, että niin isossa kaupassa (joka meilläkin on muuttovalmis) on saanut olla itse tarkkana. Ja siis tuo asiakaspalvelu.. :/ huoh!
      Hei ihanaa, että pääsette pian uuteen kotiin, vitsit mikä fiilis <3 You can do it!!!!!
      Toivotaan, että lopussa kiitos seisoo 😉 Hei kaikkea parasta loppurutistukseen!

      Vastaa
  7. Avatar Vera 29.10.2019

    Oi että, en malta odottaa sisustuspostauksia 😍 ihanaa saada vinkkejä myös kestäviin sisustus-/huonekaluhankintoihin kun siitä on tullut itsellekin tärkeä ominaisuus kotia laittaessa. Olisi ihanaa satsata sellaisiin huonekaluihin jotka vaan paranevat vanhetessaan! 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 29.10.2019

      no siis juuri tuo on se mihin haluan itse panostaa ja pyrkiä. Toivottavasti osaan antaa siihen vinkkejä jatkossa 🙂

      Vastaa