Keittiössä

decoration, hirstitalo, koti & sisustus, raksa

*Kaupallinen yhteistyö / Topi-Keittiöt 

Moi ja tervetuloa meidän keittiöön. Kodin lemppari paikkaan ja kalustetoimitukseen, jota jännitin kiistatta kaikkein eniten! 🙂 Meidän keittiö on nimittäin MUSTA. Kysyin projektin alussa seuraajilta IG:ssä, että musta vai valkoinen keittiö ja valkoinen voitti kiistatta. Tiesin kuitenkin jo tuolloin, että meille tulisi musta keittiö. Toivoimme uuteen kotiin kontrasteja ja rohkeita valintoja. Sellaisia ratkaisuja joista ennen vain haaveilimme. Nyt kun kaikki oli mahdollista valita alusta saakka itse emme halunneet valita sitä tuttua ja turvallista. En myöskään koskaan ole osannut ajatella jälleenmyyntiä tms, vaan suhtaudun kotiin kotina. Ihmisiä on monia erilaisia ja uskon, että jos joskus koti myydään se löytää kyllä perheen joka tykkää samasta fiiliksestä kuin me.

Meidän talotoimitukseen sisältyi Topi-Keittiöiden kiintokalusteet (tiettyyn summaan saakka) ja halusimme lähteä toteuttamaan keittiötä Topi-Keittiöiden kanssa. Kyseessä on vuosikymmenien ajan toiminut kotimainen toimittaja, jonka kalusteet valmistetaan Suomessa. Sain Topi-Keittiöistä hehkutusta muutamalta seuraajalta ennen projektia, joten siinäkin mielessä ensivaikutelma oli hyvä. Muistan vieläkin ensimmäisen tapaamisen Topi-Keittiöillä. Kärsin alkuraskauden pahoinvoinnista ja oksensin 5min ennen tapaamista. Jännitin miten jaksan suunnitella keittiötä toista tuntia. Suunnittelu vei kuitenkin mennessään ja lähdin myymälästä hyvällä fiiliksellä.

Tapaamista varten olin listannut ylös asioita, joita halusin saada keittiöön. Mulla oli aika selvät sävelet, mutta samalla halusin jättää ammattilaisen mielipiteelle varaa. Nyt toteutuksen jälkeen olen äärimmäisen tyytyväinen siihen, että kuuntelin Topi-keittiöiden myyjää monessakin kohdassa. En olisi itse osannut suunnitella yhtä toimivaa kokonaisuutta. Koin myös tärkeäksi nähdä+testata eri vaihtoehdot ja myymälässä se oli mahdollista. Siellä oli monta keittiötä rakennettuna, joten oli helppoa hahmottaa eri kokoja ja tsekata läpi pienetkin yksityiskohdat.

Parasta meidän keittiössä on iso saareke. Se on kaksi metriä leveä ja metrin syvä. Sen äärellä on ihanaa kokkailla ja samalla viettää aikaa perheen kanssa. Odotan myös ensimmäisiä juhlia ja sitä, että pääsen kattamaan saarekkeen täyteen herkkuja. Kirjoitin aiemmin Boran liedestä (tämä) ja se kyllä kruunaa saarekkeen. Tutustuin Savon liesiin Topi-keittiöiden myymälässä ja heidän kautta on mahdollista tilata liesi sekä sen asennus. Mietin tuoleja saarekkeelle, mutta onneksi päädyimme suunnittelussa kaappeihin. Ruokapöytä on iso ja keittiön välittömässä läheisyydessä. Saarekkeesta löytyvät kaapit ovat arjessa käytännöllisemmät ja tarpeelliset. Veikkaan, että tuolit olisivat jääneet hyvin vähälle käytölle kuten yhdessä kodissa, jossa aiemmin asuimme. Koen, että yksi isoin apu koko talon suunnittelussa on juurikin se, että ollaan asuttu viidessä yhteisessä kodissa ennen rakennusprojektia. Näin ollen tiedetään aika hyvin mikä meillä toimii ja mikä ei.

Aamiaiskaappia pohdin pitkään ja sehän on tämän ajan ”hittikaluste”. Olen kuitenkin iloinen, että ei lähdetty siihen. Ensinäkin se olisi ollut hankala sijoittaa keittiöön, niin että keittiön minimalistisuus ei olisi kärsinyt ja toisekseen tajusin, että me ei kaivata aamiaiskaapin toimintoja. Jos keittiö olisi isompi, niin siinä tapauksessa voisin miettiä tuota kaappia uudestaan. Topi-keittiöillä on nimittäin ihania vaihtoehtoja olemassa. 🙂 Olen tyytyväinen siihen, että keittiön kaikki koneet on intergroitu ja uuni sekä mikro ovat mustat. Tykkään ylös aukeavista kaapeista ja siitä, että kaikissa ovissa on hidastimet, niin että ne eivät koskaan pamahda kiinni. Tähän oli muuten hankala tottua väliaikaisessa kodissa. 😀 Siellä kaapit paukkui vähän väliä!

Mitä sitten jäi uupumaan? Aluksi pelkäsin, että tilaa on liian vähän. Se kuitenkin osoittautui turhaksi peloksi siinä vaiheessa kun pääsin laittamaan astiat jne paikoilleen. Musta väri myös aiheutti huolta, sillä monet kalusteiden osat jouduttiin vaihtamaan rakennusaikaisten naarmujen takia. Meitin, että mitenhän keittiö kestäisi meidän arjessa. Nyt parin kuukauden kokemuksella täytyy kuitenkin todeta, että ei olla itse saatu keittiöön jälkiä. Onneksi! Kuljetus, asennus ja raksa-aika ovat selkeästi ne  kohdat, joissa vahinkoa voi sattua, mutta sitten käytössä kaluste kestää. Toki tätä pitää tarkastella vielä myöhemmin uudemman kerran. 🙂

Kirjoitan pian teille vielä tarkemmin kvartsitasosta, jonka valitsin myöskin Topi-Keittiöiden myymälässä. Millaisia asioita sinä kaipaat keittiöltä? Olisi kiva kuulla! Aurinkoa päivään! <3Sara

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

51 kommenttia

  1. Avatar M 08.04.2020

    Itse vierastan mustaa keittiötä, mutta ihana nähdä, että tehdään rohkeita valintoja. Onko keittiössä tullut vastaan jotain, mitä olisi kannattanut tehdä toisin tai jotain, mikä jäi uupumaan?
    Olisi muutenkin kiva lukea sellainen postaus, jossa kerrotte taloprojektin lopputulosta:mitkä asiat olivat positiivisia yllätyksiä ja mitä olisitte halunneet tehdä toisin.
    Oliko teillä muuta vaihtoehtoa keittiölle kuin tämä musta, tai mietittekö parin eri vaihtoehdon välillä?
    Mukavaa kevättä!

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 08.04.2020

      ymmärrän 🙂 Meillä taas musta ollut aina haaveena! Mutta tosiaan ei kyllä sovi kaikkien makuun/kaikkiin tiloihin 🙂
      Hmm, en osaa ajatella että mitä tekisin toisin. Ollaan tyytyväisiä lopputulokseen ja yksityiskohtiin. Pitää katsoa josko joskus teen tarkempaa postausta aiheesta. 🙂
      Me katsoimme todella monia keittiöitä läpi ja tämä vei voiton. 🙂 Kiitos samoin!

      Vastaa
  2. Avatar Mokkahirmu 08.04.2020

    Bongasin kaapistasi siskot sopassa -kirjan! Ei ole totta, mitkä nostalgiavibat tuli😂🙌🏼 Sen kirjan ääressä tuli oltua viikottain lapsuudessa, ja ehdoton lemppari oli mokkapalat 🤗 voi että, lapsuudessa leipomiseen liittyy ihania muistoja..

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 08.04.2020

      Siis Siskot sopassa on NIIN PARAS! ja samoin täällä 🙂 juurikin tuo mokkapalat sivu on aika kulunut ja tahroissa, kun sitä on niin monta kertaa katsottu 😀

      Vastaa
  3. Avatar Tarppis 08.04.2020

    Meillä on lähes samanlainen keittiö kuin teillä 😀 ompa hauska sattuma! Tosin eri toimittajalta 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 08.04.2020

      hei, onpa kiva kuulla :))

      Vastaa
  4. Avatar Jenni 08.04.2020

    Onpa kaunis keittiö ja mustana se on aivan täykky👌 Meille tulossa uuteen taloon myös musta keittiö ja samoja fiiliksiä ja ajatuksia käytiin läpi tätä valintaa tehdessä. Ihana nähdä teidän keittiö ja kuinka onnistunut kokonaisuus teillä onkaan. Kiitos tästä postauksesta, odotin tätä kovasti. Jos saan mielenkiinnosta kysyä, onko teidän keittiötila kuinka korkea? (tähän ei tietenkään tarvitse vastata jos et halua).Oikein ihanaa kevättä koko teidän perheelle ☀️

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 09.04.2020

      voi kiitos <3 oi ihanaa 🙂 Meillä on korkeutta keittiössä 250cm ja se tuntuu tosi hyvältä 🙂
      aurinkoa ja tsemppiä uuden talon kanssa 🙂

      Vastaa
  5. Avatar Miia 08.04.2020

    Mun suosikkilause postauksessa on tämä ”Tykkään ylös aukeavista kaapeista” – Kukapa ei tykkäisi 😉
    Aivan ihana keittiö ja koko koti kokonaisuudessaan. Tykkään lämmöstä, jota puisilla valinnoilla kalusteissa ja portaissa on tehty, luo kotoisuutta.
    Onnea, elät kadehdittavan onnellisen oloista elämänvaihetta <3

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 09.04.2020

      hehe :)) Kiitos!
      Kauniisti sanottu <3 pitää nyt nauttia! Kaikkea parasta sinne! 🙂

      Vastaa
  6. Avatar TP 08.04.2020

    Musta luo kivan kontrastin tuonne pääsääntöisesti muutoin niin vaaleaan sisustaan, valkoinen keittiö olisi ehkä ”hukkunut” kaiken vaalean keskelle. Hieno tila!
    Itselle tärkeintä keittiössä olisi sen toimivuus ja että kaikki saisi kaappeihin/laatikoihin säilöön, mutta olisivat tarpeen tullen lähellä ja helposti saatavilla. Sekä iso kylmäsäilytystila. Ehkä tarvitsisi joitain astioita omasta kaapista hieman karsiakin…🤔🤔

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 08.04.2020

      samaa mieltä 🙂
      kuulostaa hyvältä! Joo hei mä juuri karsin astioita muuton yhteydessä. 🙂

      Vastaa
  7. Avatar Mimmi 08.04.2020

    Musta keittiö meilläkin ja oli ihan pakko vaan saada! Tykätty on kovasti, ja nyt muutaman kuukauden jälkeenkin oon vaan ihastunut siihen edelleen.Teillä on tosi tyylikäs kokonaisuus ja pääasiahan että itselle toimiva ratkaisu löytyy. Meillä myös kaikkialla hidastimet ja mustat kodinkoneet sekä allas ja hana,apk integroitu. Saarekkeessa meillä pelkkää vetolaatikkoa eli on säilytystilaa ja siten myös työtasoa riittävästi. Kyllä mieleisessä keittiössä on niin mahtava touhuta arkena ja juhlana!

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 08.04.2020

      hei ihana juttu. kuulostaa tosi kivalta 🙂

      Vastaa
  8. Avatar Rilena 08.04.2020

    Ootteko tottunut jo että mikro yms astiat on noin alhaalla kun itsestä tuntuu että ergonomian takia selälle olisi paha tuollaiset matalat kaapit 🤔

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 08.04.2020

      Joo, ollaan totuttu 🙂 Itse koen uunin turvallisempana alhaalla, kun aika usein esim jotain pataruokaa pitää nostella tms. 🙂 Mikro on myös kätevä lasten kannalta alhaalla. Tosin eipä meillä ollut mahista muihin ratkaisuihin ilman että keittiöstä olisi tullut isompi.

      Vastaa
  9. Avatar Mari 08.04.2020

    Teidän keittiö on tosi kaunis! Ihanan avara ja itseänikin houkuttaisi juhlien järjestäminen tällaisessa avokeittiössä! Pohdin sitä, että itselle keittiön käytännöllisyys on ihan ykkösjuttu ja menee monessakin asiassa esteettisyyden edelle. Turhauttaako teitä koskaan kuivauskaapin puuttuminen tai se että on vain yksi allas? Itselle kuivauskaappi on pelastus ja kaksi allasta kätevä,että saa tiskattua astioita vaikka jotain olisi likoamassa tai odottamassa astianpesukoneen pyörimistä. Olisi kiva nähdä myös millainen roskakaappi/kierrätyspiste teillä on ja kuulla, kiinnitittekö tähän erityistä huomiota 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 09.04.2020

      Kiitos :)) Totuin edellisessä kodissa siihen, että kuivauskaappia ei ole.. sen takia en oikein osaa kaivata. Meillä se vain keräsi kaikkea epämääräistä 😀 Hei joo, tuo roska-asia jäi käsittelemättä. Se on meille tärkeää, kun kierrätetään. Voisin kirjoittaa aiheesta erikseen joskus 🙂 Ihanaa pääsiäistä sinne!

      Vastaa
  10. Avatar Elli 08.04.2020

    Teille on tullut todella kaunis keittiö❤️Itse tykkään siitä, että tämä keittiö sopii todella hyvin teidän seinän väriin.🙂Saareke toimii tosi hyvin teidän keittiössä sekä siitä on tehty hyvin käytännöllinen.🙂Minusta tämä musta keittiö sopii todella hyvin teidän taloon ja avohylly on aivan ihana lisä seinällä.❤️

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 08.04.2020

      voi kiitos, ihanasti sanottu! 🙂 <3 Mukavaa pääsiäistä!!

      Vastaa
  11. Avatar Laura 08.04.2020

    Hei, onko teillä side-by-side jääkaappi?
    Ps. Ihana keittiö.

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 08.04.2020

      Meillä on jääkaappi ja pakastin irralliset toisistaan, vierekkäin 🙂 Kiitos paljon!

      Vastaa
  12. Avatar Elle 08.04.2020

    Moikka! Suunnittelemme juuri uutta kotiamme, joten minulla olisi muutama postaustoive. Meillä on 6 lasta, joten itserakennettu koti on lähes ainoa tarpeet täyttävä mahdollisuus.
    Olisi kiva lukea jokaisesta huoneesta oma postaus, sillä kaikki vinkit kelpaisivat nyt! Esim. millaiset kylppärin pinnat, minkä värinen sauna, millaiset tyttöjen huoneet ovat jne.
    Haluaisitko kertoa, minkä verran mikäkin maksoi kodin rakentamisessa, kun itsellä ei vielä ole oikein mitään käsitystä siitä, paljonko kaikki tulee maksamaan. Ymmärrän toki jos et halua kertoa tarkkoja hintoja.
    Pohjapiirroksista olisi nyt myös kiva saada jotain vinkkiä, että mikä kannattaisi ottaa huomioon sitä miettiessä. Myös kuva teidän pohjapiirroksista olisi mielenkiintoinen, ellet koe sitä liian yksityiseksi.
    Myös ylipäätään kaikki vinkit siitä, mistä kannattaa aloittaa oman kodin rakennussuunnitelma, olisi erittäin hyödyllisiä meille ja varmasti muillekin, jotka suunnittelevat omaa kotia.
    Eli aikalailla kaikki kiinnostaa, mistä vain postauksen voi saada aikaiseksi 😁.
    Mielenkiinnolla odotan, minkä nimen tyttärenne saa. Nuorin poikamme syntyi samana päivänä, kuin teidän tyttö. Hän sai nimekseen Caspian Alvar Elian. Näin teidät sairaalassa, kun olitte lähdössä kotiin, mutta en viitsinyt tulla moikkaamaan, kun ajattelin että haluatte olla rauhassa.
    Kiva että pääsitte nopeasti kotiin synnytyksen jälkeen, meidän poika joutui yllättäen teholle juuri ennen kotiuttamista, kun sydän pysähtyi ja häntä jouduttiin elvyttämään. Voin sanoa että se oli yksi elämäni kamalimmista hetkistä. Lääkärit eivät osanneet sanoa tarkasti, mistä sydämen pysähdys johtui, mutta ei luultavasti mistään vakavasta. Käymme nyt viikoittain sairaalassa tutkimuksissa, jotta asialle saataisiin jokin selitys. Pelkään koko ajan, että pojan sydän pysähtyy taas. Sori tämä avautuminen, pakko vaan välillä purkaa tunteita.
    Kivaa kevättä teille! Tai no en tiedä voiko tätä korona-aikaa kivaksi kutsua….

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 09.04.2020

      Kiitos viestistä 🙂
      Taloon liittyviä postauksia tulee pikku hiljaa. Ihanaa jos niistä on iloa. 🙂
      Kannattaa tehdä omaa listaa siitä mitä tarpeita ja toiveita teillä on talon suhteen. Ammattitaitoiset arkkitehdit ja talofirmat osaa myös auttaa suunnittelussa. 🙂

      Oi miten kaunis nimi! Olen pahoillani kokemuksista mitä jouduit käymään läpi Vastaa


  13. Avatar Noora 08.04.2020

    On kyllä itse sanottava, että mikron ja uunin paikka on ylempänä meille ehdottomasti. Nykyinen kotimme on rakennettu jo -79, mutta teimme täällä todella ison rempan. Esim. keittiö kokonaan uudestaan.
    Kaikki on integroitu, ja mikro ja uuni ovat käyttötasolla niin ettei tarvitse kumarrella. Aluksi mietin et mitenkä tuo mikro kun lapset ovat pieniä eivätkä yllä sinne, mutta harvemmin niiden tarvii ainakaan vielä sinne itse yltääkään.
    Meillä on tumman ruskea pöytälevy, parempi ehkä jopa kuin musta. ei näy pöly niin helposti. mikähän pähkinä tämä olikaan, vai tammi??

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 09.04.2020

      ymmärrän 🙂 kukin tavallaan! Mukavaa pääsiäistä!

      Vastaa
  14. Avatar Mari 08.04.2020

    Miten olette kokoneet tuon, kun mikro on noin matalla 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 09.04.2020

      se on toiminut tosi kivasti 🙂 toivon, että lasten myös helppo käyttää tulevaisuudessa!

      Vastaa
  15. Avatar SH 08.04.2020

    Meillä on myös hirsitalo rakenteilla 😀 Valittiin valkoinen keittiö, koska meillä on kaikki kipsilevyä olevat sisäseinät värikkäät. Ainoastaan hirsiseinät ulkoseininä on valkoiset. Tumman seinän kanssa toimii meillä vaalea keittiö. Tuo mikro on loistava idea! Onneksi tajuttiin myös sama, kun meillä pari pientä tyttöä on.

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 09.04.2020

      hei kuulostaa aivan ihanalta 🙂 Tsemppiä hurjasti projektiin ja kaikkea parasta teidän perheelle <3

      Vastaa
  16. Avatar Laura 08.04.2020

    Musta juuri paras väri, itselläni löytyy kotoa kaikki melkein mustana ja joskus tulevaisuudessa jos on oma koti nii ehdottomasti musta keittiö tulee olemaan 🙂 keittiössä täytyy olla hyvin tilaa tehdä ruokaa, leipoa ja viihtyisää.

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 09.04.2020

      samaa mieltä 🙂 <3

      Vastaa
  17. Avatar Elli 09.04.2020

    Meillä kanssa musta keittiö, mutta täytyy sanoa että sain vasta tämän asentamisen jälkeen tietää että mustaa löytyy myös sellaista missä ei sormenjäljet niin näy koska tätä saa hinkata koko ajan:D:D ottaisin kyllä uudelleenkin mutta just hiukan eri matskua:) tuli muuten mieleen että mekin otettiin valkoiset rungot ihan siitä syystä että jos halutaankin myydä ja joku muu haluaa muuta kun mustaa niin voi sitten helposti vain vaihtaa keittiön ovet:) jos olisi mustat rungot ei olis näin helppoa;) toki vähän esteetikkona häiritsee että valkoinen reuna vilahtaa oven välistä joskus mutta tää on sellaista kompromissia tää rakentaminen:)

    Ihana elämänvaihe teillä siellä pienen nyytin kanssa<3 nauttikaa toisistanne ja ihanasta keittiöstä:)

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 09.04.2020

      Ymmärrän 🙂 hei joo toihan on hyvä pointti valkoisesta rungosta. En ollut tullut ajatelleeksi 🙂

      Kiitos paljon <3 kaikkea hyvää myös sinne!!

      Vastaa
  18. Avatar T 09.04.2020

    Onko teillä tiskikonetta tai saako teidän keittiöön asennettua sellaisen?:)

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 09.04.2020

      joo on tietty, se on integroituna 🙂

      Vastaa
  19. Avatar Johanna 09.04.2020

    Onko teillä tiskikone, kun en ainakaan kuvista huomannut sellaista?

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 09.04.2020

      joo, tietty 🙂 Se on integroituna!

      Vastaa
  20. Avatar Johanna 09.04.2020

    Hieno keittiö 🙂 vaaleiden keittiöiden fanina mukava nähdä miten musta keittiö voi toimia todella hyvin, näyttää kivalta! Ja ihanasti sopii tohon hirsiseinään. Ja olen myös inspiroitunut teidän ideasta laittaa mustat hanat vessaan ja kylppäriin 🙂
    Hei talokuumeisena minua myös kiinnostaisi kovasti kuulla lisää yrityksestä, jonka kautta tämän talomallin hankitte. Kaikki ei vissiin sujunut ongelmitta? Aiheuttiko ongelmat lisäkustannuksia ja voisitko suositella yritystä muille? Jos nyt valitsisit uudelleen, ottaisitko taloa samalta firmalta? Ja se myös kiinnostaa että mitkä oli teille tärkeimmät yksityiskohdat talon rakennuksessa liittyen pohjaan, oliko tarkkaa että mikä huone on missäkin 🙂
    Mukavaa pääsiäistä ja iloista kevättä!

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 09.04.2020

      hei ihana kuulla, kiitos 🙂
      Pitää miettiä jos kirjoitan aiheesta tarkemmin.. kaikki ei mennyt mutkitta :/ Mutta hei joo, palaan varmasti talo-asiaan vielä monta kertaa 🙂 Iloa ja aurinkoa sinne myös!! 🙂

      Vastaa
  21. Avatar Talokuume 09.04.2020

    Moi!

    Olisi kiva kuulla taloprojektin lopputuloksesta enemmän. Mikä kokemus teille jäi siitä ja esim ko. firmasta? Suosittelisitko muille ”avaimet käteen” -ostamista vai jotain muuta vaihtoehtoa?

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 12.04.2020

      Hei joo, kirjoitan aiheesta taatusti vielä uudestaan 🙂

      Vastaa
  22. Avatar Marika 12.04.2020

    Ihanan näköinen koti teillä ja toimiva kokonaisuus☺🥰 itselle pisti vaan silmään että onko teillä liesituuletinta?vai miten tämä asia on ratkaistu?inhoan itse ruuan käryä joten tää jäi vaivaamaan🤔☺🤭 kaikkea hyvää teidän perheelle ja pysykää terveenä❤

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 12.04.2020

      Kiitos 🙂 Meillä on BORA Pure liesi 🙂 Siitä on oma postaus! Kiitos samoin <3

      Vastaa
  23. Avatar Hirvonen 16.04.2020

    Meille vasta kuljetusliike tuo ekat rakennusjutut työmaalle eli projekti on aluillaan. Mutta kiva tulla fiilistelemään muiden valmiita taloja. Tykkään keittiön ja vaalean lattian kontrastista. Totta, että naarmuja voi tulla herkästi, pitääpä olla tarkkana.

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 16.04.2020

      hei mahtavaa 🙂 tsemppiä hurjasti!! 🙂

      Vastaa
  24. Avatar Terhi 17.04.2020

    Todella kaunis keittiö! Mitä materiaalia teidän keittiönne on? Korkeapainelaminaattia vai jotain muuta? Miten olette kokeneet keittiön toimivan arjessa? Haaveilen myös mustasta keittiöstä, mutta pelkään toimiiko lapsiperheessä.

    Vastaa
  25. Avatar K 19.04.2020

    Ihan mahtava keittiö.Itsellä tulossa keittiöremontti ja toivoisin juuri saarekkeeseen lieden ja uunin. Miten teillä on toteutettu liesituuletin vai onko sitä ollenkaan?

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 19.04.2020

      Hei joo, meillä on Savon BORA Pure, siitä on oma postaus 🙂

      Vastaa
  26. Avatar Ulpu 07.05.2020

    Hei, palasin uudemman kerran lukemaan sinun keittiöpostausta, koska keittiönne on aivan ihana ja meillä on tässä oman keittiön suunnittelu käynnissä parhaillaan. Yllättävän hankalaa! Olisin kiinnostunut teidän keittiön mitoista, kerroitkin että saareke on metrin syvyinen, mutta kuinka pitkä etäisyys on keittiön kaapiston ja saarekkeen välissä? Onko väli ollut käytännössä toimiva? Kiitos jos ehdit vastailla 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 10.05.2020

      saarekkeen ja keittiön väli on 110cm. se on tosi tilava ja mielestäni kiva, kun ei tule ”törmäilyä” vaikka liikkuisi kaksi ihmistä 🙂 Ymmärrän kyllä pohdinnan. se on yllättävän hankalaa. Tsemppiä kovasti <3

      Vastaa