tekemistä lasten kanssa

decoration, design, koti & sisustus, kuulumiset, lapset, loma, me

Moi! Meillä on ollut kiireinen viikko, kun ollaan yritetty saada kaikki työt tehtyä ennen hiihtolomaa. Tavoitteena on, että ensi viikolla ei tarvitsisi istua koneella tai kuvata työjuttuja. 🙂 Tällä viikolla saatiin äänitettyä KULISSEISSA podcastin toinen kausi ja oon niin iloinen siitä, että projekti on maalissa. Näinä aikoina lasten pienikin nuha tms vaikuttaa koko perheen viikkoon yllättävän paljon. Ensi viikon torstaina tulee muuten eka jakso! Jee! <3

Hei ajattelin kirjoittaa ennen hiihtolomaa ajatuksia siitä mitä lasten kanssa on kiva tehdä. Me ei olla varattu mitään reissua, joten ainakin mä kaipaan vähän inspiraatiota tulevien päivien varalle. Loman tuntu tulee siitä, että tehdään jotain arjesta poikkeavaa. Alla mun ideoita. Mitä teillä on mielessä? <3Sara

Ulkoilu & eväät / Miten se onkaan niin, että eväät maistuu paljon paremmalta ulkona? Kuuma kaakao, keksit ja eväsleivät leikkipuistoon tai metsäretkelle mukaan. Kovalla pakkasella eväiden syönti ei niin onnistu, mutta ainakin nyt näyttää että etelässä on suht leuto hiihtolomasää. Meillä on lähistöllä monta kivaa retkikohdetta, jonne voi lähteä matalalla kynnyksellä.. ja jos intoa riittää, niin sitten voisimme suunnata johonkin kauemmas!

Askartelu esim. kortit / Hommasin kotiin muutamia viikkoja sitten tyhjiä korttipohjia, glittertusseja, tarroja ja erilaisia askarteluvälineitä. Tytöt oli aivan haltioissaan ja ollaan tehty nyt jo monta tuntia kortteja. Askarreltiin ystävänpäiväkortit ja seuraavaksi väsätään kevään synttärisankareille kortteja. Oon myös huomannut, että onnittelukortteja on aina hyvä olla varalla, koska sitten on helppo napata mukava vieminen tarpeen tullen.

Heureka, Luonnontieteellinen Museo, uimahalli / Lasten koulujen ja harrastusten myötä arki on vilskettä ja ei ehditä samalla tavalla käymään eri kohteissa. Hiihtolomalla saattaa tosin olla tunkua, mutta en usko että sekään meitä niin haittaa. 🙂 Kiva vaan päästä käymään erilaisissa paikoissa. Saa antaa vinkkejä! On myös ihanaa, kun Melina ymmärtää jo paljon enemmän ja hänkin innostuu erilaisista paikoista sekä tekemisestä.

Temppurata kotiin ja majan rakennus / Jos meidän lapsilta kysyy mikä on kivointa puuhaa kotona, niin veikkaan että majan rakennus nousee aika pian esille. 🙂 Etenkin jos aikuisilta saa apua ja kunnon peitot + systeemit majan rakentamiseen. Meidän perheen pienin myös rakastaa temppuilla ja hän oli aivan innoissaan kun nappasin yhtenä iltana sohvatyynyt lattialle jotta niiden päälle pääse kävelemään. Lapset rakastaa kaikenlaisia temppuratoja ja esim lattia on laavaa leikkiä.

Päivällä saunaan / Parasta vapaa-päivinä on lämmittää sauna jo päivällä. Napataan saunaan juotavaa ja käydään viilentymässä välillä terassilla. Päivällä saunotaan usein pidempään, kun illalla lapsilla painaa jo väsymys.

Lapset tekee ruokaa / Pyrin ottamaan lapsia mukaan keittiöön aina jos heiltä löytyy intoa. Välillä laitan he tekemään jotain superhelppoa, jos en ehdi hallita kaaosta. 😀 Samalla haluan, että lasten into keittiöön säilyy ja pyrin rohkaisemaan heitä. Pari viikkoa sitten vietettiin monta päivää kotona karanteenissa ja silloin isommat tytöt sai ensimmäistä kertaa leipoa kahdestaan. Autoin heitä tietty aina jos tarve vaati! 🙂 Aloitettiin superhelposta reseptistä = KAURALASTUT. Niistä tuli herkullisia! Hiihtolomalla ajattelin, että tytöt pääsevät leipomaan muffinsseja.

Lasten äänikirjat / Melina nukkuu aika huonosti päiväunia liikkeessä, joten usein päikkäriaika vietetään kotona. Isommat kuuntelee sen ajan äänikirjaa, katsovat leffaa/sarjoja tai sitten piirtävät tms. Äänikirjat on musta ihana tapa lapselle rentoutua ja mahdollisesti jopa nukahtaa. Usein valitaan joku 30min-1h kirja, jotta tarina saadaan päätökseen yhden kuuntelun aikana. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

8 kommenttia

  1. Ninni 18.02.2022

    Kuulostaa kivalta ? Me suunnataan laskettelemaan lomalla, ihanaa kun on koko perheen yhteinen harrastus ja vielä ulkona! Hei ois huippua joskus nähä my day instagramissa, minkä teiän lapset pitäis! Tai joku Q&A ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.02.2022

      Hei ihanaa! <3 🙂 nauttikaa! Ja tosi kiva idis!! Kiitos 🙂

      Vastaa
  2. Heidi 18.02.2022

    Moikka! Ei liity taaskaan mitenkään aiheeseen mutta mistäköhän mahtaa olla se sun beige/ruskea neule mikä sulla vilahti instan stoorissa? Siinä missä laittelitte niitä tauluja seiniin ? näytti niin kivalta neuleelta.

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.02.2022

      Kiitos 🙂 hei joo se on Davida merkkiä. Heillä on aivan ihania ja pehmoisia neuleita <3

      Vastaa
  3. Katri 18.02.2022

    Ihanaa!

    Vastaa
  4. Sofia Milja 18.02.2022

    Ihana lukea teidän perheen arjesta ja lomasta. Kertomasi mukaan kuulostaa ihanalle, turvalliselle ja kotoisalle kasvuympäristölle lapsille. Jotenkin teidän lomasuunnitelmat liikuttivat minua. Ehkä koska tulee oma lapsuus mieleen, vielä omia lapsia odotellessa.

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.02.2022

      voi miten ihana viesti. <3 kiitos. Kaikkea parasta sinne ja mukavaa kevättalvea. 🙂 <3

      Vastaa
  5. Herkullisen näköinen kakku. Minullekin jäi kuivakakkuvaihde päälle joulun aikaan, kun leivoin taatelikakkuja itselle sekä lahjaksi. Sen jälkeen tein maustekakkuja ja viimeksi tein sitruunakakkua, johon tulee sitruunankuoriraastetta, kananmunia ja kermaa ja tietysti jauhoja. Se on vanhanaikainen ohje Kotiruoka-nimisestä keittokirjasta nimellä Kermakakku. Nykyään kermakakuksi mielletään kermapäällysteinen täytekakku.

    Vastaa