paluu arkeen

decoration, design, kuulumiset, me, muoti, ootd, työelämä, tyyli

Moi! Täällä istun kahvikupin, aamupalan ja pitkän to do -listan äärellä. Melina lähti äsken päiväkotiin yhdeksän lomaviikon jälkeen ja myöhemmin tällä viikolla vanhemmat lapset suuntaavat kouluun. Mulle iskee usein aikamoinen haikeus, kun kausi vaihtuu toiseen ja tulee aika hyvästellä loma. Tällä kertaa haikeus ei iske samalla tapaa, koska meillä on edessä kiva syksy ja seuraava lomapätkä lasten kanssa häämöttää. Meinataan lähteä osaksi aikaa taas Mikon työmatkalle mukaan ja se on tietty tosi mahtavaa. Toki tiedostan hvyin, että pöpö jos toinenkin voi peruuttaa koko homman, mutta katsotaan sitten tilanteen mukaan.

Kesäloma antoi taas paljon perspektiiviä ja sai muistamaan mikä on tärkeää. Oon välillä aikamoinen suorittaja ja pyrin saamaan sata ja yksi asiaa maaliin mahdollisimman hyvin. Lomalla tuli etäisyyttä töihin, vaikka viikottain jotain pieniä hommia teinkin. Nyt oon kuitenkin ymmärtänyt kuinka tärkeää mulle on välillä olla OFF LINE, ottaa etäisyyttä ja hidastaa elämää. Se on ihan henkireikä mulle. <3 Monesti kannustetaan etenemään, liikkumaan kovempaa ja määrätietoisemmin.. mutta omalla kohdalla mun täytyy muistaa rauhoittua, välttää kiirehtimistä ja luottaa siihen, että hommat menee myös omalla painollaan eteenpäin. Monta kertaa kesäloman aikana koin onnea omasta duunista ja innostusta siitä mitä saan tällä hetkellä tehdä työkseni. Se ilo ei ole itsestäänselvyys ja en halua kadottaa sitä liian suuren työtaakan alle.

Täällä jännitetään kovasti koulun alkua. Ihan hassua ajatella, että pian meillä on kotona eka- ja tokaluokkalaiset. <3 Niin isoja pieniä! Töiden osalta syksy näyttää aika rauhalliselta ja meinaan keskittyä jo hieman ensi vuoden projekteihin. Samalla oon halunnut pitää töiden suhteen tietyn väljyyden just sen takia, että pystyn kulkemaan koulumatkaa ja tehdä välipalaa aina tarpeen tullen. Tuntuu, että lapsia auttaa aika paljon jo tieto siitä että äiti on lähellä ja paikalla jos tarve vaatii. <3

Kesän aikana meidän rytmi kääntyi aika myöhäiseen ja nyt ollaan yritetty koko jengillä päästä meidän normaaliin arkirytmiin takaisin. Oon ollut aina aika tarkka siitä, että lapset saa tarpeeksi unta ja koen sen tärkeäksi etenkin nyt kun päivisin on jännittäviä sekä uusia asioita kuten koulu. Yksi paras juttu arkirytmissä on vapaat illat, kun kaikki muksut suuntaavat kasin pintaan nukkumaan. Illalla pystyy käydä treenaamassa tai  viettää aikaa kahdestaan. Tosin aika usein läppäri avautuu ja päivällä kesken jääneet työt jatketaan loppuun. 😀 Pitää skarpata tämän suhteen!

Vaikka me käännytään nyt arkirytmiin, niin yritetään muistaa nauttia vielä elokuun lämpimistä illoista ja kesäpäivistä. Pitää napata työt terassille ja nauttia lounaat ulkona.

Nyt toinen kuppi kahvia. Oon vähän väsynyt kun viikonloppu oli niin intensiivinen. Kirjoitan siitä tarkemmin vielä tällä viikolla. Ihanaa uutta viikkoa sinne! <3Sara

Vastaa käyttäjälle Piia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 kommenttia

  1. Piia 08.08.2022

    Onko teillä isommat tytöt nuin tumma hiuksisia ja pienin vaalea?
    Meillä tyttö ja poika joilla punertava vaaleat hiukset ja siniset silmät ja kuopus tyttö on tummahiuksinen suklaasilmä 🙈

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.08.2022

      Joo meillä vanhemmilla on tummunu hiukset ja pienin on ruskea silmäinen blondi 🙂 <3 kuulostaa ihanalta siellä teidän pienet!

      Vastaa
  2. Titta Valli 08.08.2022

    Kylläpä teidän tytöt ovat kasvaneet kesän aikana ja pieni ”tättähäärä” eritoten <3 Onnea tytöille koulutielle ja ihanaa alkavaa syksyä teidän ihanalle perheelle <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.08.2022

      no eiks niin 😀 <3 Hei kiitos paljon, samoin sinne!!

      Vastaa