hiusten vaalennus sitruunalla

Beauty, kauneus, me

Moi! Mä mietin keväällä Papupadan jaksossa, että josko uskaltaisin ”vaalentaa” mun hiukset sitruunalla. Johanna totesi, että siinä on kyllä oma riskinsä. Unohdin asian ja mietin, että pilaan hiukseni jos lähden säätämään. Eniten huoletti jo valmiiksi aavistuksen kuivat latvat. Oon kasvattanut hiuksia ja en haluaisi menettää niiden pituutta epäonnistuneen hoidon vuoksi. Seuraan Sofia Ruutua IG:ssä (hän tekee muuten aivan ihanaa sekä inspiroivaa sisältöä) ja hän testasi sitruunalla vaalentamista, niin että latvat suojattiin ensin seerumilla. Ihan loistava idea! En ollut tullut ajatelleeksi. Päätin samantien testata itsekin ja suihkutin sitruunat hiuksiin, kun mentiin rannalle. Ensimmäisellä kerralla aurinko meni aikalailla samantien pilveen kun olin suihkuttanut sitruunat päähän. Jotain pienen pientä muutosta ehkä havaitsin, mutta en mitään mainitsemisen arvoista! 🙂 Päätin toistaa tämän hoidon (katso tarkemmat ohjeet Sofian IGstä) ja hiukseni vaaleni sen seurauksena ehkä noin 1-max2 astetta. Eniten eroa näkyy etuhiuksissa.. Voi olla, että mulla tämä ei ”toiminut” täydellisesti, koska mun hiuksia ei ole vuosiin värjätty. Oli niin tai näin, pitää ehkä miettiä kampaajalle menoa ens kerralla kun vaalennus kiinnostaa. 😀 Oon myös tyytyväinen, että hiusten kunto ei huonontunut yhtään hoidon jälkeen. Käytin muutaman päivän ahkerasti hiusnaamiota ja seerumeita. 🙂

Kuvat on napattu rantapäivän jälkeen. Aurinko alkoi tietty paistamaan heti kun pakattiin kamat kasaan ja siirryttiin autolle. 😀 Tykkään suojata latvat tuotteiden ohella myös niin, että sidon hiukset nutturalle niskaan. Tällä tavalla latvat eivät kärvenny auringossa. Letitys on toinen vakkari! Aurinkoista viikonloppua! <3Sara

Vastaa käyttäjälle Pia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

14 kommenttia

  1. Em 26.06.2020

    Hei Sara;

    En löytänyt miten voisin ottaa yhteyttä sinuun, muutoin kuin kirjoittamalla kommentin. Minulla on sinulle lukuvinkki, jonka oppeja voisit toivottavasti jakaa seuraajillesi. Kirja on ”How Not to Die”, NY Times Bestseller. Elämää muuttava kirja, joka pohjaa täysin tieteeseen. Tässä oma postaukseni aiheesta; sinulla on seuraajia, minulla ei 😉

    https://aboutthisandthat171029823.wordpress.com/2020/06/24/kirjavinkki-how-not-to-die-10-kohtaa-kirjasta-suom-kuinka-elaa-kuolematta/

    Vastaa
    • Sara Parikka 27.06.2020

      Kiitos paljon, pitääpäs tutkia 🙂 <3

      Vastaa
  2. Jensku 27.06.2020

    Ite oon kanssa koittanut sitruuna vaalennusta ja myös c-vitamiini vaalennusta ja itselläni toimi hyvin, mulla oli punaseksi värjätyt hiukset (tosin todella haalistunut punainen) ja muutamalla hoidolla sain vaalean ruskeat todella kivat hiukset. Mutta siis tein niin että vaa lensin ensin sitruunalla ja noin viikon jälkeen c vitamiinilla ja omiin hiuksiin toimj ehkä tuo c vitamiini paremmin, latvat ei kovasti kärsineet tai ainakaan ei siltä näyttänyt 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 27.06.2020

      oikeesti, kuulostaa mahtavalta 🙂 kiitos vinkistä 🙂

      Vastaa
  3. Pia 27.06.2020

    Moi.
    Ihana mekko.
    ??????

    Vastaa
    • Sara Parikka 27.06.2020

      kiitos :))

      Vastaa
  4. Ellen 27.06.2020

    Moi! Tämä saattaa olla tyhmä kysymys, eikä liity aiheeseen mitenkään.

    Olemme alkaneet miettimään, että rakentaisimme itse tulevan kotimme. Kysymykseni onkin, että milloin laina pitää hakea? Heti ensimmäiseksi, vai vasta sitten, kun on jonkin näköinen tieto siitä, mitä kaikki tulee maksamaan, ja paljonko lainaa tarvitaan?

    Muutenkin joku vinkkipostaus siitä, mistä kannattaa aloittaa olisi todella kiinnostava, kun itse en tiedä vielä oikein mistään mitään.

    Ilmavaa kesää teille, toivottavasti lämpöiset kelit jatkuvat!

    Vastaa
    • Ellen 27.06.2020

      *IHANAA kesää teille, autocorrect on välillä hieman rasittava?

      Vastaa
      • Sara Parikka 27.06.2020

        <3

        Vastaa
    • Sara Parikka 27.06.2020

      Heippa! Kivaa, että mietitte talon rakennusta :)) Kannattaa kartoittaa ehkä ensin, että paljonko lainaa on mahdollista saada/järkevää ottaa ja sitten pystyy hahmottelemaan, että mitä sillä summalla saisi. Usein rakennusprojektit tarvitsee myös takausta, ellei omaa pääomaa ole paljon 🙂 Joo hei tätä aihetta on toivottu tosi paljon, niin toteutan tämän 🙂

      Kiitos samoin, ihanaa ja lämpöisää kesää! <3

      Vastaa
  5. Isla 28.06.2020

    Moikka! Minkä merkkiset teidän Melinan vaunut ovat? Ovatko helpot työntää ja pakata autoon? Saako vaunuista tehtyä rattaat lapsen kasvaessa? Kuinka pitkälle kuomu ylettyy? Saako turvakaukalon kiinnitettyä vaunuihin? Mitä plussia ja miinuksia vaunuissa on?

    Meidän esikoistytön la on 18.8, ja vaunut ovat vielä ostamatta. Teidän vaunut näyttävät kauniilta ja siroilta, jotain tuon näköisiä olen jo katsellukin.

    Onko Melina jo 3kk? juurihan luin hänen syntymästään. Meidän tytölle tulee nimeksi Josefin Alva Melina, itsenikin kolmas nimi on Melina, samoin kuin äitinikin.

    Tiedätkö muuten Helsingin seudulta jotain hyviä vauvantarvikekauppoja, josta saisi esim turvakaukalon, sitterin ja muita tarvikkeita?

    Olen lukenut blogiasi about ensimmäisestä postauksesta lähtien?. Ehdottomasti paras blogi minkä tiedän. Olet niin avoin kaikissa asioissa (ja lisäksi todella kaunis). Salkkareissakin olit minun lempi hahmo, harmi kun lähdit. Täältä saa aina hyviä vinkkejä esimerkiksi ruoanlaittoon. Onko muuten tulossa jotain kesäherkkuresepti-postausta?

    Tulipas tästä pitkä kommentti?.
    Iloista kesän jatkoa, toivotaan että tämä lämpö pysyisi loppukesän ajan!

    Vastaa
    • Sara Parikka 28.06.2020

      hei apua miten ihana viesti, KIIIIIITOS! Teen vaunuista pian oman postauksen, kun niistä on kyselty niin paljon :))

      Onnea hurjasti viimeisiin viikkoihin <3 TSEMPPIÄ!!!! todella kaunis nimi tytölle tulossa <3

      Kaikkea parasta ja hei aivan ihanaa kun olet ollut messissä alusta saakka. Tuli niin hyvä mieli tästä <333

      Vastaa
  6. Taru 29.06.2020

    Hei, sitruuna ja c-vitamiini vaalennukset toimii värjättyyn hiukseen. Varsinkin suoravärien poistoon (hapan värinpoisto). Kemiallista väriä sitruuna ja c-vitamiini haalistaa jonkin verran mutta luonnonväriä todella vähän, lähinnä vain kuluttaa ja kuivattaa hiusta. Hiuksesta ei valitettavasti vois poistaa pigmenttiä (vaalentaa) kuin kemiallisesti. T. Kampaaja

    Vastaa
    • Sara Parikka 29.06.2020

      Hei kiitos <3 näin mä vähän ajattelinkin, koska vain latvat muuttui ja niissä vielä on väriä jäljellä. Kiitos tästä selvennyksestä 🙂

      Vastaa