viimeinen kuukausi

me, raskaus

Moi! Ihanaa uutta viikkoa 🙂 Tämä aurinko ja valo on vaan jotain parasta pimeiden kuukausien ja myrskyjen jälkeen. Pitää kaivaa aurinkolasit kevättä varten esille!

Mulla on viimeiset neljä viikkoa käsillä.. Vauva syntyy oikeasti ihan milloin vain. Niin hassua ajatella. Muutto oli rankka ja edelleen riittää hommaa. Kaikki isoimmat tavarat ovat jo löytäneet paikoilleen, mutta hienosäätöö uupuu. Vauvaa ajatellen pitäisi tehdä vaikka mitä. Tässäpä listaa:

-Ihan ekana siivoa vauvan huone joka toimii lähinnä varastona.

-Pakkaa sairaalakassi. Mitäs kaikkea sinne tarvitseekaan mukaan?

-Pese vauvan vaatteet 60 ja viikkaa ne kokojen mukaan valmiiksi. Tosin pitää kyllä ensin käydä ostamassa lipasto vaatteita varten. 😀 Matildan vaatteet ja tarvikkeet oli senkissä, kun hän oli vauva ja koin sen todella käteväksi. Siksi vauvan huoneeseen ei tullut vielä vaatekaappia. 🙂

-Kokoa rattaat ja tsekkaa turvakaukalo kuntoon. Vauvan tarvikkeista tulossa oma postaus jossain vaiheessa.

-Osta sitteri, ykkös koon vaippoja, tutteja ja varuiksi tuttipullo.

Semmosta siis mielessä. Ihan hyvä kirjoittaa ylös, kun tuntuu että välillä ihan kaikki valuu aivoista pois. 😀 Me oltiin tänään ultrassa, jossa katsottiin vauvan tilannetta synnytystä ajatellen. Jännitystä on ilmassa ja oli ihana kuulla, että pieni voi hyvin. <3 Potkuja tulee pitkin päivää mikä on myös huojentavaa. Uskon huomaavani aika nopeasti, jos liikkuminen masussa hidastuu tai vähentyy selkeästi. Nyt pitäisi vielä tehdä muutama viikko työhommia ja sen jälkeen jään äippärille. Toki yrittäjänä pystyn itse määritellä ja vaikuttaa töihin, joten katson tilanteen mukaan mikä tuntuu hyvältä.

Aurinkoa uuteen viikkoon! Jos teillä tulee jotain tiettyjä raskausaiheita mieleen, niin huikatkaa. Tuntuu, että mulla on mielessä vain kotiin liittyviä postausideoita, joten olisi kirjoittaa välillä muustakin. <3Sara

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

26 kommenttia

  1. Katja 24.02.2020

    Sairaalakassiin ainakin neuvolakortti, kännykän laturi, lakuja (pehmentämään mahaa synnytyksen jälkeen! :D), muuta pientä herkkua esim. taateleita. Kannattaa lukea taateleiden vaikutuksesta synnytykseen.. niillä saa myös verensokerin nopeesti nousemaan ja ovat terveellisiä. Vesipullo, hiusharja, hygieniatuotteet (hammasharja+tahna, deodorantti, ja jos haluaa omat pesuaineet), mukavat vaatteet itselle kotiutumiseen. Nuo mulla ainakin tulee mieleen.
    Mua kiinnostaisi miten suhtaudut synnytykseen, ootko erityisemmin valmistautunut siihen ja onko sulla synnytykseen erityisiä toiveita, aiotko käyttää lääkkeellisiä kivunlievityksiä vai koittaa ilman? 🙂
    Ihanaa odotusta loppuviikoille ja onnea uuteen kotiin.

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.02.2020

      kiitos näistä 🙂 Hei LAKU!!! mieletön vinkki 😉
      Voisin kirjoittaa tuosta valmistautumisesta tarkemmin joku kerta 🙂 Ja kiitos <3

      Vastaa
  2. Emmi 24.02.2020

    Musta olisi mielenkiintoista lukea ajatuksia äitiydestä ja sen ympäriltä. Miten äitiys on muuttanut sinua, onko raskausajat poikenneet merkittävästi toisistaan sekä tietysti ajasta pienen vauvan ja pienten lasten kanssa. Yrittäjyys luo varmasti omat haasteensa arkeen!

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.02.2020

      Hei joo, voisin hyvin kirjoittaa aiheesta joku päivä 🙂 Mä koen, että yrittäjyys myös mahdollistaa todella paljon. Vaikka töitä pitkin vuotta ja välillä outoihin aikoihin, niin samalla vapaata pystyy järjestämään joustavasti ja lapset eivät ole olleet täyttä tarhaviikkoa. Saapi nähdä sitten miten tämä paletti toimii kun pienokainen saapuu 😀

      Vastaa
  3. Rosa 24.02.2020

    Meillä toimi vauvan huone melko pitkään varastona. Siellä oli hoitopöytä missä hänen vaatteensa mutta eipä siellä muuten vietetty aikaa niin pikkuhiljaa laitettiin huonetta kun ekat puolivuotta nukkui meidän huoneessa.

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.02.2020

      Toi on kyllä totta ja oon yrittänyt rauhoitella mieltä juuri noilla ajatuksilla 🙂

      Vastaa
  4. Kiinnostunut 24.02.2020

    Hei, mietin vain tai olen jo pitkään miettinyt että miten yrittäjänä saa äitiysrahaa. Tai siis kun jos on ”tavallinen” työntekijä ja tekee töitä äitiyslomalla niin äitiysrahahan pienenee minimiin eli onko yrittäjillä samalla lailla esim, jos sinä teet kaupallisia yhteistöitä tai eri podcastia niin saatko minimi äitiysrahaa niiltä påiviltä?

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.02.2020

      Heippa! Joo, mä oon itse tehnyt työntekijänä töitä molempien tyttöjen kohdalla muutamia päiviä ja ilmoittanut ne kelaan.. Sitten saanut sen minimin noiden päivien osalta.
      Yrittäjällä tilanne on sen verran mutkikkaampi, että voin tehdä yritykselle töitä, mutta se ei tarkoita, että olisin työsuhteessa tai saisin palkkaa. Mähän käytännössä määrittelen itse maksanko palkkaa jne. Nämä pitää vielä tarkistaa kirjanpitoporukalta, jotta menee taatusti oikein. Oon aina ihan hysteerinen sen suhteen, että hoidan kaikki tämmöiset asiat kuten pitää 😀
      Mutta joo, yrittäjänä voi toki kikkailla aika hyvin esim. sunnuntai-päivien kanssa, jolloin töitä saa tehdä.

      Vastaa
  5. Vauvakuume 24.02.2020

    Ihanaa päästä lukemaan kaikkea vauvahöpinöitä täällä<3 Luin juuri Hannan blogista vanhan blogikirjoituksen keskenmenoista/pitkään yrittämisestä, ja yllätyin kuinka paljon kommenttiboxi oli täyttynyt surullisista tarinoista</3 Onko teillä koskaan tullut ”epätoivon”hetkiä toivoessa lisää perheenlisäystä? Olet kuitenkin jo nuorena tullut äidiksi<3 Terkuin vauvakuume pilvissä :D<3

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.02.2020

      Kiva kuulla <3
      Mäkin oon lukenut Hannan postaukset aiheesta.. Nuo tarinat ja ihmisten kokemukset on kyllä surullisia Vastaa


  6. Ilona 25.02.2020

    Olisi kiva lukea millaisia äitiysvaatteita olet hankkinut raskauden jälkeiseen pikkuvauva-aikaan, lähinnä siis imetystä ajatellen. Onnea uuteen kotiin, se näyttää aivan upealta! ? Niin ja tsemppiä loppuraskauteen ❤️

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.02.2020

      Hei joo, voisin kirjoittaa tästä joku päivä. En ole ostanut mitään.. meinaan pärjätä mun normi vaatteilla ja tiedän että sieltä löytyy paljon väljiä yläosia joiden alle voi vauva pujahtaa :)) <3

      Vastaa
  7. Riikkauuu 25.02.2020

    Tsempit vikoihin viikkoihin❤️ Odotan aina innolla sun postauksia, kaikki aiheet, eritoten koti ja vauva kiinnostaa paljon!

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.02.2020

      kiitos <3 Ihana kuulla <3

      Vastaa
  8. Emilia 25.02.2020

    Hei kuinka syvä teillä on tuo terassiosuus?

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.02.2020

      enpäs muista nyt ulkoa.. 😀 Terassi taitaa olla about 40-50neliötä 🙂

      Vastaa
  9. Piitu 25.02.2020

    Hommaa kunnon rintapumppu!!! Synnytin tosiaan kolmannen lapseni tuossa perjantaina 21.2, ja tää maidon tulo on ihan kreisiä verrattuna edellisiin!!! Oon ollu näiden tissien kaa ihan helisemässä ? Mutta hyvä pumppu kummasti helpottaa ja maidonkerääjä tietty!

    Vastaa
    • Sara Parikka 28.02.2020

      eikä!!! hei mulla ei oo vielä mitään pumppua! Kiitos muistutuksesta 🙂 Ja hei onnea tuhannesti pienokaisesta <3 ihania hetkiä sinne!

      Vastaa
  10. H 27.02.2020

    Mitkä vaunut hangille pienelle? Entä kaukalo? Postaus niistä kiinnostaa.
    Sekä auto? Minkä hankitte ja miten siihen mahdutte?

    Vastaa
    • Sara Parikka 28.02.2020

      Hei joo! Vaunut on stokken ja teen niistä juttua kun kasataan ne 🙂

      Vastaa
  11. Outza 28.02.2020

    Olen taustalla seurannut pidempäänkin instaasi ja on ollut hauskaa huomata, että hyvin samoilla raskausviikoilla meilläkin odotetaan kolmatta lasta – taloremontin keskellä tietysti. 😀 Sieltä päädyinkin sitten lukemaan blogiasi.
    Olisi kiva lukea myös sun ajatuksia vääjäämättä häämöttävästä synnytyksestä, mitä ajatuksia ja odotuksia siihen liittyen?

    Vastaa
    • Sara Parikka 28.02.2020

      oikeesti 🙂 vähänkö kiva kuulla 🙂
      Voisin kirjoittaa pian synnytyksestä tarkemmin. Kaikkea parasta sinne <3

      Vastaa
  12. Jonna 29.02.2020

    Olen seurannut blogiasi jo joitakin vuosia. On ollut kiva lukea raskaus ja odotusajastasi. Itselläkin laskettu aika lähestymässä eli Huhtikuussa. Blogisi löysin varmaankin joskus Salkkarit taustasi vuoksi, olenkin seurannut ohjelmaa alusta alkaen, eli onko siitä jo pian 20 vuotta 😀
    Oikein hyvää loppu odotuksen aikaa ja tsemppiä synnytykseen 🙂 synnytyskertomusta odottelen tietenkin kans innolla, kerkeenkin sen varmaan lukea ennen omaani.

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.03.2020

      Ihana kuulla <3 oiii miten mahtavaa, onnea hurjasti sinne loppuraskauteen!! 🙂 Katsotaan jaanko tarkempaa synnytyskertomusta vai pidänkö sen itselläni.. en ole vielä päättänyt 🙂

      Vastaa
  13. Julia 03.03.2020

    Hei. Synnytin pari viikkoa sitten ja tärkeä tavara mukana oli sellainen juomapullo missä ns.pilli jotta juominen onnistui myös makuuasennossa. olin myös koko ajan nälkäinen joten pientä välipalaa oli hyvä olla mukana + Gatorade tms juotavaa. Ponnaria/hiuspantaa suosittelen myös. Ihanaa odotusta ja tsemppiä synnytykseen 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 05.03.2020

      huippuvinkki, kiitos <3 ja ONNEA valtavasti!

      Vastaa