arki alkaa.. mitä odotan eniten?

koti & sisustus, kuulumiset, pohdintaa

Moikka! Mä tykkään arjesta.. Oikeastaan todella paljon. Silti samalla on haikeaa, kun kesäloma jää taakse ja kaikki ne yhdessä vietetyt hetket jäävät 2020 kesän muistoiksi. <3 Nyt kuitenkin mieli alkaa enemmän ja enemmän fokusoitumaan arkeen. Meillä tulee olemaan aika erilainen loppuvuosi töiden osalta ja oon siitä todella fiiliksissä. Toki toivon eniten, että tilanne pysyisi edes joten kuten normaalina ja terveyttä riittäisi.

A R K I – Mitä odotan eniten? 

aamut / Me siirryttiin keväällä jo paljon myöhäisempään rytmiin. Nukkumaan mennään vasta 21(lapset)-23 ja koko jengille maistuu uni 8-9 saakka. Tosin nyt vauva on pitänyt huolen siitä, että pitää olla pystyssä jo pari tuntia aiemmin. Yleensä mä nukun aamut, kun herään yöllä syöttämään. Odotan kyllä sitä, että aamut alkaa taas aikaisin ja päivä lähtee käyntiin hyvissä ajoin. Siitä tulee aina niin tehokas olo, kun ei nuku liian myöhään.

rytmi / Odotan ehkä eniten arjen suhteen selkeää rytmiä. Oikeastaan sitä tulee olemaan ihan uudella tavalla, koska Matildalla alkaa eskari. Meillähän on ollut tytöt tähän saakka 15pv kuussa päiväkodissa, eli ollaan pidetty joka viikko vapaapäiviä. Meinataan jatkaa tätä kyllä vielä Mimosan kanssa. 🙂 Arjen rytmillä tarkoitan sitä, että tietyt ruoka-ajat pitää ja nukkumaan tulee mentyä paljon aiemmin. Kesällä usein säädetään milloin mitäkin ja tehdään asioita fiiliksen mukaan.

ruoka / Lasten kanssa tulee syötyä säännöllisesti, mutta odotan kyllä niitä perus arkiruokia. Kesäisin saan yleensä aivan tajuttoman buustin tehdä terveellistä ja ravitsevaa ruokaa..ehkä kesän herkutteluilla on osuutta asiaan. 😀 Nyt oon kerännyt mun puhelimeen listaa hyvistä arkiruuista. Jaan listan pian teillekin! 🙂

yöt / Meinataan tehdä Melinalle jonkin asteen unikoulu syksyllä. Meidän molemmat tytöt ovat oppineet nukkumaan täydet yöt alle 1v ja meinataan tehdä samalla tapaa myös Melinan kanssa. Tämä tietty helpottaa koko perheen öitä ja elämää. Melina nukahtaa unille jo itsekseen, joten toivon että yösyöttöjen pois jättäminen menee hyvin.

liikunta / Haluan järjestää tarpeeksi aikaa liikkumiselle! Nyt kesällä olen lähinnä juossut lasten perässä ja keskittynyt synnytyksestä palautumiseen. Syksyllä haluan takaisin pitkät vaunulenkit ja pilateksen. Ehkä jopa uskaltaudun crossfit salille vielä tämän vuoden puolella..

lasten menot / Päiväkoti ja harrastukset strattaavat ja ne tuovat tietty hurjasti aktivitteettia meidän lapsille. Myös lasten kavereiden kanssa tulee sovittua enemmän treffejä, kun ihmiset eivät ole lomilla.

Koronakevät opetti myös sen, että pitää varata tarpeeksi aikaa omalle perheelle. Haluan, että tulevana syksynä on myös luppoaikaa ja täysin vapaita päiviä. Pitää muistaa, että välillä voi todellakin vain olla ja nauttia siitä. Tuntuu, että lapsetkin saa ihan parhaat leikit aikaan niinä päivinä kun on vapaata. Saapi nähdä mitä syksy tuo tullessaan..

Olisi kiva kuulla mitä te odotatte arjelta ja syksyltä? Postauksen kuvat ovat kuluneelta mökkiviikolta. <3Sara

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

14 kommenttia

  1. Henriikka 09.08.2020

    Ihania fiiliskuvia mökiltä? ja toivottavasti tää päälläoleva tilanne alkaisi rauhoittumaan, ettei tuu samanlaista rumbaa, mitä keväällä?☹️

    Vastaa
    • Sara Parikka 10.08.2020

      toivotaan näin <3 ihania päiviä sinne 🙂

      Vastaa
  2. Laura 09.08.2020

    Pystyn samaistumaan moniin ajatuksiisi. Meillä aloittaa esikoinen (1v8kk) päiväkodin ja jännittää mutta samalla sitä odottaa että arki muuttuu. Mulla on kotona 2kk kuopus ja kaipaan välillä ihan vaan hänen kanssa hengailua. Odotan eniten juurikin arjen rytmittymistä, kunnon kohentamista eli pitkiä vaunulenkkejä ja muutoinkin selkeyttä elämään kun synnytyksen jälkeen kaikki on ollut vähän miten sattuu. Saanko kysyä miten ootte saaneet lapset nukkumaan niin hienosti? Meillä esikoisella vieläkin iltamaito ja nyt syksyllä pitäisi luopua siitä ja pohdin mitä keinoja siihen olisi. Yösyötöt loppu kyllä 8kk ikäisenä ilman mitään erityisiä kommervenkkeja mutta iltamaito pullosta rauhoittaa hänet unille. Vinkkejä siis kaivataan. Ja hei noi ruuat kanssa aina aiheuttaa päänvaivaa mut samalla niin kiva suunnitella ne etukäteen joten jaa ihmeessä sunki vinkit kehiin 🙂 ihanaa alkavaa arkea teille!

    Vastaa
    • Sara Parikka 10.08.2020

      kuulostaa tutulta, toivotaan että arki kohtelee syksyllä hyvin <3 Hei mä palaan tuohon unikouluun pian :))
      Ihania päiviä sinne myös!

      Vastaa
  3. Sini 09.08.2020

    Hei, kiinnostaisi lukea sitten syksyllä Melinan unikoulusta, mikäli sellaisen pidätte. Terkuin 3 pv Melinaa vanhemman tytsyn äippä <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 10.08.2020

      joo hei mä palaan tähän asiaan 🙂 <3

      Vastaa
  4. Kati 10.08.2020

    Hei Sara! Kerrotko lisää tuosta Melinan unikoulusta, vaikka viimeistään, kun on ajankohtaista? Miten toteutatte sen ja miten onnistui. Kuulostaa mahtavalta, että ootte saaneet isommatkin tytöt nukkumaan täysiä yöunia jo alle 1-v. ikäisenä, teillä on siis homma hallussa 🙂 Kivaa paluuta arkeen koko perheelle <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 10.08.2020

      joo hei mä palaan tähän 🙂 Kiitos paljon <3 ihania päiviä sinne myös!

      Vastaa
  5. Kevin Husell 10.08.2020

    Hyvä kirjoitus! itsekin pidän arjesta hyvin paljon, vaikka toki lomailu on kivaa. Arkeen paluutta voi pönkittää omalla asenteellaan ja tekemisellään, kirjoitin aiheesta omalla sivustollani:

    ”Paluu töihin loman jälkeen – kolme vinkkiä vähentämään ahdistusta”
    https://www.kevness.com/2020/08/02/paluu-toihin-loman-jalkeen/

    Tsemppiä arkeen ja hyvää loppukesää 🙂
    -Kevin

    Vastaa
    • Sara Parikka 10.08.2020

      hei jes, pitääpäs mennä tsekkamaan 🙂 kiitos! kaikkea parasta sinne myös :))

      Vastaa
  6. Kati 10.08.2020

    Se on muuten jännä, että vaikka nauttii aivan satasella lomasta ja siitä ettei ole mitään pakollista aikataulutusta niin silti huomaa yhtäkkiä kaipaavansa myös niitä arjen rutiineja 🙂
    Kyllä vain eniten odotan lasten koulunalkua, kuopus aloittaa eskarin koulussa. Uutta ja vanhaa arkea sen puolesta meille kaikille. Miun työ on sellaista, että olen päivät kotona, joten tulee olemaan TODELLA outoa touhuta kaikkea yksin, kun kuopus on kulkenut mukana miltei joka paikassa 😀

    Tsemppiä ja iloa teidän syksyyn!

    Vastaa
    • Sara Parikka 10.08.2020

      toi on niin totta <3 ihan samoja fiiliksiä 🙂

      vitsit miten jännä syksy 🙂 kaikkea parasta teidän perheelle!!!

      Vastaa
  7. ida ihana 11.08.2020

    Mun mielestä arki on ihanan rauhoittavaa ja sen rutiinit tietyllä tavalla myös rentoutttavia. Ja perusarkiruoat maistuu aina lomien jälkeen niin hyviltä!!:)
    Ainoa, mikä ehkä nyt arjessa vähän harmittaa on tämä ytheiskunnan epävarma tilanne. Yleensä tykkään aina suunnitella myös syksyyn arjen keskelle pieniä piristysruiskeita, ”jotain mtä odottaa” kuten teatteri- tai leffailtoja, pieniä reissuja tm, mutta nyt sellainen on haastavampaa. Onneksi monia juttuja voi tehdä kotonakin ja haaveilla voi aina, riippumatta milloin suunnitelmat toteutuu! 🙂
    Mukavaa ja rauhallista arkeen paluuta,
    Ida Kotona kaupungissa -blogista
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.08.2020

      mulla on ihan samoja ajatuksia <3
      Toi on niin totta.. nyt pitää vaan mennä päivä kerrallaan. Ihanaa loppuviikkoa <3

      Vastaa