vuosikymmen

pohdintaa

Moikka! Tuntuu, että vähän joka suunnalla on näkynyt juttuja siitä kuinka vuosikymmen vaihtuu. Oon ehkä aikaisemminkin kertonut, että en niin fiilistele taakse katsomista tai menneiden pohtimista. Mun on luontaisempaa fokusoitua tulevaan. Kuitenkin ymmärrän, että mennyt aika on arvokasta, opettavaista ja monesti myös tuo mukanaan ihania muistoja. Niinpä seuraavana hyvinkin tiivistetysti mun vuosikymmenen kohokohdat ja pääpiirteet. 🙂 Mitkä ovat sun listalla? <3Sara

2010 – Oon ollut Mikon kanssa yhdessä koko kuluneen vuosikymmenen (!!!!). Vuosikymmen vaihtui kavereiden luona Tikkurilassa ja lähdettiin 01.01.2010 reppureissaamaan vajaaksi kuukaudeksi Filippiineille. Meitä lähti yhteensä 8 hengen kaveriporukka. Vitsit, että oli kyllä ikimuistoinen matka. 😀 Veikkaan, että mun ja Mikon molempien reppureissukiintiö tuli yhdellä kertaa täyteen. Hehe. 2010 olin Salkkareissa töissä ja Mikko muutti keväällä mun luokse Helsingin keskustaan. Reissattiin Lanzarotelle ja muistan, että lomailu sisälsi lähinnä loikoilua ja erilaisia aktiviteetteja. Otettiin Lila meille syyskuussa ja innoissaan perehdyttiin rotuun ja pienen koiran hoitamiseen.

2011 – Asuttiin kampissa ja alettiin etsiä omistusasuntoa. Kesällä tehtiin ensimmäinen matka New Yorkiin ja rakastuttiin kyseiseen kaupunkiin. <3 Saatiin siellä vatsataudit (epäilen ruokamyrkytystä), niin että kun mulla helpotti Mikolla alkoi. 😀 Näin ollen tutustuttiin kaupunkiin paljon myös yksin. Syksyllä löydettiin ihana uudiskohde Tammistosta ja seurattiin sen valmistumista. Mikko osallistui Tanssii Tähtien kanssa -ohjelmaan ja elin hengessä vahvasti mukana.

2012 – Me mentiin kihloihin ja vietettiin juhlia molempien perheiden kesken mun lapsuuden kodissa. Kesällä kuvattiin Nightmare 1 elokuva, jossa näyttelin pääosaa. Niin antoisa ja opettavainen projekti jota muistellaan usein vielä tänäkin päivänä. Tehtiin myös elokuvan kanssa kiertue, jaoin leikkaajan Jussi palkinnon (se jännitti ihan överi paljon) ja VOITETTIIN yleisö Jussi! Jouluksi suunnattiin Mikon kanssa kahdestaan Miamiin ja vietettiin siellä reilut pari viikkoa ihan vain lepäillessä. Muistan, että kesä ja syksy oli ollut niin tiukkaa aikaa, että maisemanvaihdos teki hyvää.

2013 – Aloitin sisustussuunnittelijan opinnot yksityisessä koulussa. Haave vauvasta kasvoi ja kesän Italian reissulla päätettiin, että vauva saisi tulla. Tein koko vuoden töitä salkkareissa ja tykkäsin elämästä Tammistossa. Tulin loppukesästä raskaaksi ja syksy-joulu meni jännittävässä kuplassa, kun odotin ensimmäistä kertaa vauvaa. Vuosi oli samalla yksi raskaimmista, koska isäni sairasti ja kuoli. Vauvan odotus toi iloa<3! Rakastin neuvolakäyntejä ja ahmin kaikkea infoa mitä liittyy synnyttämiseen, raskauteen ja pienen vauvan hoitoon.

2014 -Jäin vuoden vaihteessa äitiyslomalle ja maaliskuun lopulla Matilda syntyi 10päivää lasketun ajan jälkeen pienenä 3050g 51cm tyttönä. Elämäni yksi parhaista vuosista. <3 Mentiin naimisiin ristiäisten yhteydessä ja vaihdoin nimekseni Parikka. Kuvattiin Nightmare 2 -leffa kesällä ja tein tässäkin leffassa pääosan. Matilda kulki kuvauksissa mukana äidin ja anopin avustuksella. Kiitos heille, että mahdollistivat meille leffan kuvaukset mukavasti. <3 Aika vähän oltiin loppupeleissä Mikon kanssa samaan aikaan setissä, joten pystyimme vaihdella vauvan kanssa hyvin. 🙂 Ja hei aloitin tämän BLOGIN lokakuussa 01.10.2014. Enpäs olisi uskonut mikä matka tästä vielä tulee. 🙂 Syksyllä Mikko aloitti Teologian opinnot Helsingin Yliopistossa ja muutettiin joulukuussa Espooseen isompaan kotiin! Tehtiin myös ensimmäinen ulkomaanmatka perheenä ja suunnattiin muutamaksi päiväksi Tukholmaan.

2015 – Matilda täytti 1. vuoden ja samoihin aikoihin aloin odottamaan toista vauvaa. Kesällä tehtiin reissu New Yorkiin koko mun puolen perheen kanssa ja tutustuttiin kaupunkiin ihan eri silmin, kun mukana oli vähän yli vuoden ikäinen lapsi.  Menin salkkareihin tekemään syyskaudeksi töitä ja Matilda meni osa-ajaksi päiväkotiin. Muistan, että päiväkotiin vieminen oli iso ja vaikea paikka mulle. Matilda oli ihan innoissaan. 😀 Ennen vuoden vaihdetta saimme odotetun pikkusiskon perheeseen ja jäin molempien tyttöjen kanssa äitiyslomalle.

2016 – Vietin vuoden kotona lasten kanssa ja aloin tekemään pikkuhiljaa töitä enemmän blogin ja IG:n parissa. Löydettiin loppuvuodesta uusi koti (meidän edellinen) ja muutettiin lähelle siskon perhettä. Tuntuu, että löydettiin se meidän paikka. <3

2017 – Alkuvuodesta lähdimme reissuun Kanarialle ja siellä oli myös äitini sekä siskon poika. Uitiin paljon ja nautittiin lämmöstä. Kesällä vietettiin viikko Kreikassa ja rakastuttiin Samoksen saareen. Ollaan oltu nyt kaksi kertaa Doryssa nimisessä hotellissa ja voin suositella sitä. Aivan ihana paikka ja lasten kanssa täysi kymppi! 🙂 Syksyllä aloitin työt salkkareissa ja molemmat tytöt aloittivat päiväkodin.

2018 – Tein töitä älyttömän paljon! Vuosi oli aivan tukossa. Olin tehnyt ennen töitä toiminimen kautta (kaikki paitsi näyttelijän työt), mutta alkuvuodesta perustin osakeyhtiön. Reissattiin myös alkuvuodesta Kanarialle (äidin 60v), keväällä Kroatiaan ja kesällä Samokselle. Kirjoitin myös alkuvuodesta 365 ilon & inspiraation vuosi kirjan, joka tuli kauppoihin joulukuussa. Mieletön projekti! Päätin kesällä, että en voi jatkaa töitä samaa tahtia ja haluan lopettaa työt salkkareissa. Ilmoitin asian heti keäloman jälkeen ja olo huojentui. Aloitettiin Johannan kanssa Papupata -podcast, joka nykyään työllistää meitä jo aika kivasti. 🙂 Etsittiin koko vuosi tonttia ja kesällä se löytyi. Tehtiin syksyllä kaupat tontista ja ennen vuoden vaihdetta talosta.

2019 – Vuosi vaihtui, Salkkarit täytti 20 vuotta ja kaikkien hulinoiden jälkeen mulla loppui työt tammikuun lopussa. Siirryin kokopäiväiseksi yrittäjäksi ja siitä saakka ollaan porskutettu. 🙂 Vuoteen on mahtunut upeita töitä, rakentamista ja kesällä aloin odottamaan vauvaa! Vuosi on mennyt nopeaa ja tuntuu, että elän jollain tapaa elämän parasta aikaa. En malta odottaa seuraavia vuosia ja kaikkea mitä meillä on edessä. Ensi vuoden suhteen olen tehnyt muutoksia töiden suhteen, koska haluan olla mahdollisimman paljon vauvan kanssa.

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

18 kommenttia

  1. Abc 30.12.2019

    Ihana postaus <3 miten paljon kaikkea olette ehtineet vuosikymmenessä. Niin positiivinen ihana tiivistelmä vuosista. Voisi itsekin miettiä taaksepäin, mitä minäkin vuonna tuli tehtyä. Onnea ja kaikkea hyvää tulevalle vuosikymmenelle. <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 30.12.2019

      Kiitos, kiva kuulla, että tykkäsit <3 Hei sitä samaa sinne. Kaikkea parasta <3

      Vastaa
  2. Vilma 31.12.2019

    Ihana postaus ja oli todella mukavaa luettavaa! Paljon on ehtinyt tapahtua tällä vuosikymmenellä… Tsemppiä tulevaan!

    Vastaa
    • Sara Parikka 02.01.2020

      kiitos 🙂 Ihana kuulla <3 Kaikkea parasta myös sinne! 🙂

      Vastaa
  3. Johanna 01.01.2020

    Itsekin tavoiltani poiketen innostuin miettimään, mitä vuosikymmen on pitänyt sisällään ja todettiin miehen kanssa, että se oli kyllä tähän astisen elämän arvokkain kymmen! Juurikin samoja juttuja, tavattiin miehen kanssa ja mentiin naimisiin, hankittiin oma yhteinen koti ja tultiin äidiksi ja isäksi ❤️ Mun mielestä on ihanaa ja jotenkin turvallista miettiä myös niitä asioista, mitkä on edelleen samalla tavalla kuin vaikka yli kymmenen vuotta sitten, esim. rakkaat ystävät ☺️
    Onnellista ja armollista uutta vuotta teidän perheelle ❤️✨

    Vastaa
    • Sara Parikka 02.01.2020

      Aah ihanaa.. sama homma tuo mulle turvaa.. tietty pysyvyys.. <3
      Kaikkea parasta teille 🙂 Voikaa hyvin!!

      Vastaa
  4. Suvi Maarit 01.01.2020

    Kiitos Sara kuluneesta vuodesta, blogisi parissa viihtyy hyvin ? (arjen-suklaasuukkoja.com)

    Vastaa
    • Sara Parikka 02.01.2020

      ihana kuulla <3 kiitos sinulle 🙂

      Vastaa
  5. Nanna 01.01.2020

    Ihana postaus?Sun vuosikymmeneen on kyllä mahtunut paljon?

    Vastaa
    • Sara Parikka 02.01.2020

      jep 😀 Kiva kuulla, että tykkäsit <3

      Vastaa
  6. Sanni 03.01.2020

    2019 vuonna toivottavasti työt loppui, eikä tytöt ?
    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi, arkeanne on mukava seurata!

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.01.2020

      hups.. meen korjaamaan 😀 Kiitos, hei ihana kuulla <3 kaikkea parasta sinne!!

      Vastaa
  7. Matilda myös 03.01.2020

    Tuli jotenkin ihana fiilis tästä postauksesta, ja kauhee vauvakuume.. <3 ihanaa alkanutta vuotta!

    Vastaa
    • Sara Parikka 04.01.2020

      hei ihana kuulla 🙂 <3 vauvakuume on tuttua täälläkin! Kivaa vuotta sinne myös <3

      Vastaa
  8. Eeva 07.01.2020

    Moi! En ole ennen kommentoinut mitään, mutta tästä postauksesta tuli mieleen kysymyksiä. 🙂 On muuten kiva seurata teidän elämää, miten tässä nyt kerkeää 10 kuukautisen vauvan äitinä. 😀 asiaan: pohjustuksena, olen pitkäaikainen Salkkarit -fani, sarja alkoi aikoinaan sinä päivänä kun minulla oli syntynmäpäivä ja töytin 11 vuotta. Kaverisynttärit -iltana siellä sitten odoteltiin, että koska se uusi kohuttu sarja alkaa 😀 olen siis kasvanut sen parissa ja seurannut sitä nyt aika kauan, katsonut joka ikisen jakson ;D kysymykset kuuluu: katsotteko te Salkkareita telkkarista?? Varmaan sillon kun itse näyttelee siinä niin ei tiedä muista juonikuvioista kun mitä oman hahmon ympörillä tapahtuu.. ja jos katsotte niin osaako sitä katsoa sillä tavalla Melkein kun mitä tahansa sarjaa vai katsooko sitä vaan sillä tavalla, että ”tuossa nuo kaverit on telkkarissa pyörimässä”? 😀 Ja just Mikon kohdalla ja sunkin kohdalla silloin kun olit ruudussa niin pystyykö sitä omaa tekemistä katsomaan edes, tuntuuko esim. Hölmöltä tjsp? Arvostan suuresti jos viitsit vastata. 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 10.01.2020

      Moikka! 🙂 Kyllä me joskus katsotaan.. aika harvoin! Silloin kun ei ollut lapsia tai kun ne oli pienempiä niin tuli katsottua enemmän. Me katsotaan sarjaa ihan eri silmin ja kiinnitetään asioita erilaisiin asioihin. Samalla saattaa kyllä joskus käydä niin, että jää ”koukkuun” jonkun kollegan tarinaan ja haluaa seurata miten se kulkee.
      Monesti kerrotaan millaisessa tilanteessa kyseinen kohtaus on tehty.. kuka ohjasi ja ketä oli paikalle jne. 🙂 Monesti tulee myös vitsit mieleen mitä kyseisessä hetkessä ollaan heitetty. Salkkareiden youtube kanavalla on bloopers videot mitkä kuvaa hyvin sarjan tekemistä. Toki siellä on myös hetkiä, kun keskitytään ja ollaan vakavasti. 🙂
      Omia kohtauksia usein katsotaan jo hyvissä ajoin. Niistä oppii tosi paljon, kun voi tarkkailla maneereja jne. 🙂

      Hei ihanaa 2020 vuotta <3

      Vastaa
      • Eeva 11.01.2020

        Mielenkiintoista! Jotenkin näin sen olisi ehkä voinut ajatella menevän. Mutta hauska kuulla myös, että joskus jää koukkuun johonkin juonikuvioon. Kiitos vastauksesta! Kiitos ja hyvää vuotta 2020 sinnekin! Hyvää loppuodotusta myös. 🙂

        Vastaa
        • Sara Parikka 12.01.2020

          Kiitos samoin sinne :))

          Vastaa