Kotimaassa matkustaminen

loma, luonto, travel

Kaupallinen yhteistyö / LähiTapiola

Moi! Meillä oli viime viikolla ensimmäinen pidempi reissu viisi henkisenä perheenä. Suunnattiin mökille, jonne kestää ilman pysähdyksiä noin 5h. Ei siis ihan helppo ja nopea mökkimatka. Matilda ja Mimosa ovat aina viihtyneet vauvana autossa ja sinne ne ovat ihan viimeistään rauhoittuneet/nukahtaneet. Tämä meidän kolmas neiti onkin sitten temperamentiltaan erilainen ja hän ei juurikaan viihdy autossa. 😀 Jännitimme sitä, että mitä mökkimatkasta tulisi ja päädyimme järkkäämään minut Melinan viereen takapenkille. Onneksi tehtiin niin (ja onneksi meidän autossa löytyy kolme riviä penkkejä :D) sillä minun läsnäolo selvästi rauhoitti pientä ja matkat sujui ilman itkukohtauksia.  

Autolla matkustaessa on toki tärkeää olla myös vakuutusasiat kunnossa. Kannattaa tsekata täältä onko sinulla kaikki otettu huomioon sitä ajatellen. LähiTapiola tarjoaa Suomen suosituinta autovakuutusta, josta saa mm. S-ryhmän Bonusta. Autovakuutus eli kasko ja liikennevakuutus yhdessä korvaavat autollesi tai sen varusteille sattuneita vahinkoja sekä vastapuolen henkilö- ja esinevahinkoja. Kannattaa siis ehdottomasti varmistaa, että autolla matkustavien lisäksi myös auto on vakuutettu järkevästi.

Meillä itseasiassa kävi pieni säikähdys, kun olimme lähdössä mökiltä. Oltiin juuri liittymässä isommalle tielle, kun auton alta kuului kunnon ryminää. Mikko ajoi heti turvallisesti sivuun ja olin ihan varma, että meidän rengas meni tai pakoputkelle kävi jotain (ihan niinkuin tietäisin autoista jotain :D). Perusteellisen tsekkauksen jälkeen totesimme, että kyseessä oli joku isompi kivi, mikä oli pyörinyt auton alla tms. ja päästiin jatkamaan matkaa. Parin vuoden takaisen kolarin jälkeen (rekka ajoi minun auton perään moottoritiellä ja tytöt olivat kyydissä) olen entistä tarkempi kaikesta autolla matkustamiseen liittyvästä ja en ota yhtään riskejä sen suhteen. Samalla koen, että autolla matkustaminen on todella matalan kynnyksen hommaa ja erittäin hyvä ”reissaamisen muoto” tänä kesänä. 🙂 Ulkomaan matkailu ei oikein innosta ja veikkaan, että aika moni meistä haluaa nyt pysytellä kotimaassa!

Meillä on tarkoituksena matkustaa kesällä vielä muutaman kerran pidemmälle ja kysyinkin teiltä vinkkejä kotimaassa matkailuun. Alla kootusti teidän parhaat vinkit. Me meinataan pilkkoa tulevat reissut ja pysähdellä reittien varrella sekä yöpyä uusissa kohteissa. Odotan niin paljon sitä, että päästään tutustumaan kotimaahan entistä tarkemmin. 🙂 Kiitos älyttömän paljon kaikista vinkeistä mitä rustasitte IG:n puolella. Niistä on ollut iso apu! Toivottavasti saatte tästä postauksesta myös hyviä vinkkejä :). Kommentoikaa toki myös tähän alle, jos tulee jotakin mieleen.

Parhaat vinkit kotimaan matkailuun (suurin osa vinkeistä on teiltä saatuja, joten kaikesta ei ole omakohtaista kokemusta):

Kustavin savipaja ja vieressä ihana eläintila

Hotelli Punkaharju ja samalla suunnalla Johanna Oraksen Taidekartano sekä kesämaa

Repoveden kansallispuisto

L A P P I

Pyhä-Nattanen, tai mitkä vain tunturit ja vaellukset Lapsissa. Reissu ”Frozen” maisemiin.

Turussa Saariston rengastie

Loviisa on kaunis kesäkaupunki ja samalla kannattaa käydä Porvoo sekä Kotka (Kotkassa Katariinan meripuisto on UPEA).

Yyteri, jos kaipaa rantaelämää! 🙂

Ähtärin eläinpuisto

Kuopion kotieläinpuisto Vehmäsmäessä

H A N K O

Naantali ja Muumimaailma

Herra Hakkaraisen talo Sastamalassa on lasten kanssa huippu!

K O L I

Kaikki luonnonpuistot ja kotieläinpihat. Googlaile rohkeasti!

Kalajoen hiekkasärkät + Jukupark

Lomamäen lemmikkipuisto Inkoossa

F I S K A R S

Koiramäentalo Punkalaitumella

Lappeenranta ja Hotelli Raakuna

Nauvo ja matkalla kannattaa pysähtyä Paraisten kalkkilouhokselle

S A V O N L I N N A

Kirkkonummen kotieläin- ja elämyspiha Rehndahl

Tekemistä: Suppilautailu, kiipeilypuistot, kesäpelit, vaahtokarkkien grillaus, pitkä pyöräilylenkki, vesipuistot, huvipuistot, piknik, telttailu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

23 kommenttia

  1. Avatar Emminkemmi 25.06.2020

    Raumalle ihastelemaan vanhaa Raumaa. Minne suuntaatte kesällä loma reissulle ja millä perusteella valitsette reissu kohteet? Itsellä vaan 2 viikkoa kesälomaa. Ja tarkoitus olisi käydä saariston rengas tie retki ja ehkä jokin vanha kaupunki loma. Porvoo, Naantali tai Turku voisi olla kiva. Ihanaa lomaa teidän perheelle.

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 25.06.2020

      Kiitos paljon! 🙂 Samoin sinne!
      Me reissataan aikalailla sen mukaan missä sukulaiset ja niiden matkojen varrella pysähdytään uusissa kohteissa 🙂
      Ihania päiviä sinne <3

      Vastaa
  2. Avatar Anna 25.06.2020

    Porissa on toki yyteri mutta jos täällä päin käy niin suosittelen ehdottomasti myös kirjurinluotoa. Siellä on todella isot leikkipuistoalueet lapsille, kiva kahvila ja ihania eläimiä. Muina vuosina ollut ainakin vuohia, lintuja ja alpakoita.

    Löytyy myös uimaranta ja kivat luontopolut ihan lähellä!

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 25.06.2020

      okei, hei huippuja vinkkejä! Kiitos :))

      Vastaa
  3. Avatar Sanna 25.06.2020

    Aurinkoisia ja turvallisia nautinnonhetkiä ihanasta kotimaassamme koko perheelle! #lähikesä opettaa paljon lähiympäristömme kauneudesta ja monipuolisista vaihtoehdoista. Nauttikaa tutkimusmatkailusta!

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 25.06.2020

      kiitos paljon 🙂 Samaa mieltä olen minä! Aurinkoisia päiviä sinne myös!!

      Vastaa
  4. Avatar Eepeeläinen 25.06.2020

    Kiitos vinkeistä! Meillä myös pieniä lapsia ja vauva viihtyy myöskin tosi huonosti autossa. Niimpä aiotaan hyödyntää max tunnin ajomatkan päästä löytyviä kohteita. Kommentoin tähän mihin ollaan itse perheen kanssa tänä kesänä menossa. Tuurin kyläkaupan yhteydessä on tänä vuonna kaikille ilmainen miljoonativoli. Samalla tontilla on kuulemma myös muumiteemainen leikkipuisto. Paljon on kehuttu myös Powerparkia Härmässä ja sekin varmaan tsekataan tänä kesänä. Joka kesä täytyy tehdä vierailu aivan ihanalle Ylistaron Wanhalle markille, jossa on mm. eläinten vanhainkoti. Tämä viimeisin on aivan ihana paikka ❤️

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 25.06.2020

      Hei aivan huipulta kuulostaa 🙂 Nauttikaa! <3 ihanaa kesää!!

      Vastaa
  5. Avatar Jonna 25.06.2020

    Hyviä vinkkejä! Tuli mieleen että jos yövytte esim. hotellissa, otatteko 1 vai 2 huonetta ja miten toimitte lasten nukuttamisen kanssa? Meillä taapero menee nukkumaan jo 19.30, niin siellähän pitäisi jonkun päivystää huoneessa siitä lähtien.. Ensinnäkin jännittää miten 2v nukahtaisi kun muita samassa huoneessa, ja toiseksi että mitä yöstä tulee kun siis myös vauva matkassa.

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 25.06.2020

      Ollaan yhdessä huoneessa 🙂 Meillä kaikki muksut on tottuneet ääniin ja siis oikeastaan aika pakko tottua, kun meillä on niin iso perhe sekä lähipiiri 🙂 Me myös otetaan lapsia rohkeasti mukaan myös uniajan ulkopuolella. Ei se haittaa, jos joskus nukahtaa iltaunille/yöunille vaunuihin. Tietyt rutiinit auttaa arjessa ja on mielestäni hyviä lasten kanssa, mutta lomalla on myös ihana lomailla ja ottaa rutiinien suhteen rennosti. 🙂 IHanaa kesää teidän perheelle <3

      Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 25.06.2020

      tai siis otetaan lapsia mukaan silloin kun heillä on uniaika.. Anteeksi epäselvyys 😀

      Vastaa
  6. Avatar Jenna 25.06.2020

    Mistä tuo punainen mekko on? ☺️

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 26.06.2020

      se on vuosia vanha.. taitaa olla nakd 🙂

      Vastaa
  7. Avatar Minna 27.06.2020

    Oliko sulla alekoodi Freedom moses sandaaleihin ?

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 27.06.2020

      hei joo se on sara25 ja toimii bonmarksshopissa 🙂

      Vastaa
  8. Avatar A 27.06.2020

    Mikäli osuu matkanvarrelle niin Hämeenlinnan Aulanko (mm. Aulangon näkötorni ja siellä oleva kahvila) on kaunis paikka. Aulangolta löytyy vaikka mitä – kiipeilyä, ilmaiset soutuveneet, kaunis luonto, kahvila. 😌 Mukavaa kesää ja reissuja teille! ☀️😍

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 27.06.2020

      hei kiitos paljon vinkistä 🙂 kuulostaa ihanalta <3 Kaikkea parasta kesään sinne myös 🙂

      Vastaa
  9. Avatar J 30.06.2020

    Kotkassa tekemistä löytyy vaikka useaksi päiväksi. Katariinan meripuisto on upea, mutta vierestä Sapokasta tuurilla (pienellä veneellä) lähisaariin, Santalahden luontopolku ja Siikakosken arboretum ja ympäristö myös käymisen arvoisia. Siikakoskella on ihana ruokapaikka, Villa Munkholma sekä juuri uusittu uimaranta joen rannalla (ei sinilevää). Ja nopeasti hurauttaa myös naapurikuntiin, kuten Haminaan jätskille ympyräkaupunkia ihastelemaan

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 01.07.2020

      hei kiitos aivan mielettömistä vinkeistä <3

      Vastaa
  10. Avatar Jokke 01.07.2020

    Moikka. 🙂 Suosittelen käymään, Kuusamossa kiutaköngäs, pieni karhunkierros ja iso karhunkierros,suurpetokeskus

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 02.07.2020

      kiitos vinkeistä 🙂

      Vastaa
  11. Avatar Tiitta 02.07.2020

    Kiitos hyvistä vinkeistä. Meillä olisi tarkoitus löhteä ensimmäistä kertaa vauvan (3kk) kanssa matkalle ja yöpyä hotellissa. Vähän jännittää jo valmiiksi miten käy. Oletteko te menneet vauvan kanssa aina rattailla? Olisi helpompaa olla esim ravintolassa ja aamupalalla, jos vauvan voisi pitää rattaissa, mutta jännittää miten rattaiden kanssa mahtuu. Olisiko vinkkejä pienen ihmisen kanssa matkustamiseen?

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 02.07.2020

      on meillä rattaat usein mukana 🙂 myös kantoreppu! Rattailla mahtuu mielestäni usein ihan hyvin 🙂 Tsemppiä hurjasti! Hyvä kun lähdette rohkeasti reissuun!

      Vastaa