pizzaa grillissä

resepti, ruoka

Hellou! Mitä teidän kesään kuuluu? 🙂 Me löydettiin uudestaan pizzakiven maailmaan ja nostan tämän aiemmin jakamani reseptin nyt taas esille. Pizzakivi ja grilli on aivan lyömätön kombo. Ostettiin keväällä uusi grilli (Weber) ja ollaan mietitty monta kertaa, että miksi ei olla satsattu grilliin aiemmin. Jokainen kerta ollaan saatu tasalämmintä ja hyvää ruokaa. Kuluneella viikolla hankittiin vielä Weberin pizzakivi ja tehtiin kavereille pizzoja. Heti tänään pitää tehdä uudestaan. 🙂

Ehkä ainoa miinus tässä ruuassa on se, että pizzat tulevat yksittelen ja syöminen tapahtuu väkisinkin hieman eriaikaa. Toisaalta lasten kanssa se on yllättävän kätevää, kun jollain on kädet vapaana ja kaikki saa syödä rauhassa. Kuvissa vilahtaakin mun suloinen kummipoika, joka on aivan ihana vauhtiveikko! 🙂

Tämän reseptin parhaus on se kuinka rapea pohjasta tulee. Pizzaa voi pitää vaikka yhdellä kädellä ilmassa. Toinen tärkeä on itse tehty tomaattikastike. NIIN HYVÄÄ! Täytteiden suhteen tykkään laittaa vain muutaman täytteen grilliin ja loput sitten tuoreena päälle. Mitkä täytteet on eniten sun mieleen? Ihania kesäpäiviä ja elokuun ensimmäistä! <3Sara

pizzapohjat- noin 6kpl

3 dl vettä

1 paketti hiivaa

1-2tl suolaa

4 rkl öljyä

8-10dl vehnäjauhoja

Ohje: Sekoita reilusti kädenlämpöinen vesi ja hiivapala keskenään. Lisää joukkoon suola ja jauhot. Lisää lopuksi öljy. Sekoita kunnolla, kunnes taikina irtoaa hyvin kulhosta. Anna taikinan levätä. Itse olen usein antanut levätä jopa tunnin verran. ?

Tomaattikastike

1 prk paseerattu tomaatti – yriti

1 prk paseerattu tomaatti – chili

1 iso sipuli

4 kpl valkosipulinkynsiä murskattuna

3 rkl tomaattipyrettä

2 rkl öljyä

Ohje: Kuulota sipulit öljyssä ja lisää loput aineet kattilaan. Anna kiehua pienellä teholla 20min. Tietty voi ostaa normi paseerattua tomaattia ja maustaa itse.. mä oon mennyt sieltä missä aita on matala ?

Tein jälkkäriksi Britakakun tällä ohjeella. <3 N A M I

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 kommenttia

  1. R 03.08.2020

    Onpa herkullisen näköistä ?täytyykin harkita pizzakiven hankintaa !
    Onko tuo muuten mozzarellajuustoa, jota on pizzan päällä?
    Aurinkoista elokuuta ?❣️

    Vastaa
    • Sara Parikka 08.08.2020

      jooo se oli juurikin mozzarellaa :))

      Vastaa
  2. Eipä ole vielä tullut grillipizzaa kokeiltua. Noudan Kotipizzasta aina omavalintasen gluteenittoman pizzan seraavilla täytteillä: paprika, punasipuli, tuplasti kebablihaa, aurajuustoa (joskus vielä pekoniakin lisäksi) ja kaiken kruunuksi valkosipulikastike.

    Vastaa
    • Sara Parikka 08.08.2020

      Nami 🙂

      Vastaa