koko perheen peli-ilta

lapset

Kaupallinen yhteistyö / Amo Toys

Moikka! Meillä rakastetaan pelata! 🙂 Lautapelit ovat kiinteä osa meidän arkea ja muuton yhteydessä ne pakattiin vuokrakotiin mukaan. Ihan muutamat palapelit siirtyi varastoon odottamaan perheen pienintä. 🙂

Lautapelit tuovat ihanasti perheen yhteen ja on parasta nähdä innostus lasten silmissä kun vanhemmat osallistuu. Tuntuu, että meidän tytöille on tosi tärkeää saada välillä myös meidät aikuiset mukaan peliin. Tällöin peli sujuu myös sopuisammin, kun pystyy koko ajan ohjata ja kertoa säännöistä.

Testattiin kolme tämän vuoden uutuuspeliä ja alla meidän arvio. 🙂 Lautapelit toimii mun mielestä kivana lahjana myös sisaruksille tai vaikka perheen yhteiseksi lahjaksi. Lähdetään torstaina mökille pitkäksi viikonlopuksi ja otetaan nämä kaikki pelit mukaan. Nouseeko näistä joku sellaiseksi, että haluaisit kokeilla? Millaiset pelit ovat teidän mieleen?

Iloa päivään! <3Sara

Älä herätä isää!

KUVAUS / Hiivi hiljaa jääkaapille ja VARO herättämästä nukkuvaa isää! Tässä toiminnallisessa Don´t Wake up Daddy -lastenpelissä päämääränä on hiipiä huomaamattomasti jääkaapille, jossa on herkullista suklaakakkua. Isä nukkuu pelaajan ja jääkaapin välillä, joten vain varoivaisimmat pääsevät ohi herättämättä isää. Saatat tarvita myös tuuria!

  • Pelaajamäärä: 2 – 4 pelaajalle.
  • Paristot: 2 x AA (ei sisälly).
  • Ikäsuositus: yli 5-vuotiaille.

ARVIO / Tämä peli saa jännityksen pintaan! 😀 Isän herääminen jännittää jopa aikuista ja pelissä on mahtava vire päällä koko ajan.

Pyjama-Drama

KUVAUS / Hauska muistipeli koko perheelle! Pyjama-Drama-lastenpelissä testataan reaktiokyvyn nopeutta sekä yksityiskohtien muistamista.

  • Pelaajamäärä: 3 – 5.
  • Ikäsuositus: yli 6-vuotiaille.
  • Yksinkertaistettu versio nuoremmille.

ARVIO / Tämä peli on meidän suosikki. Jäätiin ensi kerralla ihan koukkuun koko perhe ja pelattiin monta kertaa putkeen peliä. En yhtään ihmettele, että tämä peli oli valikoitunut vuoden 2019 parhaimpien pelien joukkoon.

VIRUS!

KUVAUS / Tässä koukuttavassa VIRUS! -korttipelissa pandemia valtaa maailman ja pelaajan tehtävänä on yrittää kerätä itselleen terveet elimet. Ensimmäiseksi neljä tervettä elinkorttia kerännyt pelaaja voittaa.

  • Pelaajamäärä: 2 – 5 pelaajalle.
  • Pelin kesto n. 20 min
  • Ikäsuositus: yli 8-vuotiaille.

ARVIO / Ollaan pelattu tätä Mikon ja Matildan kanssa. Olin ihan hämmästynyt kuinka hyvin Matilda oppi pelaamaan tätä. Tuntuu, että mulla kesti kauemmin tajuta kaikki kortit.. 😀 Tämä peli nousi Mikon suosikiksi! Todella sopiva juurikin vanhemmille lapsille ja aikuisille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

6 kommenttia

  1. Avatar Lisa 02.12.2019

    Moikka! Olisiko mahdollista, että tulisi Amo Toysin yhteistyön kautta arvontaa ym.? L.O.L ovat ihania mutta kalliiya.

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 03.12.2019

      Heippa! Kysäisen tätä 🙂

      Vastaa
  2. Avatar Sarppa 03.12.2019

    Oijoii, kiitos niin paljon tästä postauksesta! Meillä tykätään tosi paljon myös pelata ja noista kaikki kuulostaa niin hauskoilta! Varsinkin näin joulun aikaan kun on paljon yhteistä aikaa niin on ihanaa ajan vietettä. Taidankin hyödyntää näitä vinkkejä 😉 Ja hei mitä kaupallisuuteen tulee, oon huomannut että oot saanut välillä paljon kritiikkiä siitä, haluankin sanoa että mä taas nään sen positiivisena asiana! Vaikuttaa yleensä siltä kun teet yhteistöitä että olet perehtynyt niihin kunnolla. Ihanaa joulun odotusta!

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 03.12.2019

      hei mahtava kuulla 🙂 Nämä ovat kyllä jääneet meidän lempparipelien joukkoon 🙂

      Oikeesti.. vitsit.. <3 kiitos todella paljon! Merkitsee hirmuisesti tuo palaute. <3

      Vastaa
  3. Avatar Niina 03.12.2019

    Hei jes kivoja suosituksia, varmasti menee joulupakettiin näistä joku! Meillä tykätään pelata myös paljon ja 5v tyttö tykkää pelata myös meidän aikuisten pelejä. Esim. Castles of mad king ludwig on tykätty peli. Ei toki lapsi ihan ideaa ymmärrä, mutta pääsee rakentamaan linnaan huoneita niin mikäs sen parempaa 😄 Samalla aikuiset pystyy kuitenkin ihan oikeilla säännöillä pelaamaan. Toinen kiva on Augustus, vähän bingopelin tyyppinen 🙂. Lasten peleistä perinteiset Afrikan tähti, metka avaruusmatka ja muistipelit on olleet nyt suosikkeja. Ja Dobble on myös ihan hitti!

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 03.12.2019

      Kiva kuulla 🙂
      Oi kuulostaa hauskalta, pitääpäs tsekata tuo peli! Ja August myös 🙂
      Kivaa viikkoa teidän perheelle <3

      Vastaa