ensimmäinen ”arkiviikko”

koti & sisustus, kuulumiset, lapset

Moi! Tällä viikolla Mikko palasi töihin ja oon ollut päivät tyttöjen kanssa yksin. Teistä monet laittoi aiheeseen liittyen kysymyksiä ja lupailin kirjoittaa tarkemmin meidän arjesta. Meillä on suht toistuva päivärytmi, mutta en ole sen suhteen supertarkka. Tykkään siitä, että päivällä on tietyt raamit, mutta samalla en halua olla niiden kanssa liian jumissa.

Oon tilannut nyt muutaman viikon Ruokaboksin Muksuboksin ja se on auttanut tosi paljon. Välillä tuntuu, että saisi olla kokkaamassa koko ajan ja varsinkin miettimässä, että mitä tänään syödään. 😀 Siihen pulmaan Muksuboksi on tuonut paljon apua, kun on valmiina raaka-aineet ja simppelit reseptit.

Alla näkyy meidän päivärytmi ja suosikki aktiviteetit. 🙂 Miten te olette saaneet päivät ja viikot kulumaan? Onko hyviä vinkkejä? Oon huomannut, että vaatteilla saa myös tiettyä ryhtiä päivään. Käytän lähestulkoon samoja vaatteita päivästä toiseen ja kirjoitan aiheesta lisää pian! Nyt aurinkoista viikonloppua! <3Sara

Päivärytmi:

08.00 / Herätään vauvan kanssa. Matilda ja Mimosa saattaa herätä aikaisemmin, jolloin heidät löytää sohvalta katsomassa Pikku2. Vaihdan vaipan ja laitetaan aamupalaa.

09.00-12.00 / Leikitään, ulkoillaan ja milloin mitäkin. Melina nukkuu usein aamupäivällä 3h putkeen, jolloin mulla jää aikaa puuhata vanhempien lasten kanssa. Ehdin usein myös tsekata mailit läpi ja saatan tehdä 30min-1h töitä. Oon huomannut, että Matildan ja Mimosan yhteiset leikit toimii kaikkein parhaiten aamusta. Silloin heillä harvemmin tulee riitaa. Johtuukohan siitä, että energiaa on vielä sen verran varastossa..? 🙂 Ensi viikosta alkaen ajateltiin myös osallistua päiväkodin etätoimintaan aina aamusta. Kivaa!

12.00-15.00 / Lounas, jonka jälkeen isommat tytöt menee päivälevolle. He lueskelee hetken kirjoja ja joskus jompi kumpi/kummatkin nukahtaa. Levon jälkeen katsotaan hetki lastenohjelmia ja sitten siirrytään askartelemaan, piirtämään tms.

15.00-18.00 / Leikkejä, ulkoilua (Matilda ja Mimosa ulkoilee monesti kaksin joko aamu- tai iltapäivällä meidän pihalla), ruuan valmistamista, pyykkejä, siivousta jne :D. Kahtena päivänä viikosta Matildalla ja Mimosalla on etätanssitunnit.. Joten niiden ajaksi olkkari muuntautuu tanssisaliksi.

18.00-21.00 / Päivällisen jälkeen mennään usein yhdessä ulos ja käydään iltakävelyllä. Sen jälkeen saunaan/kylpyyn, iltapala ja tytöt nukkumaan. Melina on hereillä usein 21-23, joten hän hengaa meidän kanssa iltaa. Siirrytään 23 aikaan nukkumaan. <3

Aktiviteetit:

  • Ulkoilu
  • Metsäretki
  • Pyörälenkki
  • Teltan rakennus
  • Temppurata
  • Lastenohjelmat
  • Oppi ja Ilo -tuotteet
  • Muovailuvaha
  • Piirtäminen
  • Maalaaminen
  • Kirjainten ja numeroiden harjoittelu
  • Laskutehtävät
  • Ekapeli – sovellus
  • Eväsretki terassille
  • Sauna, niin että käydään välissä terassilla viilentymässä
  • Vauvan kylvetys
  • Lasten päiväkylpy

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

30 kommenttia

  1. Kirsi 18.04.2020

    Meillä aika samat aktiviteetit kolmen alle kouluikäisen kanssa. Vanhin on eskarilainen ja nuorin 9kk. Piti tulla vinkkaamaan Ekapelin lisäksi Molla ABC-sovelluksesta, joka harjoittaa isojen ja pienten kirjainten sekä numeroiden oikeaa kirjoitusmuotoa ja Vektor-sovelluksesta matemaattisiin taitoihin. Meillä myös palapelit on pop,samoin vesileikit toimii aina ilman kylpyäkin, leluja vaan ja muuta oheishärpäkettä mukaan. Lisäksi meillä on vapaaseen askarteluun laatikko, missä kaikenlaista askarteluun sopivaa materiaalia, pahveja, lankaa, piipunrasseja, glitterliimaa, vessapaperirullia, ihan mitä vaan keksii ja näillä meidän pojat kyllä viihtyvät pitkäänkin touhuamassa. Sisällä energianpurkuun käytetään mm. opettavaista leikkiä, missä otetaan 3 eri väristä paperia lattialle ja aikuinen ohjeistaa hakemaan esim. juosten 3 punaista tavaraa, sen jälkeen loikkien vihreitä esineitä 2 enemmän/vähemmän kuin punaisia oli yms. Harjoittaa laskutaitoja samalla ja tätä voi toteuttaa samalla kun itse touhuaa jotain ? Iloista ja aurinkoista viikonloppua teidän perheelle!

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.04.2020

      hei kiitos paljon näistä vinkeistä 🙂 Paljon iloa ja aurinkoa sinne myös!!

      Vastaa
  2. Mary 18.04.2020

    Olis kiva kuulla myös että onko ollut haastavaa olla kolmen lapsen kanssa yksin? 🙂 tai mitkä on fiilikset asian suhteen nyt tähän mennessä.

    Vastaa
    • Sara Parikka 19.04.2020

      ei ole haastavaa. tietty voi olla jotain hetkiä, mutta meillä menee tosi kivasti 🙂 Vanhemmat lapset on jo sen ikäisiä, että ymmärtää ja osaa myös auttaa tarvittaessa. 🙂

      Vastaa
  3. Huolestunut 18.04.2020

    vastasyntyneen äiti ei sukkia jalassa, järki hoi kolmen lapsen äiti.

    Vastaa
    • Sara Parikka 19.04.2020

      No jos asteita on +10 niin enköhän tarkene 😀 Kukin pukeutukoon oman mielen mukaan, eiks vaan 🙂

      Vastaa
  4. kaisu 18.04.2020

    Onpa kivoja aktiviteetteja teidän arjessa 🙂 Yksi vinkki olisi että yhdessä lasten kanssahan voisi myös askarrella jonkunlaisen ”viikko-ohjelman” arkipäiville, tai vaikka muutamalle päivälle viikossa. Eräs ystäväni oli myös lastensa kanssa järjestänyt niin, että aina yhden päivän ajan joku lapsista oli ”Päivän päällikkö”, ja hän sai päättää päivän tapahtumia 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 19.04.2020

      hei huippu vinkki, kiitos <3 🙂

      Vastaa
  5. M 18.04.2020

    Moi! Mitä tuo päiväkodin etätoiminta pitää sisällään? Olen päiväkodissa opettajana töissä, joten hyviä vinkkejä otetaan vastaan 😉

    Vastaa
    • Sara Parikka 19.04.2020

      En tiedä vielä, kun ei olla vielä testattu 🙂 Pitääkin vinkkailla sitten kun paremmin tiedossa 🙂

      Vastaa
  6. ida ihana 19.04.2020

    Hei, ihana lista aktiviteeteista! Uskon, että moni kaipaa kivoja juttuja nyt kotiin lasten kanssa, ja näistä voi napata omille lapsille kivoimmat 🙂
    Mukavaa alkavaa viikkoa!<3
    Ida Kotona kaupungissa -blogista
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    Vastaa
    • Sara Parikka 19.04.2020

      Kiva kuulla 🙂
      Samoin sinne <33

      Vastaa
  7. Anna 19.04.2020

    Moikka! Minkä merkkiset vaunut teillä on? Hyvän näköiset ja isot renkaat. Onko hyvät? Ollaan etsimässä esikoiselle ja vaikeaa on…

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.04.2020

      meillä on Stokke Trailz 🙂
      Tosi hyvän oloiset!

      Vastaa
  8. Laura Linnea 20.04.2020

    Oon seurannut sun blogia pitkään, oikeastaan alusta asti, ja arvostan miten suojelet lastesi yksityisyyttä. Kiinnostaiskin kuulla, että miten oot tämän lapsille selittänyt? Lähinnä että ihmettelevätkö he, miksi kuvaat vain takaapäin tms, onko asiasta tullut mitään keskustelua, kun lapset kuitenkin varmaan tietävät sun kirjottava blogia. 🙂 Vaikea muotoilla kysymystä, mutta toivottavasti sait ajatuksesta kiinni! Teidän perheen touhuja on kiva seurata, erityisesti mieleen jäi vähän aikaa sitten instassa ollut video, jossa jompi kumpi isommista teki sulle hiekkakakkuruokaa. Niin ihanan arkista ja piristävää. 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.04.2020

      Kiva kuulla 🙂 Olin juuri tähän aiheeseen liittyen after work podcastissa vieraana. Jakso on 113. Saako lapsista julkaista kuvia somessa?
      Kannattaa kuunnella, se 🙂 Hei ihanaa viikkoa sinne ja kaikkea parasta <33

      Vastaa
  9. Vilma Autio 20.04.2020

    Onpas teillä tekemistä?En olisi keksinyt puoliakaan noista aktiviteeteistä joita teette yhdessä??Rytmi päivälle on kyllä hyvin suunniteltu?Mitä olen blogistasi ymmärtänyt niin vauvan kanssa kaikki menee hyvin?Aurinkoista kevättä❤️ps. Minulla olisi yksi kysymys onko ollut mustasukkaisuutta siitä että vauvaa hoidetaan tai että vauvalle annettaisiin enemmän huomiota??Sillä monista lapsista voi tuntua siltä✨Mutta Matilda ja Mimosa ovat varmasti sopeutuneet hyvin, kolmanteen prinsessan, Melinaan❤️

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.04.2020

      hehe, kiva kuulla 🙂 Tytöt osallistuu ihanasti vauvan hoitamiseen ja ovat ihan rakastuneita pikkusiskoon <3
      Aurinkoa viikkoon!

      Vastaa
  10. Julie 21.04.2020

    Mitä muita värivaihtoehtoja teillä oli tuohon makuuhuoneen seinään? 🙂
    Ja ajattelitteko taloa rakentaessa sitä että jos alakerrassa ei ole yhtään makuuhuonetta, se voi vaikeuttaa poikkeustilanteissa arkea? Esim jos on kipeä tms ei pääse yläkertaan…

    Vastaa
    • Sara Parikka 22.04.2020

      ei kyllä rakennettu kotia poikkeustilanteita varten 😀 Meille on kaikista paras nukkua samassa kerroksessa.
      Makkarin seinään mietittiin ihan valkoista. Mutta ainahan voi maalata uudestaan kun kyllästyy. Mukavaa päivää!

      Vastaa
  11. Soile 22.04.2020

    Aiotteko maalata talon ulkoapäin joskus?

    Vastaa
    • Sara Parikka 23.04.2020

      tietty. 🙂

      Vastaa
  12. Mari 26.04.2020

    Ruokakuvassa kivan näköiset aterimet, mitä merkkiä mahtavat olla? 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 26.04.2020

      kiitos 🙂 ne on saatu ylppärilahjaksi joskus aikoja sitten 😀 Ei löydy enää.. olen itsekin etsinyt. 🙂

      Vastaa
  13. ressukka 18.05.2020

    Mäki haluaisin tietyn rytmin, siinä on vaikea pysyä. Isompi herää ennen pienempää, herättää vauvan ja vauva jää väsyneeks ja torkkuu sit pitkin päivää pieniä tirsoja ottaen. Anna vinkki miten saan sen rytmin onnistumaan parhaiten?

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.05.2020

      hmm.. jokaisella perheellä on niin oma tilanne, että vaikea kertoa jotain yleispätevää vinkkiä. Meillä ulkoilu auttaa siihen, että vauva nukkuu pidempiä pätkiä. Vaunuissa pieni nukkuu jopa 4h putkeen. Aamulla isommat lapset saa katsoa telkkaria hiljaa, jotta vauva saa jatkaa unia. Tsemppiä arkeen hurjasti <3

      Vastaa
  14. Emma 08.06.2020

    Kaunis päiväpeitto. Onko se mistä hankittu?

    Vastaa
    • Sara Parikka 08.06.2020

      kiitti! se on joutsenen peitto 🙂

      Vastaa
  15. Nanna 10.06.2020

    Hei!
    Ensinnäkin haluan sanoa että tämä blogisi on ihan äärettömän ihana. ?
    Olen uusi lukijasi mutta olen kuitekin lukenut lähes joka postauksesi ensimmäisestä lähtien. ?
    En ole aikaisemmin uskaltanut kommentoida mitään mutta tähän postaukseen haluan jakaa oman vinkkini tuohon ruokailuun liittyen kun mulla oli pitkään ahdistusta siitä mitä kotona syötäisiin kun alkoi tuntumaan että lähes tulkoon koko ajan on samoja ruokia ja alkoi hieman kyllästyttämään mutta nyt tähän vinkkiin. ?
    Googlettelin kasan ruokia jotka oli aivan laidasta laitaan ja osa myös sellaisia joista en ollut kuullutkaan ja kirjoitin ne ylös paperi suikaleille jotka sitten laittelin ja laitoin lasiseen purkkiin ja sieltä meidän ekaluokkalainen saa joka sunnuntai arpoa kolme ruokaa jotka seuraavalla viikolla kokkaamme perheen kanssa ja tämä on ollut poikamme mielestä ihan super kivaa. ? Tämän myötä kaupassa on niin paljon mukavempi käydä kun tulee vain ostettua ne tuotteet joita oikeasti tarvitsee ja on jäänyt pois lähes tulkoon kaikki heräte ostokset.

    Vielä haluan sanoa kauniin kiitoksen ihanasta blogista ja ihanaa alkanutta kesää teidän kokoperheelle! ❤

    Vastaa
    • Sara Parikka 10.06.2020

      Voi vitsit mitkä kommentti täällä odotti. KIIIITOS 🙂 <3 aivan ihana kuulla, että olet ollut mukana alusta saakka. kiitos siitä <3
      Superkiva myös kun laitoit viestiä :))

      Joo, siis mä oon kans ollut tuossa tilanteessa niin monta kertaa. Vähänkö kiva tuo tapa millä sä ratkaisit tilanteen. Tosi kiva! 🙂 Ja voin kuvitella kuinka lapsista tuo on hauskaa. 🙂 Pakko vinkata tästä muillekin!

      Kiitos todella paljon! Kaikkea parasta teidän perheelle <3

      Vastaa