KEMI

kuulumiset, lapset, loma, luonto, me, travel

Moi! Meidän reissu siskon perheen luokse ehti peruuntua jo monta kertaa, mutta nyt vihdoin pääsimme reissuun! 🙂 Mun isosisko on asunut perheensä kanssa jo vuosia pohjoisessa, mutta nyt vasta lapset & Mikko pääsee ekan kerran kyläilemään. Meidän lapset on odottaneet tätä todella paljon!

Hypättiin auton kanssa yöjunaan tiistaina ja nyt sunnuntaina ajellaan takaisin kotiin. Alla listattuna reissun kohokohdat, joihin tämä +9h automatka ei yllä.. haha :D. Kivaa uutta alkavaa viikkoa! <3Sara

Perhe / Mun lapsuudenperhe on tiivis ja nähdään usein. Se, että iso palanen perheestä asuu kaukana on ajoittain vaikeaa. Samalla oon tietty heidän puolesta hurjan onnellinen. 🙂 Oli parasta nähdä siskon perhettä ja serkut saivat leikkiä monta päivää yhdessä. Mun isosiskon esikoinen on Melinan kanssa saman ikäinen, joten vauhtia riitti.

Experience 365 / Majoituttiin mökissä, joka varattiin viime vuonna ja jouduttiin useaan kertaan siirtämään. Kiitos mutkattomasta joustosta ja ymmärryksestä Seaside Glass Villa majoitukselle. Meillä oli aivan ihanan sympaattinen pieni huvila merenrannassa, jossa oli lasinen katto ja oma sauna. Saatiin aamupala (tosi laaja) huoneeseen ja vältyttiin Kemissä oikeastaan kaikilta ylimääräisiltä kontakteilta. Meidän majoitus sijaitsi LumiLinna alueella ja siellä oli myös ympärivuotinen lumen ja jään ihmemaa SnowExperience365. Siellä pääsi ihailemaan jääveistoksia ja laskemaan jääliukumäkeä.

 

KESÄ / Ekoina päivinä sää kipusi yli kahdenkymmenen asteen ja oli täysi kesä. Tuntui aivan oudolta astua Oulussa junasta aamulla, kun ilma oli melkein trooppinen. 😀 Kesä pääsi todella yllättämään tänä vuonna. Mun sisko lämmitti tytöille paljun ja he pääsivät uiskentelemaan useaan otteeseen parin ensimmäisen päivän aikana. Onneksi olin kuitenkin pakannut myös lämmintä mukaan, koska viimeisenä päivänä vedettiin kevyttoppatakit ja ulkohousut päälle, kun lähdettiin Kemijoen varrelle retkelle. Oi Suomi! 😀

Yö junassa / Oltiin ensimmäistä kertaa juna+auto kombolla liikenteessä ja kaikki meni paremmin kuin hyvin. Matka jännitti mua aika paljon, kun yöjuna lähti niin myöhään ja mietin, että miten Melina mahtaa nukkua. Ihan turhaan jännitin, koska neiti oli aivan ihmeissään ja nukahti mun kainaloon (!!! tätä ei tapahdu IKINÄ kotona) kun juna lähti liikkeelle. Yöjuna oli lapsille ja myös mulle itselle kiva kokemus, jota muistellaan taatusti pitkään. Veikkaan, että tullaan reissaamaan samaan tapaan jatkossakin!

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

22 kommenttia

  1. Sini 16.05.2021

    Joo, on kesä on kyl ihan parasta aikaa kun saa olla ulkona, eikä tarvii pukee nii paljoo ja on lämmin! Haluaisin itsekin kokeilla joskus yöjunaa kun ollaan oltu vaan päiväjunassa! ???

    Vastaa
    • Sara Parikka 17.05.2021

      just se 🙂
      Hei iso suositus yöjunalle, oli jännä kokemus 🙂

      Vastaa
  2. Henna 16.05.2021

    Olisi kiva kuulla minkälaiseen autoon mahdutte koko perhe.
    Meillä myös 3 suht samanikäistä lasta ja auton vaihto edessä.

    Vastaa
    • Sara Parikka 17.05.2021

      Hei joo! Meillä on nyt RAV4 johon mahdutaan nippa nappa.. meilläkin ehkä vaihtuu auto kesäksi. Kerron lisää, kun tiedän enemmän 🙂 Toi on niin vaikea palapeli kyllä ja tietoa yllättävän vähän siitä mihin autoon mahtuu 3 istuinta!

      Vastaa
    • SH 18.05.2021

      Meillä oli Kia Sorento joskus ja se on ihan hirvittävän iso maasturi? Iso ja kallis mutta ah ihan paras! Ja uskon, että kolme istuinta mahtuu takapenkille helpostikin.

      Vastaa
      • Ällä 20.05.2021

        Hei, meillä tää auto ja juurikin kolme lastenistuinta takana, hyvin mahduttu ja tykätty ?Yöjuna-reissua mietitty, joten oli kiva lukea hyvästä kokemuksesta ? Ihanaa kesän alkua ?

        Vastaa
  3. Venla Määttä 16.05.2021

    Ihana kun pääsitte vihdoin reissuun. ? Näytti mukavalta viikolta pohjois-Suomessa. Ja hei toi yöjuna pitää kyl itsekkin joskus kokea. 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 17.05.2021

      Noniinpä 🙂 Hei ihanaa uutta viikkoa sinne ja iso suositus yöjunalle 🙂 <3

      Vastaa
  4. Katariina 17.05.2021

    Ihania kuvia! ❤️ Kivaa viikkoa sinne! ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 17.05.2021

      Kiitos samoin 🙂 <3

      Vastaa
  5. Hanna 17.05.2021

    Ahh, pohjoisen yöjunat on ollut lapsesta asti mun lemppareita ? Viime kerrasta on jo muutama vuosi aikaa, mutta toivottavasti pian pääsisi taas reissuun! ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.05.2021

      ihana kuulla 🙂

      Vastaa
  6. Juuli 17.05.2021

    Onko tuo siltakuva Koitelinkoskilta? Oulussa olikin viime viikolla se kaikkien aikojen toukokuun lämpöennätys 28,1 astetta. Mukavaa kevätkesää! <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.05.2021

      en yhtään tiedä 😀 Siis ai että mitkä ilmat!! <3

      Vastaa
  7. Olennainen 17.05.2021

    Montako hyttiä teillä oli yöjunassa? Meidän perhe teki yöjunareissuja kahden lapsen kanssa, mutta nyt kolmen kanssa ei olla keksitty järkevää tapaa toteuttaa niitä, koska ei mitenkään mahduta yhden hytin kahteen sänkyyn kuten vielä kahden kanssa. Kahden hytin ottaminen taas tuntuu kohtuuttoman isolta rahalliselta satsaukselta. Sääli, koska yöjuna on loistava matkustustapa ja Lappiin pääseminen vähän polttelisi.

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.05.2021

      Heippa! 🙂 Meillä oli kaksi hyttiä väliovella. Mä olin yllättynyt kuinka edullinen meidän matkustus oli (230€ suunta, 5 henkeä, uudella puolella, kaksi hyttiä väliovella ja auto vaati extra tilan kun on maasturi).. En tiedä johtuiko siitä, että mentiin sesongin ulkopuolella. Tosin ymmärrän, että kolmen kanssa yksi hytti tekee tiukkaa.. Toivottavasti löydätte hyvän ratkaisun 🙂

      Vastaa
      • Olennainen 20.05.2021

        Kiitos vastauksesta! En ole ajatellutkaan, että olisi väliovellisia hyttejä. Se voisi hyvinkin olla ratkaisu meidän matkustuspulmaamme. ?

        Pakko vielä kommentoida autoasiaa. Meillä on Toyota Verso, ja sen takapenkille mahtuu lähes heittämällä istumaan kaksi selkä menosuuntaan ja yksi kasvot menosuuntaan. Uutena sitä ei kai enää saa, mutta vain muutaman vuoden vanhojakin saa käytettynä. Niin ja siinä on vielä hyvät tavaratilatkin!

        Vastaa
  8. Anniina 18.05.2021

    Minkälanen auto teile tulee?

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.05.2021

      Se on vielä vähän auki 🙂

      Vastaa
  9. Lilli 18.05.2021

    Siis toi karkkilautanen! Ihana 😛 Ehkä pakko lähteä vielä kauppaan itekin. Aika turha kommentti mutta oli pakko sanoa hahah

    Vastaa
    • Sara Parikka 19.05.2021

      nam nam nam!!

      Vastaa
  10. Anniina 18.05.2021

    SoKda kodiaq 7

    Vastaa