10 kysymystä joulusta

decoration, design, hirstitalo, koti & sisustus, kuulumiset, ruoka

Moi! Ollaan pikkuhiljaa alettu fiilistelemään joulua. Meillä on kotona aika maltillisesti koristeita ja jouluvaloja. Nappasin tämän 10 kysymystä joulusta idiksen Jonnan blogista. Käykää lukemassa hänen postaus täältä. Alla mun vastaukset! Kivaa alkavaa viikkoa! <3Sara

Kuva: Amanda Aho

1. Suosikkijouluherkku?

Näitä on monia. 🙂 Rakastan eniten kalapöytää, alkupaloja, juustoja ja jälkkäreitä. Tykkään erityisesti täydellisistä suupaloista ja en koskaan sekoita keskenään ruokaa lautasella. 😀 Kasailen haarukalle ihania kokonaisuuksia. Lapsuudesta saakka mun joulun lemppari suupala menee näin: pala perunaa + graavilohta + sipulia + tonnikalaa ja vähän voita. NAMI! Toinen suosikki on saaristolaisleipä + smetana + mäti + sipuli. Voin kuvitella miltä oon näyttänyt 10vuotiaana, kun oon kasannut suupaloja kokoon. 😀 Jouluun kuuluu myös piparkakku- ja puolukkajäädykkeet jotka ovat suussasulavia. 🙂 Voisin tehdä joulukuun puolella sitten reseptipostauksia enemmän.

2. Joulun paras soittolista

Kuunnellaan aika paljon lasten joululauluja sekä Rajatonta ja Club for fivea. <3 Tykkään joululauluista ja ne saavat mulla tunteen pintaan. Jotenkin niiden sanoma, tunnelma ja rauhallisuus ovat paikallaan. Mieleen tulvii myös paljon muistoja omista lapsuuden jouluista ja siitä taiasta. Tuntuu, että lasten tulon jälkeen olen päässyt elämään uudestaan lapsuuden ihmeellisiä jouluja. Mun lemppari joululaulu oli lapsena Joulumaa ja nykyään tykkään eniten Tulkoon Joulu -laulusta.

3. Mikä on lempijoulukauppasi?

Søstrene Grene on aivan ihana.. Myös Vepsäläisen Shishi myymälä on kuin jouluparatiisi! <3 Rakastan hypistellä joulukoristeita ja kierrellä myymälöissä. Harva koriste kuitenkaan päätyy meille ja olen vuosien varrella kerännyt kasaan kauniita koristeita.

Kuvat / Sam Jamsen

4. Miten koristelet kotia jouluun?

Tykkään koristeista ja etenkin sellaisista jotka luova tunnelmaa. Lapset tykkäävät myös paljon siitä, että tehdään joulu kotiin. Ollaan laitettu kaksi tonttua katsomaan meidän eteisen ikkunasta ja muutamat tähtivalot ovat paikoillaan. Odotan myös sitä, että saadaan iso joulukuusi ja päästään koristelemaan se yhdessä lasten kanssa.

5. Mieleenpainuvin saamasi joululahja?

Hmmm.. aika paha.. Varmaan ne lapsuuden toivotut joululahjat ovat jääneet eniten mieleen. Toivoin usein cd-levyn tai jonkun vaatteen. Yhtenä jouluna sain lahjaksi paljon toivoman syntikan ja siitä oli iloa aikuisuuteen saakka. Ei olla koskaan ostettu Mikon kanssa lahjoja toisillemme.. Saatetaan hankkia jotain yhteistä, mutta ei osteta mitään sen vuoksi, että toiselle pitäisi hankkia jotain. Meillä on joulun ympärillä synttäreitä ja vuosipäivä, joten juhlittavaa riittää.

6. Osallistutko joihinkin hyväntekeväisyystempauksiin jouluna?

Osallistutaan aina Joulupuu-keräykseen. Vien myös ennen joulua ylimääräisiä tavaroita Hope Ry:lle. Lahjoitetaan kaikki mitä ei käytetä. <3 Koen tärkeäksi jakaa hyvää ja auttaa niin paljon kuin on mahdollista. On ollut mahtavaa huomata kuinka meidän lapset ovat kasvaneet siihen, että omista annetaan muille. Käydään heidän leluja ja vaatteita säännöllisesti läpi ja mietitään yhdessä voisiko jotain lahjoittaa. Kampanjoita varten avataan aina vain välttämättömät tavarat ja lahjoitetaan avaamattomat eteenpäin. Toivon, että jokainen miettisi tavan auttaa lähimmäisiä sekä tuntemattomia etenkin tänä jouluna, kun 2020 vuosi on ollut poikkeuksellisen vaikea.

kuva: Amanda Aho

7. Suosikkikaupunkisi joulun tunnelmointiin?

Tää on paha.. Pakko sanoa, että Helsinki.. koska se on oikeastaan ainoa kaupunki jota olen joulun alla fiilistellyt. Oltiin pari vuotta takaperin New Yorkissa joulukuun alussa ja siellä oli kyllä ihanaa. Tykkään kuitenkin enemmän pienemmän kaupunkin tunnelmasta. Suurkaupungissa joulu on viety ihan uudelle tasolle kaupallisuudessa sekä elämysten tarjonnassa. Me käytiin ajelulla mm. Central Parkissa pyörän kyydissä, viltin alla ja syötiin samalla pieniä munkkeja jotka oli dipattu nutellaan. <3 Olisi ihanaa viettää joskus joulu Lapissa!

8. Miten paketoit joululahjat?

Tykkään paketoida kauniisti ja suunnitella niiden ulkonäköä etukäteen. Yleensä valitsen aika simppelin linjan ja melkein joka vuosi menen ”pahvin”värisellä lahjapaperilla ja sitten valkkaan fiiliksestä riippuen nauhat. Tykkään yksinkertaisen tyylikkäistä paketeista. Tuli muuten extempore mieleen, että voisin pitää IG-liven ennen joulua.. voisin samalla höpötellä, vastailla kysymyksiin, juoda glögiä ja paketoida vaikka muutaman lahjan. Mitä mieltä olette?

9. Jouluelokuva, joka on pakko katsoa joka vuosi?

Viime vuonna löydettiin The Grinch, kun kysyin IG:ssä vinkkejä hyviin koko perheen joululeffoihin. Uskon, että tämä jää meidän perheeseen perinteeksi. Aivan ihana leffa, jonka värimaailma on aivan omaa luokkaansa. Mun nuoruuden ykkössuosikki on Holiday. Se saa edelleen kylmät väreet aikaa. Love Actually ei ole mun suosikki (=epäsuosittu mielipide) mutta en ole kyllä nähnyt sitä ikuisuuksiin. Pitää siis korjata tämä tänä vuonna.

10. Mitkä ovat joulun ajan suosikkiperinteitä?

Paljon yhdessä oloa, pyjamat päällä, joululauluja, riisipuuroa ja illalla paketteja. Joulusauna, joulutortut, lasten ilo ja kävelyt pimeällä säällä. Mennään aika fiiliksen mukaan ja vietetään joulua monta päivää. Viime vuosina ollaan juhlittu myös ystävien kanssa tai viety kavereille joulutervehdyksiä. Toivotaan, että päästään tänäkin vuonna viettämään tätä juhlaa läheisten ympäröimänä. Kuusen koristeleminen yhdessä ja suklaatalon rakennus kuuluvat perinteiden listalle! 🙂 Miltä teidän joulun aika näyttää?

kuva: Amanda Aho

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

9 kommenttia

  1. Susanna 15.11.2020

    Tein viime jouluna sun ohjeella sitä piparijäädykettä, niin se oli ihan törkeen hyvää! Ehdottomasti pitää tehdä jo nyt ennen joulua ja tuplasatsi! ??

    Vastaa
    • Sara Parikka 15.11.2020

      hei ihana kuulla :)) Se on siitä kyllä kiva jälkkäri, kun säilyy pakastimessa ja voi tehdä etukäteen, vaikka muutaman valmiiksi. 🙂 <3

      Vastaa
  2. Riinu 15.11.2020

    Ihan super hyvä idea pitää tuo live jossa vastailisit kysymyksiin ja paketoisit lahjoja!?? Muutenkin ihana postaus,varsinkin kun ite rakastan joulua niin paljon. Ihanaa joulun odotusta sinne!

    Vastaa
    • Sara Parikka 15.11.2020

      Kiva kuulla :)) Palaan tähän vaikka joulukuun puolella. Kysyn sitten tarkempaa päivää ja aikaa, että mahdollisimman moni pääsisi mukaan <3 tietty liven pystyy katsomaan myös myöhemmin 🙂
      Hei jee, kivaa että tykkäsit! <3 Sinne myös ihanaa joulun aikaa ja odotusta <3

      Vastaa
  3. A 15.11.2020

    Tuohon 7 kohtaan viitaten, mun lapsuuden koti sijaitsee napapiirillä, pari kilometriä joulupukin pajakylästä ? Siellä on ihana joulunaikaan lenkkeillä kun aina voi mennä pajakylän läpi ja fiilistellä kunnolla tunnelmaa ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 15.11.2020

      MIELETÖNTÄ <3 voin vain uskoa kuinka upeaa!

      Vastaa
  4. Juulia Rupponen 15.11.2020

    Mulla on ollu joulufiilis iha hukassa tänä vuonna vaikka yleensä oon oikee joulu hullu, mutta tästä se ihana tunne vihdoin tuli taas. Kiitos!❤️

    Vastaa
    • Sara Parikka 16.11.2020

      Hei ihana kuulla, jos joulumieli alkaa pikkuhiljaa saapua sinnekin <3 🙂

      Vastaa
  5. Lotta 21.12.2020

    Vähän erilainen joulu tulee olemaan, no korona tietysti ettei päässy maakuntamatkailulle sukulaisten luo, ja meidän 8kk poitsun eka joulu! Ihana tuo paita mikä sulla on viimeisessä kuvassa, saako udella mistä se on? ❤️

    Vastaa