kohti hiihtolomaa

decoration, me, pohdintaa

Moi! Otsikko lupaa hiihtolomaa ja tulee jopa fiilis siitä, että olisimme lähdössä jonnekin. Ei sentään! 🙂 Me ollaan kotona ja maksimissaan käydään yhden yön staycationilla jos uskaltaudumme. Toivotaan, että pakkaset jatkuu niin pääsemme luistelemaan ja jäälle retkelle. Olisi ihana viedä tytöt meren yli saareen. Heistä olisi superjännää kävellä jään päällä ja vielä rannalta, jossa kesäisin käydään uimassa. Nautin kyllä kovasti siitä, kun Matilda ja Mimosa on siinä iässä (6 ja 5) että heidän kanssa pystyy juttelemaan, he muistavat ja meillä on niin paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Voin vaan kuvitella kuinka tämä puoli kasvaa vuosi vuodelta. 🙂

Mun oli tarkoitus kirjoittaa tänään sisustusfilosofiasta, mutta käytän postaukseen sittenkin vähän enemmän aikaa. 🙂 Haluan ottaa kotona kuvia (nyt kun ei enää tartte varoa Kotoisan takia, että ulos näkyy 😀) ja näyttää mitä viilauksia ollaan tänne tehty. Täytyy muuten sanoa, että oon aivan jäässä nyt kun naputtelen konetta tässä keittiön pöydän äärellä. Nyt pakkasilla ollaan usein aamupäivällä poltettu takkaa, mutta tänään en ole vielä ryhtynyt siihen hommaan. Mulla kestää tuhottoman kauan siinä, että se syttyy kunnolla. Etenkin kun meiltä on ne semmoset sytytyspalat loppu. 😀 Täytyy odottaa, että Mikko tulee kotiin. 🙂

Mulla on ollut nyt jo pidemmän aikaa vaikeuksia kirjoittaa tänne blogiin. Oon alkanut miettimään erilaisia vaihtoehtoja, kuten sitä että tekisin yhden pidemmän postauksen viikossa, joka olisi myös mahdollista kuunnella. Jotenkin tykkään audiosta itse niin paljon. Siinä olisi myös mahdollista höpötellä asioista laajemmin, kun harvemmin mun tulee kirjoitettua pidempää tekstiä. Tää on tosin vaan täysin ajatuksen tasolla ja en edes tiedä mitä kaikkea se vaatisi. Mitä mieltä olette.. Kannattaako lähteä pohtimaan pidemmälle ajatusta?

Viikonlopun suunnitelmissa on herkuttelua, lasten kanssa askartelua ja veikkaan, että hypätään samantien lomarytmiin. Isommat lapset innostuu, kun saa valvoa vähän pidempään ja aamulla ei tarvitse herätä aikaisin. 🙂 Kivaa viikonloppua ja toivottavasti pysytte terveenä. <3Sara

Kuvat / Niki Strbian

Vastaa käyttäjälle Mummu pohjoisesta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

43 kommenttia

  1. Nea 19.02.2021

    Toi oli kiva idea että vois kuunnella pidemmän postauksen! Ei näissä kirjoitetuissa postauksissakaan vikaa ole kun on jotenkin luontevaa lukea sun tekstejä koska ne on selkeesti kirjoitettu. Ihanaa lomaa teille! 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 20.02.2021

      hei mahtavaa 🙂 Kiitos paljon! Ihana kuulla <3 mukavia päiviä sinne myös :))

      Vastaa
  2. Sallamaria 19.02.2021

    Ois huippua jos voisi jatkossa kuunnella blogin sisällöt 👌 Papupatapodikin on aina viikon odotetuin juttu 😂🥰

    Vastaa
    • Sara Parikka 20.02.2021

      ihanaa kuulla 🙂 pitää siis kehitellä eteenpäin! <3

      Vastaa
  3. Anna 19.02.2021

    Ehdin vasta äsken katsomaan Kotoisa-jakson, missä olitte ja voi että teidän pihasta tuli ihana! Hei kiinnostaa tuo audio-juttu, jotenkin edelleen ikävöin Papupataa, joten se ehkä helpottais vähän 😀 Ootko muuten ikinä miettinyt videoiden tekemistä? Nimenomaan semmosta arkista vloggausta. Ihanaa hiihtolomaa teille! 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 20.02.2021

      kiiiiitos <33
      Noniiiinpä, se helpottaisi omaakin ikävää audiota kohtaan 🙂
      Siis oon paljonkin pyöritellyt myös vloggausta.. pitää miettiä mitä se vaatisi.. 🙂 Kiitos samoin, ihania päiviä sinne! <3

      Vastaa
  4. Pilvi 19.02.2021

    Hei🙂Hassu huomio,mutta usein kirjoitat,että poltetaan takkaa ? Ei kai sitä takkaa polteta ? Puita poltetaan,takkaa lämmitetään ? Pieni,epäolennainen huomio.Ihailen sun kaunista tyyliä vastata kommentteihin kivalla tavalla.Vaikka ois ollut joku kurjakin kommentti,osaat positiivisesti vastata lyhyesti.Et lähde mukaan sanailuun.Hienoa !!

    Vastaa
    • Sara Parikka 20.02.2021

      hahahha, jep.. 😀 Totta! Kirjoitan usein puhekieltä, enkä mieti sen tarkemmin :D.. mutta tosiaan hassulta toi kuulostaa!
      Hei kiitos <3 se on mulle tärkeä arvo. 🙂

      Vastaa
  5. Ida 19.02.2021

    Hei vitsi kuunneltava postaus kuulostaa ihanalta esim. viikon päätteeksi. Täältä ainaki kannatusta sille! Viettäkää kiva loma!

    Vastaa
    • Sara Parikka 20.02.2021

      hei kiva kuulla 🙂 jee! Kiitos samoin ihania päiviä sinne <3

      Vastaa
  6. Katariina 19.02.2021

    Ihanaa loman alkua sinne! Itsellä alkaa loma vasta viikon päästä <3 Mä tykkään älyttömästi sun keveistä ja lyhyistä postauksista, harvoin jaksan lukea pitkiä postauksia edes loppuun ellei aihe ole todella mielenkiintoinen. Toisaalta se ajatus kuulostaa kivalta, että postauksen voisi halutessaan kuunnella. Kuuntelen podcasteja melkein päivittäin itsekin ja tykkään kuluttaa niitä esim lenkillä, bussissa tai kotitöitä tehdessä. 🙂 Iidan matkassa -blogista oonkin välillä kuunnellut postauksia ja se on ollut kivaa vaihtelua. 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 20.02.2021

      hei miten kiva 🙂 <3
      ihan huippua kuulla, kiitos paljon!! Kivoja päiviä sinne 🙂

      Vastaa
  7. Maria 19.02.2021

    Kerran viikossa pidempi postaus jonka vois myös kuunnella ois ihan huippu!

    Aurinkoista talvilomaa teille 💛🌞

    Vastaa
    • Sara Parikka 20.02.2021

      kiva kuulla 🙂 Kiitos paljon, samoin sinne <33

      Vastaa
  8. Satsuma 19.02.2021

    Teidän perheen elämää on minusta ihana lukea ja etenkin kuvia katsella. Mitä teidän pihaan ja kotiin tulee niin se on jotain sanoin kuvaamattoman kaunista katseltavaa. Kiitos että jaat elämäänne meidän lukijoiden kanssa.
    Välillä saa ja pitää ollakkin hiljaisempaa niin täällä blogissa kuin elämässäkin, mutta sehän on juuri tätä elämää..
    Ihanaa lomaa teille ja nauttikaa kevättalven tunnelmasta.

    Vastaa
    • Sara Parikka 20.02.2021

      voi kiitos <3 aivan ihana viesti.. en kestä <3 Kiitos.
      Kaikkea parasta myös sinne 🙂

      Vastaa
  9. Please…pidö blogi! Tykkään lukea.

    Vastaa
    • Sara Parikka 20.02.2021

      ihana kuulla <3

      Vastaa
  10. Kirsi 20.02.2021

    Hei, ootteko miettineet lähteä Järvenpäähän luistelemaan Tuusulanrven jäälle, siellä on tosi ihana luistelurata ja porukkaa siellä käy Hesasta asti? Kannattaa mennä nyt kun pakkasta on ja sellainen mahdollisuus on olemassa. Kivaa lomaa koko perheelle!

    Vastaa
    • Sara Parikka 20.02.2021

      oi mahtava vinkki, kiitos tosi paljon <3

      Vastaa
  11. Milja Sofia 20.02.2021

    Tykkään sun kirjoituksista, vaikka ne olisi lyhyitä ja sisältäisi arkisia asioita. Siis tavallaan olisi kivempi lukea usein kirjoituksiasi ja siksi äänestän postauksien useammin julkaisemisesta.
    Ja täällä kohtalon sisko takan sytyttämisessä.
    Muutettiin viime vuonna omakotitaloon Rovaniemellä ja takka on yksi meidän toisesta päälämmitysmuodosta kovilla pakkasilla.
    Mulla meni kaksi kuukautta, että sain puut syttymään hyvin jo ekalla yrittämällä.
    Kokemusasiantuntijan vinkit: puut mieluiten edellisenä päivänä sisälle (varastosta) tai vähintään paria tuntia ennen. Kylmät ja yhtään kosteat puut ei meinaa syttyä. Sitten koivun kaarnaa reippaasti kahden puun ympärille jotka ovat vain 1-2cm raollaan toisistaan. Ja vielä valitsee ne kaikista pienimmät puut sytyttämiseen.
    Haha taisivat olla nämä vinkit itsestäänselvyyksiä…

    Vastaa
    • Sara Parikka 20.02.2021

      KIIIIIIIIITOS, ihan parasta 🙂 <3 Kivoja päiviä sinne 🙂

      Vastaa
  12. Emminkemmi 20.02.2021

    Blogisi on ollut hyvä näin.

    Vastaa
    • Sara Parikka 20.02.2021

      kiva kuulla 🙂

      Vastaa
  13. Riinu Simonen 20.02.2021

    Idea siitä että blogiasi voisi kuunnella kuulostaa todella hyvältä! Toivottavasti tämä onnistuu ja ihanaa lumista hiihtolomaa teidän perheelle.❤️❤️

    Vastaa
    • Sara Parikka 20.02.2021

      hei kiva kuulla 🙂 Kiitos samoin sinne <3

      Vastaa
  14. Eve 21.02.2021

    Tykkään ehdottomasti lukea ja katsoa kuvia!!!

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.02.2021

      kiva kuulla 🙂

      Vastaa
  15. Eve 21.02.2021

    Esim. Työpaikan tauoilla on helppo lukea blogi, ei siellä voi kuunnella. Samoin kotona, häiritsisi vain muita.

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.02.2021

      Niin tietty se luku versio olisi myös saatavilla 🙂

      Vastaa
  16. Mummu pohjoisesta 21.02.2021

    Hei! Jatka samaan tyyliin olen innokas lukija ja jos pidempi väli niin olen harmissani.

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.02.2021

      kiva kuulla :))

      Vastaa
  17. Ilonauuo 21.02.2021

    Hei! Tykkään blogista juuri näin. Mutta mikseikös kerran viikossa pidempi postauskin olisi kiva 🙂 onko Papupatapodi lopettanut siis kokonaan vai onko vain tauolla? Mitään ilmoitusta en ole huomannut missään ja kovasti odotellut uusia jaksoja.

    Vastaa
    • Sara Parikka 24.02.2021

      hei jee kiva kuulla 🙂 Me ollaan tällä hetkellä eri maissa ja muutenkin poddaaminen tuo omat haasteet 😀 Joten jatko nää papupadan suhteen vielä ilmaan. olisi kyllä jo ikävä podcast aalloille 😉 <3

      Vastaa
  18. Niisku 21.02.2021

    Tykkään enemmän lukea blogia ja katsella ihania, arkisia kuvia kauniista kodistanne ja arjesta. Itse epäilen ehtisinkö rauhassa kuunnella postauksia, kun se vaatis tavallaan oman rauhan sille sit.. Nyt voi lukea blogia, vaikka muu perhe olisi läsnä omilla höpöttelyillään 😅. Minua ei haittaa, vaikka postaukset ois vaikka vaan reseptejä tai pidempiä postauksia, odotan aina innolla ja käynkin säännöllisesti tsekkaa oisko uutta postausta tullut. Ig:n puolella tulee seurattua mm. my day-postauksia ja ne on kivoja. Toivottavasti pidät blogin ig:n rinnalla 🙏🏻

    Ihanaa alkanutta talvilomaa koko perheelle ja nauttikaa rennosta oleilusta ☺️

    Vastaa
    • Sara Parikka 24.02.2021

      ihana kuulla, kiitos viestistä <3
      Kaikkea parasta sinne ja kivoja päiviä 🙂

      Vastaa
  19. Ronja 21.02.2021

    Moi Sara, sun postauksista tulee aina niin hyvälle mielelle, jotenkin osaat välittää kuvien ja tekstin kautta niin kivalla tavalla arjen pienistä iloista pulppuavaa positiivista energiaa😍 Audioversio blogiteksteistä voisi olla hauska, papupataa on ikävä myös jo😅 Mukavaa hiihtolomaa teille!

    Vastaa
    • Sara Parikka 24.02.2021

      ihana kuulla, kiitos todella paljon 🙂 kaikkea parasta sinne myös <3

      Vastaa
  20. Annie 24.02.2021

    Mua vähän harmittaa tämä suuntaus, että niin moni siirtyy/on siirtynyt tekemään sisältöä yhä enemmän ja enemmän vain podeihin, instagramiin jne. Itselleni esim. insta on sellainen, jota haluan selailla kepeästi, eikä siellä tunnu luontevalta lukea mitään pidempiä tekstejä. Jos taas haluan lukea laadukasta blogia, niin teen sen mieluiten ihan rauhassa läppärin ääressä istuen. Mun mielestä oli todella huolestuttavaa ja surullista, miten yhdelle bloggaajalle oli moni kommentoinut, että ”ei kukaan enää jaksa keskittyä mihinkään blogitekstien lukemiseen”. Eikö ketään oikeasti huolestuta, että mihin ihmisten keskittymiskyky on kadonnut, jos ei blogitekstiinkään jakseta keskittyä. Miten kukaan enää jaksaa lukea töissä/opinnoissa mitään pidempää raporttia tai ihan oikeaa painettua kirjaa, jos ei muutaman sadan sanan blogitekstiinkään riitä keskittyminen?

    Tämä ei nyt sinällään liity tähän sinun asiaasi, mutta oli pakko yrittää vähän puolustaa blogeja ja toivon, ettet ainakaan lopeta blogin kirjoittamista kokonaan 🙂 Toki en minäkään kaipaa mitään päivittäistä postaustahtia, vaan 1-2 postausta viikossa on mielestäni oikein kiva!

    Vastaa
    • Sara Parikka 24.02.2021

      hyvää pohdintaa 🙂 ja todella tärkeä nosto. Pitääkin pohtia enemmän tätä. ihana myös kuulla, että blogille on edelleen lukijoita <3 vaikka tietty sen näkee statistiikasta myös 🙂 halaus sinne!

      Vastaa
  21. Eve 24.02.2021

    Podcast sinulta olisi kiva,jos ette enään jatka papupataa

    Vastaa
    • Jonna 17.03.2021

      Moikka Sara! Muistan lukeneeni, että tarkoituksesi oli stailata eteinen uusiksi. Onko työ jo toteutunut vai oletko julkaissut aiheeseen liittyen jo juttua esim. instassa?
      Oma eteinen on joka päivä todo-listalla, mutta en vaan tahdo saada kiinni, mistä aloittaisi. Maalipurkki on lojunut lattialla jo muutaman viikon.. ehkä se inspiraatio tulee joku päivä ja otan telan käteeni.. 🙂
      Myöhästyneet synttärionnittelut!

      Vastaa
      • Sara Parikka 17.03.2021

        heiii itseasiassa tänään tulee juuri eteiseen liittyvä postaus :)) toivon, että siitä tulee inspistä! Kiitos paljon <3

        Vastaa