Itse tehty – ennakkotilaus

DIY, kuulumiset, me, pohdintaa, työelämä

Heiiii! Nyt se on täällä.. ainakin melkein 🙂 Mun uusi kirja on mahdollista ennakkotilata. Tykkään todella paljon kirjan lay outista. Siinä on aivan ihanat sävyt ja kaunis grafiikka. Vielä toistaiseksi olen ihastellut sitä vain tietokoneen ruudulta, joten odotan että saan kirjan käsiini. Jos tilaat kirjan nyt, niin saat ensimmäisten joukossa (kirja julkaistaan 03.03) ja vielä alennuksella. 😉

Itse tehty – on ollut ehdottomasti haastava ja samalla antoisa projekti. Epäilin itseäni monta kertaa ja kriiseytin kirjan vielä viime metreillä. 😀 En voi tarpeeksi kiittää Wsoy:n periksiantamattomuutta, tsemppiä ja ammattitaitoa. Tulee kiitollinen olo siitä, kuinka toiset luottaa tekemiseeni niin vahvasti. Luin kirjan viimeisen vedoksen tammikuun alussa, jonka jälkeen se lähti painoon. Olen kokonaisuuteen tyytyväinen. 🙂 Mua jännittää kirjan vastaanotto ja se, että löytyykö kirjasta lukijoille mitään lisäarvoa. Toivon, että parhaimmillaan se kannustaisi, antaisi vertaistukea ja konkreettisia vinkkejä työelämää varten. Kirjasta löytyy nimenomaan käytännön neuvoja siihen, että jokainen meistä voisi tehdä omaa unelmaduunia.

Kirjoitan työelämästä blogissa aika harvoin, joten minun ajatukset työelämään liittyen ja uran läpikäyminen tulee kirjassa ensimmäistä kertaa. Pohdin myös jaksamista, työn ja perhe-elämän yhdistämistä sekä raha-asioita. Sain kirjaan mukaan erialojen ammattilaisia ja heiltä saadut vinkit ovat kirjan suola. Toisten ajatukset tuo niin paljon näkökulmaa. Tykkään muutenkin lyhyistä vinkeistä ja erilaisista ajatuksista. Kuten mun ensimmäisestä kirjasta voi päätellä. 😀 Onkin mahtavaa, että tämä sama teema jatkuu jollain tapaa myös uudessa kirjassa.

Löydät kirjan täältä. <3 Postauksen kuvat on otettu 2020 keskikesällä. Käytiin mun siskon kanssa lounaalla, kävelyllä ja tehtiin kukkaseppeleet. Muistan, kun katsoin koko ajan kelloa ja mietin, että kohta pitää lähteä imettämään. <3 Pienin oli silloin vasta vähän reilu 2kk.

Kiitos kaikesta tuesta ja viesteistä mitä teiltä saan. Elätte aina hengessä mukana ja onhan näihin vuosiin mahtunut vaikka ja mitä. Tämä blogi on iso syy siihen miksi tänä päivänä pystyn toimia yrittäjänä. Kiitos te <3. Me aateltiin leipoa tänään laskiaispullia. Varmaan aika monella sama suunnitelma, kun kaupasta oli valmispullat loppu. 😀 Hehe. Ajoin seuraavaan kauppaan, kun en jaksa leipoa. Joskus on vaan parasta mennä sieltä missä aita on matalin. <3Sara

Vastaa käyttäjälle pm Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

11 kommenttia

  1. pm 24.01.2021

    Ihania kesäisiä kuvia, oispa kesä! Aivan ihanat vaatteet sulla kuvissa. Tsemppiä! 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 24.01.2021

      kiitos <3 no äläpä muuta sano, tuo lämpö ja VALOn määrä 🙂

      Vastaa
  2. Ninnu 24.01.2021

    Mahtavaa, onnea kirjan julkaisusta! Menee lukulistalle ? Laskiaispullat maistuis, ne on siis ihan mun lemppariherkkua ja joka vuosi tulee tehtyä niitä. Vakkaritarjoilu mun synttäreillä, kun just sopivasti aina laskiaisen aikaan. ? Pakko muuten mainita ja kiittää sun ihanista simppeleistä ruokavinkeistä. Esim. se pasta, mihin tulee pekonia, pinaattia, tomaatteja ja koskenlaskijaa on ihan meidän vakkariarkiruoka. ? En oo ite mikään kummonen kokki niin on aina kivaa, kun törmää resepteihin, joissa ei oikeasti vaadita sen kummemmin taitoja tehdä ruokaa.. ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 24.01.2021

      Kiitos <3 Jee, ihana kuulla 🙂
      hei ihan mahtavaa, että oot tykännyt resepteistä. Mä rakastan tehdä ruokaa, mutta en ole YHTÄÄN hifistelijä. Tykkään eniten helpoista ja simppeleistä resepteistä. Semmoisesta mutkattomasta kokkaamisesta. 🙂
      Ihanaa uutta viikkoa sinne teidän perheelle!

      Vastaa
  3. Kata 26.01.2021

    Heti tilasin kirjan!! ❤️?

    Vastaa
    • Sara Parikka 26.01.2021

      Hei jeee, ihana kuulla <3 Kiitos paljon 🙂 <33

      Vastaa
  4. Anni 30.01.2021

    Moikka! Onnea kirjan valmistumisesta! 🙂 Aihe vaikuttaa todella mielenkiintoiselta ja itselleni ajankohtaiseltakin. Kysyisin kuitenkin, onko kirjan kansi tuo, mikä näkyy nyt verkkokaupassa? Olisin odottanut jotain kaunista tai ”jännää” kantta, kuten ensimmäisessä kirjassasi on. Nyt julkistettu kuva kirjasta on kyllä tyylikäs, mutta ei puhuttele itseäni erityisesti eikä houkuttele hankkimaan omaan hyllyyn.. Vaikka toki sisältö on tärkein! Hiukan vielä puntaroin, kuuntelenko sittenkin vain äänikirjana – onneksi sekin on vaihtoehto 🙂

    Vastaa
  5. Anni 30.01.2021

    Heti tuli huono omatunto edellisestä kommentistani. Nämä molemmat voi hyvin jättää julkaisemattakin. Pointtini oli, että jos verkkokaupan kuva ei ole varsinaisesta kirjan kannesta, vaan se pidetään yllätyksenä, se auttaisi päätöksessäni tilata kirja. Olen ehkä vähän outo, kun kirjan ulkonäkö vaikuttaa siihen, hankinko sen omaan hyllyyni! Varmasti tuo kansi on monen makuun, vaikka itseäni se ei niin miellytä. Tarkoitus ei ollut missään nimessä olla epäkohtelias. Odotan innolla kirjaasi 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 30.01.2021

      Heippa! Ei mitään hätää 🙂 ymmärrän hyvin. Kyllä tuo on kirjan kansi! Se näyttää kyllä tosi mageelta, kun siihen tulee semmonen tietty pinta 😉 mutta on kyllä erilainen suhteessa ekaan kirjaan. Halusin selkeän ja riisutun grafiikan. 🙂 Kirjan sisällä on myös aivan ihana LAY OUT! Olen siihen äärimmäisen tyytyväinen. Kaikki värisävyt ja listat jne. vaikea selittää, kun se pitäisi nähdä 🙂
      Tosiaan huippua kun tämä tulee äänikirjaksi myös. 🙂 Esittelen kirjaa tarkemmin mun stooreissa heti kun saan sen, niin siitä varmasti hahmottaa tuon kannen myös paremmin. 🙂 Kiva kuulla, että siellä odotellaan! <3

      Vastaa
      • Anni 01.02.2021

        Kiitos vastauksesta! Ihanaa, että et ottanut viestiäni pahalla 🙂 Sait kyllä kirjan kuulostamaan nyt juurikin ”jännältä” ulkonäköä myöten, mitä kirjalta kaipaankin, joten eiköhän se lähde pikimmiten tilaukseen! Aurinkoa kevääseen sinulle ja koko perheellesi 🙂

        Vastaa
        • Sara Parikka 01.02.2021

          en olleenkaan ottanut 🙂 <3 Kaikkea parasta sinne! Ja hei kurkkaa vaikka mun stoorit julkaisuviikolla, niin näet sieltä että olisiko kirjan visuaalisuus mieleesi vai ei 🙂 Voi hyvin!

          Vastaa