keskiviikko

fashion, me, muoti, ootd

Moikka! Täällä istun viltin alla sohvalla. Luin äsken uutisia ja tuli vähän blaah fiilis. Oon jo aikoja sitten päättänyt, että luen vaan Yle:ä ja Hesaria. Tää jeesaa siinä, että ei tule eteen räikeitä klikkiotsikoita. Huomaan, että mulle tulee niistä vaan ahdistunut fiilis.  Onko kellään sama? Vitsit miten kaunis tää syksy on ollut. Ihania värejä ja melkein joka ilta saadaan ihailla kaunista taivasta. Mimosa on ihana kun hän luulee aina aamulla, että on yö. Edelleen ihmetellään kuinka pimeää syksyllä on. <3

Tänään kasaan valmiiksi ensi viikon töitä ja yritän ottaa hieman etumatkaa. Tulevat viikot on meille erilaisia ja kerron siitä pian tarkemmin. 🙂 Mennään tänään käymään tyttöjen isovanhemmilla ja sitten ilta rauhoitutaan kotiin. Haluan käydä infrapunasaunassa, katsoa Billions:ia ja paistaa churroja! 🙂 Oon tykännyt infrapuna ominaisuudesta tosi paljon etenkin nyt raskauden jälkeen. Billions on meidän top ohjelma tällä hetkellä ja on huippua kun on yhteistä katsottavaa. Mun äiti jäi myös tähän sarjaan koukkuun ja hän on tainnut mennä meistä jo ohi. 😀 Yhden jakson pituus on noin 1h, joten ei millään ehditä katsoa kuin yksi kerrallaan.. Mutta ihan parasta, kun on monta kautta edessä! 🙂 Churrot sen sijaan on mun ykkösherkku aina ulkomailla ja löysin sellaisia (pirkka) viime viikolla pakastealtaasta. Ajattelin dippailla niitä löysään nutellaan. Kannattaa laittaa nutella hetkeksi mikroon, niin siitä tulee kivan notkeaa. Tosin mietin, että ne ulkomailla syödyt churrot on varmaan keitetty rasvassa.. : D

Palaan teille pian tarkempien kuulumisten kera. Teen myös pian HERKULLISEN ja helpon kanaruuan reseptin. Kaikki arjen helpotukset on ainakin tervetulleita tänne! 🙂 Kivaa keskiviikkoa ja paljon energiaa tähän pimenevään aikaan! <3Sara

takki / nanso / saatu

kengät / dr martens

laukku / louis vuitton

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

7 kommenttia

  1. Avatar Laura 21.10.2020

    https://www.iltalehti.fi/ruoka-artikkelit/a/5861461d-a1da-4c51-9d9a-2412227f1f95

    Osui tänään silmään 🙂 en tosin ole vielä itse testannut mutta tarkoitus olisi

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 22.10.2020

      Hei ihanaa, meen heti kurkkaamaan! 🙂

      Vastaa
  2. Avatar Jokke 21.10.2020

    Moikka. Harmi kun en päässyt käyttämään sun alekoodia n/o verkkokaupassa kun sen voimassaolo päättyi klo 00 maanantaina. ? Sun blogin sivulle ei pääse jos suoraan kirjoittaa osoitekenttään osoitteen, pitää mennä Googlen kautta. Odotan innolla sun kirjaa?

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 22.10.2020

      okei hei pitää selvittää tuo miksi sivut ei toimi. 🙂 Kiitos infosta! Ensi viikolla tulee uusi North Outdoorin koodi :))

      Vastaa
  3. Avatar Juuli 22.10.2020

    Mulla ollu jo vuosia tuo sama periaate et vaan yle ja hs uutisia. Niistä löytyy asialliset uutiset. En jaksa yhtään klikkiotsikoita ja hysteriointia asioista.

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 23.10.2020

      sama homma! 🙂

      Vastaa
  4. Avatar Minna 26.10.2020

    Täällä myös yks, joka kiertää kaukaa klikkiotsikot. Ei niistä saa muuta, kun negatiivista energiaa ja sitä ei kyllä tarvita! 🙂

    Vastaa