herkistää

koti & sisustus, kuulumiset, me, raskaus

Moi! Olen herkkä ja itken suht helposti.. Tämä piirre on korostunut aikalailla raskausaikana. Se on mulle tuttua jo edellisistä raskauksista, joten en ole sitä erityisemmin säikähtänyt tms. Huomaan silti, että vastoinkäymiset suututtaa enemmän ja tulen surulliseksi jos kuulen jotain ikävää.

Eilen jouduin perumaan ihanan teehetken ystävien kanssa, kun tuli kipeä olo. Harmitti niin paljon, että en päässyt näkemään ystäviä enkä herkuttelemaan pikkuleivillä. Ai vitsit, olisi ollut ihanaa nauttia niitä. Tänään ja huomenna keskityn lepäämiseen ja en tee mitään ihmeempää. Peruin loppuviikon menot, jotta tämä pöpö lähtisi pois ennen kun pääsee kunnolla jylläämään.

Täällä kotona olisi ihan valtavasti hommaa. Pitäisi siivota, pestä pyykkiä, lajitella vaatteita ja jatkaa muuttopuuhia. Käyn koko talon tavarat läpi tähän väliaikaiseen muuttoon mennessä, jotta sitten lopullinen muutto olisi mahdollisimman helppo. Näin ollen tässä vaiheessa kaikki lähtee kiertoon, myyntiin ja lahjoitukseen. Olen tehnyt eri pinoja: kuten kierrätyskeskus, Hope Ry ja muutamat myyntiin menevät huonekalut. Lastenvaatteet menevät lähipiirille ja osan säilytän tulevaa pientä varten.

Meillä on jatkuva sekasorto täällä, kun tavarat ei enää löydä omille paikoilleen ja kaikki on hujan hajan. 😀 Yritän muistuttaa itseäni siitä, että tämä on vain välivaihe.

Raskauden suhteen kaikki on mennyt hyvin ja ensi viikolla päästään ultraan kurkkaamaan pientä. Olen nyt puolivälin tienoilla ja liikkeet tuntuu erityisesti iltaisin. Olen kovasti miettinyt tulevaa elämää, hankintoja ja sitä millaista meidän arki tulee olemaan. <3 Kirjoittelen aiheesta teille tarkemmin pian!

Hei ihanaa torstaita ja toivottavasti pysytte terveenä! Mä lämmitin juuri lounaan (tässä resepti), nami. 🙂

<3Sara

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

6 kommenttia

  1. Odottava mamma 31.10.2019

    Heips Sara! Ihanaa lukea raskauteen liittyviä postauksia, kun itsekkin olen raskaana. Ollaan aika samoilla viikoilla:) Ajattelitko kertoa tarkkaa viinkoa tai edes laskettua kuukautta? Olisi ihanaa tietää?

    Vastaa
    • Sara Parikka 31.10.2019

      Heippa! Ihana kuulla 🙂 Mäkin kyllä tykkään seurailla kaikkia jotka on raskaana ja etenkin jos on suht samat viikot. Mä olen nyt 19+ rv. :))

      Vastaa
  2. ida ihana 31.10.2019

    Mun mielestä herkkyys on upea piirre -silloin tuntee ja kokeeelämässä enemmän, ja on usein myös empaattisempi muiden tunteille ja kokemuksille <3 Toivottavasti osaat arvostaa herkkyyttösi, vaikka se tuokin joskus myös kipua. itse olen sitä piirrettä oppinut itsessäni arvostamaan vasta viime vuosina.
    Mukavaa lähestyvää viikonloppua ja hyvää vointia ja odotusta,
    ida Kotona kaupungissa -blogista
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    Vastaa
    • Sara Parikka 01.11.2019

      totta <3 Jo ehdottomasti osaan nykyään arvostaa entistä enemmän 🙂
      Kiitos samoin, ihanaa viikonloppua! <3

      Vastaa
  3. Kata 03.11.2019

    Samaistun nyt just tohon herkkyyteen niin paljon, koska PMS.. jestas sentään miten naisena olo on joskus vaikeeta. Toisaalta ihanat asiat tuntuvat puolestaan erityisen ihanilta ja kiitollisuutta tunnen tosi voimakkaasti.. eli puolensa kaikessa 😀 toivottavasti sulla jo ihan ok olo eikä tauti vaivaa.. tsemppiä uuteen viikkoon <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.11.2019

      joo, siis ai vitsit 😀 kiitos paljon <33 ja ihanaa uutta viikkoa sinne myös!

      Vastaa