vinkit matkalle?

kuulumiset, loma, me, muoti, travel, tyyli

Moi! Meidän reissu kestää meidän mittapuulla kauan. Ollaan lasten kanssa Rodoksella kolme viikkoa ja yleensä meidän matkat ovat kestäneet max viikon. Oon aika varma, että asennoituminen vaikuttaa paljon siihen miltä reissun mitta tuntuu. Yleensä viikon matka on tuntunut hyvältä ja nyt mietin, että miten me vaan viikoksi ollaan aiemmin lähdetty? 😀 Toisaalta toisen viikon jälkeen alkoi olla hieman koti-ikävä ja uskon, että jatkossa juurikin parin viikon loma voisi olla meille aika optimaali.

Tietty asiassa vaikuttaa myös se, että Mikko on paljon töissä ja oon yksin lasten kanssa. Joten normisti viikossa ehditään koko jengillä nauttia taatusti myös hyvin. 🙂

Mietin pitkään mitä kannattaa pakata matkalle mukaan ja ajattelin nostaa täällä muutamat huomiot mitä oon tehnyt. Oon saanut valtavasti viestejä siitä kuinka monet on nyt suuntaamassa syyslomalla matkalle ja etelän lämpöön. Toivottavasti tästä postauksesta on hyötyä. 🙂

Me lähdettiin matkalle aika kevyellä setillä ja lennettiin lasten kanssa vain kahdella matkalaukulla (olisimme saaneet koneeseen 4 x 23kg :D). Mun ajatuksena oli, että pestään täällä vaatteet 1-2 kertaa, koska kolmeksi viikoksi ei kannata ottaa kaikkea mukaan. Olin kuitenkin yllättynyt kuinka paljon hotellin kautta vaatteiden pesu maksaa. Täällä ollaan sitten vedetty nyrkkipyykkiä ja pesty vain pakolliset vaatteet. Onneksi päivät menee lähinnä uikkareissa! <3

Vinkit lentokoneeseen pienen lapsen/lasten kanssa: Erilaista syötävää. Kannattaa valkata sellaista mikä ei sotke. Esim. suolatikut ja tikkari! 🙂 Jotain katsottavaa puhelimelta tai pädistä. Tarravihko, jossa on paaaljon tarroja ja mielellään uudesti liimattavia. Kevyet vaihtovaatteet itselle ja lapselle (jos käy vahinko). Puhdistuspyyhkeitä. Vettä. Lapsen lemppari kirja tai lehti.

Selvitin ennen matkaa lämpötilan ja pakkasin vaatteita sen mukaan + varuiksi lämmintä. Pitkiä mekkoja mulla on viisi kappaletta ja onneksi ne on nimenomaan maksimekkoja. Täällä tuulee useimpina päivinä todella paljon, joten lyhyen mekon/hameen kanssa olisin totaalisen pulassa. 😀 Mietin etukäteen asukokonaisuuksia joista nappasin kuvat puhelimeeni, niin että jos en mukamas keksi mitään päälle voin vain vilkaista vaihtoehtoja. Vaatteita voi yhdistellä niin monella eri tapaa.

Uikkareita on mukana monet erilaiset ja se on ollut tosi hyvä juttu. Uidaan usein vähintään kaksi kertaa päivässä, joten joku setti on aina kuivumassa ja joku kuivana. Kannattaa siis ottaa vaihtiksia mukaan. 🙂 Tosi kovassa käytössä on ollut myös liehuva kaftaani tyylinen vaate, jonka on voinut vaan vetäistä uikkarin päälle.

Siivosin ennen lähtöä kesän kenkiä pois eteisestä ja nappasin kaikki kulahtaneet sandaalit mukaan. Lapsilla sekä mulla on mukana sellaiset läpsyt jotka eivät enää ensi kesää näe. 😀 Kulutamme ne täällä loppuun! Onneksi tajusin hyödyntää viime kesän kengät, enkä ostanut mitään uusia matkaan.

Babyzenin Yoyo:t on olleet ihan parhaat Melinan kanssa. Sain ne Finnairin koneeseen käsimatkatavaroina mukaan ja ollaan pärjätty niillä Rodoksen kapeilla kaduilla loistavasti. Rakastuin entistä enemmän näihin äärimmäisen kaposiin ja ketteriin rattaisiin. Iso suositus! Meillä Yoyo:t on Suomessa käytössä kun käydään ostoksilla tms.. mutta arjessa käytetään Stokke Trailz- rattaita tai Cybex:in juoksurattaita. Onneksi ei edes ajateltu isompien vaunujen tuomista ulkomaille. Olisi ollut meidän tapauksessa turhaa. Vaippoja olisi ehkä kannattanut ottaa enemmänkin mukaan. Ne on täällä pikku marketeissa melko kalliita verrattuna Suomen hintoihin.

Isommille lapsille tämä reissu jää taatusti ikuisesti mieleen. Ollaan tutustuttu altaalla kahteen Suomalaiseen perheeseen ja lapset ovat löytäneet aivan mahtavia leikkejä. Koko seitsemän muksun jengi 1-10.v on tutustunut hyvin parissa päivässä. <3 Voin vain ihailla lasten tapaa ja mutkattomuutta ystävystyä. Yksi parhaista leikeistä on ollut barbileikit. Eräällä pienellä tytöllä on matkalla mukana reppu ja sieltä löytyy muutama barbi ja kasa vaatteita/tarvikkeita. En olisi ikinä ajatellut kuinka paljon leikkejä niillä saisikaan aikaan ja etenkin altaalla/veden äärellä. Otan tämän jatkossa meidän reissuille käyttöön ja meinaan napata heti setin mökille mukaan ja testata innostuuko lapset. Saattaa toki olla, että nimenomaan toisten lelut houkuttelivat niin kivoihin leikkeihin. Hotellin vesiliukumäet ja lasten altaat ovat olleet kovassa käytössä. Onneksi molemmat isommat lapset osaa uida, koska pienintä saa vahtia silmät selässä. 😀

Laittakaa kyssäreitä, jos on jotain tiettyä mielessä! <3Sara

 

Vastaa käyttäjälle Milja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

14 kommenttia

  1. Alisa 05.10.2021

    Ollaan 2vk reissussa miehen kanssa ja tuntui ihan hullulta pakata vaatteet näin pitkäksi aikaa, vaan viikon vaatteet ja hotellilla pesetys. Päädyttiin sit lopulta nyrkkipyykkiin, ku pesuaine maksoi hotellin marketissa 2€, kun hotellin pesulapalvelussa boxereiden pesu oli 5€. 😀 onneksi päivä kuluu bikineissä!

    Vastaa
    • Sara Parikka 05.10.2021

      joo siis ihan sama huomio ton pyykinpesun ja hintojen suhteen. 😀 😀

      Vastaa
  2. Miia-Alexandra 05.10.2021

    Minkä verran varasit lapsille vaatteita mukaan? Mä olin 6v sitten kreetalla ja juuri yllätyin että pienen muovikassillisen vaatteita pesuun vienti oli reilusti yli 25e ? joten loppuloma vaan pyykättiin lavuaarissa. Turkissa taas pyykinpesetys onkin todella halpaa, eroja näissäkin näköjään ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 05.10.2021

      Täälläkin olisi varmasti halvempaa jos veisi pesulaan, eikä käyttäisi hotellin pesua. 🙂 Mutta otin heille hellemekkoja ja toppeja/tpaitoja + alaosia. Heillä pysyy vaatteet suht puhtaina, joten ei tartte kyllä jatkuvasti pestä. Mut hitsit, vaikea arvioida tarkkaa määrää. 🙂

      Vastaa
  3. Sanni 06.10.2021

    Hei, miten toteutitte Melinan matkustamisen esim. lentokentältä hotellille? Itseäni mietityttää kovasti turvaistuimen käyttö alle 3-vuotiaalla. Ei viitsisi ottaa suomesta istuinta mukaan kun on iso ja painava. Toisaalta ruumassa sitä voidaan heitellä ja menee rikki. Ja toisaalta en myöskään luota ulkomailla turvaistuinten kuntoon (onko kolaroitu ym.)

    Vastaa
    • Sara Parikka 06.10.2021

      Melina oli istuimessa mutta kylläkin nenä menosuuntaan 🙁 täällä on niin eri käytännöt.. ei olla koskaan otettu istuinta mukaan, mutta tietty sekin olisi mahdollista 🙂

      Vastaa
  4. Senni 06.10.2021

    Hei. Antoiko koulu helposti vapaata js onko vaikea keskittyä siellä kouluun?

    Ihsnsn rennolls asenteella olet liikkeellä. Ihailen kovasti!! Hyvää lomaa!

    Vastaa
    • Sara Parikka 06.10.2021

      Saatiin lomat ihan perus hakemuksella. Ekalla luokalla opetettavat asiat ei oo niin laajoja, joten uskon ett pärjätään hyvin! 🙂 kiitos <3

      Vastaa
  5. Marine 07.10.2021

    Rodos on niin ihana paikka, oma sydän jäi sinne kun eka kerran käytiin. Meidän täytyy hetki odottaa että lapset kasvaa ja pääsemme reissuun (pojat 1v9kk ja 1kk). Mutta ehdottomasti haluan kyllä uudestaan rodokselle ja juurikin syksyllä elo-,syyskuussa. Kaksi viikkoa olisi ihana.
    Teidän reissu kuullostaa niin ihanalta.

    Vastaa
    • Sara Parikka 08.10.2021

      mekin ollaan kyllä tykätty <3 oi ihanan pienet poitsut siellä. Teillä on vielä monta kivaa reissua yhdessä 🙂 ja just pienten kaa pystyy hyvin reissamaan off seasonin lähellä 🙂 Kivoja syyspäiviä sinne!!

      Vastaa
  6. Rodokselle menisin minäkin uudestaan, jos matkustaisin Kreikkaan. Oltiin siellä muutama vuosi sitten juuri tähän samaan aikaan, Rodoksen kaupungissa. Siellä oli paljon nähtävää. Olisi vaan pitänyt majoittua sinne vähemmän tuuliselle puolelle, mutta kun ei moisesta silloin ollut mitään tietoa. Alkuviikko oli säiden puolesta hieno, mutta sitten sää yhtäkkiä viileni yhden ukkosmyrskyn jälkeen. Silti oli vielä lämmintä. Mukavaa loman jatkoa teille!

    Vastaa
    • Sara Parikka 08.10.2021

      Kiva kuulla 🙂 Joo täällä kyllä tuulee paljon, mutta muuten hienot säät ovat osuneet. Hei kaikkea parasta ja kivoja syyspäiviä sinne 🙂

      Vastaa
  7. Milja 25.10.2021

    Hei miten juomaveden kanssa? Uskaltaako esimerkiksi tuttipulloa pestä hotellin hanavedellä? Entä onko kaupoissa hyvät valikoimat suolaisia Pilttejä? ?Ollaan lähdössä reissuun pienen lapsen kanssa niin moni asia mietityttää..

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.10.2021

      Melinalla ei ole enää tuttipulloa, mutta hammasharjat huuhdeltiin ihan hanavedellä. Siellä paikalliset juo hanavettä, mutta suositus Suomalaisille taitaa olla pullovesi. Sitä me joimme. 🙂 Melina myös syö samaa ruokaa kun me, joten en tullut katsoneeksi valmisruokia. Veikkaan, että niitä löytyy ihan hyvin. 🙂 Aivan ihanaa reissua teille, nauttikaa kovasti! Reissu menee taatusti hyvin!! 🙂

      Vastaa