pihistä ja panosta part 1.

decoration, design, hirstitalo, koti & sisustus

Moikka! Toivottavasti sinne kuuluu hyvää. 🙂 Mä oon joutunut tekemään nyt erilliset to do-listat työlle ja vapaa-ajalle, koska huomaan koko ajan lipsuvan kaiken ”kivemman” pariin. 😀 Olisi ihanaa selailla päivät pitkät nettikauppoja ja suunnitella kotia. Samalla mulla on myös töitä hoidettavana ja varsinkin ennen beben syntymää. 🙂

Kodin ja sisustuksen suunnittelu tuo edelleen valtavasti iloa. Kaikkien uusien hankintojen kohdalla punnitsen vaihtoehtoja ja mietin missä kohtaa satsataan ja missä pihistetään. Oon monta kertaa todennut, että pyritään tekemään hankinnat niin, että ne kestävät mahdollisimman pitkään. Mun mielessä rakentamamme koti tulee olemaan lasten lapsuudenkoti, jossa tullaan vuosien varrella vaihtamaan tunnelmaa pienillä sisustusratkaisuilla. Isoja kokonaisuuksia tuskin lähdemme remppaamaan.

Molemmille tytöille on tulossa omat huoneet ja olen metsästänyt heille seinäkelloja. Meillä ei ole tällä hetkellä kelloa missä näkyisi selkeästi kaikki numerot. On vähän vaikeaa opetella kelloa ilman näkyviä numeroita. 😀 Viime viikolla löysin kaksi passelia kelloa Mujilta ja Clas Ohlsonilta. Päädyin pihistämään ja keksin, että lapset voisivat vielä koristella kellot tarroilla omaa huonetta varten. On ollut ihana huomata kuinka tärkeää tytöille on olla mukana taloon ja vauvaan liittyvissä valmisteluissa. 🙂

Toinen asia missä pihistin on vaatekaapit. Kävin eilen tilaamassa IKEAsta vaatekaapit tytöille ja meille. Meillä oli muutama koti takaperin IKEAn iso vaatekaappi ja tykästyttiin siihen täysin. Edelliset asukkaat olivat sen koonneet ja nyt pääsin valitsemaan kaiken täysin meidän tarpeiden mukaan. On myös huippua, että vaatekaappien sisäosia saa niin helposti muokattua! Oon muuten konkreettisesti huomannut miten paljon vähemmällä määrällä vaatteita pärjään. En voi käsittää, että mulla on varmaan 3 jätesäkillistä vaatteita säilössä. Aivan järkyttävää! En todellakaan halua niin isoa määrää vaatteita uuteen kotiin. Meinaan lahjoittaa paljon vaatteita muuton yhteydessä (vien Hope Ry ja kierrätyskeskus).. Jos en edes muista mitä mulla on, niin voiko se olla tärkeää? Tietty esim. housut on kokonaan nyt raskauden takia pois käytöstä ja juhlamekkoja haluan säilyttää tietyn määrän, jotta on valinnan varaa.. 😉 Kuulin jostain, että kaikista ekologisimmat vaatteet ovat ne vaatteet mitkä sinulta löytyy. Tämä oli mulle tosi tarpeellinen huomio, koska oon ajatellut, että vaatekaappi pitäisi saada jotenkin nopeasti laadukkaaseen ja hyvään kuntoon. Tämä kiire ei kuitenkaan ole tarpeellinen. Paljon parempi, että käyttää ja kuluttaa vaatteet loppuun. Sitten jatkossa ostaa harkiten ja satsaa laadukkaisiin materiaaleihin sekä ekologisuuteen.

Mattofriikki täällä taas, hei! 😀 Muistaako joku teistä, että rakastan sisustaa erityisesti matoilla ? En tajua mistä tämä into on kotoisin. Mietin pitkään, että tulevan olkkarinmaton pitäisi olla överi-iso, mutta 200×300 tulee riittämään hyvin. Tämä on tosi hyvä juttu, koska meillä on kaksi laadukasta tuon kokoista mattoa ja monet matot löytyvät juuri tuon kokoisina. On myös mahtavaa, että meille tulee vihdoin varasto. Saan sinne matot jatkossa järkevästi säilöön ja pystyn vaihtelemaan niitä fiiliksen/vuodenajan mukaan. Meillä on valkoinen nukkamatto ja musta tilkku henkinen matto 200×300 koossa. Uutteen kotiin haluaisin vaalean villamaton tai vaihtoehtoisesti hieman värikkäämmän vaihtoehdon. Pallottelen näiden välillä (kuva alhaalla). Maton suhteen päädyn varmaankin myös pihistämään, koska en vaan raaski ostaa 1000€ villamattoa perheeseen johon syntyy pieni vauva.

NERU matto / CARA matto

Taloprojektin aikana on tullut myös panostettua.. Silti ollaan edelleen budjetissa, mistä oon tosi tyytyväinen. Palaan, vaikka näihin panostus kohtiin omassa postauksessa! 🙂

Kivaa tiistaita! <3Sara

 

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

14 kommenttia

  1. Aida 28.01.2020

    Ihana tuo Cara matto – sopii varmasti isoon avaraan tilaan! ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 28.01.2020

      kiitos 🙂 Aivan ihanat värit kyllä matossa!

      Vastaa
  2. Noora 29.01.2020

    Voisin suositella tässä kohtaa höyry/vesi-imuria!
    Aivan mahtava, kun voi pestä matot ja sohvat jne. Eikä mattoja tarvii laittaa kuivumaan mihkään ja sohvakin kuivuu nopeasti! Tuli ostettua syksyllä ja sen jälkeen onkin saanut vauvan puklut sohvalta ja koiran oksennukset matoilta tosi kätevästi!

    Vastaa
    • Sara Parikka 29.01.2020

      Oikeesti! Hei meen heti googlaamaan 🙂 KIITOS vinkistä!!

      Vastaa
  3. Ella 30.01.2020

    Mielestäni tuo NERUN matto on aivan iiihana❤️ Niin simppeli ja käytännöllinen jos vaihtaa paljon esim. Verhojen ja koristetyynyjen väriä?

    Vastaa
    • Sara Parikka 31.01.2020

      Totta! Veikkaan, että tämä olis tosi ”varma” valinta.. ja voisin kuvitella, että tätä voi myös kääntää ja käyttää molemmin puolin, jos tulisi esim likaa tms. 🙂 <3

      Vastaa
  4. Ässä 30.01.2020

    Me muutettiin loppuvuodesta kerrostalosta omakotitaloon. Muutto on edelleen sillä tavalla vaiheessa, että iso osa vaatteista on edelleen purkamatta.. Huomasin, että todellisuudessa pärjään tosi pienellä määrällä vaatteita! Oon myös huomannut, että ei niitä vaatteita tarvitse olla koko ajan pesemässä, sillä enhän mä edes pahemmin hikoile. Yllättäviä oivalluksia 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 31.01.2020

      Siis ihan sama homma!! Mä myös pesen aina jos vaate likaantuu/alkaa tuoksua tunkkaiselle.. koska mulla just sama, et en juurikaan hikoile tai haise hielle. Oon tosi herkkä vielä sen hajulle, joten äkkiä pyykkiin, jos joskus niin sattuu käymään 😀
      Mutta kiva kuulla, että ihan samoja oivalluksia siellä <3

      Vastaa
  5. Sofia 30.01.2020

    Moikka! Ostettiin kanssa just makuuhuoneeseen Ikean vaatekaapit ja olen tykännyt niistä! Toimii hyvin ja sai sisällön valittua mieleisekseen?

    Vastaa
    • Sara Parikka 31.01.2020

      hei huippua kuulla! Meillä on ihan samat kokemukset ikean kaapeista :))

      Vastaa
  6. Meiju 02.02.2020

    Heippa! Meilläkin on Ikean vaatekaapit, enkä vaihtaisi! Niissä on tosi hyvä hinta-laatusuhde ja juuri tuo omiin tarpeisiin helposti suunniteltava sisus on täydellistä!
    Meillä molemmilla aikuisilla 100cm leveä ”tupla”kaappi ja se riittää mainiosti meidän vaatteille. Lisäksi meillä on vielä yksi yhteinen 50cm levyinen kaappi juhlavaatteille, joita käytetään harvemmin – menen niissäkin muutamalla täydellisellä mekolla ja pienillä laukku/kenkävariaatiolla kaikki juhlat.
    Käytetään töissämme omia vaatteita, eli hiukan valinnanvaraa pitää olla, mutta ei toki olla näkyvillä somessa, mikä aiheuttaisi painetta vaihdella vaatteita. Mutta siis osviittaa, koska joskus on vaikea hahmottaa mikä on paljon tai vähän ? Tarkennan toki, että meilläkin on varasto, jonne vien selkeät kausivaatteet – kesämekot ja talven spessut vaihtaa siis paikkaa kauden mukaan.
    Mutta paras ohje taitaa olla se, johon tuolla ”ekologisimmat vaatteet on ne, jotka omistat” myös varmaan viitataan, että sopiva määrä vaatteita on se, jota tulee käytettyä! ?☺️

    Clasun kellon ostin samasta syystä ekaluokkalaisen huoneeseen, mutta se meni meillä varastoon, koska tikitys. Kello piti niin kauheaa tikitystä, että se häiritsi koko perhettä – tuntui että se kaikui koko talossa öisin, kun siirsin sen pois esikoisen huoneesta vessaan .. osin varmaan liioittelua, mutta suosittelen kuitenkin vähemmän tikittäviä versioita.
    Onnea uuteen kotiin ja aurinkoista kevättä!

    Vastaa
    • Sara Parikka 02.02.2020

      Heippa! Meillä on tulossa aika saman verran tilaa vaatteille ja uskon, että se riittää hyvin 🙂 Kuitenkin arjessa tulee eniten käytettyä rentoja ja suht basic vaatteita 🙂 Joo viittaan juuri siihen ja siihen, että ei tarvitse tuntea huonoa fiilistä omista ”halpisketju” ostoista, vaan ennemmin kuluttaa ja käyttää ne loppuun.. sitten samalla voi pyrkiä muuttamaan ostokäyttäytymistä ja tsekata vielä tarkemmin materiaalit jne asiat. 🙂

      Siis ÄÄÄÄÄÄÄK, enhän mä edes osannut ajatella tikitystä 😀 OU NOU! Tähänkö tämä kaatui 😀 Voi hitsit!

      Hei kiitos kovasti ja kaikkea parasta sinne <3

      Vastaa
      • Irina 06.02.2020

        Hei,
        bongasin yks päivä Tigerista tosi nätin puunvärisen kellon selkeillä valkosilla numeroilla. Jos on vielä kellot hakusessa, niin kannattaa käydä kurkkaamassa??

        Vastaa
        • Sara Parikka 06.02.2020

          oikeesti!! Kuulostaa aivan ihanalta 🙂 kiitos vinkistä 🙂

          Vastaa