parhaat palat kreikasta & ajatuksia kesälomasta

kuulumiset, lapset, loma, me, muoti, ootd, pohdintaa

Moi! Toivottavasti teidän kesäkuu on alkanut kivasti. 🙂 Meidän kuun vaihde oli aikamoista hässäkkää täynnä. Meinasi käydä huonosti reissuun lähtemisen suhteen, mutta lopulta päästiin kuin päästiinkin lähtemään ja vietettiin ensimmäinen kesälomaviikko Kreikan auringon alla.

Reissun parhaat palat..

..Miten voikaan maisemanvaihdos tehdä niin paljon. Asiat menee mittasuhteisiin ja töistä pääsee konkreettisemmin irti.

..Lämpö ja aurinko helli mieltä ja tuntui ihanalta. Lämpö ei tuntunut liian kovalta kuumuudelta, vaan ihanan kostealta ja hyvältä viileän kevään jälkeen.

..Ei poistuttu hotellin alueelta viikkoon 😀 Tosin meidän hotelli oli todella iso ja siellä oli monta eri kohdetta lapsille sekä useampi ravintola. Päivät eteni aikalailla samalla kaavalla. Uimista ja syömistä vuorotellen!

..Vietettiin lasten kanssa paljon aikaa. Laskettiin vesiliukumäkiä, leikittiin, pelattiin korttia ja oltiin tiiviisti yhdessä. Viikko oli intensiivinen ja samalla todella ihana. <3 Vanhempien läsnäolo on lapsille kaikki kaikessa ja he nauttii niin paljon yhteisestä ajasta. Tärkeitä hetkiä kiireisen arjen, töiden, koulun ja harrastusten rinnalle.

..En tehnyt kertaakaan ruokaa! Vaikka rakastan kokkailla ja leipoa, niin oli kyllä ihan parasta päästä valmiin pöydän ääreen. Kolmen lapsen vanhempana ruoanvalmistamista riittää ihan niin paljon vain kuin jaksaa tehdä, etenkin kun lapset on lomalla :D.. Joten osasin todella arvostaa hotellin all inclusive ominaisuutta! <3

Jatketaan kesää nyt Suomessa ja ensi viikosta alkaen ollaan lomalla. Tähän väliin pukkasi vielä muutama työpäivä ja varmasti pitkin kesää tulee hoidettua yrityksen asioita. Oon taas viime viikkojen aikana miettinyt sitä kuinka yrittäjyydessä todella on ne hyvät ja kehnommat puolet. Tietty yrittäjän vapaus kostautuu ei niin vapaina lomina :D. Hei tästä tuli mieleen kevään yksi kivoimmista kuvauspäivistä! Esiinnyn Yrittäjäkassan kampanjassa, jossa etsitään vuoden uhkarohkeinta yrittäjää. Käy ihmeessä ilmiantamassa itsesi, läheisesi tai tuttusi jos tiedät uhkarohkean yrittäjän! Kurkkaa tarkemmin täältä ja sieltä näkee kans sen videon mikä kuvattiin. 🙂 / Postausta ei ole tuotettu kaupallisessa yhteistyössä ja yhteistyöhömme ei liity somemarkkinointia minun kanavissa. 

Seuraavilta viikoilta odotan kiireetöntä aikaa kotona. Pihan hoitoa, uintiretkiä, piknikkiä ja ehkä tärkeimpänä kavereiden näkemistä. Tuntuu, että tänä vuonna oon nähnyt kavereita poikkeuksellisen vähän ja liian usein tapaaminen on täytynyt siirtää/perua jomman kumman tilanteen muuttumisen johdosta. Melkeinpä kaikilla mun kavereilla on pienet lapset ja/tai vaativa työ, joten ei ihme että sopiminen on ajoittain haasteellista. Oon kuitenkin kiitollinen siitä, että ystävyyssuhteisiin ei liity syyllistämistä tms, vaan juttu jatkuu aina siitä mihin viimeksi jäätiin. Sitä kaipaa puolin ja toisin enemmänkin ymmärrystä. <3 Silti haluan kyllä skarpata ja jatkossa varata paremmin aikaa kavereiden näkemiseen. 🙂 Yleensä meillä käy paljon kaveriperheitä ja perhettä kylässä joten näitä hetkiä halutaan kesään paljon.

Suunnataan tällä viikolla vielä Turun Vartiovuoren kesäteatteriin katsomaan Peter Pan ja sitten meillä on edessä kummitytöt kastejuhla. Ihania juttuja <3 Kivaa kesäkuuta 🙂 Mä palailen blogiin lomalta tai sitten vasta kun lomailut on lomailtu! IG:ssä pysyy varmasti parhaiten meidän matkassa ja vinkkaan aina sinne, jos blogi päivittyy. 🙂 Voikaa hyvin! <3Sara

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

22 kommenttia

  1. Marine 15.06.2022

    Teidän loma näyttää ja kuullostaa täydelliseltä.
    Meidän kesään kuuluu pieniä päiväretkiä eläinpihoille ja puistoihin, piknic omalla pihalla ja rannoilla mahdollisimman paljon. Mies on kesän töissä niin aikaa jää iltaisin ja viikonloppuisin perheen menoihin. Itse olen hoitovapaalla 9kk pojan kanssa ja 2,5v.aloittaa loman juhannukselta. Huomenna ähtäriin, ensi viikolla jo juhannus (toiveissa teidän ruokamenuu juhannukselle) sinulta saa aina inspiraatiota :).
    ja juhannuksen jälkeen hippokisoja yms. Lämpöisiä kelejä kovasti odotan.
    Ihanaa kesää teidän perheelle 💗

    Vastaa
    • Sara Parikka 15.06.2022

      Hei aivan ihanalta kuulostaa ☀️☺️ Nauttikaa! Kiitos tästä viestistä, tuli hyvä mieli ❤️

      Vastaa
  2. Henriikka 15.06.2022

    Ihania kuvia! 😍 ja onnea kummiudesta! ❤️

    Vastaa
    • Sara Parikka 15.06.2022

      Kiitos paljon 🙂 <3

      Vastaa
  3. Äni 15.06.2022

    Reissut on ihania,niin pienet kun isommatkin, mekin retkeillään paljon ☺️ Kummius on myös ihana tärkeä tehtävä. Onko teillä kuinka monta kummilasta? 😊 Aurinkoista kesää ☀️

    Vastaa
    • Sara Parikka 20.06.2022

      Niin on 🙂 <3 Kiva kuulla! 🙂 Meillä on nyt viisi ja kuudes masussa <3 parasta!

      Vastaa
  4. Hanna 15.06.2022

    Peter Pan oli hyvö ja hauska! Just tänää oltiin katsomassa 😊

    Vastaa
    • Sara Parikka 20.06.2022

      Oli tosi hyvä :))

      Vastaa
  5. Niisku 16.06.2022

    Ihania kuvia teidän reissulta ☀️💛. Itselläni on ihan suunnaton kaipuu ulkomaille. Tämä kesän reissun siirsimme ensi kesälle, kun ajattelenkin reissua nyt 1,2kk kanssa joka juuri saanut jalat alleen, niin huhhuh! Ehkä ensi kesän reissu sujuisi astetta rennommin 😅🤭.

    Lomailimme viime viikolla rannikolla ja vitsit miten paikkoja siellä olikaan. Ja meri, niin ihana elementti 🥰. Kesällä aiomme ottaa rennosti, puistoilut eri muodoissa, lähimatkailu ja mökkeily olennaisena osana loman suunnitelmia. Juhannukseen olisi kiva saada sinulta ruokaideoita ja reseptejä, ne ovat aina parhaita 😊😋.

    Ihanaa kesää teidän perheelle! ☀️💛😎

    Vastaa
    • Sara Parikka 20.06.2022

      Oi että, kuulostaa juuri parhaalta! 🙂 Hei jooo mä voisin kasata jonkun postauksen juhannusta ajatellen 🙂 <3 Ihanaa kesää sinne kans ja kaikkea parasta teidän perheelle <3

      Vastaa
  6. Anne 16.06.2022

    Olipa kauniita kuvia teidän matkalta Kreikasta 😍 Missä päin Kreikkaa te lomailitte? Haaveilen itsekin ekasta ulkomaan lomamatkasta meidän 2-vuotiaan kanssa just Kreikkaan. Tykkään tosi paljon seurata sun blogia, sulla on ihailtavan rento, lämmin ja visuaalisesti kaunis blogi. Ihanaa lomaa ja aurinkoisia päiviä teidän perheelle! 🧡

    Vastaa
    • Sara Parikka 20.06.2022

      Kiitos 🙂 <3 Oltiin Kreetalla! 🙂 IHANA kuulla <3 kiitos niin paljon, tulipa hyvä mieli. Ihania kesäpäiviä kans sinne! <3
      ps. kaks vee on ihan huikea reissukamu, kun osaa jo niin paljon ja näkee kuinka paljon myös pieni nauttii 🙂

      Vastaa
  7. Elina 18.06.2022

    Missä hotellissa majoituitte? 😎 Lomanne vaikuttaa olleen ihana ☺️

    Vastaa
    • Sara Parikka 20.06.2022

      Star Beach Village & Water Park 🙂 oli kyllä 6/5 kun sai vain olla ja uida lasten kanssa 🙂

      Vastaa
  8. Anna 19.06.2022

    Moikka, Mikä hotelli teillä oli? Näyttäis palvelevan meidänkin tarpeita 😊

    Vastaa
    • Sara Parikka 20.06.2022

      Star Beach Village & Water Park 🙂 Kreetalla! Tykättiin kyllä tosi paljon ja viikon lomalle ihan täydellinen! 🙂

      Vastaa
    • Noora 21.06.2022

      Suosittelen myös tätä Blue star iolida village hotelli. Aivan mahtava vuonna 2020!

      Vastaa
      • Sara Parikka 27.06.2022

        Kiva kuulla :))

        Vastaa
  9. Pirita 22.06.2022

    Vaikuttaapa ihanalta. Pakko kysyä kun tässä on metsästetty hyvää perhehotellia ympäri Eurooppaa, että oliko täällä kohteessa ruoka maittavaa 😀

    Vastaa
    • Sara Parikka 27.06.2022

      no oli kyllä! Viikoksi todella monipuolinen ja laaja kattaus 🙂

      Vastaa
      • Emppu 03.06.2023

        Hei. Minkä verran kohteesta oli matkaa lentokentälle? Miten kuljitte matkan?

        Vastaa
        • Sara Parikka 05.06.2023

          matka oli noin 40minuuttia. 🙂 Mentiin taksilla, mutta myös TUIn bussi kuljettaa vieraita 🙂

          Vastaa