rv 37

koti & sisustus, raskaus

Moikka! Suunnilleen 95% vauvoista syntyy 37-42 viikoilla, joten jos vauva päättäisi tulla tänään maailmaan hän ei olisi enää ennenaikaisesti syntynyt. Olen onnellinen siitä miten hyvin raksaus on tähän saakka sujunut. Täytyy kuitenkin myöntää, että puhti alkaa iltaisin välillä loppua. 😀 Mun oleminen on lähinnä sellaista puhinaa ja vaikerrusta. Töiden osalta olen höllännyt tosi paljon ja keskityn siihen, että saan puhailla kotia valmiiksi. Tänään käyn aamusta neuvolassa ja sitten täytyy käydä äänittämässä vielä yksi Papupadan jakso. Ensi viikon jälkeen podcast jää pienimuotoiselle tauolle. Päätettiin Johannan kanssa siirtyä tuotantokausi ajatteluun podcastin suhteen ja oon pätökseen supertyytyväinen. Tälle vuodelle on myös yksi kiinnostava kirjaprojekti suunnitteilla ja pyrin saamaan ajatuksesta kunnolla kiinni nyt äippäriloman alussa. Vaikka yrittäjyys tuo omat haasteet, niin koen sen olevan juuri oikea tapa tehdä mulle töitä. Nautin siitä, että vauva- ja lapsiarjessa pystyn muokkaamaan täysin omat menot ja samalla saan pitää palasen minulle tärkeitä töitä mukana.

Synnytyksen suhteen mieli on suht rauhallinen, mutta kyllä mä ajattelen sitä jo tosi paljon. Olen varannut nyt vikoille viikoille muutamia hoitoja, kuten: kiropraktikko, akupunktio ja jalkahoito. Oon yleisesti ottaen todella huono käymään missään hoidoissa ja päätin että satsaan nyt raskausaikaan. Toivon, että nämä säännölliset kehonhuollot auttavat mahdollisesti synnytyksessä ja ennaltaehkäisevät myöhempiä ongelmia. Tosin tuntuu, että kaikki synnytykseen liittyvä on niin tapauskohtaista, että ihan hirveästi asiaan ei voi vaikuttaa. Luotan suuresti alan ammattilaisiin ja lähden synnyttämään avoimin mielin. Mun aiemmat synnytykset ovat olleet aika nopsia, joten se on ainoa jännityksen paikka. Samalla oon nauranut, että nyt salettiin synnytän 72h, kun jännitän päinvastaista. 😀

Viikonlopun aikana vauvan huone on ottanut ison harppauksen eteenpäin ja olen pessyt monta koneellista pyykkiä. Ollaan ihmetelty Mikon kanssa vuoron perään miten pieniä vauvan vaatteet ovat. Kuinka vauva voikaan olla niin pieni! <3 Mimosa käyttää 110 kokoa, joten ero 50 on aika suuri. 🙂

Nyt alan tekemään aamupalaa ja laitan itseni valmiiksi. Suunnittelin myös huomiselle-torstaille postausta mihin kasaan maaliskuun TOP asiat. Kylpy on ehdottomasti yksi niistä! Alla oleva kuva on eräältä aamulta, kun pulahdin lämpimään kylpyyn. Vedessä ollessa kroppa on ihanan painoton ja se tunne tuntuu erityisen hyvältä nyt viimeisillään raskaana. Voin myös veikata, että synnytyksen jälkeen lämmin vaahtokylpy toimii aika hyvin. Hei aurinkoa päivään! <3Sara

Vastaa käyttäjälle Riikkauuu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

16 kommenttia

  1. Anni 03.03.2020

    Kylpyamme on kyllä haaveena! Ois ihanaa päästä rentoutumaan lämpimään vaahtokylpyyn <3 Paljon tsemppiä tulevaan synnytykseen!

    https://kohtiparempaaminua2020.blogspot.com/

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.03.2020

      parasta <3 Kiitos todella paljon 🙂

      Vastaa
  2. Emppu 03.03.2020

    Heippa! Jos kiropraktikolla käynti on onnistunut, voisitko tehdä jonkun pienimuotoisen postauksen ☺️ Poikaystäväni on kiropraktikko ja heidän ammattikuntansa on vielä melko tuntematon monien ihmisten keskuudessa. Olisi kiva, jos saisi alaa enemmän tunnetuksi niin kuin fyssaritkin ovat Suomessa. Kiroilla kuitenkin 6vuoden yliopistokoulutus, joka vastaa lääketieteellistä niin fyssareihin verrattuna koulutus on siis selkeästi parempi ja heidän ammattitaitonsa myös ☺️ On harmi, että he jäävät siis varjoon ihmisten tietämättömyyden suhteen ? tsemppiä raskauden loppuun!

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.03.2020

      joo toi on kyllä totta. Oon käynyt nyt jo monta vuotta kiropraktikolla ja en myöskään tiennyt ennen miten kouluttautuneita he ovat. Olen tehnyt aiheesta vuoden varrella postauksia. Pitää tehdä taas jossain vaiheessa 🙂
      Kiitos paljon <3

      Vastaa
  3. Riikkauuu 03.03.2020

    Ooi kirjaprojekti kuulostaa jännältä! Vitsit teidän koti näyttää niin harmoniselta ja upealta ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.03.2020

      kiitos <3

      Vastaa
  4. iava 03.03.2020

    Onnea loppurutistukseen! <3 ei enää kauaa ja pikkuinen on sylissä <3 Itse olen rv 19, esikoisen laskettu aika elokuussa, kaikki niin uutta ja jännittävää – on ollut kiva lukea sun raskauspostauksia 🙂

    Mitä muuten ajattelet meneillään olevasta koronaepidemiasta? Itse yritän olla rauhallisin mielin mutta kyllähän se huolta herättää näin raskaana ollessa :/

    Vastaa
    • Sara Parikka 05.03.2020

      ihanaaaaaaa 🙂 tuo on ihan parasta aikaa.. nauti <3
      Ajattelen samoin kun sinä.. huolestuttaa toki, mutta pyrin olemaan rauhallisin mielin. 🙂

      Vastaa
  5. Essi 03.03.2020

    Oletko yhtään miettinyt (tai no varmasti olet) tulevaa synnytystä? Aiotko synnyttää puoli-istuvassa asennossa, vedessä jne…? Aiotko käyttää kivunlievitystä?

    Vastaa
    • Essi 03.03.2020

      Ja näköjään minulla ei ole silmiä päässä tai aivot hereillä, tuollahan lukee selvästi, että ajattelet paljon synnytystä ? oma vauva on parin viikon ikäinen, joten väsymystä on selvästi itsellä havaittavissa?

      Vastaa
      • Sara Parikka 05.03.2020

        hehe, ymmärrän 😀 tuo on täällä edessä. 😀 Hei onnea mielettömän paljon pienokaisen johdosta! <3

        Vastaa
    • Sara Parikka 05.03.2020

      asennosta en tiedä.. ja olen avoin lääkkeiden suhteen 🙂

      Vastaa
  6. Mimosa 04.03.2020

    Tsemppiä viimeisille viikoille (tai päiville)!
    Muistan kun sain esikoisen samana päivänä kuin Mimosa syntyi, ja olin teidän viereisessä huoneessa. En silloin viitsinyt tulla jutteleen, kun ajattelin teidän haluavan olla rauhassa vauvan kanssa. Meidän kolmannen laskettu aika on myös pian, nyt rv 37+1. Muistan kun odotin innolla minkä nimen annatte Mimosalle, ja pakko myöntää että ehkä hieman hämmennyin nimestä, sillä itse olen Mimosa?

    Vastaa
    • Sara Parikka 05.03.2020

      eikä <3 tietty olisit voinut tulla juttelemaan <3 Mutta ymmärrän, että nuo päivät mielessä on aika paljon muutakin 😀
      Hei mehän saatetaan olla vierekkäisissä huoneissa myös tällä kertaa 🙂 Tsemppiä hurjasti loppuun ja kaikkea parasta <3

      Vastaa
  7. Ihana vauvamasu! Tsemppiä synnytykseen!

    Vastaa
    • Sara Parikka 06.03.2020

      kiitos <3

      Vastaa