vastuullinen sijoittaminen

kidsfashion, pohdintaa

Kaupallinen yhteistyö LähiTapiola

Moikka! Me ollaan yritetty nauttia ulkoilusta aina valoisaan aikaan, koska siitä saa niin paljon energiaa. Haen tytöt usein kolmen maissa päiväkodista ja mennään yhdessä ulkoilemaan. Ilta menee usein kotosalla, joten iltapäivä on kiva viettää raikkaassa säässä. Tykkään siitä, kun päästään nopeasti metsään ja rannalle. On ollut parasta huomata kuinka tytöt keksii omia leikkejä metsässä ja jaksaa aina lähteä innokkaasti luontoon.

Olen tehnyt tämän vuoden LähiTapiolan kanssa vaikuttajayhteistyötä ja kokenut sen erittäin mieluisaksi. Kuten oon teille jo aiemmin kertonut, niin olen ollut LähiTapiolan vakuutusasiakas jo vuosia ja saanut heiltä apua aina kun olen sitä kaivannut. LähiTapiola on elämänturvayhtiö ja he tarjoavat vakuutusten lisäksi myös säästämisen ja sijoittamisen palveluita. Olen tutkinut erilaisia vaihtoehtoja nyt kun talo on rakennettu ja tulevaisuudessa olisi haaveena säästää sekä sijoittaa pidemmällä aikavälillä.

Olen viime viikkoina perehtynyt nimenomaan sijoittamiseen ja jotta homma ei olisi liian yksinkertaista, niin erityisesti vastuulliseen sijoittamiseen. Kysyin muutama viikko takaperin instagramissa teidän ajatuksia aiheeseen liittyen ja sain kasan erittäin hyviä kysymyksiä sekä pohdintaa. Täytyy heti alkuun myöntää, että olen näissä asioissa vasta alkutekijöissä ja tuntuukin siltä, että mitä enemmän saan tietoa, niin sitä paremmin ymmärrän kuinka alussa olen. Samalla olen äärimmäisen kiinnostunut oppimaan lisää, jotta pystyn tekemään tulevaisuudessa parempia valintoja.

Sijoittaminen ja säästäminen ovat olleen kaikkien huulilla viimeisten vuosien aikana ja aiheesta löytää helposti paljon tietoa. Kestävä kehitys liittyen sijoittamiseen on myös nostanut päätään ja ihmiset pohtivat arvomaailmaa myös sijoittamisen suhteen. Asia ei ole kovinkaan yksinkertainen ja kaikki riippuu siitä mistä kulmasta tilannetta tarkastelee. Vastuullinen sijoittaminen tarkoittaa lyhykäisyydessään sitä, että sijoittamisessa huomioidaan vastuullisuustekijät ja katsotaan koko arvoketju läpi. Sijoittamisen päälle tutkitaan pintaa syvemmältä ja tarkastetaan onko kestävä kehitys otettu huomioon.

ESG-asiat auttavat meitä arvioimaan sijoituskohteiden vastuullisuutta. ESG on lyhenne sanoista environment (ympäristövastuu)social (yhteiskuntavastuu) ja governance (hyvä hallintotapa).

Olen tutkinut erilaisia yritysten ja rahastojen vastuullisuusmittareita ja niistä hankalan tekee se, että luokitukset eroavat toisistaan. Eli yksi taho voi antaa yritykselle tai rahastolle hyvän luokituksen kun toinen antaa huonon. Tämä taitaa johtua siitä, että jokainen tekee analyysiä omasta vinkkelistä. Suomessa tosin ei saa käyttää ”vastuullinen” sanaa esim. rahaston nimen yhteydessä mikäli asiaa ei ole selitetty auki. LähiTapiolalta löytyy paljon erilaisia vaihtoehtoja kestävää kehitystä ajatellen ja heidän tapansa toimia on mahdollisimman läpinäkyvä. Vastuullinen sijoittaminen takaa usein laajemman riskinhallinnan. Lisäksi ESG-asioiden huomioimisella voit olla hyvillä mielin sen suhteen millaisia yrityksiä varoillasi tuet. Isot joet syntyvät pienistä puroista, vai miten se meni. 🙂

Oon aina ajatellut, että omalla tekemisellä on väliä ja en pidä sellaisesta ”bulkki” ajattelusta. Jos vaikka mietin meidän talon rakennuttamista, niin meille oli tärkeää tehdä tiettyjä arvovalintoja. Taloudellisesti olisi ehkä ollut järkevämpää olla valitsematta hirttä tai maalämpöä, mutta uskoimme niiden toimivuuteen pitkällä tähtäimellä. Olen myös aina ajatellut, että koti pitää rakentaa itseä varten. Jos ajatellaan mahdollista ostajaa, niin uskon siihen että samanlaisen arvomaailman omaava ostaja löytyy.. ja niin on käynyt edellisten kotien kohdalla. Mielestäni on tärkeää sijoittaa hyvään eikä tuijottaa vain mahdollisia tuottoja.

Voin lämmöllä suositella kurkkaamaan LähiTapiolan sijoittamisen sivuja. Sieltä löytää infoa niin paljon kuin vain jaksaa lukea. LähiTapiola on vakaa toimija, joka pyrkii tuntemaan kaikki sijoituskohteet. Voikin sanoa, että he ovat edelläkävijöitä vastuullisuuden kanssa. Iso plussa tulee vielä siitä, että LähiTapiola on kotimainen ja näin ollen kaikki viestintä tulee mutkitta suomeksi sekä läpinäkyvästi.

Pidän myös siitä ajatuksesta, että mahdollisimman monet asiat löytyvät saman katon alta ja vakuutusasioiden lomassa pystyy hoitamaan myös sijoitusasiat. LähiTapiolaan saa helposti yhteyden joko verkossa tai puhelimella. Pystyt määrittämään riskitason juuri omaan elämään sopivaksi ja pohtimaan millainen arvomaailma ohjaa säästämistä sekä sijoittamista. Pääset aloittamaan 30€ kuukaudessa ja tässäkin asiassa isoin ja tärkein päätös on ylipäätään aloittaa.

Kivaa tiistaita! <3Sara

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

8 kommenttia

  1. Marrru 17.11.2020

    Hei Sara! Kiva päivitys taas. Olen itse säästänyt pienellä rahamäärällä lapsille ja nyt ovat jo aikuisia ja molemmat saivat hiukan rahaa hyviin menoihin ja ntietenkin kiittivät meitä. Hyvä sijoitaa pienellä määrällä mopokortti ajokortti tai jotain muuta. Hyvä juttu.

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.11.2020

      Onpa kiva juttu 🙂

      Vastaa
  2. Anniina 18.11.2020

    Mä sätän rahaa ruokapöytä ja vitriinikaappi

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.11.2020

      Kivalta kuulostaa 🙂

      Vastaa
  3. johan 18.11.2020

    Itsekkin lähitapilan asiakas ja todella tyytyväinen. ja myös sijoittaminen on itselle todella mieluisa harrastu! Erittäin mukavaa viikkoa!

    https://suninidea.blogspot.com/2020/11/kotityo-palkitsin.html

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.11.2020

      kiva kuulla 🙂

      Vastaa
  4. Maisu 22.12.2020

    Mekin olemme säästäneet kahdelle lapselle matalan riskin sijoitusvakuutukseen 95e kuukaudessa heidän syntymästä asti, toiselle 5v ja toiselle 3v. Juuri selvitin, että vanhemman sijoitusvakuutus on tuottanut 600e ja nuoremman noin 400 e. Hyvät potit on kasassa molemmille. Ajatuksena säästämisessä on, että mitä isommat lapset sitä isommat kulut. Haluamme tukea aikanaan ajokortissa, välivuodessa, kielimatkassa tms isommissa asioissa lapsia ja säästämällä varmistamme, että meillä on mahdollisuus myöhemminkin auttaa lapsia vaikka työtilanteemme heikkenisi.
    Juuri maanantaina saatiin raskaustestin plussa ja nyt odotetaan meille kolmatta lata. Heti plussaa seuraavana päivänä alkoi pyörimään mielessä, että vauvallekin täytyy alkaa miettimään såästösuunnitelmaa 🙂

    Itselläni on myös neljä erilaista rahastoa. Alkuun en paljon ymmärtänyt säästämisestä ja päätin hajauttaa hyvin. Nyt minulla on suomi indeksi-, ilmasto-, pääpankkini oma maltillinen -rahasto ja toisen pankin korkeampi riskisempi kohtuullinen – rahasto. Omat sijoitukseni ovat tuottaneet viidessä vuodessa 900 euroa. Olen sijoittanut joka kuukausi 50-200 euroa.
    Suosittelen kaikkia ALOITTAMAAN, vaikka sitten jollain pankin omalla matalan riskin rahastolla jossa on pienet hallinnointikulut, eli alle 1% kulut.

    Vastaa
    • Sara Parikka 27.12.2020

      kiitos paljon viestistä 🙂 Todella hyviä pointteja!!

      Vastaa