mökillä

kuulumiset, travel

Moikka! Tultiin pidennetyksi viikonlopuksi mökille viettämään ”joulua” Mikon puolen perheen kanssa. Tämä oli aivan ihana hengähdyshetki marras- ja joulukuun hulinaan. Jännitin, että tuleeko joku pöpö joka estäisi lähdön, mutta onneksi ei. Ollaan muutenkin oltu koko porukka terveinä tämä syyskausi! Toivotaan samaa kevään puolelle. 🙂

Ollaan syöty hyvin, nukuttu (nukun täällä hirsimökissä paaaaljon paremmin kuin kotona), saunottu, ulkoiltu ja leikitty lasten kanssa. Meillä on matkassa viisi pientä joten vilinä on taattu. Eilen käytiin pitkällä kävelyllä, pulkkamäessä ja lämmitettiin vaahtokarkkeja nuotiolla. Kunnon hyggeilyä :D!

Nyt auto starttasi kohti kotia ja vielä olisi edessä kaksi viikkoa arkea. Päiviin mahtuu myös paljon spessujuttuja, kuten Mimosan kaverisynttärit ja monet pikkujoulut. Talolla tapahtuu myös tulevien viikkojen aikana paljon, kunnes viimeinen spurtti tapahtuu sitten ensi vuoden puolella. Ajamme itseasiassa täältä suoraan tontille kurkkaamaan miten siellä ollaan edistytty viime päivien aikana. Nyt olen iloinen siitä, että siivosin torstaina kotona ja pääsemme illaksi siistiin kotiin. Pesin vielä ennen lähtöä kaikki petivaatteet ja jätin ne kuivumaan pitkin asuntoa. Ennakointia parhaimmillaan ;D! Illalla sitten saunavuoro (otetaan kerrostaloelämästä kaikki irti 😉) ja valmistautumista ensi viikkoon. Mukavaa sunnuntaita! <3Sara

Vastaa käyttäjälle ida ihana Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 kommenttia

  1. Nea 11.12.2019

    Upeita kuvia.

    Vastaa
    • Sara Parikka 12.12.2019

      kiitos <3

      Vastaa
  2. ida ihana 11.12.2019

    Kuulostaa ihanan rennolta yhdessäololta!:) <3 Itselläin on ihan huippumuistoja perheen kesken vietetyistä mökkilomista. Uskon, että teidänkin tytöille jää tästä ihania muistoja!<3
    Ida Kotona kaupungissa -blogista
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    Vastaa
    • Sara Parikka 12.12.2019

      parasta <3 yhteiset hetket on kyllä niitä parhaita 🙂

      Vastaa