Kevät tule jo!

design, me, muoti, ootd, tyyli

Moi! Sunnuntaina saatiin nauttia vielä auringon valosta, kuten kuvista näkee. Sen jälkeen onkin kylmä tuuli piiskannut ja räntää satanut vaakatasossa. En muista koska olisi ollut vastaavanlainen takatalvi tai sitten ehdin vain innostua keväästä pikkaisen liian aikaisin. 😀

Käytiin viikonloppuna pyörimässä puutarhakaupoilla ja ostettiin sadettaja kesän kuumaa aurinkoa ja jatkuvaa pihan kastelua ajatellen. Meidän pihaa tai no lähinnä pensaita pitää kastella vielä tänä kesänä erityisen innokkaasti, jotta kasvit jne juurtuu kunnolla. Tietty ensi vuonna kastelua ei voi unohtaa, mutta oon käsittänyt että nämä ensimmäiset vuodet on ne tärkeimmät. Täytyy kyllä myöntää, että ajatuskin pihan kastelusta tuntuu aika kaukaiselta kun katselen tuonne ulos. 😀 Löysin Motonetistä avantoon soveltuvat hanskat, kun ollaan nyt ihan viime viikkojen aikana innostuttu kylmäuinnista (en tiedä sanotaanko enää avanto, kun jää on sulanut). En olisi koskaan uskonut, että saan Matildan ja Mimosan kaveriksi tuohon harrastukseen. Nyt pitää vielä hankkia tossut jaloille, niin uskon että pääsen pikkuhiljaa pidentämään vedessä olo aikaa. Nyt se menee vielä aika hätäisissä tunnelmissa. 😀

Huhtikuu on musta ihana kuukausi. Maaliskuun vilske on ohi ja kevät on käsillä.. Meillä on aina maaliskuussa todella monet synttärit ja juuri mietin sitä kuinka etenkin lasten kohdalla niihin liittyy niin paljon tunteita. Pienten kasvaminen on aivan parasta seurattavaa, kun persoona vahvistuu ja lapsi oppii koko ajan uutta.. Samalla sydämeen koskee, kun pienet eivät ole enää niin pieniä ja aika vaan valuu ohi.. <3 Synttäreiden alla tulee aina mietittyä kulunutta vuotta, selailtua kuvia, pohdittua omaa vanhemmuutta jne. Ihan muutamat itkut pääsee myös aina.. 😀 Onko kenelläkään sama? Tästä syystä huhtikuu tuntuu extra kevyeltä kaiken herkistelyn jälkeen. Alan myös vahvasti ajattelemaan kesää ja lasken viikkoja siihen, kun jäädään kaikki lomalle. Siihen ei ole enää edes niin montaa viikkoa! 🙂

Mulla on tällä viikolla aika paljon töitä ja erilaisia projekteja päällekkäin. Ollaan ajateltu lähteä ensi viikolla mökille viettämään pääsiäistä, joten yritän saada hommat kasaan ennen sitä. Tänään äänitetään myös pitkästä aikaa Papupata podcastia ja uudet jaksot alkaa rullaamaan 12.04. alkaen. Kannattaa muuten käydä nyt nappaamassa Papupata tilaukseen sieltä mistä ikinä kuunteletkaan podeja.. Sitten saat aina muistutuksen, kun uusi jakso on tullut. 🙂 Meidän podcast löytyy kaikilta ilmaisilta podcast aluistoilta, kuten Spotifystä ja iPhonen omasta podcast sovelluksesta. 🙂

Palaan pian Pääsiäisen menun suhteen. Oon kasannut idiksiä ja testannut erilaisia reseptejä! Kivaa uutta viikkoa! <3Sara

farkut – Lindex

takki – Nanso / saatu

paita – Marimekko 

kengät – H&M / saatu

aurinkolasit – Ray Ban

laukku – Louis Vuitton

Vastaa käyttäjälle ~ anonyymi ~ Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

8 kommenttia

  1. ~ anonyymi ~ 05.04.2022

    Minä taas olin tänä aamuna verhot avatessani yhtä ilahtunut kuin ensilumen tullessa. Lunta oli paksulti maassa, puissa ja pensaissa. Niin kaunista. Vaikka olenkin heinäkuussa syntynyt niin talvi on vaan paras vuodenaika minulle.

    Vastaa
    • Sara Parikka 05.04.2022

      oi ihanaa, että osaat nauttia tästä takatalvesta 🙂 Kivaa viikkoa sinne!

      Vastaa
      • ~ anonyymi ~ 05.04.2022

        Nythän ei oikeastaan voida edes puhua takatalvesta lämpötilojen suhteen.
        Kyllä se kevät sieltä vielä tulee – joka vuosi on tullut ennemmin tai myöhemmin.

        Vastaa
        • Sara Parikka 06.04.2022

          totta.. ihan varmasti 🙂

          Vastaa
  2. Janita 05.04.2022

    MITÄÄÄÄÄ JATKUUKO PAPUPATA JEEEEE <3! Oon NIIIIN odottanut!

    Vastaa
    • Sara Parikka 06.04.2022

      oiii parasta! Jatkuu ainakin kahdeksan jakson verran 🙂 <33

      Vastaa
  3. Noora 06.04.2022

    Miä rakastan talvea! Miä tykkään tehdä lumitöitä, jopa tänä talvena. Mutta olin jo niin asennoitunut, että kevät tuli ja lumi sulaa. Niin eihhh!!!
    Tykkään kyllä jokaisesta vuodenajasta…

    Vastaa
    • Sara Parikka 06.04.2022

      😀 jeeep! Mäkin kyllä tykkään talvesta ja nautin kans lumitöistä paljon. 🙂 Mut jotenkin olin jo ehtinyt asennoitua kevääseen ja pakannut talvitakit jne pois. 😀 Onneksi aika pieni vaiva kaivaa ne takaisin. 🙂

      Vastaa