tyttöjen iskä

baby, raskaus

*postauksessa näkyvät vaatteet ovat saatu. Vaaleanpunainen paita = POP & Co. Mekko, housut ja sukat = Polarn O. Pyret. 

Moi <3 Ihanaa isänpäivää kaikille!

Nämä pyhät on erityisen ihania päiviä, kun pääsee juhlimaan ja muistelemaan lähimmäisiä olan takaa. Meille tulee tänään Mikon puolelta perhe kylään ja mennään samalla katsastamaan tontin tilannetta. Siellä alkaa oikeesti näyttämään jo todella hyvälle. Kirjoitan teille tästä lisää alkuviikosta! Nyt on nimittäin ihan ruusuinen vaihe meneillään koko rakentamisen suhteen.. 😀 Ollaan kyllä huomattu kuinka tämä projekti aiheuttaa tunteita ja fiilikset menee laidasta laitaan. Hehe.

Aamulla lahjottiin Mikkoa, syötiin riisipuuroa ja käytiin saunassa. Tytöt olivat askarrelleet aivan ihanat lahjat päiväkodissa ja tämä taisi olla ensimmäinen vuosi, kun kaikki lahjat pysyivät salaisuuksina loppuun saakka. 😀

Olen päivittäin kiitollinen siitä millaisen isän kanssa lapseni saavat kasvaa. Mikko on läsnäoleva, leikkisä, ymmärtäväinen ja kaikinpuolin turvallinen. Hän on luonut spesiaalit suhteet molempiin tyttöihin ja ymmärtää heidän mielenmaisemaa. Tiistaina päästiin kurkkaamaan perheen pienintä masun sisään ja päällimmäisenä oli suuri jännitys ja huoli siitä, että onko kaikki hyvin. Tuntuu, että tämä kolmas odotus on jännittänyt jollain tapaa eniten. Siro pieni tyttö liikkui vaudikkaasti vatsassa. Haaveemme triosta on todella toteutumassa. <3 Voitte vaan kuvitella kuinka täällä odotetaan PIKKUSISKOA!!!!!

Käytiin Kaunis odotus (palvelu saatu) viikolla 16 ultrassa ja ihana Tiina ultrasi vauvaa ammattitaitoisesti ja rauhassa. Juteltiin pitkät pätkät kaikesta mahdollisesta ja saimme jo tuolloin vienon vinkin tyttövauvasta<3. Jos mietit ylimääräistä ultraa, niin voin lämmöllä suositella Tiina. Hän on pitkän linjan ammattilainen ja vastaanotolla oli todella kiireetön ja ainutlaatuinen olo. Kaikki meidän mietteet ja huolet otettiin vastaan ja kuunneltiin. Oli myös mahtavaa saada konkreettisia vinkkejä tulevaa varten. Me  käydään Tiinan luona varmasti vielä toistamiseen. <3

Vielä en ole tehnyt melkein mitään hankintoja vauvalle ja nyt rakenneultran jälkeen nämä asiat tulevat entistä lähemmäs. Palataan siis pian asiaan. 🙂

Hyvää isänpäivää! <3Sara

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

33 kommenttia

  1. Päivi 10.11.2019

    Oi että, onnea kolmannesta tytöstä! Itsellä kans kaksi tyttöä ja kolmaskin olisi tervetullut ?Voin vaan kuvitella isosiskojen riemun!

    Vastaa
    • Sara Parikka 10.11.2019

      Kiitos paljon <3 Ihanaa isänpäivää sinne 🙂

      Vastaa
  2. Sarppa 10.11.2019

    Ihanaa kun kolmas typy tulossa! ? Allekirjoitan tuon kiitollisuuden, että myös meillä lasten isä on läsnä ja mukana elämässä kokoajan. Aina ei niin ole ja kaikille se ei ole itsestäänselvyys. Ihanaa sunnuntain jatkoa!?

    Vastaa
    • Sara Parikka 10.11.2019

      Tuo on niin totta <3 Kiitos samoin sinne 🙂

      Vastaa
  3. Ansku 10.11.2019

    Oletko tuntenut painetta siitä että miehesi urheilumiehenä toivoisi kuitenkin edes yhtä poikalasta? Itse näin varmasti kokisin jossain määrin ja on tutkittu että isät ovat onnellisempia poikalapsia sisältävissä perheissä.

    Vastaa
    • Iiris 10.11.2019

      Miksi ei myös tytöt voisi muka olla urheilullisia? Eiköhän isä myös voi ihan hyvin tyttöjen kanssa harrastaa urheilua. Sitäpaitsi kaikki lapset ja ihmiset on omia persooniaan, eikä poikakaan välttämättä olisi yhtään urheilullinen.

      Vastaa
    • Noora 11.11.2019

      Ymmärrän mitä ansku sanoi ja mietti. Niin minäkin asiaa mietin kun toinenkin lapsemme oli tyttö. Mietin kovasti, että harmittaakohan tuo miestä ja harmittaako se minuakin. Olin nimittäin jo ensimmäisen kohdalla toivonut itsekin poikaa, ajattelin että mies olisi siitä enemmän onnellinen. Mutta nyt nöin kahden tytön äitinä ja mies isänä, emme enää ajattele noin. Meistä on kyllä ihanaa, että on kaksi tyttöä emmekä mieti enää poikaa. Ja jos joskus haluasimme kolmannen, emme kyllä ajattelisi että yrittäisimme nyt sitä poikaa. Nämä asiat tajuaa ehkäpä vasta sitten kun on itsellä niitä lapsia, se tärkeysjärjestys on aivan eri!!

      Vastaa
  4. 6tytönäiti 10.11.2019

    Onnea! ❤️ Nimimerkistä voi päätellä millanen ihana katras itselläni on ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 10.11.2019

      Kiitos <3 Oi, miten upeaa!

      Vastaa
  5. Taskuapinat 10.11.2019

    Vitsi moten ihanaa ❤ Mikkon on kyllä onnekas kun on tyttöjen ympäröimänä ? Hyvää Isänpäivää Mikolle.
    Sara kaikki menee varmasti hyvin, ihana kun jaat meille myös pelkojasi raskaudesta. ❤
    Ja mitä rakennus projektiin tulee vetoa aina hormooneihin ? ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 10.11.2019

      eikö <3 kiitos paljon!!
      hahahhaha, totta muuten 😉 ihanaa iltaa sinne <3

      Vastaa
  6. Laura 10.11.2019

    Ihanaa, onnea kolmannesta tytöstä ? Meillä oli kans rakenneultra keskiviikkona ja näillä näkymin 3. poika olisi tulossa ❤️ Isoveljet on innoissaan kun kovasti pikkuveljeä toivoivat ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 10.11.2019

      Kiitos <3 Eikä, miten ihanaaaa 🙂 Onnea kovasti myös sinne ja hyviä vointeja!

      Vastaa
  7. Tru 10.11.2019

    Voi jukra onnittelut tyttötriosta, onhan se jotain erityistä että on kolme tyttöä, sekä nyt että sitten kun kasvavat isommiksi ja heillä on toisensa <3 onko tuo kuvissa näkyvä pupu jokin vanha pehmo vai tiedätkö saako sellaisia jostain, on nimittäin ihan samanlainen mihin esikoiseni rakastui erään vastaanottotilan aulassa ja mietin jo silloin, että jos joskus vastaan jostain tulee niin ostan varmasti 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 11.11.2019

      Kiitos paljon <33 Pupu taitaa olla Newbien mallistoa, elikkäs Kappahlista. 🙂 En yhtään osaa sanoa, että löytyisikö vielä <3 Toivottavasti!!

      Vastaa
  8. Aurora 10.11.2019

    Paljon onnea kolmannesta tytöstä! ? Itsellä myös kolme ensimmäistä on tyttöjä ja ovat kyllä niin rakkaita ja ihania yhdessä, kolme ihan erilaista persoonaa.

    Vastaa
    • Sara Parikka 11.11.2019

      Kiitos paljon <3 Oi miten ihana kuulla :)<3

      Vastaa
  9. Jensku 11.11.2019

    Paljon onnea kolmannesta tytöstä <3 meille syntyi juuri toinen tyttö nyt on poika, tyttö, poika, tyttö ja meijän isosisko ainakin on ihan älyttömän onnellinen että hän sai pikkusiskon ja nyt jo hän suunnittelee kun vauva kasvaa hän pääsee siskon huoneeseen ja saa lainaa siskon leluja ja kattelee jo vaatteitaan et sit ku nää on pienet haluun säästää ne pikkusiskolle :'D

    Vastaa
    • Sara Parikka 11.11.2019

      Kiitos <3 Vitsit miten kuulostaa ihanalta 🙂 Toi lasten into on niin hellyyttävää! <3

      Vastaa
  10. Suvi 11.11.2019

    Ihanaa – onnea teille kolmannesta tyttärestä <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 11.11.2019

      Kiitos paljon <3

      Vastaa
  11. Tytön äiti 11.11.2019

    Moi Sara! Pakko kommentoida, että yllätyin että teille tulee tyttö koska mulla oli jostain syystä semmonen tunne et teille tulisi poika ja aloin miettiä että onpa hassua että on edes jotain fiilistä ihan tuntemattomien ihmisten vauvan sukupuolesta :’D paljon onnea ja kuten joku olikin kommentoinut että erityistä saada olla kolmen tytön vanhempi <3 oliko itselläsi fiilistä vauvan sukupuolesta? 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 11.11.2019

      eikä, aika hauskaa 😀 Mulla ja todella monellä läheisellä ollut tyttöfiilis 😀 nää on niin hassuja juttuja! Olen kyllä aivan fiilareissa tästä triosta <3

      Vastaa
  12. H 11.11.2019

    Onnea kolmannesta tytöstä! Me odotetaan esikoista ja rakenneultra on pian, emme vielä siis tiedä kumpi on tulossa, mutta itselläni on poikafiilis. Oli hauskaa huomata, että mennään aika samaan tahtiin raskauden kanssa, siksikin tosi kiva lukea sun kuulumisia aiheesta! 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 11.11.2019

      hei kiva kuulla :)) Tsemppiä hurjasti sinne <3 ja kiitos!

      Vastaa
  13. NNiina 11.11.2019

    Super paljon onnea kolmannesta tytöstä! <3 (: varmasti olette innoissaan.

    Vastaa
    • Sara Parikka 11.11.2019

      Kiitos paljon 🙂 No kyllä ollaan!! <3

      Vastaa
  14. SENNI 11.11.2019

    Onnea kolmannesta tytöstä! ? Kirjoitat todella kauniisti Mikosta ja teidän isänpäivä kuulostaa ihanalta, tätä postausta oli ilo lukea. ❤️

    Vastaa
    • Sara Parikka 12.11.2019

      Kiitos paljon 🙂 <3 Ihanaa viikkoa sinne!!

      Vastaa
  15. Vera 12.11.2019

    Paljon onnea tyttölupauksesta koko perheelle ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 12.11.2019

      kiitos <3

      Vastaa
  16. Tintti 13.11.2019

    Meillä on laskettu aika kolmannelle tytölle tammikuun lopussa <3 aiemmat – 17 & – 18 syntyneet.
    Jännittävää aikaa ja tytöt on ihania. Pää asia että on terve <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.11.2019

      oi ihanaa <3 onnea hurjan paljon!!!!

      Vastaa