joulu kuvina

decoration, design, koti & sisustus, lapset, loma, me, ruoka

Moi! Toivottavasti sinne kuuluu hyvää. <3 Alla meidän joulun hetkiä. Kirjoitin myös muutamia huomioita. 🙂 Hei viimeisiä viedään 2020!!! <3Sara

  • Joulun paras hetki oli aattoilta, kun rauhoituttiin sohvalle katsomaan Yksin Kotona elokuvaa. Naurettiin ja jännitettiin lasten kanssa yhdessä. Ensimmäistä kertaa havahduin siihen, että Matilda ja Mimosa alkaa olla jo isompia lapsia. Aaton ja joulupäivän kiireettömyys oli myös aivan ihanaa.
  • Syödään edelleen joulusta jääneitä herkkuja, kuten luumukiisseliä + kermavaahtoa. 🙂 Eilen päätin extempore käyttää kalapöydästä jääneet kalat pasteijoihin. Mietin, että torttutaikinaa ei tee mieli käyttää enää joulutorttuihin ja kalat vetelee viimeisiä. Laitoin soossiin: kylmäsavulohta, lämminsavulohta, kananmunia (keitettynä ja pilkottuna), riisiä (keitettynä), tilliä, pippuria, sitruunan mehua. Voit maistella seosta ja lisää tarvittaessa suolaa tms. Kaulin torttutaikinaa hieman ohuemmaksi ja voitelin pasteijat kananmunalla. 175 astetta uuniin ja noin 15min. 🙂 Tuli aivan mielettömän hyviä pasteijoita. NAMI!
  • Mimosa täytti viisi vuotta ja toivoi, että leipoisin tiikerikakun. <3 Tänään viritin tytöille yhteisen sängyn Matildan huoneeseen, jotta siskokset pääsevät vierekkäin nukkumaan. Lomalla ei haittaa, jos supattelu venyy pidemmälle.
  • Melinan ensimmäinen joulu sujui hyvin ja neiti nukkui kunnon pitkät päikkärit kaikkina päivinä. Joulupäivän yönä hän nukkui myös ensimmäistä kertaa 12h putkeen. Mä kyllä heräilin monta kertaa, kun mietin että kohta se Melina herää.. 😀 Menee hetki tottua siihen, että saa taas ”yöt takaisin”. Melinan joulun mekko on ostettu aikoinaan Matildalle second handina. AIVAN IHANA! Onneksi olen säästänyt nämä kauneimmat aarteet. <3
  • Tänä vuonna oon nauttinut erityisen paljon konvehteja. Siis ihan liikaa. Mun suosikki on Fazer.. vaikka kaikki sortit on tullut kyllä käytyä läpi tänä vuonna. 😀

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

3 kommenttia

  1. ida ihana 28.12.2020

    Näyttää, että teillä on ollut ihanan rentoa yhdessä oloa, kuten kuuluukin!:) Jotenkin kiva myös, että tänä vuonna meillä, joilla on välipäivät lomaa, joulu tuntuu myös jotenkin ihanasti jatkuvan kotoilun ja perheen kanssa viettämän rauhallisen ajan myötä <3
    Kivoja välipäiviä ja parasta uutta vuotta,
    Ida Kotona kaupungissa blogista
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    Ps. Noi Fazerin konvehdit on kyllä munkin ihan lemppari!:)

    Vastaa
    • Sara Parikka 29.12.2020

      ihanaa <3 kaikkea parasta sinne teidän perheelle 🙂

      Vastaa
  2. Johanna 03.02.2021

    Hei minun lempi konvehti on fazer karpalo

    Vastaa