arki alkoi ja näkymää syksylle

koti & sisustus, kuulumiset, lapset, pohdintaa, työelämä

Moi! Meillä alkoi viime viikolla arki. Mimosa aloitti eskarin ja sen myötä hän on ensimmäistä kertaa viisi päivää opetuksessa. Tuntui, että neiti kasvoi kesän aikana ihan älyttömästi ja oon onnellisena seurannut kuinka varmana ja iloisena hän suuntasi eskariin. Matildalla puolestaan alkoi koulu ja sitä jännitettiin tietty koko perheen voimin. Jännitys pysyi kuitenkin positiivisena ja mieli luottavaisena. Ensimmäinen koulupäivä oli haikea ja samaan aikaan ihan paras. Meitä oli monta perhettä viemässä lapsia kouluun ja saimme ihanan yhteisön ympärille. Se on hirmu tärkeää ja tuo turvaa lapsille ja tietty meille aikuisille. <3 Oon saanut niin paljon vertaistukea muilta vanhemmilta ja on ollut arvokasta vaihtaa ajatuksia.

Mun syksyn kalenteri näyttää tällä hetkellä aika sopivalta ja pyrin pitämään siinä tiettyä väljyyttä. Melina pysyy kotona ainakin vielä syksyn ja ehkä sitten keväällä aloittaa päiväkodissa muutamana päivänä viikosta.. Tai no jos satutaan saamaan hänelle paikka. Taitaa olla aika monessa suunnassa pk-seudulla täyttä. Muutama päiväkotipäivä viikossa helpottaisi niin paljon.. ja selkeyttäisi sitä milloin tehdään töitä ja milloin ollaan vapaalla. 🙂

Tämän syksyn meinaan nauttia pienen kanssa ja pitää vapaapäiviä niin paljon kuin mahdollista.

Ensi viikolla nauhoitetaan uuden podcastin jaksoja ja on mahtava päästä haastamaan itseä uudella tavalla. Tiedotan podista tarkempia infoja pian. 🙂 Erityisen iloinen olen syksyn monipuolisesta työkattauksesta. Eilen tehtiin liikkuvaa kuvaa Elämä Lapselle ohjelmaa varten ja tänään olen normitöiden parissa täällä kotona. Syksyn aikana tulee olemaan todella mageita työprojekteja, jos vain maailman tilanne antaa vihdoin myötä.

Oon myös startannut kesäloman jälkeen omat harrastukset. Käyn joka toinen-joka kolmas päivä pyöräilemässä tai juoksemassa. Oon saanut välillä kaverin seuraksi juoksulenkille ja sen avulla oon jaksanut kyllä paljon paremmin. Olisi vielä ihana saada 1-2 kertaa jooga/pilates viikkoon, joka auttaisi kankeaan fiilikseen. 😀 Oon tehnyt youtubesta esim: Yoga with Adrienen treenejä/rentoutumisia. Kannattaa tsekata!

Syksyn aikana odotan erityisesti parvekkeen ja terassin lasitusta.. ja sitä, että pääsen sisustamaan ulkotilat. 🙂 Veikkaan, että tulen tekemään jatkossa myös töitä ulkosohvalla, teekuppi kaverina. Voisin kasata tästä vaikka jonkun sisustuspostauksen pian. 🙂 Oon niin paljon pähkäillyt erilaisia vaihtoehtoja. Ihanaa viikkoa! <3Sara

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

16 kommenttia

  1. Laura 17.08.2021

    Jee niin siistiä vihdoin kuulla, että podihommat jatkuu!! Aurinkoista syksyä teidän perheelle! <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 17.08.2021

      Kiva kuulla 🙂 Kiitos paljon, samoin sinne <3

      Vastaa
  2. Kata 17.08.2021

    Kuulostaapa kivalta sun syksy ja ihanaa että kaikki on alkanut hyvin rullaamaan! Täällä myös positiivisin fiiliksin kohti syksyä! ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.08.2021

      ihana kuulla 🙂 Kaikkea parasta sinne!!

      Vastaa
  3. Heli 17.08.2021

    Ihanaa syksyn alkua teidän koko perheelle! Olisin halunnut kysyä teidän talon hirsiseinistä. Käsittelittekö seinät jollakin muulla aineella ennen Osmo coloria vai riittikö pelkkä vaha? Muistatko vahan sävyä?

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.08.2021

      kiitos samoin sinne 🙂 Ei käsitelty millään muulla. pelkkä osmo color ja taisi mennä kahteen kertaan 🙂 Sävy taisi olla ihan perus valkokuulto. 🙂

      Vastaa
  4. Noora 17.08.2021

    Meilläkin esikoinen aloitti koulun. Edellisenä iltana itkeskeli sängyssä ja kysyin mikä on, huominen koulu kuulemma jännitti. Kysyin että mikä siellä nyt niin jännittää, niin kuulemma se että joku nappaa koulumatkalla.
    Sanoin sitten, että kun kaikesta on hyvä kotona puhua, mutta tarkoitus ei ole pelotella. Painotin, jotta ei äiti tiedä ketään joka oltaisiin napattu.
    Ja hyvinhän tuo koulu on sujunut ja myös ne matkat!

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.08.2021

      voi pieni.. isoja ajatuksia. ihana kuulla, että on sujunut hyvin! Tsemppiä sinne syksyyn 🙂

      Vastaa
  5. Elli 18.08.2021

    Jos tykkäät Yoga with Adrienesta niin kannattaa tsekata myös Boho Beautiful kanava! 🙂 taitava joogi/hyvinvointiasiantuntija, hänellä myös pieni lapsi niin myös raskaudenjälkeiseen kehonhuoltoon liittyvää asiaa

    Vastaa
    • Sara Parikka 22.08.2021

      oi ihanaa 🙂 Kiitos paljon vinkistä <3 meen heti kurkkaamaan!!

      Vastaa
  6. Johanna 19.08.2021

    Sellainen kommentti/aihe-ehdotus, että olisko mahdollista käsitellä vähän yksityiskohtaisemmin synnytyksestä palautumista? Kolme synnytystä kokeneena sinulla olisi tähän varmasti paljon vinkkejä ja annettavaa. Itselläni on toistaiseksi vain yksi lapsukainen, mutta palautumisen hitaus tuli kyllä yllätyksenä ja minusta aiheesta puhutaan liian vähän. Toki itselläni synnytyksessä tuli repeämää yms.mutta on siis vaikuttanut liikuntaharrastuksiin eli esim. juoksemista on voinut alkaa vasta harkitsemaan nyt kun lapsi on reilu 2-vee.

    Vastaa
    • Sara Parikka 22.08.2021

      Moikka! <3 Kiitos viestistä 🙂 En oo oikein uskaltanut kirjoittaa aiheesta, kun en tiedä siitä tarpeeksi ja kaikki kokemukset on vain omakohtaisia. Huomaan myös aika paljon eroa sillä kun sain esikoisen 23v ja kolmannen 29v.. 😀 Juoksu on kyllä ehdottomasti sellainen laji minkä kanssa olisin TODELLA varovainen, koska pahimmillaan voi saada tuhoa itselleen aikaan. :/ On kurjaa miten yksin me äidit jäädään yksin ja ilman ammattilaisia palautumisen suhteen :(. Mä kävin kolmannen lapsen jälkeen spesialistilla tutkituttamassa+kuvaamassa lihaksia ja niiden toimivuutta jne. Sain sieltä paljon apua ja varmuutta. Ainoa vinkki mulla on ARMOLLISUUS <333 ja se että yrittää löytää ammattilaisen avuksi 🙂

      Vastaa
  7. -n48 - 22.08.2021

    Nyt kun olen saanut luettua blogiasi aika pitkälle niin toivotan sinnekin hyvää syksyä. Aloitin lukemisen ns. ”tyvestä puuhun” ja olen menossa vuotta 2016 taaksepäin.
    Tähän jäi oikeasti koukkuun ja en ole edes seurannut Salkkareita. Jostain vain huomasin maininnan blogistasi ja tiesin kyllä, että olit (olet?) yksi Salattujen elämien hahmoista kuten Mikkokin.

    Kirjoitat elämästänne niin samaistuttavasti ja ilman mitään nykybloggaajien maneereita ja siloiteltua elämää.
    Pohdit tuolla aiemmissa kirjoituksissasi, että tuleeko teille lisää lapsia ja nyt onkin suloinen Melina. ♥

    Vastaa
    • Sara Parikka 22.08.2021

      voi ihanaa. kiitos niin paljon <33333

      Vastaa
  8. Elina 23.08.2021

    Saat arjen kuulostamaan niin ihanalta, sitähän sen myös pitäisikin olla, eikä pelkästään viikonloput! Tulee itsellekin innostunut, positiivinen ja rauhallinen fiilis myös omasta arjesta, eli aika paljon on omasta näkökulmasta ja asenteesta kiinni. 🙂 Ihana hyvänmielen postaus <3 Tsemppiä ja iloa teidän syksyyn!

    Vastaa
    • Sara Parikka 23.08.2021

      voi kiitos <3 Oma fiilis vaikuttaa kyllä paljon ja se, että mistä kulmasta asioita katselee. 🙂 Tietty meidänkin elämään mahtuu paljon haasteita jne.. jotenkin koen kuitenkin enemmän omaksi jakaa täällä niitä elämän iloisia hetkiä, jotka ovat ihan yhtä aitoja kun ne surun/vaikeuksien hetket. <3 Kiitos paljon ja kaikkea parasta sinne myös! 🙂

      Vastaa