kevättä rinnassa

fashion, loma, me, muoti, ootd, tyyli

Moi! Tulin tänään läppärin kanssa Matildan huoneeseen ja teen tässä pari tuntia hommia. Pääsiäiseksi työt hiljeni mukavasti ja nyt nappaan taas arkeen kiinni. Kevät menee aikalailla töiden parissa, koska kesällä tytöt on pitkällä lomalla ennen koulun alkua ja pyrin itse hiljentämään töitä myös silloin. Mitään sen suurempia suunnitelmia ei olla tehty (ylläri ylläri) mutta se on ajan henki. Katsotaan hetki kerrallaan. 

Pääsiäisen kunniaksi laitoin hameen päälle ja vitsit se tuntui juhlavalta. 😀 Koitin myös nilkkureita, mutta lenkkarit vei voiton.

Oon käynyt kaappeja läpi ja laittanut toppavaatteita perälle/varastoon. Siivottiin myös varasto pääsiäisen aikana ja ai vitsit miten kiva siitä tuli. Niin paljon avarampi kun kaikelle katsottiin oma paikka. Kävin viime viikolla hakemassa Ikeasta säilytysbokseja ja nimikoin jokaisen, niin että tavarat on nyt myös helppo löytää.

Liikunnan osalta lenkkeily kiinnostaa enemmän kuin varastossa pyöräily. Yritän juosta muutaman kerran viikossa, edes vähän ja kasvattaa matkaa pikku hiljaa. En ole yhtään innokas juoksija, mutta lähipiirissä on nyt niin monta juoksuun hurahtanutta, että olen kiinnostunut. 🙂 10km lenkki tuntuu tässä kohtaa erittäin kaukaiselta. Tietty raskauden jälkeen on extratärkeää aloittaa pikkuhiljaa ja muistaa säilyttää keskivartalon tuki. Me saadaan Melinan kanssa juoksurattaat pian testiin ja en ole pitkään aikaan odottanut mitään tilausta näin paljon. Toivon, että se helpottaa meidän arkea, jos Melina vaikka nukahtaisi toisille päikkäreille lenkin yhteydessä. Hänen on vähän vaikea nukkua kaksia unia, mutta samalla yksillä ei meinaa jaksaa. Lenkki ennen päivällisaikaa olisi juuri passeli siihen! 🙂

Hei kiitos kaikille ITSE TEHTY -kirjan arvontaan osallistuneille. Teitä oli valtava joukko. <3 Vielä muutaman viikon ajan kirja on saatavilla alennushinnalla täältä. Saan edelleen tasaisesti viestejä siitä kuinka kirja on auttanut, tsempannut ja kuinka sen kautta olette tutustuneet minuun uudella tapaa. Kiitos äärettömän paljon jokaisesta viestistä. Iloa uuteen viikkoon! <3Sara

hame / ginatricot

kengät / H&M / saatu

neule / H&M

liivi / Röhnisch / saatu

aurinkolasit / rayban

Vastaa käyttäjälle Salla Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

9 kommenttia

  1. Katariina 06.04.2021

    Ihanaa keväistä viikkoa sinne! Tosin tänne Savoon on kyllä luvannut vesisadetta koko viikoksi ? mutta jos jotain positiivista niin kevät tulee nopeammin kun sataa. ? Sun kirja oli ihan tosi hyvä, sain sen muutamassa päivässä luettua! Ihan kullanarvoisia vinkkejä ja oli kivaa lukea muutenkin sun ajatuksia työelämästä! ?? Oot huippu!! Onks jo uusia kirjaideoita mielessä? ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 07.04.2021

      hei totta! Sade on siinä mielessä ihan kiva tässä keväällä 😉 Vaikka kyllä mä odotan kovasti lämpimiä ja aurinkoisia kevätpäiviä!
      Ihana kuulla <3 Kiitos todella paljon! Nooo onhan sitä kaikenlaisia ideoita.. 🙂 <3

      Vastaa
  2. Noora 06.04.2021

    Moi! Tuli mieleen, että juoksuharrastukseen mainiota lisäbuustia saa Aivovoimaa-kirjasta. Suosittelen lämpimästi, itsellä tulee niin paljon helpommin vedettyä juoksulenkkarit jalkaan kirjan myötä. 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 07.04.2021

      kiitos paljon vinkistä :))

      Vastaa
  3. Salla 06.04.2021

    Hei pakko vinkata tuohon juoksuun liittyen! Itse opin nimittäin tällä tyylillä juoksemaan. Ja hurahtanut siihen myös. Muista siis alkuun juosta tooosi hiljaa, niin hiljaa että melkein ärsyttää. Samalla muista keskittyä siihen, että hengität tasaisesti sisään ja ulos. Sitten voi tahtia hieman vaihdella kun pääsee kunnolla vauhtiin. Ekat 2-3 km tuntuu mun mielestä aina pahalle vaikka kuinka olisi juossut ? Sen jälkeen matka taittuu mukavasti ja tulee huomaamatta juostua se 5-10 km 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 07.04.2021

      oikeesti! Kiitos superpaljon vinkistä. menee testiin! :))

      Vastaa
  4. Anniina 07.04.2021

    Mä meen 19 päivä tamprel

    Vastaa
  5. Casper Nukari 09.04.2021

    Hyvää viikonloppua Sara?.

    Vastaa
    • Sara Parikka 11.04.2021

      kiitos samoin 🙂

      Vastaa