keskiviikon kuulumiset

decoration, design, koti & sisustus, kuulumiset, lapset, me, pohdintaa

Moikka! Tässä just mietin, että Melina on nukkunut jo melkein pari tuntia ja en oo saanut aikaiseksi mitään. 😀 Tai siis selvittänyt jotain laskuja, yrityksen vakuutusasioita ja vastannut muutamaan mailiin. Kaikki semmoinen paperien pyörittely on kyllä vähiten kiinnostavaa mun työssä. Onneksi oon tänä vuonna onnistunut pitämään loppuvuoden mukavan rauhallisena ja pian jään lasten kanssa lomalle. Kaksi edellistä vuotta on olleet niin kiireiset aina loppuvuodesta, että nyt tekee hyvää rauhoittua. On ihan outo fiilis, kun on tilaa fiilistellä joulun aikaa ja takaraivossa ei jyskytä tekemättömät asiat. Useinhan maailma pitäisi saada valmiiksi ennen vuoden vaihdetta.

Tänään ponkaistiin superaikaisin ylös koko jengi ja suunnattiin neuvolaan hakemaan influenssarokotteet. Olin varannut ajan jo kauan sitten, mutta me aikuiset ei nyt sittenkään saatu rokotteita. Ei voi mitään ja ymmärrän toki tilanteen, kun ei olla riskiryhmää. <3 Ollaan muutenkin selvitty terveenä koko syksy.. kop kop..

Mun kirja on mennyt juuri taittoon ja saan sen pian käsiini. Sitten mulla on pari viikkoa aikaa käydä se läpi, kunnes se siirtyy painoon. Jännää! Näin juuri kirjan layout fiilistä ja oon siihen todella tyytyväinen. Sain myös aivan mahtavia tyyppejä kirjaan ”vinkkaamaan” työ-elämän eri osa-alueilta. Pian pääsen näyttämään lisää :)!

Tänään me leivotaan Kinder-piirakkaa, koska se on Mikon toive. Hänellä on synttäripäivä ja silloin tietty sankari päättää! <3 Mikko ei ole kovin synttäri-ihminen, mutta me muut pidetään senkin edestä tunnelmaa yllä. 😀 Ostin hänelle lahjaksi takkavälineitä, kun se tykkää melkeinpä päivittäin lämmittää takkaa. 🙂

Hei onko teillä jotain toiveita loppuvuoden postauksia ajatellen? Nyt kun mulla on enemmän aikaa toteuttaisin mieluusti toivepostauksia! <3 Huikatkaa alle toiveet ja idikset, jos vain jaksatte! Ihanaa keskiviikkoa! <3Sara

kuva / Carla Bock

Vastaa käyttäjälle Mira Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

32 kommenttia

  1. Jennie 09.12.2020

    Mistä toi sun oloasun ostettu??

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.12.2020

      h&m 🙂

      Vastaa
  2. Riikka 09.12.2020

    Ihan perinteinen Q&A ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.12.2020

      :))

      Vastaa
  3. Mira 09.12.2020

    Aihe 1 joulu josta oletkin jo jonkun verran puhunut:

    Olisi kiva kuulla eroaako tämä ”korona” joulu jotenkin normaalista?ja jos eroaa,niin millä tavoin sekä panostatteko esim enenmän ruokaan ja lahjoihin lapsille tms? 🙂 onko ihanaa viettää eka joulu uudessa talossa? Mitä lapset on toivonut lahjaksi? Mitä ruokaa meinaatte joulun pyhinä syödä?entä miten vietätte uuden vuoden?

    2) miten on kolmannen lapsen vauva vuosi eronnut kahden edellisen vauva vuodesta? 🙂 kuinka arki kolmen kanssa sujuu?mikä on parasta ja mikä raskainta? Onko teillä ollut tytöillä uhma ikää,miten näkyi?entä sisarusten väliset riidat miten teillä ne käsitellään? 🙂 eli olisi kiva kuulla lisää taas teidän kasvatus tyylistä ja sisarusten välisistä suhteista,mitkä on peruja omista lapsuuden kodeista ja miten haluatte toimia eritavalla kuin omat vanhempanne.

    3) ruokareseptit lapsiperheelle kiinnostaa aina ja leivonta vinkit 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.12.2020

      kiitos mielettömistä vinkeistä, nappasin heti ylös 🙂 <3

      Vastaa
  4. Linda 09.12.2020

    Mistä tuo ihana asu? 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.12.2020

      h&m 🙂

      Vastaa
  5. Julia 09.12.2020

    Haluaisitko tehdä postauksen joulun ruuista, herkuista yms, mikä tekee joulun? Tai esim jos olit tehnyt tän vuoden alussa bucket listaa mitä pitää saavuttaa vuoden 2020 aikana, mitkä niistä toteutui? Toisaalta v 2020 on ollut mitä eriskummallisimmista.
    Ootteko puhunut lasten kanssa koronasta? Miksi täytyy pestä käsiä? Miksi ei voi matkustaa?

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.12.2020

      hei joo, kiitos paljon 🙂 kivoja idiksiä!

      Vastaa
  6. Tia 09.12.2020

    Jouluruokaideoita ja mitä teette joulun päivinä ja olisi myös kiva tietää teidän päivän rutiineista!

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.12.2020

      hei ihanat idikset! nappaan heti ylös 🙂 kiitos <3

      Vastaa
  7. Pia-päivi 09.12.2020

    Moi.
    Asu ja sisustus postaukset on aina ihania
    Sekä nyt joulupostaukset. Kiitti kuvasta
    Blogistasi Oon lukenut blogissa alusta asti.
    Hyvää joulun odotusta teille.
    ????⭐️

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.12.2020

      Hei ihan huippua kuulla, että oot ollut mukana sieltä saakka <33
      Kiitos vinkeistä! Asuja pitää kyllä pian saada 🙂
      Kiitos <3 Lämmintä joulunaikaa sinne!

      Vastaa
  8. Anniina 10.12.2020

    Koti ja sivous

    Vastaa
    • Sara Parikka 10.12.2020

      🙂

      Vastaa
  9. Jaana 10.12.2020

    Sulla on upea ja inspiraatiota täynnä oleva blogi ? perus lapsiperhearkipostaukset kiinnostaa, koska täöllä elellään 6v ja 7,5kk lapsien kanssa, esim. Päivän rytmi. Lisäksi sisustus- ja ruokajutut kiinnostaa ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 10.12.2020

      Hei ihana kuulla 🙂 kiitos! Jotenkin sitä tuntuu, että onko täällä ihan ”tylsiä/perus” juttuja.. mutta toisaalta itsekin tykkään niitä eniten toisilta lukea. <3 Ihana palaute. Kiitos! Siellä menoa riittää saman ikäisen beben ja esikoisen kanssa 🙂 Terkkuja!

      Vastaa
  10. Jensusa 10.12.2020

    Kuulumiset,my day,koti- ja ruokajutut kiinnostaa aina. Joulujutut nyt myös 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 11.12.2020

      jihuu, kiva kuulla 🙂

      Vastaa
  11. Essi 10.12.2020

    Moi!
    Asutaan suurinpiirtein samalla alueella kuin te, lapset 1-7v. Olisiko sulla mitään vinkkejä, minne lasten kanssa voisi lomalla mennä, koronarajoitukset huomioon ottaen? Tuntuu että seinät kaatuu päälle, kun nuorimmat ovat olleet kotona jo muutaman viikon. Kaikki lähileikkipuistot on jo liiankin tuttuja. Auto käytössä, joten vähän kauempanakin olevat paikat käy.

    Sun blogi on niin ihana, oon seurannut varmaan ekasta postauksesta lähtien.

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.12.2020

      moikka 🙂 Hei joo, voisin kasata vinkkejä oman postauksen verran 🙂
      Ihana kuulla, että oot ollut mukana jo niin pitkään <3 kiitos siitä!!

      Vastaa
  12. Kata 10.12.2020

    Nämä kevyet kuulumispostaukset on kyllä ihan mun lemppareita <3 lisäksi kiinnostaa my day -postaukset ja perinteinen Q & A 🙂 Kysymys-vastaus postauksissa oppii aina jotain uutta teistä bloggaajista, vaikka ois seurannu blogia kuinka pitkään! <3 Ihana muuten toi sun kotiasu! Rauhallista joulunalusaikaa sinne! <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 11.12.2020

      kiva kuulla 🙂 Kiitos paljon <3 ja hei huippuja nämä vinkit! 🙂 Kaikkea parasta sinne!!!

      Vastaa
  13. Hertta 11.12.2020

    Minusta ois kiva sellainen päivän syömiset-postaus eli ei mitään uutta auringon alla, mutta ne on aina kivoja. Varsinkin, kun tykkäätte tehdä hyvää ruokaa ja herkkuja niin vois saada kivoja vinkkejä. Ja varsinkin näin joulun aikaan, että mitä jouluherkkuja tulee syötyä 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 11.12.2020

      Hei jooooo, todellakin teen tästä aiheesta 😉 ihanaa joulun aikaa sinne <3

      Vastaa
  14. Tiiu 11.12.2020

    Edellä mainittujen aiheiden lisäksi olisi kiva lukea joskus postaus lasten pukeutumiseen liittyen ?

    Saako teillä lapset päättää itse, missä vaatteissa lähtevät eri paikkoihin, vai valitseeko vanhemmat ne? Ovatko tytöt tarkkoja vaatteista (esim. kuosi, värit, materiaali)? Varaatteko vaatteet valmiiksi jo illalla, vai aamulla vasta? Tykkääkö teillä tytöt käyttää mekkoja ja tunikoita? Millaiset vaatteet ovat toimineet parhaiten päiväkodissa? Onko teillä erikseen päiväkotivaatteet ja kotivaatteet, vai samat vaatteet molemmissa? ?

    Tämä aihe kiinnostaa, kun meillä kouluikäiset pojat haluavat minun edelleen valitsevan heidän vaatteensa ja kaikki käy, mutta 3v ja 5v tytöt ovat olleet jo ihan pienestä asti tarkkoja vaatteistaan ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.12.2020

      Heiii superhyvä vinkki 🙂 Menee toteutukseen!
      Hauska kuulla miten teillä menee erilailla tyttöjen ja poikien kanssa. Mielenkiintoista :)) IHanaa joulun aikaa koko teidän perheelle <3

      Vastaa
  15. Tiina 12.12.2020

    Hei,

    Onkohan tuota oloasua vielä saatavilla hm tai muista verkkokaupoista?

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.12.2020

      Heippa 🙂 Hmm.. en osaa yhtään sanoa. Äkkiseltään en löytänyt. :/ en tiedä löytyisikö sitten myymälästä <3

      Vastaa
  16. Janita 12.12.2020

    Jos sua vaan kiinnostaa, niin mä toivoisin postausta josta sais ideoita mitä aineettomia joululahjoja vois läheisille antaa.

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.12.2020

      ihana idea <3

      Vastaa