juhlaviikko & ARVONTA

decoration, design, hirstitalo, koti & sisustus, kuulumiset, lapset

Moikka! Meillä on ollut aikamoinen viikko. Matilda täytti seitsemän ja Melina yksi vuotta. <3 En ole aikasemmin kokenut näin vahvaa haikeutta siitä kun lapset kasvaa. Katsoin vuoden takaisia kuvia+videoita ja muistan ne tunnelmat niin hyvin. Lapsen syntymä on niin mullistavaa ja ainutlaatuista. Samalla on tietysti parasta seurata uusia kehitysvaiheita ja fiilistellä niiden tuomia asioita. Meillä on nukuttu täysiä öitä jo aika pitkään ja se tuntuu aivan ihanalta. Aamut alkaa edelleen aikaisin, mutta yö ilman heräämistä on jo mieletön plussa! Melina osaa myös kävellä ja sen myötä on avautunut ihan uusi maailma. Odotan jo sitä, että päästään tutkimaan luontoa kevään edetessä. Meinataan pitää Melina kotona ainakin tämän vuoden loppuun ja se myös helpottaa haikeuteen. <3

Tänä viikonloppuna ollaan herkuteltu paljon (=liikaa :D), leivottu kakkua, paistettu piirakkaa ja grillattu ensimmäistä kertaa. Odotetaan paljon, että viimeisetkin lumet sulaa pihalta ja saadaan se kunnolla käyttöön. Meillä on pieni lisäys suunnitteilla tuohon terassin jatkeeksi ja ostetaan maatyöt+terassin rakennus Rainsetiltä, koska olimme heihin niin äärimmäisen tyytyväisiä Kotoisan myötä. Voin vain suositella heitä, jos pihan ehostus on siellä edessä ja ammattilaisten apu olisi tarpeen. 🙂 Kirjoitan tästä pian teille lisää! *kyseessä ei ole yhteistyö Rainsetin kanssa 

Oman pihan merkitys on noussut kuluneen vuoden aikana valtavan paljon. Jos lähtisimme nyt rakentamaan, niin miettisin pihaa paljon enemmän. Jotenkin sitä vain pohti taloa ja ajatteli, että pihan vuoro on sitten joskus. Toimiva piha tukee talon toiminnallisuutta ja antaa lisää tilaa.

..Ja hei mun kirjaa on myyty paljon enemmän kuin osasin ajatella ja vielä ekojen viikkojen aikana. Mä vaan keskityin kirjan valmiiksi saattamiseen, enkä osannut ajatella että se tavoittaisi teistä niin monet. <3 Kaikki viestit ja palautteet olen tallettanut sydämeeni. Kiitos. Ajattelin, että voisin arpoa teidän kesken 3kpl ITSE TEHTY kirjoja! Jos olet kiinnostunut kirjasta, niin huikkaa alle. Suoritan arvonnan 31.03. ja ilmoitan voittajille maililla, joten laita sellainen sähköpostiosoite josta sinut on mahdollista tavoittaa. 🙂 .. Täältä ITSE TEHTY kirjan voi myös tilata hieman edullisempaan hintaan! On ollut ihanaa kuulla kuinka monet teistä on ostanut kirjan ystävälle, lapselle tai kaverille. Aika ihana tapa muistaa läheistä nyt korona-aikana, että tilaa kirjan toiselle kotiin. 🙂 Nyt saunaan ja nukkumaan. <3Sara

postauksen kuvat / Niki Strbian

Vastaa käyttäjälle Kirsi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

205 kommenttia

  1. Noora 28.03.2021

    Oispa ihana saada tuo sun kirja!
    Ihanaa kevättä toivotellen 🙂

    Vastaa
  2. Jenni 28.03.2021

    Voi miten ihana kevät arvonta ❤ Mukana ollaan! Aurinkoisia päiviä teille ?

    Vastaa
  3. Liisa 28.03.2021

    Todellakin olisin kiinnostunut kirjasta, toivottavasti arpaonni suosii! Kiitos inspiroivasta blogista ja ihanaa kevättä teidän perheelle 🙂

    Vastaa
  4. Iida Latvio 28.03.2021

    Heippa!

    Olisin kiinnostunut kirjastasi <3

    Vastaa
  5. Heidi 28.03.2021

    Ehdottomasti mukana arvonnassa ??

    Vastaa
  6. Jasmiina 28.03.2021

    Osallistun arvontaab

    Vastaa
  7. Ida 28.03.2021

    Mukana <3

    Vastaa
  8. Jonna 28.03.2021

    Olisipa kiva saada uutta luettavaa! Kirja vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta ?

    Vastaa
  9. Hanna Reinikka 28.03.2021

    Sain serkultani lahjaksi sinun ensimmäisen kirjan ja se on tuonut minulle kovasti ilon aihetta 🙂 Suurena kirjojen ystävänä ja sinun seuraajanasi myös tämä toinen kirjasi kiinnostaa!

    Vastaa
  10. T 28.03.2021

    Mukana arvonnassa! 🙂

    Vastaa
  11. Nella 28.03.2021

    Kirja todellakin kiinnostaa ?

    Vastaa
  12. Emmi Nissi 29.03.2021

    Olisi mukava voittaa kirja. Lukisin sen itse ekaksi. Ja sitten antaisin pikkusiskolleni syntymäpäivä lahjaksi. Hänellä syntymäpäivä 29.4.Ja tämä kirja olisi hänelle ihana lahja.

    Vastaa
  13. Eveliina Johansson 29.03.2021

    Tuo kirja olisi ihana saada omaksi. Nyt se on varauslistalla kirjastossa, kaiken varalta 😀 Ja samaan syssyyn: Kiitos blogista, se tuo iloa arkeen.

    Vastaa
  14. Leena 29.03.2021

    Kiinnostunut kirjastasi! 🙂

    Vastaa
  15. Maiju 29.03.2021

    Mukana arvonnassa, kuuntelun teoksen jo äänikirjana, mutta moneen kohtaan haluaisi palata uudestaan.

    Vastaa
  16. Noora 29.03.2021

    Mukana arvonnassa! Oma työura ajankohtaisessa pohdinnassa juuri, olisi mukava lukea muiden ajatuksia ja näkökulmia liittyen aiheeseen.

    Vastaa
  17. Sanna 29.03.2021

    Mukana arvonnassa! 🙂

    Vastaa
  18. Kaisa 29.03.2021

    Heippa! Osallistun arvontaan. Olisi ihanaa voittaa kirjasi?

    Vastaa
  19. Noora 29.03.2021

    Oi ihanaa, arvonnassa mukana! 🙂

    Vastaa
  20. Lanttulaatikko 29.03.2021

    Olen mukana arvonnassa, lukisin mielelläni kirjan.
    Olet inspiroiva ja kaunis ihminen.
    Hyvää alkanutta viikkoa sinne.
    <3

    Vastaa
    • Sara 29.03.2021

      Täällä myös yksi kirjastasi kiinnostunut! 🙂

      Vastaa
  21. Henna 29.03.2021

    Mukana arvonnassa! ? ihanaa kevättä teille!

    Vastaa
  22. Oona 29.03.2021

    Mukana arvonnassa!
    Aurinkoista kevättä! 🙂

    Vastaa
  23. Sanni 29.03.2021

    Osallistun arvontaan??

    Vastaa
  24. Virve 29.03.2021

    Myös mukana, olisi kiva saada uusia näkökulmia 🙂

    Vastaa
  25. Pia 29.03.2021

    Mukana arvonnassa : ) Aurinkoista kevättä ja onnea synttärisankareille !

    Vastaa
  26. Tarja 29.03.2021

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  27. Tuuli 29.03.2021

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  28. NellaM 29.03.2021

    Ehdottomasti mukana arvonnassa, kirja on vielä lukematta.

    Vastaa
  29. Henna 29.03.2021

    Mukana arvonnassa, tämä kirja olisi ihanaa ajanvietettä nyt monille kotona vietetyille hetkille ❤

    Vastaa
  30. AadaV 29.03.2021

    Mukana kirja arvonnassa! ?
    + Testailin eilen sun katkarapupastaa N A M ?

    Vastaa
  31. Lille 29.03.2021

    Itse tehty kirjasi kiinnostaa tosi paljon, hoitovapaalla pitkään ollessani täytyy vaan aina nipistää jostain (lapset ensin jne..) Sinulla on aivan ihana blogi ?

    Vastaa
  32. Maaret 29.03.2021

    Olispa ihana lukea sun kirja 🙂

    Vastaa
  33. Nanni 29.03.2021

    Mukana arvonnassa!
    Olisi ihana päästä lukemaan siun kirjaa! ?

    Vastaa
  34. Eveliina 29.03.2021

    Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta ja olis ihanaa saada se! Ihanaa päivää!

    Vastaa
  35. Janika pulkkinen 29.03.2021

    Ehdottomasti haluan lukea kirjasi ja se onkin ollut ostoslistalla siitä asti kun julkaistiin mutta vielä ei ole tarttunut mukaan kaupasta joten jos nyt ei onni potkaise niin varmasti kyllä löytää tiensä meille. Haluamme meinaan molemmat miehen kanssa lukea se kodka yrityäjyys on pyörinyt meidän perheessä mielessä mutta ei oikein vielä olla päästy päätökseen asian suhteen joten varmasti kirja tulee meille tarpeeseen ??

    Vastaa
    • Linda 29.03.2021

      Olisipa kiva saada tuo kirja! 🙂

      Vastaa
  36. Jenni 29.03.2021

    Ehdottomasti kiinnostaa kirja! ?

    Vastaa
  37. Ninna 29.03.2021

    Mukana arvonnassa! Iloisia ja aurinkoisia kevätpäiviä ?

    Vastaa
  38. Nina 29.03.2021

    Oi, oon ehdottomasti mukana arvonnassa, tämän kirjan saaminen olisi niin huippu juttu! ❤️

    Vastaa
  39. Miltsu 29.03.2021

    Sun kirja varmasti toisi iloa ja piristystä tänne lapsiperheen arjen keskelle 🙂

    Vastaa
  40. Susanna 29.03.2021

    Ehdottomasti mukana arvonnassa 🙂
    Aurinkoista kevättä ja alkavaa kesää teidän perheelle <3

    Vastaa
  41. Siiri 29.03.2021

    Ihan mahtava kirja omaan elämäntilanteeseen, joten arvonnassa ollaan mukana?Mukavaa kevättä sinne??

    Vastaa
  42. Marjo Vehmaskangas 29.03.2021

    Kunpa arpaonni osuisi, yrittäjän arkea elelen ja olisi mahtava saada vinkkejä sun kirjasta

    Vastaa
  43. Jasmine 29.03.2021

    Moi! Ihanaa, olen mukana arvonnassa! Terkkuja Ruotsista?

    Vastaa
  44. Jade 29.03.2021

    Olisi ihana saada sinun kirjasi ? mukana arvonnassa siis!

    Vastaa
  45. Satu 29.03.2021

    Mukana arvonnassa! ? Kolmen lapsen kotiäitinä olisi ihana saada joskus itsellekin jotain.. ? Ja kiitos sulle mahtavasta blogista, jota olen alusta asti lukenut.
    Ihanaa kevättä Teidän perheelle! ??

    Vastaa
  46. Annika 29.03.2021

    Olisi mukavaa saada kesäksi uutta luettavaa. ?

    Vastaa
  47. Pia 29.03.2021

    Elämän uutta suuntaa etsiessä, olisi kirjasta palautteen perusteella iloa ja hyötyä. Aurinkoa päiviinne!

    Vastaa
  48. Tea 29.03.2021

    Kirja olisi kyllä ihana ylläri, eli osallistun arvontaan ??

    Vastaa
  49. Miia 29.03.2021

    Mukana arvonnassa <3

    Vastaa
  50. Jokke 29.03.2021

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  51. Heini 29.03.2021

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  52. Kaisa 29.03.2021

    Arvonnassa mukana ?

    Vastaa
  53. Julia 29.03.2021

    Olisi kiva saada kirjasi luettavaksi 🙂

    Vastaa
  54. Minna 29.03.2021

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  55. Katariina 29.03.2021

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  56. Laura 29.03.2021

    Kuulostaapa ihanalta! <3

    Mukana ollaan!

    Vastaa
  57. Emma 29.03.2021

    Mukana arvonnassa??

    Vastaa
  58. Henna 29.03.2021

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  59. Suvi Kuivaniemi 29.03.2021

    Haluaisin niin lukea uuden kirjasi. Tykännyt seurata sun blogia. ?

    Vastaa
  60. Emma 29.03.2021

    Olis ihana saada luettavaksi tuo kirja, mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  61. Mummu pohjoisesta 29.03.2021

    Juup ehdottomasti pohjoisen mummolle. Seuraan tosi tiivisti sinun blogia niin varmaan muutkin. Mutta toivotaan että arpa osuu kohdille.
    Hyvää pääsiäisen odotusta

    Vastaa
  62. Päivi 29.03.2021

    Mukana arvonnassa!
    Aurinkoista kevättä koko perheelle?

    Vastaa
  63. Nina 29.03.2021

    Ehdottomasti mukaan arvontaan! ?

    Vastaa
  64. Teija 29.03.2021

    Osallistun kirja-arvontaan! Tykkäsin sinun ekasta kirjastakin kovasti.

    Vastaa
  65. Tuulia 29.03.2021

    Hei, mukana ollaan! Antaisin kirjan ystävälleni koska uskoisin, että hän pitäisi kirjasta paljon ja saisi paljon vinkkejä sen myötä tulevaisuuden työhaaveisiinsa liittyen! Ihana ulko-asu kirjassa?

    Vastaa
  66. Kirsi 29.03.2021

    Voih,osallistun ehdottomasti arvontaan 🙂 Lähemmäs kolmikymppisenä,juuri nyt mammalomalla olevana (kolmas syntyi juuri) kaipaisin insipiraatiota työelämään.Oma ala tuntuu tällä hetkellä siltä että kaipaisin uusia haasteita enkä palata samaan vanhaan… Mukavaa pääiäistä! 🙂

    Vastaa
  67. Rusina 29.03.2021

    Mukana arvonnassa

    Vastaa
  68. Kaisu 29.03.2021

    Ehdottomasti mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  69. Pia-päivi keränen 29.03.2021

    Mukana.
    Aurinkoista pääsiäistä
    Ja kevättä.??

    Vastaa
  70. Julia 29.03.2021

    Olisipa kiva saada luettavaa juuri tähän aikaan kun ei voi paljoa mitään tehdä, mukana arvonnassa!

    Vastaa
  71. Sanna 29.03.2021

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  72. Kia Tiihonen 29.03.2021

    Ehdottomasti mukana, pidin paljon ensimmäisestä kirjastasi ja olisi ihana lukea myös toinen tuotoksesi?

    Vastaa
  73. Salla S 29.03.2021

    Ehdottomasti olen mukana arvonnassa. ☺️

    Vastaa
  74. Julia 29.03.2021

    Oi olen niin halunnut lukea tuon kirjan??? ihanaa kevättä ?

    Vastaa
  75. Annika 29.03.2021

    Huomenna on miun synttärit ja kirjasi olisi aivan täydellinen syntymäpäivälahja ja tulisi kyllä tarpeeseen. Mukana siis arvonnassa! ? Ja etenkin näin korona-aikaan terveydenhuollossa työskentelevänä hoitajana olisi ihanaa työpäivän jälkeen vain käpertyä sohvan nurkkaan viltin alle hyvän kirjan ääreen.
    Kiitos myös blogistasi, sitä on aina ilo lukea. ?

    Vastaa
  76. Siiri 29.03.2021

    Mukana arvonnassa<3

    Vastaa
  77. Anna 29.03.2021

    Tämä kirja olisi ihana lisäys kirjahyllyyn!? Aurinkoista kevättä!?☀️

    Vastaa
  78. Jaana 29.03.2021

    Mukana arvonnassa, kirjasi kiinnostaa kovasti.

    Vastaa
  79. Laura 29.03.2021

    Mukana arvonnassa! Tarkoituksena kuunnella äänikirjana, mutta olisi myös kiva saada kirja omaksi 🙂

    Vastaa
  80. Eve 29.03.2021

    Mukana!?

    Vastaa
  81. Anne 29.03.2021

    Ehdottomasti mukana! Olen tykännyt sinun aiemmastakin kirjasta kovasti ?

    Vastaa
  82. Vivi 29.03.2021

    Arvonnassa mukana!

    Vastaa
  83. Jenni+Su 29.03.2021

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  84. Sonja 29.03.2021

    Mukana arvonnassa! Olisi ihana lukea ?

    Vastaa
  85. Hanna85 29.03.2021

    Mukana olen arvonnassa! 🙂

    Vastaa
  86. Saija 29.03.2021

    Olen kiinnostunut kirjasta! <3

    Vastaa
  87. Asta 29.03.2021

    Olisi niin ihanaa ja inspiroivaa päästä lukemaan kirjaasi näin valmistumisen kynnyksellä. Ehdottomasti siis mukana arvonnassa! ?

    Vastaa
  88. Jenni 29.03.2021

    Paljon onnea tytöille! ?
    Antaisin kirjan siskolleni synttärilahjaksi ja lainaisin kirjan häneltä niin saisin itsekin lukea.
    Mukavaa kesää 🙂

    Vastaa
  89. Nina 29.03.2021

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! ?

    Vastaa
  90. HeidiS 29.03.2021

    Oi,ihana Itse tehty-osallistun arvontaab,HeidiS

    Vastaa
  91. Tanja 29.03.2021

    Tästä kirjasta haaveillut, 3 lapsen äiti ja elämä- ja urasuunnitelmat hakevat paikkaansa vielä 🙂

    Vastaa
  92. Lotta 29.03.2021

    Kirja olisi ihanaa luettavaa pääsykoelukujen väliin!?❤️

    Vastaa
  93. Elina 29.03.2021

    Mukana arvonnassa?

    Vastaa
  94. Anne 29.03.2021

    Kiitos kivasta ja ilahduttavasta blogistasi! Esikoiseni syntyi kolmisen viikkoa aiemmin kuin Melina – on ollut mukava seurailla hänen touhujaan ☺ ehdottomasti myös mukana kirja-arvonnassa, oma työura mietinnässä nyt hoitovapailla ollessa. Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle ja perheellesi!

    Vastaa
  95. Emilia 29.03.2021

    Mukana ?

    Vastaa
  96. Petra 29.03.2021

    Kiinnostaisi todella paljon päästä lukemaan sun kirja☺️

    Vastaa
  97. PILMA 29.03.2021

    Suunnan muutokset oman työuran suhteen ovat ajoittain mielessä, joten kirjasi lukeminen kiinnostaisi siksi kovasti. Siispä mukana arvonnassa!

    Vastaa
  98. Enni 29.03.2021

    Olispa kiva päästä lukemaan tuo kirja ?Näyttää myös visuaalisesti tosi kauniilta!

    Vastaa
  99. Jenna 29.03.2021

    Ehdottomasti mukana arvonnassa❤ Ihanaa kevättä teille!?

    Vastaa
  100. Anniina 29.03.2021

    Mukana arvonnassa. ☀️

    Vastaa
  101. Maija 29.03.2021

    Ehdottomasti mukana ? Aurinkoista kevään jatkoa!

    Vastaa
  102. maikki 29.03.2021

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  103. Anne 29.03.2021

    Mukana arvonnassa! Viimeksi luetusta kirjasta on aikaa, joten nyt alkaisi olla aika avata jo seuraava ?

    Vastaa
  104. Kirsi 29.03.2021

    Ehdottomasti haluaisin kirjan! Heti julkaisupäivää seuraavana päivänä menin kirjakauppaan ostamaan, mutta ei ollutkaan sinne kauppaan vielä tullut. Vaikka heidän verkkokaupassa olisi ollut. Luen blogisi heti. Käyn useasti katsomassa Joko olisi uutta julkaisua!

    Vastaa
  105. Suvi 29.03.2021

    Olisi aivan mahtavaa saada kirja itselle luettavaksi! Ehdottomasti siis mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  106. Pauliina 29.03.2021

    Mukana ihanassa arvonnassa ♡

    Vastaa
  107. Sanni 29.03.2021

    Mukana arvonnassa! Ois ihana saada kirjan paperi versio?

    Vastaa
  108. Marja 29.03.2021

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  109. Riikka 29.03.2021

    Kirja tuli jo kuunneltua, mutta osallistun arvontaan, sillä jos onni suosii, niin saan annettua sitten lahjaksi ystävälle. 🙂

    Vastaa
  110. Krista 29.03.2021

    Olispa ihana!

    Vastaa
  111. Tanja 29.03.2021

    Mukaan arvontaan ?

    Vastaa
  112. ennu 29.03.2021

    Hei, minäkin hyppään mukaan arvontaan.
    Aurinkoa päiviin.

    Vastaa
  113. Henna 30.03.2021

    Mukana arvonnassa! ?

    Vastaa
  114. Tiia 30.03.2021

    Ihana idea tuo arvonta, mukana ollaan! ? Aurinkoista kevättä teidän perheelle ?

    Vastaa
  115. SH 30.03.2021

    Kyllä kirjahyllyyn vielä mahtuu kirjoja ?

    Vastaa
  116. Hanna V 30.03.2021

    Olen ajatellut kuunnella tämän kirjan ainakin äänikirjana, kirja vaikuttaa erittäin inspiroivalta, minua kiinnostaisi tämä painettu kirja myös.

    Vastaa
  117. Hansu 30.03.2021

    Mukana kisassa! Itsekin tässä pohdin tulevaisuuden peliliikkeitä ja olisi ihana saada rohkaisua ja inspiraatiota kirjastasi <3

    Vastaa
  118. Riikka 30.03.2021

    Mukana!

    Vastaa
  119. Sonja 30.03.2021

    Hei, pihajutut kiinnostaa paljon, koska meillä jatkuu myös tulevana kesänä pihanteko urakka 🙂
    Ja kirjakin kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta eli mukana arvonnassa.
    Ihanaa kevättä teille!

    Vastaa
  120. Taru 30.03.2021

    Todellakin mukana ? olispa ihana saada näin mammaloman alkuun mielekästä tekemistä ?

    Vastaa
  121. Maria 30.03.2021

    Mukana arvonnassa ? ihanaa keväänjatkoa!

    Vastaa
  122. Cecilia 30.03.2021

    Hei! Milloin jatkatte Johannan kanssa papupatapodia? Olisi ihanaa lukea sun kirjaa??

    Vastaa
  123. Sini 30.03.2021

    Olis kyllä ihanaa lukea sun mietteitä. Aurinkoista kevään ja kesän odotusta!

    Vastaa
  124. Petra 30.03.2021

    Olisin kiinnostunut kirjasta :). Nyt kotona toisen lapsen kanssa ollessa haaveet alanvaihdosta ovat entisestään kasvaneet ja sinun kirjastasi saattaisi olla paljon apua tähän vuoden päästä siintävään suunnitelmaan. Ihanaa kevättä sinne teidän perheelle :).

    Vastaa
  125. Silja Kujala 30.03.2021

    Mukana ollaan ? itsellä ei ole mitään ideaa tällä hetkellä mitä työkseni haluaisin tehdä, joten kirjastasi voisi olla apua pohdinnoissa. Mukavaa kevättä teille ?

    Vastaa
  126. Nina 30.03.2021

    Mukana arvonnassa! Ihanaa kevättä teille?

    Vastaa
  127. Jensusa 30.03.2021

    Kirja kuulostaa mielenkiintoiselta ja on ehdottomasti lukulistalla! Ammatinvaihdosasiat on itsellä ajankohtaiset tällä hetkellä.
    Ihanaa kevättä teidän perheelle!
    Ps. Pihajutut kiinnostelee jos niistä blogissa meinaat kertoilla 🙂

    Vastaa
  128. Sanna 30.03.2021

    Tämä sun kirja ois varmaan just nyt se mitä mun pitäisi lukea, jonkinlainen mikä minusta tulee isona, mikä on se mun juttu ja mitä haluan tehdä -kriisi menossa.
    Oispa ihana voittaa kirja.

    Vastaa
  129. Anu 30.03.2021

    Mukana arvonnassa!
    Ihanaa kevättä teille <3

    Vastaa
  130. Maiju 30.03.2021

    Kirja kiinnostaa kovasti, joten mukana arvonnassa! 🙂

    Vastaa
  131. Iida 30.03.2021

    Osallistun arvontaan.

    Vastaa
  132. Pinja 30.03.2021

    Mukana arvonnassa, olisi todella mahtavaa päästä lukemaan se ja saada ideoita omaan yrittämiseen!?
    Aurinkoista kevättä!

    Vastaa
  133. Kati 30.03.2021

    Moikka!
    Mukana arvonnassa!?
    Ihanaa kevättä teidän perheelle!

    Vastaa
  134. Kati 30.03.2021

    Moikka!
    Mukana arvonnassa!?
    Ihanaa kevättä teidän perhelle!

    Vastaa
  135. Miia 30.03.2021

    Oispa kiva saada sun kirja omaan hyllyyn! Ihanaa kevättä! ☺️?

    Vastaa
  136. Laura 30.03.2021

    Miten ihanaa olisi saada sinun kirjasi! Rakastan sinun 365 kirjaa <3

    Toivottavasti arpaonni suosii kirjahyllyyn yhden kirjan lisää<3

    Vastaa
  137. Elli 30.03.2021

    Kiva arvonta. Mukana ollaan❤️

    Vastaa
  138. Sara 30.03.2021

    Ihana olisi tutustua tähän sun kirjaan!??

    Vastaa
  139. Pirjo 30.03.2021

    Kirja on ihana, kuuntelin sen äänikirjana ja olisi kiva oikeanakin versiona.

    Vastaa
  140. Päivi 30.03.2021

    Niin mielelläni tuon lukisin, toivottavasti arpaonni suosisi!

    Vastaa
  141. Katariina 30.03.2021

    Osallistun kirjasi arvontaan ?

    Vastaa
  142. Triin 30.03.2021

    Toivottavasti arpaonni osuu kohdalleni?

    Vastaa
  143. Susanna 30.03.2021

    Kiitos kauniista blogista.
    Ja olen kiinnostunut kirjastasi.

    Vastaa
  144. Elina 30.03.2021

    Olisi ihana saada sinun kirja ❤️

    Vastaa
  145. Iiris 30.03.2021

    Olisipa ihana saada tuo kirja, etenkin kun mahdollisesti opinnot ja työelämän muutos ovat itsellä haaveena! 🙂

    Vastaa
  146. J 30.03.2021

    Moikka! Mun onkin pitänyt kuunnella sun kirja, mutta oikea kirja oliskin vielä ihanampi 🙂 Mukana arvonnassa siis! Mukavaa kevättä 🙂

    Vastaa
  147. Päivi 30.03.2021

    Ehdottomasti haluaisin kirjan kirjahyllyyni ?

    Vastaa
  148. Nora 30.03.2021

    Antaisin kirjan kaverille lahjaksi/piristykseksi, kun hän miettii tällä hetkellä mihin suuntaan alkaisi seuraavaksi suunnata omalla urapolullaan. Tämän kirjan lukeminen antaisi uusia näkökulmia aiheesta ja auttaisi varmasti omia pohdintoja. 🙂

    Vastaa
  149. Sarppa 30.03.2021

    Todellakin kirja olisi ihana!❤️

    Vastaa
  150. Niina 30.03.2021

    Olisi ihanaa päästä lukemaan kirjasi, joten ehdottomasti mukana arvonnassa <3

    Vastaa
  151. Niina 30.03.2021

    Olisi ihana lukea kirjasi, joten ehdottomasti mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  152. Ronja 30.03.2021

    Mukana arvonnassa! 🙂

    Vastaa
  153. Milla 30.03.2021

    Oispa kiva ylläri tää kirja!❤️

    Vastaa
  154. reetu 30.03.2021

    Mukana! Tämä olisi ihana kevät piristys läheiselle.
    Oikein mukavaa kevättä sinulle:)

    Vastaa
  155. Hanna 30.03.2021

    Lukisin kirjasi mielelläni. Mukana arvonnassa siis ?

    Vastaa
  156. Tia 30.03.2021

    Kiinnostelee kovasti ?

    Vastaa
  157. Milka 30.03.2021

    Kirja olisi mukava lukea nyt kun oma työelämä etsii suuntaansa. Kirja on jo ostoslistalla, joten ois ihana ylläri saada se?

    Vastaa
  158. RV 30.03.2021

    Mukaan?

    Vastaa
  159. Henna 30.03.2021

    Ajattelin hankkia raskaana olevalle kaverille mamma lahjaksi eli mukana ollaan?

    Vastaa
  160. Saara 30.03.2021

    Ihanaa kevättä teidän perheelle! Tulee joka päivä kurkattua, oletko päivittänyt blogiasi. Saan niin paljon virtaa blogistasi. Jatka samaan malliin! 🙂 Elän 4,5 v. tytön ja 5kk pojan kanssa hyvin samaistuttavaa lapsiperhearkea. Niin mieluusti osallistun uuden kirjasi arvontaan. Työelämässäni ja alallani tapahtuu tällä hetkellä itsestä riippumattomia muutoksia. Ja olen kauan pohtinut, kuinka edetä tästä eteenpäin ja voisinko tehdä tai opiskella jotain uutta. Tulisi kirjasi hyväksi polunnäyttäjäksi ja varmasti rohkaistukseksi.

    Vastaa
  161. RK 30.03.2021

    Mukana! ?

    Vastaa
  162. Niina 30.03.2021

    Tämä kirja olisi ihana saada omaksi <3

    Vastaa
  163. Sonja 30.03.2021

    Ehdottomasti kiinnostaa lukea kirjasi. Ihanaa kevättä 🙂

    Vastaa
  164. Laura 30.03.2021

    Mukavaa pääsiäistä teidän perheelle..
    Tuot blogillasi energiaa arkeen!
    Mahtavaa olisi kirja voittaa, antaisin sen siskolle synttärilahjaksi. Hän ilahtuisi siitä valtavasti.

    Vastaa
  165. Eeva-Maria 30.03.2021

    Kiva olisi saada tuo sun kirja luettavaksi ?

    Vastaa
  166. Emmi 30.03.2021

    Mukana myös arvonnassa! 🙂

    Vastaa
  167. Annika 30.03.2021

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  168. Sini 30.03.2021

    Mukana arvonnassa! ?

    Vastaa
  169. Laura 30.03.2021

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! Kirjoituksiasi on mukava lukea ja uskon kirjan olevan vahvistus vain tähän ??

    Vastaa
  170. Miia 30.03.2021

    Ihanan raikkaan kuuloinen kirja! Olisi ilo lukea ❤️

    Vastaa
  171. Heidi 30.03.2021

    Mukana arvonnassa. Kirja ehdottomasti lukulistalla.

    Vastaa
  172. E. L 30.03.2021

    Ois kyllä ihana päästä lukemaan kirja ja lähtis luettuani kiertoon ystäville 🙂 tyylisi kirjoittaa on ihana ja uskok, että kirja on tyyliltään mukaansatempaava

    Vastaa
  173. Carita 30.03.2021

    Kiinnostunut kirjasta ? Mukavaa kevättä ?

    Vastaa
  174. Tiiu 30.03.2021

    Ihana arvonta, mukana ?

    Vastaa
  175. Satu 30.03.2021

    Olisi mukava lukea kirjasi, joten osallistun ehdottomasti arvontaan ?

    Vastaa
  176. Magdalena 31.03.2021

    Kiitos kaikista ihanista postauksia! Siusta välittyy niin paljon onnea ja iloisuutta ruudun tänne puolelle. Teidän perheen elämää on ihana seurata!

    Tuoreena äitinä mutta myös tuoreena yrittäjänä ois parasta lukee siun kirja!

    Vastaa
  177. Julia 31.03.2021

    Mukana arvonnassa?

    Vastaa
  178. Annika 31.03.2021

    Ehdottomasti kiinnostunut kirjasta! 🙂

    Vastaa
  179. Laura 31.03.2021

    Kirja olisi ihana kevät yllätys itselle.

    Vastaa
  180. Maiju 31.03.2021

    Oon sun kirjasta haaveillut, toivottavasti voittava arpa napsahtaisi. Kivaa kevättä teille?

    Vastaa
  181. Inkku 31.03.2021

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  182. Jesu 31.03.2021

    Itselle tulisi. Hyvä kirja hyllyyn mihin voi palata aina uudelleen. Äänikirja jo kuunneltuna

    Vastaa
  183. Linni 31.03.2021

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  184. Marine 31.03.2021

    Aivan ihanaa että kevät tulee ja pääsee ulos puuhailemaan. Meillä on 1v.poika joka rakastaa tutkia omalla pihalla kaikkea mitä lumen alta paljastuu. Meille on tulossa toinen vauva syyskuussa ja tämä kirja olisi ihana äidin omiin pieniin lukuhetkkin.

    Vastaa
  185. Reeta 31.03.2021

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  186. Emmi 31.03.2021

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  187. VIIVI 31.03.2021

    Olis ihana päästä lukemaan uusi kirja ?

    Vastaa
  188. Ninni 31.03.2021

    Hei, olisipa ihanaa voittaa tuo kirja, se vaikuttaa mielenkiintoiselta. Mukavaa pääsiäistä 🙂

    Vastaa
  189. Anniina 31.03.2021

    Mukana arvonassa! Ahmin kaikkia oppaita tällä hetkellä ja sä olet yksi, jonka ura inspiroi mua suuresti. Olisi tosi mielenkiintoista lukea tuo kirja! <3

    Vastaa
  190. Catriina 31.03.2021

    Ehdottomasti mukana arvonnassa? olis tosi ihana saada sun kirja

    Vastaa
  191. Taru 31.03.2021

    Ehdottomasti mukana??

    Vastaa
  192. Marika 31.03.2021

    Mukana arvonnassa! Olen kuunnellut sen jo e-kirjana, kiitos!

    Vastaa
  193. Päivi 31.03.2021

    Ehdottomasti mukana arvonnassa!

    Vastaa
  194. Saara 31.03.2021

    Mukana ollaan. Lukisin kirjan ja antaisin sen sitten siskolleni ?

    Vastaa
  195. Linda 31.03.2021

    Oonkin kuunnellut tämän jo äänikirjana, olispa ihana saada kirja fyysisesti luettavaksi ?

    Vastaa
  196. Milla 31.03.2021

    Viimeisenä villahousuna mukana, mikäli vielä ehtii.. Kirjaston varausjonossa hännillä tämän kirjan suhteen eli olisi ihana saada kirja omaksi ja samantien lukuun <3

    Vastaa
  197. Nelly 31.03.2021

    Olisi ihana saada luettavaksi!!!

    Vastaa
  198. Nelly 31.03.2021

    Äskeinen sähköposti meni väärin… mutta olisk i h a n a saada luettavaksi!!!???

    Vastaa
  199. Minttu 31.03.2021

    Ehdottomasti mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  200. MäVaan 02.04.2021

    Mä olen nyt vuoden loppuun hoitovapaalla ja jo nyt ajatuksissa pyörii paljon tulevat työkuviot. En tiedä haluanko palata samaan työpaikkaan,hakisinko uutta työtä vai ehkä opiskelemaan. Haluaisin lukea kirjasi,jos se toisi uusia ajatuksia työelämästä ja avartaisi mieltäni tulevan suhteen,jotta pystyisin viimein tekemään päätöksiä.

    Vastaa
  201. Jonna 02.04.2021

    Kelpaisi lopahtaneen lukuinnon nostattamiseen! ? Sulta oon saanu aina parhaat äänikirjavinkit, uusia kovin kaipailisin! ❤

    Vastaa
    • Sara Parikka 06.04.2021

      voi kiitos, ihana kuulla 🙂 Hei joo pitääpä jakaa pian lisää <3

      Vastaa
  202. Katja Ylisiurua 08.04.2021

    Mä oon kuunnellu tätä nyt äänikirjana 🙂 Olispa mahdollista alkaa yrittäjäksi kokoaikaisesti!

    Vastaa