havaintoja kesälomalta

fashion, kuulumiset, loma, me, muoti, ootd

Moi! Viikot vaan viuhuu ja samalla tuntuu, että kesäloman alusta on ikuisuus aikaa. Huomaan, että viimeisen viikon aikana olen alkanut valmistautua alkavaan arkeen, rutiineihin ja siihen kaikkeen mikä meitä syksyllä odottaa. Suurin toiveeni on, että vältetään kevään sairastelukierre ja saadaan viettää ihan normiarkea joka on meidän perheessä aika sekalaista. 😀

Ennen syksyyn orjentautumista hengitetään kuitenkin vielä kesää, nautitaan valosta ja lämmöstä. Päästään mökille ja se jos mikä rauhoittaa aktiivisen kesän loppupuolella. Alla huomioita joita oon tehnyt loman aikana. Etäisyys, lomailu ja omiin lempparijuttuihin paneutuminen tekee välillä superhyvää. Ihanaa heinäkuun viimeistä viikkoa sinne <3Sara

..Kesän alusta saakka jätin puhelinta aktiivisesti pois ja vietin paljon vähemmän aikaa esim IG:ssä. Konkreettisesti se vaatii sen, että ”piilotan” sovelluksen mun puhelimeen niin että lihasmuisti ei klikkaa sinne ennen kun ehdin edes tajuta. 😀 Kokeilkaa vaikka joskus! Ihan hämmentävää kuinka usein sitä tottumuksesta alkaa selata IG:tä. Lisäsin/karsin myös seurattavien listaa (teen pari kertaa vuodessa) juuri sen mukaan mitä sisältöä tykkään seurata  ja mistä saan inspiraatiota jne. Vähäisemmän instargarmissa vietetyn ajan johdosta oon lukenut enemmän blogeja ja viihtynyt todella niiden parissa. <3 Seuraan myös youtubessa muutamia tilejä, joiden uusia videoita odotan aina innolla.

Blogi-suosikit: Kalastajan vaimo, Xenia´s Day, Jonna Leppänen, Eeva Kolu

..Oon käynyt nyt reippaan vuoden verran säännöllisesti juoksemassa. Aluksi matkat oli 2-4km ja jossain kohti ne siirtyi 4-6km. Siinä ne on nyt pysyneet kunnes kesällä tajusin, että pitäisi haastaa omaa mieltä vähän enemmän. Nyt oon juossut 7-10km lenkkejä ja edelleen vauhti on rauhallinen verrattuna moneen muuhun. En siis yhtään koe, että mulla olisi juoksijan identiteetti tai että ylipäätään tietäisin mitä oon tekemässä. 😀 Nyt jos koskaan olisi hyvä hetki varata paikka juoksukouluun ja tsekkauttaa oma juoksuasento jne. Voisin ehkä saada myös vinkkejä vauhdin ja/tai matkan kasvattamiseen.

..Mä oon aika kova suorittaja. Uskon, että siitä on ollut mielettömästi hyötyä mun elämässä ja se on sellainen piirre josta en halua kokonaan eroon.. vaikka tuskin se olis edes mahdollista. 😀 Loma tekee kuitenkin tehtävänsä suorittamisen suhteen ja sitä jotenkin ymmärtää ottaa rennommin. Tulevaan syksyyn aion lähteä kevyemmin ja pohdin tarkkaan mitkä asiat esim omassa työssä pystyn hoitamaan helpommin. Jatkuva suorittaminen on raskasta ja haluan, että kiireisen lapsiperhearjen keskellä ilo ja sellainen tietty keveys säilyy.

..Monesti multa kysytään tulevasta kaudesta ja mitä töiden osalta on edessä jne. Tajusin, että oon koko mun aikuisiän tehnyt töitä kausi kerrallaan. Yleensä tiedän suht hyvin noin puoli vuotta eteenpäin ja vuoden päähän näkymä on vähän huonompi. En ole koskaan kaivannut pitkää näkymää ja uskon, että se voisi mua jopa vähän ahdistaa. Oon tekijätyyppi ja aina miettimässä uusia projekteja sekä tapoja tehdä. Yksi paras asia omassa yrittäjyydessä on sen jatkuva muutos. Tulevana syksynä teen sellaisia työprojekteja joita ei ollut edes olemassa vuosi sitten (live shopping). Tiedostan myös hyvin sen, että 8-4 työ ei välttämättä koskaan tule olemaan mua varten ja siihen liittyy tietyt plussat ja miinukset. Pystyn aina kausi kerralla etenemään sinne suuntaan mikä tuntuu hyvältä.

..Latasin PodMe sovelluksen ja aloin kuuntelemaan ystäväni Teen Spirit podcastia. Oon todella viihtynyt sen parissa ja tykännyt siitä kuinka turvallista ja kevyttä kuunneltavaa se on. <3 Hyvä Aino & Peppi! Oon pikkuhiljaa kuunnellut myös muita PodMe:n podeja ja pitänyt erityisesti siitä kuinka vähän niissä on disclamereita. On niin freesiä kuunnella ajatuksia niin, että kuulijalle jätetään vastuu siitä millaisia johtopäätöksiä tms lähtee vetämään. Disclamerit on monesti raskaita sisällöntuottajille ja kuuntelijoille, vaikkakin välillä ehdottoman paikallaan. 😉 Omien sisältöjen parissa oon ollut äärettömän kiitollinen siitä, että mua ei ymmärretä väärin vaan aidosti koen että siellä on samanhenkisiä tyyppejä jotka saa kiinni siitä mitä meinaan. <3

 

Vastaa käyttäjälle Kata Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

9 kommenttia

  1. Henriikka 24.07.2022

    Upeita kuvia! 😍 Tää kesä on mennyt supernopeesti, mut onneks on viel noin kuukauden päästä on synttärit ja niitä juhlimaan Ellinooran keikalle Naantalin Kaivohuoneelle! 😍

    Vastaa
    • Sara Parikka 27.07.2022

      oii että kuulostaa aivan ihanalta 🙂 Paljon onnea jo etukäteen <3

      Vastaa
  2. Kata 24.07.2022

    Taas niin ihana postaus! Sun sisältö (blogi+ig) kyllä aina vaan pysyy mun lemppareissa. Niin ihanan kevyttä good vibes -sisältöä! Tykkään myös seurata sellaisia blogeja ja tilejä, joissa otetaan kantaa asioihin jne, mutta tällästä kevyttä todella tarvitaan vastapainoksi. Kiva lukea aamulla aamukahvin kanssa tai vaikka illalla ennen nukkumaanmenoa. 🥰 Ihanaa loppukesää sinne!

    Vastaa
    • Sara Parikka 27.07.2022

      hei ihana kuulla <3 tulipa hyvä mieli. 🙂 ja just niin, ehdottomasti molempia tarvitaan 🙂
      Kiitos paljon ja kaikkea parasta sinne 🙂 <3 kiitos kun kirjoitit!

      Vastaa
  3. Tanja 25.07.2022

    Ihania havaintoja ja ihanan kuuloinen kesä! Mitä youtube-tilejä tykkäät seurata?:)

    Vastaa
    • Sara Parikka 27.07.2022

      kiitti 🙂 Seuraan säännöllisesti ainakin Janni Deleriä, Kenzaa ja Sofia Ruutua <3

      Vastaa
  4. Mervi 26.07.2022

    Paras pannukakku

    Vastaa
  5. Tanja 01.08.2022

    Itse (ja ilmeisesti moni muukin) jätän pikkuhiljaa instagramin pois kokonaan, joten kiva kun blogisi päivittyy välillä vanhaan malliin 😊

    Vastaa
    • Sara Parikka 05.08.2022

      kiva kuulla, että postaukset täällä miellyttää 🙂 hei ihania päiviä sinne!

      Vastaa