Hello baby

baby, lapset

Heippa meidän vauvakuplasta! Me ollaan kaikki rakastuneita uuteen tulokkaaseen. Synnytys käynnistyi perjantai yöllä ja  kaikki sujui vauhdikkaasti. En olisi osannut toivoa parempaa synnytystä ja jännitykset siihen liittyen olivat turhia. Päästiin jo perjantaina puolen päivän aikaan kotiin ja hypättiin koko porukalla vauvan tuoksuiseen maailmaan.

Viime päivinä:

Vauva on aivan i h a n a ! Mulla pääsee itku vähän väliä. 😀 <3 En muistanut miten pieniä vastasyntyneet on. 

Ollaan saatu läheisiltä talo täyteen kukkia. Kukkalähetykset ovat häkellyttäneet ja saaneet herkistymään. Vaikka ei voida tavata läheisiä, niin silti meitä muistetaan. <3 Merkitsee paljon. 

Aika kuluu niin nopeaa. Vauvan hoito, imetys ja arkiset puuhat vievät oman aikansa ja tuntuu, että päivät vaan liitelee ohi. Voisiko ajan pysäyttää? <3

Surua on tuonut se, että ei olla nähty läheisiä. Isovanhemmat ovat käyneet katsomassa vauvaa terassin kautta ja se yhdistettynä hormooneihin on ollut aika vaikeaa. 

Ollaan leivottu mustikkapiirakkaa (resepti tulossa pian) ja granolaa. Tällä viikolla meinaan leipoa kinderpiirakkaa pääsiäistä ajatellen. 😉

On ollut ihanaa olla kotona ja keskittyä olennaiseen. Tämä on todella spesiaalia aikaa ja nyt päästään nauttimaan siitä ainakin olan takaa, kun päiviin ei mahdu tapaamisia tms. 

Me ollaan käyty ensimmäisillä vaunukävelyillä. Mimosa on myös oppinut ajamaan pyörällä (jee) joten saan jatkossa vaunulenkeille kaksi pientä pyöräilijää seuraksi. 

Ollaan leikitty tyttöjen kanssa ja askarreltu pääsiäiseen liittyen. Lapset odotti tosi paljon virpomista ja pettyivät, kun se ei ole nyt mahdollista. Päätettiin järjestää heille munajahti kotona. Pitää vielä miettiä miten se saadaan toteutettua mahdollisimman kivasti lapsille. 

Kiitos myös valtavasti teille myötäelämisestä ja kaikista onnitteluista. Olette parhaita! <3Sara

Vastaa käyttäjälle Matilda Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

68 kommenttia

  1. Elli 01.04.2020

    Aivan ihana lukea, että te nautitte päivistä pikkuisen kanssa❤ Olette saaneet todella kauniita kukkalähetyksiä❤ Toivotaan että tämä menisi nopeasti ohi, jotta isovanhemmat sekä läheiset pääsisivät katsomaan pikkuista ja teitä❤ Ihanaa, että Mimosa on oppinut ajamaan pyörällä❤Kiva idea järjestää lapsille munajahti kotona ja varmasti lapset tykkäävät siitä.?Ihanaa kevättä koko perheelle?❤

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      Kiitos superpaljon <3<3 kaikkea hyvää sinne!!

      Vastaa
  2. Riikka 01.04.2020

    Moi! Onnea pienestä. <3 Kiinnostaisi tietää, miten järkkäsitte tyttöjen hoidon synnytyksen ajaksi. Ei varmaan ollut muita vaihtoehtoja kuin pyytää joku läheinen vahtimaan vallitsevasta tilanteesta huolimatta 🙁 Toivotaan että tilanne menee nopeaan ohi, että myös teidän läheiset pääsevät moikkaamaan vauvaa <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      Sisko hoiti tyttöjä 🙂 Toivotaan <3 ja kiitos!!!

      Vastaa
  3. Riikkauuu 01.04.2020

    Suuresti onnea koko perheelle pienestä ❤️❤️

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      kiitos 🙂 <3

      Vastaa
  4. Sofia 01.04.2020

    Paljon onnea koko perheelle!❤️

    Voisitko laittaa kinderpiirakan ohjeen tänne blogiin. Voisi itsekkin kokeilla pääsiäiseksi sitä?

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      kiitos <3 olen tehnyt kinuskikissan ohjeella 🙂

      Vastaa
  5. Matilda 01.04.2020

    Kuulin, että jossain perheessä virvotaan esimerkiksi isovanhemmille videopuhelun kautta. Eli lapset pääsevät pukeutumaan ja koristelemaan oksat ja sitten vanhemmat antavat palkan 🙂 en tiiä toimisko tää teillä, mutta ihana idea varmasti isovanhempiakin ajatellen <3
    Ihanaa lukea kuulumisia vauvakuplasta <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      ihana idea 🙂 <3

      Vastaa
  6. :3 01.04.2020

    Ihanat kuvat. Toivottavasti pysytte terveinä. Kaikkea hyvää teille ❤️

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      kiitos, samoin <3

      Vastaa
  7. Laura 01.04.2020

    Hei! Mielenkiinnosta kyselen, kuinka iskä sai osallistua synnytykseen koronan takia? Saiko olla paikalla koko ajan?

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      sai olla paikalla <3

      Vastaa
  8. A 01.04.2020

    Paljon onnea!! ? On kyllä varmasti todella haikeaa etteivät läheiset pääse ihastelemaan uutta tulokasta.. Niin sympaattista että isovanhemmat ovat käyneet terassin kautta ihastelemassa uutta tulokasta, melkein tulee tippa linssiin itselläkin ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      Kiitos <3 on tää kyllä niin harmillista <3

      Vastaa
  9. Jonna 01.04.2020

    Meillä on 2vkon ikäinen neiti ja oon myös monet itkut itkenyt, kun ei ketään voida tavata…
    Onnea pikkusesta! :)<3

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      kiitos <3 voi samoin, onnea paljon!!! 🙂

      Vastaa
  10. äiti-ihminen 01.04.2020

    Paljon onnea<3

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      <3

      Vastaa
  11. Noora 01.04.2020

    Voi miten ihanaa! Paljon onnea koko perheelle <3
    Miä en oo ees raskaana tai vastasynnyttänyt, mutta oonkin aina ollut todella herkkä ja kyllä nousi kyyneleet silmiin. Todella ikävä tämä tilanne, kun ei edes isovanhemmat pääse uutta pienokaista moikkamaan. Toivottavasti pian pääsisivät!
    Toivottavasti nimiäisiin/ristiäisiin mennessä helpottaisi…

    Meillä on munjahti ollut joka vuosi, piilotetaan usempaan huoneeseen munia (olohuone, tyttöjen huoneet) ja he pääsevät ne etsimään. Ollaan tehty 2 virpomavitsaa ja niillä he saavat virpoa isän ja äidin.

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      kiitos <33 niinpä 🙁
      Hei ihanaa, kuulostaa kivalta :)) Aurinkoa ja kaikkea hyvää <3

      Vastaa
  12. Anna 01.04.2020

    Onnea pikkuisesta! Vauvakupla on ihan parasta! Mun esikoinen syntyi 18.3. ja se, ettei olla voitu nähdä läheisiä, on ollut todella vaikeaa. Itken tätä tilannetta vähän väliä. Tuntuu niin epäreilulta, ettei pikkuinen pääse tapaamaan isovanhempiaan, tätejään/enojaan/setiään. Kun edes tietäisi koska tää tilanne helpottaa…

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      kiitos <3 ymmärrän.. voimia hurjasti.. nautitaan niin paljon kuin vain pystymme. ja onneksi on videopuhelut jne. 🙂

      Vastaa
  13. Riikka 01.04.2020

    Onnea valtavasti koko perheelle ? Ihanaa, että
    kaikki meni hyvin ja pääsitte pian omaan kotiin.
    Voikaa hyvin ja ihania hetkiä vauvan kanssa
    teille kaikille sinne uuteen kotiin ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      kiitos paljon <3<3

      Vastaa
  14. Katja 01.04.2020

    Aurinkoiset onnittelut uudesta perheenjäsenestä! Nauttikaa vauva-arjesta ja sen ihanista ihmeistä täysin rinnoin. Kaikkea hyvää koko perheelle☺️

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      kiitos tosi paljon <3<3

      Vastaa
  15. Salla 01.04.2020

    Onnea pienokaisesta!? Me virvotaan läheisille facetime-puhelun kautta ja sit puhelun toisesta päästä kerrotaan, mihin virpomispalkka on piilotettu. Toki tämä vaatii hieman ennakkojärjestelyjä, mutta toteutuksen eteen on ihana nähdä vaivaa.?

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      kiitos <3 hei aivan ihana idea 🙂

      Vastaa
  16. Vilma 01.04.2020

    Hei Sara! Suuret onnittelut vielä vauvasta ?. Kiinnostaisi tietää, ovatko tytöt enemmän sinun vai Mikon näköisiä. Tai ovatko tytöt keskenään samannäköisiä? Olisi myös ihanaa, jos jossain postauksessa kertoisit millaisia tytöt ovat luonteeltaan ja minkälainen sisarussuhde heillä on.

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      kiitos 🙂 <3 hei joo pitää joskus miettiä jos kirjoittaisin aiheesta 🙂

      Vastaa
  17. M 01.04.2020

    Onnea teille pienestä! <3 Sun synnytys kuulosti ihan täydelliseltä! Miten ihmeessä pystyit lähtemään niin nopeasti kotiin?! 😮 ja tämä siis positiivinen kommentti! Mä olin esikoisen syntymän jälkeen 2 viikkoa niin kipeä, että en poistunut kotoa koko aikana ja sitten pikkuhiljaa aloitin ulkoilut lyhyillä vaunulenkeillä 😀

    Meille syntyy toinen lapsi toukokuussa ja olen nyt jo harmissani siitä, että sairaalaan tuskin saa tulla vierailulle (olisi ollut ihanaa jos isompi olisi päässyt jo sairaalaan tervehtimään vauvaa) eikä välttämättä edes meidän omaan kotiin voi tulla läheisiä vauvaa moikkaamaan, voin siis vaan kuvitella miten herkistyy kun isovamhemmat näkee uuden vauvan terassilta 🙁 onneksi tämä tilanne on kohta ohi ja sitten voi taas tavata kaikkia rakkaita <3 ja jos jotain positiivista etsii niin ainakin oma perhe ehtii tutustua pikkuiseen kunnolla ennen vierailuja 🙂

    Ihania vauvan tuoksun täyteisiä päiviä teidän koko perheelle! Mä seuraan somen kautta ja yritän malttamattomana odottaa toukokuuhun, kun saamme oman pikkukäärön syliin <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      kiitos paljon <3 synnytys oli aika vauhdikas ja mulla ei tullut mitään "vaurioita", joten olin hyvässä kunnossa samantien. Sairaala oli myös suht täynnä ja nyt kun kolmas lapsi, niin poliklininen synntys oli mahdollinen 🙂
      Joo, siis on tää kyllä välillä tosi raskasta Vastaa


  18. Tiina 01.04.2020

    Hei, onnea perheenlisäyksestä! Saanko kysyä, mitkä on nuo lamellikaihtimet kuvissa? Hankinnassa meilläkin, mutta valikoimaa on paljon ja kokemuksia ei juurikaan. Onko teillä screen-malli, pimentävä vai jokin muu? ☺️

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      Kiitos <3 meillä on ihan perus lamellit.. puoli himmeä taitaa olla 🙂

      Vastaa
  19. Miia 01.04.2020

    Onnea kovasti koko perheelle! Ihanaa aikaa teillä 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      kiitos <3

      Vastaa
  20. J 01.04.2020

    Mahdottoman paljon onnitteluita 🙂 miten koet synnytyksen? Sattuuko se?

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      kiitos 🙂

      Vastaa
  21. Vilma Autio 01.04.2020

    Harmi ettei sukulaiset pääse katsomaan pientä ihmettä.? Toivon kaikkea hyvää teidän perheelle, nauttiikaa joka hetkestä, sillä pian pikku prinsessa haluaa karkkia ja leluja joka kaupasta? (ps. Tuo kinderpiirakka kuulostaa hyvältä) mukava pääsiäisen odotustakoko perheelle❤️

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      kiitos superpaljon <3

      Vastaa
  22. Sonja 01.04.2020

    Vinkkinä mun sukulaiset tekee munajahdin isovanhempien pihalle. Näin isovanhemmat pääsee seuraamaan sisältä ikkunasta jahtia ja näkemään lapsenlapsiaan.

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      oi miten ihanaa.. ihan tulee itku pelkästä ajatuksesta <3

      Vastaa
  23. Miiu 01.04.2020

    Meillä oli lapsena aina munajahti kotona sisällä. Oli hurjaa kun 5 sisarusta etsi munia ympäri taloa. Lopussa tietty tasattiin ja kaikki sai saman verran munia. Teille tietty voisi piilottaa kaksi munaa samaan piiloon niin on molemmille omat samassa piilossa.

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      kuulostaa hauskalta :))

      Vastaa
  24. Noora 01.04.2020

    Lämpimästi onnea koko teidän perheelle! Kiva kuulla teidän ekoista päivistä. Lisää haluaisin kuulla noista munajahdin suunnitelmista. Jos mahdollista niin ennen viikonloppua, jotta ehtisi oman järjestää lapsille.

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      Kiitos <3
      Ei olla sen suuremmin vielä suunniteltu.. mutta ajateltiin piilottaa toiselle alakertaan ja toiselle yläkertaan sama määrä herkkuja.. sitten etsimään 😀

      Vastaa
  25. S 01.04.2020

    Synnytitkö naikkarilla? 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      en 🙂

      Vastaa
  26. Salkkari fanit Onnittelevat 01.04.2020

    ” On lapsen syntymä ihanaa aikaa. Se tuntuu kuin ilmassa ois taikaa.
    Onnellisia hetkiä, ilon ja riemun retkiä ”

    Runsaasti onnea pikkuisen myötä joka paljon teettää antoisaa työtä.

    Paljon Onnea Koko Perheelle ?????

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      Awww, kiitos paljon <3 🙂

      Vastaa
  27. Mea Mäkeläinen 02.04.2020

    Munajahti on kyllä ihan huippu idea, varsinkin kun virpominen ei nyt ole mahdollista ? Hyviä vinkkejä on esimerkiksi pohjakartan piirtäminen, johon rasteilla merkitty munien sijainnit. Tai mahdollisesti kuvia kodin ”yksityiskohdista”, joiden mukaan pitää etsiä paikka = kuvasuunnistus ? ihanaa vauvakuplaista kevään jatkoa ❤️

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      hei totta!!! huippu vinkkejä, kiitos 🙂 <333

      Vastaa
  28. Katariina 02.04.2020

    Ihan mielettömän paljon onnea koko perheelle ja aivan ihania vauvakuplapäiviä sinne! <3 Nautitaan keväästä niin paljon kun tässä tilanteessa mahdollista! <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      kiitos paljon <3 pyritään siihen 🙂 <3

      Vastaa
  29. M 02.04.2020

    Onnea suloisesta pienokaisesta koko perheelle! Ihana vauvantuoksu ja teidän kuulumiset piristää tätä poikkeusoloa.
    Tuohon munajahtiin liittyen tuli muisto omista junnuvuosista ja meille järkätystä munajahdista jonka ajattelin jakaa, jos siitä tulee vaikka inspiraatiota!
    Meillä oli munajahti järkätty kotiin ja pihaympäristöön ja takametsään (mutta tämä tietenkin järjestyy vaikka sisätiloissa). Saatiin kartat, joihin oli aina merkitty seuraava piste. Pisteen luota löytyi yllätys ja uusi kartta jossa seuraava piste. Selkeät maamerkit kartassa ”iso kivi” ”kaksi koivua” ”leikkimökki” yms joiden avulla löydettiin. Onnistuu myös paikka-arvoituksin. Esim. ”Munat piilossa siellä, missä on kuuma ja heitetään vettä kiville” tai ”löydät seuraavan yllätyksen vaatekaapin alalaatikosta” tms.
    Munajahti on kyllä ollut lapsena niin jänskää, tsemppiä Matildalle ja Mimosalle jahtiin ! <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      hei ihanaa, kuulostaa ihan parhaalta 🙂 Kiitos paljon <3

      Vastaa
  30. Petra 02.04.2020

    Onnea vielä ? En oo varma ootko kirjottanut tästä postausta, mut olis kiva kuulla et mitä oot oppinut kasvatuksesta useamman lapsen myötä. Tyyliin et mitä ”virheitä” teit esikoisen kanssa ja mitkä asiat oot kokenut toimivaksi 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      kiitos <33 hei joo pitääpä miettiä. ainakin oon nyt rennompi ja osaan nauttia entistä enemmän! 🙂

      Vastaa
  31. Reetta 02.04.2020

    Moikka, ihailen aina sun ig-storeja ja postauksia varsinki lapsiin, teidän perheeseen ja sun äitiyteen liittyen. Niistä jotenkin välittyy mulle vilpitön onnellisuus ja äidinrakkaus ja niistä tulee itellekin hyvä mieli. Ihanaa kevättä ja kaikkea hyvää teidän perheelle! ❤

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      voi apua mikä viesti <3 kiitos niin paljon!!!!!! kaikkea parasta myös sinne :)<3

      Vastaa
  32. Aida 02.04.2020

    Paljonpaljon onnea koko perheelle! ❤️ Voikin tulla iloiseksi toisten puolesta. Ihanaa vauva-arkea ja juhlaa teille! <3 ??
    Ja aiheen vierestä myös kysymys. Muistelen että oot kertonut käyttäväsi ripsaria, joka lähtee lämpimällä vedellä. Itsellä ollut nyt kahta käytössä ja edellisestä tykkäsin, tää nykyinen ei ollut ihan niin hyvä. Joteen kyselenkin, että onko suosituksia? ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      Kiiiitos paljon! <3 käytän kanebo sensai merkkiä 🙂

      Vastaa
  33. ida ihana 03.04.2020

    Oi, kuinka ihania kukkia olette!!<3
    Lämpimät onnittelut vielä koko perheelle!<3

    Tyttöjen virpomistoiveesta tuli mieleen: voisiko jollekin läheiselle ainakin virpoa vaikka videopuhelun (Skype tm) muodossa, jos koristelisi kuitenkin oksat ja levittäisi hyvää mieltä niin? Munajahti kuulostaa myös tosi kivalta!:)

    Kivaa viikonloppua ja palmusunnuntaita!
    Ida Kotona kaupungissa -blogista
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.04.2020

      kiitos <33
      hei aivan ihana idea 🙂

      Vastaa
  34. Miia 07.04.2020

    Aijotko tehdä synnytyskertomusta tänne blogin puolelle? 🙂 Olisi kiva lukea! Paljon onnea koko perheelle!

    T: 4kuukauden ikäisen vauvan äiti. Mun synnytyskertomus löytyy blogistani https://miiamariape.blogspot.com/2019/12/han-on-taalla-synnytyskertomus.html?m=1

    Vastaa
    • Sara Parikka 08.04.2020

      hmm.. en tiedä vielä. ainakin podcastissa tullaan käsittelemään aihetta. Uudet jaksot alkaa taas 21.04. alkaen :))

      Vastaa