korvakorut joita rakastan

design, kauneus, kuulumiset, me, muoti, tyyli

*osa postauksen tuotteista on saatu ja kohdat on merkitty

Moi! Toivottavasti sinne kuuluu hyvää :). Sain teiltä aivan ihania vinkkejä blogipostausten suhteen ja tässä listaa siitä mitä oon napannut ylös: Esittele kodista löytyvät viherkasvit, arjen touhut lasten kanssa/mitä tekemistä, kysy työstä – mä vastaan, ihonhoito, 7 päivän ruuat, kuukauden parhaat, päivä mun kanssa, viikko mun kanssa. 🙂 Nämä kaikki tulossa alkuvuoden – kevään aikana.

Nyt nappaan kiinni yhteen toivottuun aiheeseen, nimittäin – korvakorut. Oon aina rakastanut korviksia ja taisin saada omat reijät alakouluikäisenä. Sitten viidennellä saatiin silloisen bestiksen kanssa vielä oikeaan korvalehteen toiset reijät ja tällä kombolla menen edelleen. Oli vuosia, että en käyttänyt kolmatta reikää, mutta nyt se on ollut taas enemmän käytössä.

Korvakorut tuo ihanasti persoonaa esille ja niiden avulla saa asuun ihan eritavalla fiilistä. Säilytän mun päivittäisiä koruja olohuoneen vitriinissä pienessä Aalto maljassa.

Nuorena aikuisena mulla oli melkeinpä aina korvakorut ja usein ne oli aika isot sekä roikkuvat. Lasten saannin myötä korvikset jäi vähemmälle käytölle ja vauva sekä taapero-aikana tuli käytettyä vain siroja nappeja tms. Nyt oon taas innostunut käyttämään myös isompia koruja ja vapaapäivinä sitten ihan perus nappeja. En riisu nappikorviksia yöksi pois, mutta toki tsekkaan että korvikset ja korvalehdet pysyy puhtaina. 🙂

Alla listattuna muutamia mun suosikkeja. Eniten tykkään klassisista malleista ja kullan sävyistä. Nuorempana mulla on ollut korvissa vaikka ja mitä värillisiä virityksiä. 😀

Luv North – korvikset saatu / Kyseessä on kotimainen brändi, johon tutustuin ensimmäistä kertaa vajaa vuosi sitten, kun sain 30v lahjaksi ystävältä The Sun kaulakorun. Ystävälläni on myös sama koru käytössä ja hän kertoi, että pitää sitä jatkuvasti. En osannut ajatella, että lahjasta tulisi myös minulle samanlainen vakkari <3. Sain joululahjaksi Luv Northilta koruun mätsäävät korvikset The Moon Hoops ja voitte arvata, että niistä on myös tullut ihan mun suosikit. Niin kauniit, sirot ja samalla persoonalliset. On myös ihana fiilis tietää, että korut on tehty kotimaisena käsityönä.

Pernilla Corydon / Olen varmasti kertonut aiemminkin, että tykkään kovasti Pernille Corydonin koruista. Kävin kurkkimassa heidän nettisivuja ja heti löysin monta mallia jotka voisin kotiuttaa samantien. 😀 Erityisen ihania oli mun mielestä esim: Heart Huggies, Cloudy Rose Hoops ja  Midi Saga Hoops. 

SPARV – tuotteet saatu / Charlotta Brorsson on SPARV perustaja ja hän laittoi minulle viestiä about vuosi sitten. Hän oli myynyt oman asuntonsa, jotta pääsisi starttaamaan unelmansa omasta korumerkistä. Ihastuin samantien siroihin ja silti persoonallisiin korviksiin. Aivan ihania ja juuri mun tyyliin sopivia. Melkein joka viikko olen nyt käyttänyt Pearly Hoops korviksia. Tykkään myös todella paljon SPARV persoonallisista malleista, joissa koru näkyy korvalehden alla. Kannattaa käydä ihailemassa valikoimaa. <3 Täytyy myös sanoa, että ihailen suuresti Charlottan rohkeutta perustaa yritys niinkin kilpailulle alalle.

Helmikorvikset / Sain isältäni 16.v lahjaksi upeat aidot helmikorvikset ja ne on tietty mulle todella tärkeät <3 Aina välillä juhlapäivinä tulee pidettyä helmiä ja välillä ihan muuten vaan. 🙂

& Other Stories / Olen löytänyt monet arjen vakkarikoruista & Other Stories liikkeestä. Tykkään heidän siroista ja samalla laadukkaista koruista. Tämän hetken suosikit on keltakultaiset rinkulat, jotka löytyy korvista melkein viikottain.

Glitter / Meidän lasten melkeinpä kaikki korvikset on ostettu Glitteristä. Valkkaamme sieltä aina aitoa hopeaa, jotta korvalehdet eivät ärsyynny. Mun omat tämän hetken suosikit Glitteristä on ihan normi kultaiset pallot, jotka myydään pakkauksessa (taitaa olla tämä). Toiset suosikit on pienet renkaat, nämä.

Käytättekö te päivittäin korvakoruja vai liittyykö ne enemmän juhlaan? 🙂

Hei voisinkin nyt alkaa kasaamaan tuota kysy työstä – mä vastaan postausta! Jos siis tulee jotain mieleen, niin anna palaa. 🙂 Kivaa uutta viikkoa sinne! <3Sara

Vastaa käyttäjälle Katja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

17 kommenttia

  1. Emminkemmi866 24.01.2022

    Mimmoiset työpäivät sinulla on ja mimmoisia töitä teet? Saatko kaikki vaatteet sponsori lahjoina?

    Vastaa
  2. Alli 24.01.2022

    Minkälaisia tulevaisuuden työnäkymiä sulla on? Mitä haluaisit tehdä esim. 5 tai 10 vuoden päästä? 🙂

    Vastaa
  3. Haave 24.01.2022

    Olipa ihana postaus, sulla on aika täydellinen korumaku! ? Oon harkinnut korvareikien ottamista jo monta vuotta, taidan nyt viimein uskaltaa!

    Vastaa
  4. Katri 24.01.2022

    Miten helpoiten voisi aloittaa kaupallinen yhteistyö?

    Vastaa
  5. Vilma 24.01.2022

    Hei,

    Kiinnostaisi tietää enemmän podcastista. Saatteko palkkaa sen tekemisestä vai muodostuvatko tulot vain kaupallisista yhteistöistä? Entä joudutteko itse maksamaan äänityksistä studiossa?

    Vastaa
  6. Vilma 24.01.2022

    Tuleeko mieleen isoja käännekohtia (vaikka top 3) sun työkuvioissa, jotka vaikuttivat merkittävästi siihen, että päädyit tekemään nykyisiä töitäsi? Ja onko ne ollut enemmänkin sattumia vai tarkkaan harkittuja päätöksiä?☺️ Ps. ihana postaus jälleen kerran!? Odotan innolla noita kevään aiheita?

    Vastaa
  7. Anna 24.01.2022

    Rakastan korviksia ? Arkeen käytän enempi nappeja ja pieniä roikkuvia, nämä helpompia kun lasten kanssa työskentelee. Juhlassa ja arkena vapaa-ajalla ripustan korviin isommat korut. Butoni Design ja MAMAkoru korvikset on ihania ?

    Vastaa
  8. Sania Nyman 24.01.2022

    Millaisista asioista työpäiväsi muodostuu? Mikä osuus/osio yrittäjyydessä on vaikeinta tai epämieluisinta?

    Vastaa
  9. Minna 24.01.2022

    Hei ihan pikku vinkki vaan, tuo Aalto maljakko korurasiana on kiva ja söpö keksintö mutta toinen vaihtoehto voisi olla oikea korurasia, vaikka sellainen kaksikerroksinen kannettava pienellä kahvalla (siis esim). Siinä pysyisi korut ojennuksessa eivätkä ne raapiutuisi toisiaan vasten. Niitä on meinaan tosi kivoja olemassa . Korut on ihania ja jo ihan pienikin sellainen piristää ja lisää iloa oloon ja olemukseen. Ja saa olla suuriakin .

    Vastaa
    • Sara Parikka 24.01.2022

      Siis toi on niin totta! Olisi pitänyt kirjoittaa, että mun tapaa säilyttää en voi suositella 😀 aina sotkussa ja hukassa kun kuppi menee helposti sotkuun.
      Kiitos vinkistä ja kivaa viikkoa sinne 🙂

      Vastaa
    • PetraMaria 26.01.2022

      Pakko tulla tähän kommentoimaan että mä taas sain inspiraation käyttää tollasta pientä aaltomaljakkoa nappikorvisten säilytykseen ?? Lopullisesta kätevyydestä en tiedä mutta nätti se on ?

      Vastaa
      • Sara Parikka 27.01.2022

        hei kiva kuulla 🙂 Se on musta ihanaa kun malja on näin käytössä, vaikka ei ehkä kaikkein kätevin olekkaan. 🙂 Tykkään silti kovasti!

        Vastaa
  10. kaisu 24.01.2022

    Teetkö tällä hetkellä unelmiesi työtä/töitä, vai onko jotain ihan muuta suunnitelmissa joskus sitten myöhemmin? Mikä on työssäsi/töissäsi haastavinta? Entä parasta? Oletko joskus kokenut vähättelyä jossakin työasiassa, esimerkiksi ikäsi tai sukupuolesi vuoksi?

    Vastaa
  11. Viveka 24.01.2022

    Onko äitiys muuttanut suhdettasi työntekoon? Huomaatko eroa päivätyö vs. yrittäjyys? Onko ikinä hankaluuksia keskittyä työntekoon/lasten kanssa olemiseen vai osaatko olla hetkessä?

    Vastaa
  12. Ninni 25.01.2022

    Ihania korviksia, samantyylisiä tulee itekin käytettyä ja lisäksi teen itse makrame-korviksia 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.01.2022

      Oi kuulostaa ihanalta 🙂

      Vastaa
  13. Katja 25.01.2022

    Miten rentoudut työpäivän aikana, millaisia taukoja pidät? Millaisista hetkistä saat työssäsi eniten iloa?

    Vastaa