vapaapäivä

kuulumiset, me, ootd

Moi! Meillä on vielä muutama viikko arkea jäljellä ja sitten jäädään koko jengillä lomalle. Tänään kuitenkin tuntui siltä, että kaivataan vapaapäivä. Tytöt eivät mene päiväkotiin ja mä jätän työhommat minimiin. Ajateltiin pyöräillä (minä kävelen vaunujen kanssa) kauppaan, leikkiä ulkona ja järjestellä yläkertaa. Oon laittanut itselleni takarajaksi Melinan ristiäiset ja toivon, että siihen mennessä kotona olisi viimeisetkin jutut valmiina. Saapi nähdä saadaanko mm.vessapaperitelineet paikalleen. 😀

Ihania nämä viime päivien lämpimät säät. Luonto on puhjennut kukkaan ja kesä on täällä! Ihan parasta :). Löysin muuten myös sopivan maalisävyn meidän talolle. Voisin kirjoittaa aiheesta tarkemmin vielä tällä viikolla. Sopivan valkoisen löytäminen ei ollut ihan niin yksinkertaista, kuin voisi kuvitella.

Odotan jo kovasti lomaa, sitä että saadaan olla yhdessä ja päästään mökille. Vaikka tänä keväänä on tullut oltua paljon omalla porukalla, niin silti sitä jotenkin kaipaa lisää. Tietty on myös mukava nähdä enemmän läheisiä ja viettää isommalla porukalla aikaa. Sovittiin juuri, että mun sisko ja hänen vauva tulee meille ensi viikon viikonlopuksi. <3 Niin ihanaa nähdä pieni Frida ja viettää aikaa ajan kanssa. Mun isosisko näkee myös ekaa kertaa Melinan ja päästään fiilistelemään pienten serkkujen kasvamista.

Tällä hetkellä vaatekaapissa ilahduttaa erityisesti kaikki mekot. Tykkään yhdistää mekon löysän neuleen ja lenkkareiden kanssa. Suunnittelin jo, että buukkaan jalkahoidon (ekaa kertaa koskaan) jotta on kivempi kaivaa sandaalit esille. 🙂 Hei ihanaa torstaita! <3Sara

lenkkarit / Adidas

mekko / lindex

neule / hm

laukku / louis vuitton

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 kommenttia

  1. Katariina Lehtinen 28.05.2020

    Lomalla ollaan, jes? Olen tykästynyt iltoihin uima-altaan vierellä, ja auringonlaskuihin.? Lähdetään huomenna koko porukalla mökille, Tampereelle☀️ Mokkiä ollutkin jo ikävä? Ihanaa tämä kesä, heitin talviturkin eilen, vesi oli erittäin kylmää? Oikein ihanaa ja aurinkoista kesää❤️

    Vastaa
    • Sara Parikka 29.05.2020

      kuulostaa ihanalta 🙂 <3

      Vastaa
  2. Cher 01.06.2020

    Musta on todella häiritsevää että sun blogissa tulee aina kaalimadon mainoksia todella usein. Ja missään muussa nettisivulla mulla ei itsellä ole niitä tullut, ainoastaan sun blogissa.

    Vastaa
    • Sara Parikka 01.06.2020

      hmmm.. outoa. pitää kysyä tästä lisää. Kiitos infosta!

      Vastaa