ne tärkeimmät menopelit

lapset, liikunta, loma, luonto, me, tyyli, vauva

Kaupallinen yhteistyö / Cybex 

Moi! Muistatteko, kun käytiin keväällä siskon perheen luona Kemissä. Meillä oli niin leppoinen ja ihana reissu ennen kesää. Mun isosiskon esikoinen on Melinan kanssa saman ikäinen ja juhannusaattona heidän pieni poika syntyi maailmaan. <3 Ehdittiin kyläillä keväällä ennen vauvan syntymää ja kiitos Cybexin sain viedä mukanani heille mielettömän lahjan. Mielestäni kiistatta tärkein hankinta koko vauva- ja lapsiaikana on vaunut/rattaat. Sellaiset joiden kanssa pääsee liikkumaan ja missä lasten on hyvä levätä. Tämä korostuu etenkin toisen lapsen myötä, kun pitää huomioida kahden pienen tarpeet.

CYBEX tarjoaa turvaistuimia, kantolaitteita, lasten kalusteita sekä rattaita, jotka ovat sekä turvallisia, että täydellisesti suunniteltuja urbaaniin elämäntyyliin. CYBEx on noussut, ei vain johtavaksi lasten turvallisuuden alalla, vaan myös innovatiivikseksi lifestyle ja muotimerkiksi. Tuoreella lähestymistavallaan CYBEX luo tuotteita lasten vanhemmille rikkoen rajoja, jotka usein ovat erottaneet turvallisuuden muotoilun ja toiminnallisuuden.”

Meillä oli aikoinaan rinnakkain kulkevat tuplarattaat ja olen jälkeenpäin miettinyt, että nyt jos olisi tilanne sama niin haluaisin testata päällekkäin kulkevia tuplarattaita. Saimme Cybexin avustuksella viedä siskoni perheelle upeat GAZELLE S rattaat. Kiitos Cybexin Suomen tiimille mielettömän paljon <3 Tiedän itse pienten äitinä kuinka iso apu toimivilla ja näppärästi kulkevilla rattailla on. Oli ihanaa yllättää siskoni, joka arvosti lahjaa kovasti. Me tietty lähdettiin heti testaamaan rattaiden toimivuutta ja puolitoistavuotias Frida ihastui heti omaan istuimeen. Siskoni laittoikin viestiä jälkeenpäin, että onpa mukavaa, kun Frida viihtyy rattaissa nyt niin hyvin. 🙂 Alla vielä listattuna miksi juuri GAZELLE S on niin loistava valinta monille perheille.

GAZELLE S

  • Yli 20 käyttömuotoa ratasistuinten, vaunukoppien, sekä CYBEX turvakaukaloiden myötä
  • Istuimia eri tarvitse irrottaa, kun rattaat kasataan
  • Molemmat kyydissä olevat saavat painaa 22kg. Gazellessa istuu siis helposti kyydissä kaksi isompaakin lasta.
  • Rattaita voi käyttää heti lapsen syntymästä lähtien, koska rattaiden ergonominen täysi makuuasento tekee Gazelle S rattaista ihanteellisen.
  • Kasaan taitettuna rattaat mahtuvat helposti pienemmänkin auton tavaratilaan.

Cybexillä on erittäin kattavat nettisivut, joista löytyy kuvia ja paljon infoa. Arvostan tätä itse suuresti, että kaikki tarvittava info löytyy kattavasti saman sivuston alta. Se tekee myös ostopäätöksestä helpomman kun ei tarvitse etsiä infoa eri sivustoilta. Kannattaa siis ehdottomasti tsekata tarkempia infoja vielä Cybexin sivuilta. 🙂

Olen kertonut teille, että juoksurattaat ovat olleet meidän kevään odotetuin hankinta. Melinalla on usein iltapäivällä tyytymättömyyttä ja olen ajatellut, että se olisi täydellinen aika saada itse liikuntaa ja ottaa taapero mukaan. Oon aloittanut kevyet ja hitaasti kulkevat juoksulenkit kevään aikana, mutta normirattaissa lasta ei voi ottaa mukaan. Niinpä olen googlaillut vaihtoehtoja ja rakastunut täydellisesti AVI malliin.

Toinen malli jota ihastelin oli uusi ZENO. Mikäli harrastat paljon liikuntaa ja haluaisit pienen mukaan erilaisten lajien pariin, niin kannattaa ehdottomasti tsekata tämä ZENO. Mielettömän monipuolinen! 🙂

Päädyimme kuitenkin AVI- malliin ja olemme olleet siihen todella tyytyväisiä. Melina kulkee AVI:n kyydissä nyt myös retkillä ja leikkipuisto matkoilla. Hän viihtyy niissä niin hyvin, että olemme siirtyneet aikalailla käyttämään kotona pelkästään AVI rattaita. Mikko juoksee enemmänkin ja tykästyi erityisesti siihen, että AVIn aisa on suunniteltu yhdellä kädellä ohjattavaksi, mikä mahdollistaa luonnollisemman liikkeen juoksun aikana. Juoksun aikana voi työntää AVIa yhdellä kädellä ja liikuttaa toista kättä luonnollisemman juoksumuodon saavuttamiseksi. Toinen tärkeä apu on ohjaustangon rannehihna, joka varmistaa turvallisen juoksun myös alamäissä.

AVI – SUUNNITELTU JUOKSUUN

  • 6 kk ikäisestä noin 4-vuotiaaksi (22kg).
  • Suunniteltu juoksulenkeille lapsen kanssa. AVI on kevyt ja erinomainen käytettäväksi niin kaupunkikaduilla kuin vehreissä puistoissa.
  • Kolme eri runkoväriä ja viisi eri tekstiiliväriä, jotta löydät juuri oman tyylisi sopivan.
  • Kevyt alumiinirunko ja ilmatäytteiset renkaat tekevät juoksulenkistä todella tasaisen.
  • Erittäin kompakti kokoontaitto sekunneissa.
  • Rattaista löytyy heijastimet, jotta juoksu onnistuu myös hämärässä/pimeässä.

AVI:sta löytyy älytön määrä ominaisuuksia ja tuntuu, että jokaisen lenkin lomassa ihastelen jotakin helpostusta mikä rattaisiin on tehty. Ennen juoksurattaiden hankintaa mietin, että milloin juoksurattaisiin on sopivaa laittaa pieni ja löysin tämän kysymys-vastaus tekstin Cybexin sivuilta:

Milloin voin viedä lapseni juoksemaan AVI:n kanssa?

Kun lapsesi on vähintään 9 kuukautta vanha ja pystyy istumaan pystyasennossa ilman apua. Lapsen on oltava valmis istumaan AVI:n kyydissä, kun sitä työnnetään juoksevassa tahdissa. Jokainen lapsi on kuitenkin ainutlaatuinen ja kehittyy eri nopeudella. Jos et ole varma, onko lapsesi valmis istumaan AVI:ssa, ota yhteyttä lastenlääkäriisi ennen juoksemista. Istuin ei sovi alle 6 kuukauden ikäisille lapsille. Jos haluat käyttää AVIa aikaisemmin, voit kiinnittää minkä tahansa CYBEX- tai gb-turvakaukalon sovittimilla (myydään erikseen). Tällä tavoin AVIa voidaan käyttää tavallisena rattaana normaalissa kävelynopeudessa. AVIa  ei saa koskaan käyttää lenkkeilyyn tai juoksemiseen, kun lapsen turvaistuin on kiinnitetty. Erityiset ajo-ohjeet löytyvät tuotteen mukana toimitetusta varoituksesta.

Onko siellä rattaat olleet tärkeänä osana lapsen arkea? Aurinkoista kesäviikonloppua! <3Sara

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

6 kommenttia

  1. SH 03.07.2021

    Meillä oli molemmilla lapsilla Emmaljungat. Matkarattaina Britaxia mutta Emmaljunngat vaan on parhaat. Laatu, kestävyys ja talvikeleissä ihanan suojaavat kopat. Ensin oli tuplat peräkkäin mutta ne oli kyllä raskaat. Vaihdoin vierekkäisiin ja ne meni hetken. Seisomalauta oli sen jälkeen käytössä.

    Vastaa
    • Sara Parikka 05.07.2021

      kiva kuulla 🙂

      Vastaa
  2. Tiina 09.03.2022

    Heippa, mietin isojen rattaiden pois myymistä ja näihin siirtymistä keväällä reilu vuoden ikäisen lapsen kanssa. Meillä on vaan tähän asti nukuttu kaikki päikkärit rattaissa ja mietin saako näitä makuu asentoon, onko teillä Melina nukkunut näissä vai onko hän aina hereillä kun lenkkeilette?

    Vastaa
    • Sara Parikka 10.03.2022

      Melina on aina hereillä.. se on niin hassua, että ei koskaan oo oppinut nukkummaan rattaissa. Me pärjätään ilman isoja rattaita juurikin siitä syystä kun M nukkuu sisällä. Lenkkeillään joko juoksurattailla tai sitten yoyoilla. 🙂

      Vastaa
  3. OukkiDoukki 29.12.2023

    Meilläkin oli Emmaljungat perusrattaina. Pitkään hain niillä tytön päiväkodista. Ja Cybex Libellet kakkos-/matkarattaina. Ne oli ihan parhaat.

    Vastaa
    • Sara Parikka 01.01.2024

      kiva kuulla 🙂

      Vastaa