2020 reissuhaaveet

loma

Moi! Me ollaan reissattu kuluvana vuonna paljon vähemmän kuin viime vuosina. Rakennusprojekti on pitänyt meidät pitkälti Suomessa ja veikkaan, että uusi koti tekee samoin. Ei innosta lähteä samalla tavalla reissun päälle, kun halutaan olla kotona, laittaa pihaa jne. Tänä vuonna on myös paljon isoja hankintoja taloa ajatellen, kuten talon maalaus ja piha. Vaikka tontti ei ole iso, niin sen viimeistely ei ole halvimmasta päästä. Haluaisin saada kerralla kunnolla tehtyä ja valmista. 🙂 Oon varmasti monesti kertonut, kuinka puutarhanhoito ei ole mulle se vahvin juttu, joten siitäkin syystä haluan panostaa kerralla siihen, että saadaan pihasta järkevä ja kaunis.

Reissuhaaveita muokkaa jonkin verran myös pian syntyvä vauva. Ihan vastasyntyneen kanssa en halua matkustaa pitkälle ja veikkaan, että tänä vuonna helppous on ykkösjuttu kun miettii reissuja. Univelkaa saattaa taas kerääntyä, joten siinäkin mielessä rentous kuulostaa hyvältä idealta. Voihan toki olla, että on energiaa kierrellä ja tutustua uusiin paikkoihin ja nähtävyyksiin tms. Sen näkee sitten.

Loma lasten ehdoilla / Olisi ihana käydä jossain reissussa, niin että lapset saisi uida joka päivä aamusta iltaan. Voisimme tehdä aktiivisia juttuja, mutta myös löhötä ja syödä hyvin. Kreikka, Espanja, Kroatia olisivat esim täydellisiä kohteita. Haaveena on reissata oman perheen voimin, mutta toisaalta olisi ihan huippua saada kaveriperhe tai perhettä mukaan.

Suomi / Kotimaassa matkailu tulee tänä vuonna olemaan THE juttu. Meidän mökki sijaitsee aika kaukana (noin 5h autolla) ja veikkaan, että tullaan käymään siellä moneen otteeseen tänä vuonna. Olisi myös kiva käydä Lapissa ja Kemissä moikkaamassa siskon perhettä. Sen lisäksi meinataan kyllä kiertää pk-seudun lisäksi vakkarimestat, kuten: Hanko, Naantali, Porvoo jne.. ja hei Turun rengasreitti kiinnostaa myös :)!

Tukholma / Naapurimaa Ruotsi on aina ollut kiva reissukohde ja ollaan käyty Tukholmassa tosi monta kertaa. Vielä ei olla kierretty lapsille suunnattuja kohteita läpi, joten se olisi kiva toteuttaa vaikka kesällä.

Staycation / Tykätään tehdä retkiä lähistölle ja ollaan aina tasasin väliajoin buukattu hotelliyö ihan Helsingistä. Tälläinen staycation tyylinen miniloma olisi ihanaa toteuttaa kahdestaan sekä lasten kanssa. Se on kyllä ihan parasta kun pienistä huomaa kuinka isoja juttuja kaikki reissut jne ovat heille. Aina ihan into pinkeenä. Me lähdetään muutaman päivän asuntoautoreissulle syksyllä ja meidän tytöt kertoo siitä lähestulkoon jokaiselle vastaantulijalle. 😀

Millaisia reissuhaaveita teillä on? Entä onko jotain vinkkejä kohteista? Meitä on pian viisi henkinen perhe, joten kaikki vinkit ovat tervetulleita. 🙂 Huomenna siskon perhe tulee meille yhdeksi yöksi, kun he suuntaavat melkein pariksi kuukaudeksi Los Angelesiin ja Hawaille. <3Sara

*kuvat otettu lokakuussa Marbellassa 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

14 kommenttia

  1. Avatar Rosa 25.02.2020

    Me ollaan miehen kanssa reissattu pari kesää autolla ristiin rastiin Suomessa. Oulussa käytiin ja sitten ajettiin kotiin, päätettiin jättää pohjoinen vielä. Eka kesä reissattiin itä-Suomessa ja viimeksi länsi-rannikolla. Nyt ollut pari väli vuotta koska meille syntyi lapsi mutta jotain pientä autotelttareissua meinataan nyt taaperon kanssa. Jo vauva vuonna oltiin Yyterissä ja vauva tykkäsi konttaila Yyteriin hiekkarannalla. Nukuttiin teltassa ja hyvin meni, vauva nukku matkasängyssä. Yyteria ja Kalajokea voin suositella jos ranta houkuttaa, molemmista löytyy myös leirintämökkejä yöpymiseen. Myös Manamansalo on kiva, siellä on tosi matala ranta mikä on lapsille kiva. Ähtäri Zoo:ssa ollaan myös käyty ja yövyttiin teltassa leirintäalueella eläinpuiston vieressä ja sudet ulkoivat yöllä kun muuten oli hiljaista 😅.

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 25.02.2020

      Kuulostaa aivan ihanalta 🙂 Kiitos paljon vinkeistä!! 🙂

      Vastaa
  2. Avatar Aida 25.02.2020

    Me ollaan viime vuosina innostuttu ystävän kanssa patikoinnista, todennäköisesti ja toivottavasti tänä kesänä sellainen reissu ihanissa maisemissa olis taas tiedossa! 😍 Lisäksi kiinnostaisi ihan lähikohteet Tukholma, München, Italia, Kreikka tms. Ihastuin Müncheniin ja tarkemmin vielä lähellä olevaan Füssenin kylään alppien lähellä – hyvää ruokaa, ihania maisemia ja kaikki lähellä sekä ihana arkkitehtuuri. Suomikohteista suosittelen kans Maarianhaminaa ja lähempää Hämeenlinnan Aulankoa. 🤗

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 25.02.2020

      Hei WAU! Kuulostaa aivan ihanalta 🙂 täytyypä tutkia!!

      Vastaa
  3. Avatar Nicola 25.02.2020

    Jos suht lähellä haluatte käydä, niin kesä aikaan Karkkila on kaunis, sekä kunnasta löytyy Suomen valimomuseo, ruukki alue on todella kaunis omalla tavallansa ym. Luonto on lähellä, helppoja laavupaikkoja lasten kanssa ja kaikkea muutakin. 😊

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 28.02.2020

      hei kiitos huippuvinkeistä 🙂

      Vastaa
  4. Avatar Kikka 25.02.2020

    Turun saaristo ja rengasreitti yes 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 28.02.2020

      Ihanaa! <3

      Vastaa
  5. Avatar Vilma 25.02.2020

    Split ja Rovinj Kroatiassa ihan huippuja! Split tunnetumpi, mutta Rovinj aivan aivan ihana ja supertunnelmallinen, Italian tyylinen rantakohde. Ihana vanhakaupunki ja superkirkasta vettä ja varmasti löytyisi hotelli myös lapsiperheen makuun. Splitissäkin on tunnelmaa, mutta isompi kaupunki kylläkin. Ja Ahvenanmaa suomikohteista ja varsinkin siellä Eckerö ja ne saariston lapset -maisemat 😍

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 28.02.2020

      hei kiitos näistä 🙂 pitääpä tutkia 🙂

      Vastaa
  6. Avatar Ella 26.02.2020

    Ollaan perheen kanssa käyty jo kolmesti peräkkäin Kreikassa Rodoksen saarella. Aivan ihana kohde❤️ Perheen kanssa toimii ainakin Kallithea Beach niminen hotelli joka on lähellä kaikkea tarvittavaa👍🏻 Suosittelen lämpimästi☀️

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 28.02.2020

      kiitos paljon, pitää käydä kurkkimassa 🙂 <3

      Vastaa
  7. Ihania lomakuvia!
    Maltalla on hyvin toimiva julkinen liikenne ja kaikki on lähellä. Rodoksen kaupunki on myös kiva paikka. Lapsiperheille sopivia hotelleja en nyt valitettavasti osaa suositella, kun omat on jo kasvaneet ”ulos” meidän kanssa matkustamasta.

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 03.03.2020

      Ymmärrän hyvin 🙂 hei ihana kuulla.. pitää tutkailla <3

      Vastaa