verosuunnittelu

kuulumiset, pohdintaa, työelämä

Kaupallinen yhteistyö – KPMG

Moi! Huh, miten tuo pelkkä otsikko saa jo verenpaineen nousemaan.. tai ainakin ennen kun olin jättänyt veroasiat epähuomioon. Olen aina ollut iloinen veronmaksaja ja en muista koskaan  valittaneeni suurta veroprosenttia tms. Koen, että kolmen lapsen äitinä olen saanut moneen otteeseen valtavasti apua ja tukea hyvinvointivalitiosta. Mielelläni kannan oman korteni kekoon. Olen tehnyt verokortilla töitä 15-vuotiaasta saakka ja aloittanut urani kaupan kassalla. Vaikka olen aina ollut kova tekemään töitä, niin samalla olen ollut laiska ottamaan veroista sen suuremmin selvää. Olen vasta viime vuosina hyödyntänyt kotitalousvähennystä ja en ole edelleenkään täysin tietoinen siitä mikä kaikki olisikaan vähennyskelpoista. Onko teillä tämä homma hallussa? Yrityksen puolesta meillä on onneksi taitavat kirjanpitäjät (mielestäni yksi tärkeimmistä asioista joka yrittäjällä on hyvä olla kunnossa) jotka katsovat, että asiat menee juuri kuten pitää.

Tiedän, että täällä lukijoiden joukossa on paljon yrittäjiä ja nimenomaan yksityisyrittäjiä/pienyrittäjiä.. Joten toivon, että tästä postauksesta on teille hyötyä. 🙂

Yrittäjänä tarkastelen veroasioita myös yrityksen näkökulmasta ja uutta opittavaa on tullut vastaan älyttömän paljon. Tärkeintä mulla on seurata ohjeita ja oon tosi tarkka noudattamaan erilaisia säädöksiä mitä liittyy alaan jolla työskentelen (esim. mainostamiseen somessa). Sain ensimmäisen kerran KPMG osakkaalta Kaj Grüssnerilta viestin reilu vuosi sitten. Siivutin mailin aikalailla samantien ja ilmoitin, että meillä on varainhoito sekä vero-asiat kunnossa. Hän kiitti kohteliaasti ja kertoi auttavansa mieluusti, jos mieli/tilanne muuttuu. Kajtsu laittoi uudemman kerran viestiä viime keväänä ja se herätti huomioni. Aloin googlettelemaan KPMG yrityksestä ja perehdyin tarkemmin viestin sisältöön. Kajtsu kertoi viestissä kuinka voisimme suunnitella paremmin perheemme varallisuutta pidemmällä tähtäimellä ja kuinka meillä olisi mahdollisuus tehdä erilaisia ratkaisuja yritystoimintaan liittyvissä asioissa. Pohdimme asiaa Mikon kanssa ja päätimme ottaa tarkemmin selvää. Mä olen itse niin kiinni päivittäisessä tekemisessä, että Mikko nappasi kopin kokonaisuudesta ja soitti Kajtsulle.

Kannattaa kuunnella Mamma Betalar podcastin jakso 26. Älä kutita verokarhua – Kaikki veroista ja perinnöstä. Tykkään kyseisestä podista paljon ja tämä jakso tukee/antaa lisää näkökulmaa myös tähän mun kirjoitukseen. 🙂 Mamma Betalar podcastia voi kuunnella ilmaiseksi ja se löytyy mm. Spotifystä sekä iPhonen ilmaisesta sovelluksesta.

Ennen kun aloitimme yhteistyön KPMG:n kanssa juttelimme tuttujen kanssa, kyselimme, selvitimme ja kysyimme taas lisää. 😀 Se ei ole tyhmä joka kysyy! Halusimme saada varmuuden siitä, että kyseinen toimija on luotettava ja asiat menee kuten luvataan. Poikkeuksellisesti saimme tutuilta vain ja ainoastaan kehuja, sekä positiivisia kokemuksia. KPMG:n kanssa asiat menee lain pykälien mukaan ja kaikki on läpinäkyvää verottajan suuntaan. Mikko kysyi myös heti ensimmäisessä puhelussa mikä KPMG:n tavoite on yhteistyössä ja kuinka he siitä hyötyvät. Musta on tärkeää olla avoin ja kysyä reilusti ne kymysykset jotka aidosti askarruttavat. KPMG tietysti tarjoaa palveluita maksua vastaan ja usein ne maksut on yrityksen toiminnan jatkuessa muutamassa/parissa vuodessa kuitattu. Pidän todella paljon myös siitä, että Kaj on ollut alusta saakka realistinen ja kertonut vaihtoehdoista ja näkymästä todenmukaisesti. Vierastan itse vähän sellaista tyyliä, että luvataan kuu taivaalta ja sitten todellisuus onkin jotain muuta. Haluan tehdä asiat mahdollisimman järkevästi ja katsoa tulevaan, mutta samalla mulle on tärkeää säilyttää järki ja realismi.

Jos olet yrittäjä, niin kannattaa ottaa selvää yritystoiminnan perhetaloudellisesta näkökulmasta. Oli asia mikä tahansa liittyen veroihin, varallisuuteen tai niiden yhteydestä yritystoimintaan, niin kannattaa kysyä jeesiä suoraan Kajtsulta. Tässä hänen suorat yhteystiedot: Kaj Grüssner, [email protected] /+358 (0)40 713 3697

Varmasti sanomattakin selvää, että oman/yrityksen tilanteen tiedustelu on maksutonta ja ei tarvitse miettiä, että samantien lähtee lasku perään tms. Jokainen tapaus on yksilöllinen ja kulujen rakenne käydään selvästi läpi. Olisi ihana kuulla millaisia yrittäjiä te olette tai teidän lähipiiristä löytyy? Mieluusti kuulisin tarkemmin, joten kirjoita tähän alle jos vain on sopiva hetki. 🙂 Musta on aina ihan parasta lukea toisten intohimoista ja erilaisista yrityksistä. <3Sara

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

3 kommenttia

  1. Riikka 20.04.2022

    Mitä hyötyjä siis saitte? Jäi epäselväksi, miten teitte muutoksia verosuunnitteluun

    Vastaa
  2. Helena 04.05.2022

    Minuakin olisi kiinnostanut joku konkreettinen asia verosuunnittelussa. Nyt jäi vähän laihaksi, millaisia palveluita KPMG siis tarjoaa tässä mielessä? Pitää varmaan soittaa Kajlle ? mielenkiintoinen aihe meinaan!

    Vastaa
    • Sara Parikka 05.05.2022

      En sen tarkemmin lähtenyt meidän omaa tilannetta avaamaan, koska jokaisen yritys ja tilanne on niin omanlainen. Mutta ehdottomasti kannattaa soittaa ja kysyä tarkemmin. Kaj on kiva ja osaa taatusti ihan ekassa puhelussa kartoittaa tilanteenne 🙂

      Vastaa