päivä mun kanssa

kuulumiset, päivä mun kanssa, pohdintaa

Moi! Piiiiitkästä aikaa päivä mun kanssa postaus tästä kuluneesta päivästä. <3Sara

08.30.-09.00. Heräsin Melina vieressä. Olin napannut hänet aamuyöstä viereen ja siinä pieni tuhisi ihan unisena. Alhaalta kuului puheen sorinaa, kun Mikko ja tytöt söivät aamupalaa. Siirryttiin Melinan kanssa alakertaan, vaihdoin vaipan ja otin kupin kahvia. Mikko lähti viemään tyttöjä päiväkotiin ja meni samalla töihin.

09.00-10.30. Syötin Melinan, vaihdoin hänelle päivävaatteet, leikittiin leikkimatolla ja tein itselleni aamupalan. Melina on äärimmäisen liikkuva ja jäntevä vauva. Hän on meinannut kääntyä jo ennen 2kk ikää. Ihan näinä päivinä hän varmasti kellahtaa ympäri. 😀 Pieni nauttii myös olostaan vatsallaan ja kovasti yrittää pyrkiä eteenpäin. Saapi nähdä kuinka kiire meillä vielä tulee. 😀 Sinänsä hauskaa seurata kehitystä, kun jo vatsassa meno oli aivan kreisiä verrattuna Matildaan ja Mimosaan. 🙂 Puoli yhdentoista maissa laitoin Melinan nukkumaan meidän etuterassille ja napsautin itkuhälyttimen päälle.

10.30.-12.30. Avasin mailit ja vastasin kiirellisiin viesteihin. Tsekkasin mitä kaikkea päivän aikana pitäisi saada aikaan ja merkkailin to do-listaa. Pesin hiukset ja kuuntelin aamuradion parhaita paloja Suplasta. Laitoin myös pitkästä aikaa itseruskettavan sprayn tulevaa viikonloppua varten. Ihanaa, että kesä on täällä ja voin pukeutua mekkoihin vaikka joka päivä! 🙂 Vesipullo kulkee pitkin päivää tiivisti mukana ja pyrin juomaan paljon vettä päivän aikana.

Kirjoitin tulevaa kirjaani ja valmistelin tekstiä kustannustoimittajaa varten. Lähetän pian ensimmäiset tekstit kustantajalle ja mua jännittää se ihan älyttömän paljon. Jotenkin nolottaa oma teksti ja jännittää mitä kustantaja sanoo. En ole pitkään aikaan kokenut näin suurta jännitystä työhön liittyen. Ehkä se kertoo myös siitä, että tämä on mulle tärkeää. En malta odottaa, että pystyn kertomaan teille lisää tästä projektista. <3

Kirjan kirjoittaminen on mun aikaa vievin työ nyt tänä kesänä-syksynä. Lisäksi mulla on tietty blogi, podcast ja sovitut yhteistyöt. Tekemistä riittää siis aina vaan kun on aikaa tehdä. Oon tosi nopea tekemään töitä ja saan aikaan paljon, jos vain keskityn. Ennemmin teen pari tuntia todella paljon töitä, kuin että olisin kiinni 8-16. Siinä mielessä yrittäjyys toimii mulle hyvin. Oon aikalailla aina töissä ja aina vapaalla.. Paradoksi! 😀

12.30-14.00. Juttelin ristiäisten herkuista kondiittorin kanssa ja sovittiin kaikki tarkat speksit herkkuja varten. Oon älyttömän tyytyväinen siitä, että ulkoistettiin tällä kertaa ruuat. Olen tehnyt aiemmin kaiken itse ja nyt on ihanan kevyt olo, vaikka juhlat on jo nurkan takana. 🙂 Yhden maissa meille tuli talofirman kautta listoittaja tekemään vielä viimeisiä hommia ja lähdin Melinan kanssa tieltä pois. Kävelin vaunujen kanssa pidempää reittiä päiväkodille.

14.00-18.30. Juttelin tyttöjen kasvattajien kanssa ja lähdettiin viikonlopun viettoon. Saatiin päiväkodista Matildan kaveri mukaan ja suunnattiin ennen kotia jäätelökioskille. Jätskien jälkeen käveltiin kotiin ja käytiin matkalla naapureiden lasten perustamalla kioskilla. Kuinka söpöä!? Mä muistan miten iso juttu oli itselle pienenä, kun järkkäsin erilaisia kiskoja jne. Kotona piirrettiin, muovailtiin ja syötiin makaroonilaatikkoa. Kun Mikko saapui kotiin, täytettiin tytöille allas ja he pääsivät leikkimään veteen.

18.30.-21.00. Vietiin Matildan kaveri kävellen kotiin. Mimosa pyöräili ja me muut käveltiin. Tykätään käydä aina iltakävelyllä ja Melina sai pienet torkut ennen yöunia. 🙂 Kotona syötin&kyvlvetin Melinan, laitettiin hänet nukkumaan, napsautin sauna päälle ja lähdin käymään nopsaa kaupassa. Isommat lapset leikki naapureiden lasten kanssa, kunnes he tulivat iltapalalle sisälle. Ennen saunaa kuvasin vielä yhden työjutun, jonka editoin pikaisesti ja lähetin asiakkaalle.

21.00-23.00. Tytöt menivät saunan jälkeen nukkumaan. Mä laitoin pakastepizzan uuniin (diavola) ja katsotiin Ex-Onnelisten uusin jakso. Nyt hyvää yötä! Huomenna me suunnataan aamusta lasten kanssa leikkipuistoon ja nähdään meidän kaverit siellä. 🙂 Ihanaa viikonlopun alkua!

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

11 kommenttia

  1. Emminkemmi 11.06.2020

    Ihana päivä teillä ollut. Voisitko laittaa makaronilaatikon ohjeen? Miten vietätte juhannuksen ja missä?

    Vastaa
  2. Katariina Lehtinen 12.06.2020

    Olipa kiva lukea sun päivästä, aika paljon siihen mahtui <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 12.06.2020

      ihana kuulla :)<3

      Vastaa
      • Vilma Autio 13.06.2020

        Sinulle on nyt lähetetty kirje?

        Vastaa
        • Sara Parikka 14.06.2020

          oiiii kiitos 🙂

          Vastaa
  3. Pia-päivi 12.06.2020

    Hei. Ihana mun päivä postaus. Onko vesipullosi lasia?
    Hyvää kesää teille.
    ???️⛵️⚓️?????

    Vastaa
    • Sara Parikka 14.06.2020

      On lasia :)) Kiitos samoin <3

      Vastaa
  4. ida ihana 13.06.2020

    Kiva postaus ja kivan kuuloinen päivä!:)
    Kiva, että sulta ilmestyy uusi kirja! Sun ekaa kirjaa on aina kiva selailla, kun kaipaa inspiraatiota tai rentoutumista. Löysin myös ihanan Adrienen joogakanavan youtubesta sen kautta <3
    Mukavaa viikonloppua,
    Ida
    Kotona kaupungissa -blogista
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    Vastaa
    • Sara Parikka 14.06.2020

      ihana kuulla 🙂 Kiitos samoin <33

      Vastaa
  5. Ronja 16.06.2020

    Moikka!
    Minua jäi kiinnostamaan, että mitä itseruskettavaa käytät? 🙂 Itsellä haussa hyvä itseruskettava niin sillä kyselen 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 17.06.2020

      St Tropez 😉

      Vastaa