perjantain fiilikset

decoration, design, hirstitalo, koti & sisustus, kuulumiset, me, ootd

Moikka! Tänään kaipaan erityisesti kahvikupposta. Mun Polar:in kellon mukaan nukuin about 5h viime yönä. Melina oli itkuinen ja heräili moneen otteeseen. Saatiin kyllä jo todella hyviä tuloksia unikoulun kanssa, joten ei missään nimessä lopeteta sitä. 🙂 Tehdään siis pistäytymiseen pohjautuvaa unikoulua ja kolmantena, neljäntenä sekä viidentenä yönä Melina nukkui 10h putkeen. Ihan mieletön ero edelliseen! Nyt on menossa selkeästi joku taantuma hetki, mutta parasta on tietää, että 10h on mahdollinen.

Aamulla pienet heräsivät täynnä intoa, kun he huomasivat lumen maassa. Veikkaanpa, että pihalla leikitään iltaan saakka ja fiilistellään lunta. Toivotaan, että se pysyisi edes hetken maassa tuomassa valoa ja estämässä kuraa. Ostin muuten mun ekat toppahousut! En tajua miten olen aiemmin pärjännyt ilman. Nyt odotan sitä, että voi pitää talvella vain kevyitä urheiluvaatteita päällä ja ulos mennessä nakkaan toppahousut ja toppatakin päälle. Kätevää ja mukavaa! 🙂

Tänään on myös paljon ajankohtaisia asioita mielessä.. Nimittäin Kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää vietetään 20.11. ympäri maailman. Suomessa on tänä vuonna erityisesti syytä juhlaan, koska Lapsen oikeuksien päivästä tulee vihdoin vakiintunut liputuspäivä vuonna 2020. Jihuu!! <3 Lastenklinikoiden Kummien Mielen tila -kampanja alkoi tänään. Ahdistus koskettaa päivittäin jopa 100 000 lapsen ja nuoren elämää. Ahdistuneisuutta voi kuitenkin hoitaa ja me voidaan yhdessä helpottaa tilannetta paljon. Kummeilla on olemassa tähän ratkaisu josta voit lukea lisää ja lahjoittaa osoitteessa kummit.fi/mielentila. Ahdistus on toki elämään kuuluva tunne, mutta ahdistuneisuushäiriössä ahdistuksen tunne on herkästi ilmaantuvaa tai jatkuvaa, voimakasta ja toimintakykyä huomattavasti haittaavaa. Jos ahdistuneisuutta ei hoideta ajoissa, voi ahdistus johtaa pahimmillaan vakavampiin ongelmiin kuten sosiaaliseen eristäytymiseen, päihdeongelmiin ja vakavampiin mielenterveyden häiriöihin. Pidetään huolta toisistamme <3

Lisäksi oon seurannut koronaan liittyvää uutisointia ja uusia rajoituksia. Tilanne pahenee pääkaupunkiseudulla ja nyt pitää olla hereillä. Edelleen on tärkeintä muistaa nämä 5: pese kädet, käytä maskia, muista turvavälit, lataa Koronavilkku ja mene kipeänä ainoastaan testiin. Täytyy myöntää, että koko homma tuntuu pitkästä aikaa erityisen kurjalta ja jotenkin harmittaa kuinka paljon tämä vaikuttaa kaikkeen. Voimia äärettömän paljon kaikille siellä ruutujen toisella puolen. Halaus. <3

Kiitollisuuden aiheita on onneksi monia ja niitä onkin hyvä pohtia, jos mieli menee maahan. Oon tällä viikolla sisustanut kotiin taas himpun verran enemmän joulua. Tonttuovi on asetettu paikoilleen ja tytöt saivat omat sukat keittiöön roikkumaan. En ole vielä päättänyt mitä teen joulukalentereiden suhteen, joten ne pitää vielä väsätä. Onko teillä muuten jotain bravuureja niiden suhteen? Mä oon huomannut, että haluaisin kovasti luoda omia perinteitä. Nyt kun ollaan asetuttu tänne omaan kotiin, tuntuu että tänne haluan rakentaa meidän perheen joulun ja viettää sen pääosin kotosalla. <3 Lämpöä viikonloppuun ja pysykää terveinä. <3Sara

kuvat / Carla Bock @carla_bock

villavaatteet / h&m *saatu

Vastaa käyttäjälle Maikki Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

3 kommenttia

  1. Maikki 20.11.2020

    Millä nimellä tuo villasetti on h&m:ssä? Ja ihanaa viikonloppua❤️

    Vastaa
  2. Mira 20.11.2020

    Mä oon huomannu, että lapsen syntynyt myötä koen tosi tärkeäksi luoda meidän perheen omia joulunodotus ja jouluperinteitä. Haluaisin luoda perinteitä myös itsenäisyyspäivälle ja joka adventille. Iidan matkassa blogissa oli tosi kiva idea lorupussi joulukalenterista! Ja saman pussukan/laatilonhan voi ottaa esille joka jouluksi. Mä tein kerran miehelleni kalenterin, jonka teema oli 24 syytä, miksi rakastan sinua. Tästä on jo monta vuotta aikaa ja vois olla aika toteuttaa uudelleen.

    Vastaa
    • Sara Parikka 20.11.2020

      hei ihanaa, että olet tehnyt tuollaisen miehellesi.. 🙂 pitääpäs käydä kurkkaamassa Idan blogista 🙂 kiitos vinkistä <3

      Vastaa