alkuvuoden inspistä

Beauty, decoration, design, fashion, kauneus, kuulumiset, me, muoti, ootd, Uncategorized

Moi! Tuntuu niin oudolta.. ihan kun olisin unohtanut jotain. Kotona on hiljaista ja saan ihan rauhassa tehdä monta tuntia töitä koneella. Mietin myös tulevia kuvauksia ja kuinka ihanaa niitä on järjestää ajan kanssa. Ai että! En olisi osannut ajatella, että Melinan päiväkotiin menolla on näin suuri vaikutus. Ja te tiedätte, että mä rakastan olla lasten kanssa, mutta onhan tää työrauha myös aivan parasta. Vielä tosin to & pe on pienimmällä vapaapäiviä kotosalla, joten yhteistä aikaa riittää myös mukavasti.

Alkuvuoteen liittyy paljon inspiroitumista ja uusia ajatuksia. Listasin alle tyyliin ja kotiin liittyviä tämän hetken mietteitä. 🙂 

Vaatteet / Haluaisin pukeutua enemmän, mutta mulla  ei ole juurikaan live-tapaamisia tms minne pukeutua. 😀 Niinpä laitan omaksi iloksi edes pari kertaa viikossa päälleni muuta kuin treenitrikoot tai kollarit.. jotka ovat myös parhautta. Mulla on myös pitkästä aikaa metsästys käynnissä tietyn tuotteen perässä. Etsin nimittäin täydellisiä pitkävartisia mustia saappaita. Olen etsinyt jo marraskuusta saakka. Haaste on se, että en haluaisi ostaa niitä netistä, koska ei voi olla varma ilman testaamista. Toivon, että ehdin löytämään kivat ennen kevättä. Mua nimittäin kiinnostaa tällä hetkellä tyyli jossa on: sukkikset, saappaat ja paksu neulemekko. Olispa ihana! Pitkävartiset saappaat auttaisi mekkojen käytössä myös talvella. 🙂

Kynnet / Joulun ja UV:n aikaan mun kynsiin päätyi väriä ja glitteriä.. joten nyt meinaan seuraavaksi laittaa hiekan ja beigen sävyjä. Käyn noin kolmen viikoin välein huollattamassa geelilakat ja oon ollut niihin älyttömän tyytyväinen. Pidän kynnet suht lyhyinä ja nautin siitä kun ne on jatkuvasti siisteinä. 🙂

Hiukset / Oon huomannut, että mun hiukset on vihdoin vähän kasvaneet. Tuntuu, että nyt ne on oikeasti p i t k ä t. Raskauden&imetyksen jälkeiset vaikutukset alkaa myös hiipumaan ja sekös mua ilahduttaa. 😀 Mulla on luontaisesti niin hentoiset hiukset, että niissä näkyy aika dramaattisesti pienempikin muutos. Nyt yritän pitää kutreistani huolta mahdollisimman hyvin ulkoa ja sisältä päin. Kampaajalla oon käynyt viimeksi varmaan puolitoista vuotta sitten ja ainakaan tällä hetkellä en suunnittele uutta käyntiä. Mikko saa joku päivä napsasta mun latvat. 😀

Sisustus / Kävin lomalla läpi lastenhuoneita ja järkevöitin niiden järjestystä. Kasasin myös pieneksi menneet vaatteet, lelut jne ja vein varastoon/kiertoon. Pyrin kovasti siihen, että kotona olisi tilaa myös kaapeissa. Niin, että tavaraa ei pursua joka suunnalta. Sisustuksen suhteen olen innostunut pitkästä aikaa ja selailen lehtiä sekä sisustukseen liittyviä IG-tilejä. Oon myös alkanut pohtimaan millaiset kevät- ja kesäkukat tänä vuonna hankin ja miten meinataan käyttää ulkotiloja sekä pihaa. Kotiin ei ole luvassa uusia hankintoja, mutta freesaan usein pienemmillä keinoilla kotia. Ne on just semmosia asioita jotka mä itse huomaan ja kukaan muu ei. 😀 Voisin kirjoittaa teille piensisustuksesta joku päivä!

Ruoka / Tällä hetkellä kiinnostaa perus arkiruuat. Esimerkiksi tänään meinaan tehdä ruuaksi perunamuussia, lihapullia + kastiketta ja salaattia. Huomenna kasvispihvejä ja perjantaina jotain riisiruokaa. Tykkään tehdä ruokaa aina reilusti ja usein syödään lounaaksi edellisen päivän päivällistä. Joskus ruuat kestää muutamia päiviä, mutta kyllä sen huomaa että syöjiä alkaa olla monta. Pienin syö usein saman verran isompien kanssa, joten ihan pienillä määrillä täällä ei enää pärjätä. 😀 Ruokaan liittyviä haaveita mulla on tälle vuodelle etenkin leipomiseen liittyen. Haluan tehdä kakkuja ja erilaisia leivonnaisia enemmän. Odotan myös jo kesän grillikautta ja ruokahetkiä ulkona. Rakastan syödä terassilla.. Juuh, nyt on tosiaan tammikuu, että ehkä oon hieman asioiden edellä. 😀

Urheilu / Oon todella innostunut juoksemisesta. Kiitos ihan mielettömästi kaikille teille jotka annoitte aikanaan vinkkejä mulle. Neuvo joka auttoi mua eniten oli se, että kannattaa juosta alkuun ihan kävelyvauhtia ja niin hitaasti että se tuntuu jopa hassulta. 😀 Se auttoi mua jaksamaan ja hahmottamaan sen mistä lähdetään liikkeelle. Tällä hetkellä juoksen täysin fiiliksen mukaan ja 1-3 kertaa viikossa. Seuraan urheilukellosta matkaa ja sykettä, mutta en juokse tavoitteellisesti tai yritä juosta kovempaa tms. Oon miettinyt, että kevään korvilla olisi hyvä mennä jonnekin juoksukouluun, niin että heti alussa varmistuisi oikeaoppisesta juoksuasennosta jne. Nyt oon myös tehnyt pari kertaa viikossa joogaa, kun mulla on ollut alaselkäkipuja epäergonomisesta istumisesta johtuen. Miten se onkaan niin, että kroppaa venyttelee, avaa ja huoltaa vasta kun on ihan pakko. 😀 Tykkään eniten youtuben Yoga With Adrienen videoista. 🙂

Ajattelin, että meidän perusarki tyssäisi heti alkuun sairastumisella, mutta edelleen ollaan pysytty kaikki terveenä. Haettiin maanantaina Mikon kanssa kolmannet rokotteet, jospa siitä saisi extrasuojaa myös. <3  Arkena illat kuluu pitkälti lasten harrastuksissa ja osassa me ollaan Mikon kanssa mukana. Mä käyn Mimosan kanssa heppatunneilla ja Mikko on tyttöjen futiksessa messissä aina kun vain pääsee. Nyt toivotaan, että saatais elää arkea suht normaalisti ja jos tulee meidän vuoro sairastaa kotona niin sitten ei voi mitään. Kivaa viikkoa sinne ja toivottavasti pysytte terveenä! <3Sara

kengät / Dr Martens

farkut / Kappahl

neule / Cubus

takki / Nanso / saatu

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

17 kommenttia

  1. Nanso 19.01.2022

    Hei mikä koko sulla Nanson Ylle-takista? ❣️

    Vastaa
    • Sara Parikka 19.01.2022

      S ja hei huomenna tulossa multa alekoodi Nansolle, jos siitä vaikka olis jeesiä 🙂 <3

      Vastaa
  2. Sintsu 19.01.2022

    Heips, kerroit joskus että teillä kävi ammattijärjestäjä ja että kerrot siitä myöhemmin lisää. Mua kiinnostaisi eniten eteisen vaatesäilytys sekä myös muuten etenkin lasten vaatteiden säilytys ja varastointi. 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 19.01.2022

      Hei joooo! Mä voisin kysyä Kiiralta, että saanko paljastaa mitä hän meille loihti. Ollaan nimittäin oltu äärettömän tyytyväisiä. Kiira nimittäin kasaa kirjaa aiheeseen liittyen ja en tietty halua paljastaa meidän perheen kuvia jos en saa vielä lupaa :)) Niin pro tyyppi kyllä!

      Vastaa
  3. Laura 19.01.2022

    Moi! Ihana good vibes -postaus ja parasta et kevättä kohti ollaan menossa. Jotenkin tammikuusta mullakin alkaa aina ihan eri tavalla inspiroituminen ??

    Oon seurannut sun blogia ja ig-tiliä jo pitkään ja oot ehdottomasti mun suosikki feel good -sisällön puolesta ? kivaa loppuviikkoa sinne!

    Vastaa
    • Sara Parikka 19.01.2022

      sama täällä 🙂 Hei ihana kuulla <333 ihan parasta! Kiiiiitos 🙂 <33 ihanaa viikkoa sinne kans!

      Vastaa
  4. Katariina 19.01.2022

    Aivan ihana toi neule mikä on kuvissa ??

    Vastaa
    • Sara Parikka 23.01.2022

      Kiitos paljon 🙂 Oli kyllä ihana alelöytö!

      Vastaa
  5. Anna 20.01.2022

    Miten sulla onkin taito tehdä näin ihania, mutta silti arjenmakuisia postauksia! Kiitos taas ja aurinkoista kevättä teille! 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 23.01.2022

      voi kiitos <3 kauniisti sanottu! Kiitos samoin sinne 🙂

      Vastaa
  6. Äni 20.01.2022

    Heippa! Tämä ei anteeksi liity postaukseen, mutta onko Melinalla vielä Ava roomin pinnasänky käytössä, onko ollut sopivan kokoinen ja toiminut käytössä? Eniten mietityttää onko vanerin reunat liian ns teräviä? Meillä mietinnässä sama sänky ja mielelläni kuulisin kokemuksia ennen sen ostoa. 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 23.01.2022

      Moikka! Hei joo meillä on se edelleen käytössä ja tykätään kyllä tosi paljon 🙂 En koe, että reunat on terävät.. ainakin meillä ne on tosi siistit ja ei yhtään eroa ”normaalista” pinnasängystä. En ole ikinä ajatellut reunoja ja olisin varmasti huomannut käytössä jos olisi huonot 🙂 Tykkään myös pinnasängyn suht sirosta koosta ja uskon, että se menee meillä vielä ainakin vuoden verran, kun laidan saa sitten pois halutessaan. 🙂 Ainoa ongelma on AVAroomin saatavuus ongelmat.. oon kuullut muutamilta, että tuotteet eivät ole saapuneet kuten on sovittu jne. Joten ennen kuin teet ostoksen kannattaa ainakin tsekata sen hetken tilanne :/ Ikävää edes mainita tällaisesta asiasta, mutta pakkoa sanoa kun olen tästä kuullut. Pinnasänky ei kuitenkaan ole ihan halvimmasta päästä. Toivottavasti löydätte teille juuri sopivan sängyn <3

      Vastaa
      • Äni 25.01.2022

        Kiitti paljon avusta, oli suuri apu 🙂

        Vastaa
  7. Kevät 20.01.2022

    Ihanan keväinen postaus! Tai tuli jo sellanen fiilis että tulispa se kevät jo ? Tuo neule on myös super nätti!

    Vastaa
    • Sara Parikka 23.01.2022

      voi kiitos :)<3 kevät on kyllä ihana! Parasta että se on edessä!

      Vastaa
  8. Maijju 20.01.2022

    Olen monesti nähnyt kuvissasi kauniita korvakoruja. Kiinnostaisi esittely suosikeistasi 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.01.2022

      hei tosi kiva idis, teen pian 🙂 kiitos <333

      Vastaa