sadepäivän kuulumiset

decoration, design, DIY, hirstitalo, koti & sisustus, kuulumiset, lapset, me

Moi! Täällä sade piiskaa ikkunoihin ja näyttää siltä, että valoa ei juurikaan tämän päivän aikana tulla saamaan. Pitääkin kaivaa kirkasvalolamppu varastosta näiden päivien varalle. Seuraavat viikot menee tiiviisti töiden parissa ja projektit joissa olen vaihtelee laidasta laitaan. Monipuolisuus on ehdottomasti yksi parhaita juttuja mun tämän hetkisessä työssä. Tärkein apu työnteossa on tarkasti tehty to do -lista jonka mukaan etenen. Se kertoo mulle milloin pitää keskittyä mihinkin asiaan. 😀 Helposti sitä nimittäin lähtee säätämään jotain ei niin oleellista kesken kaiken.

Kaivoin muutamat halloween koristeet varastosta esille (ei näy postauksen kuvissa) ja lapset oli niistä aivan innoissaan. Meillä on ollut jo monta vuotta samat koristeet halloweenin alla käytössä ja välillä ollaan innostuttu kaivertamaan kurpitsoja. Tänä vuonna ne taitaa jäädä väliin. 🙂 Syksy näkyy kotona muutamassa tyynyliinassa ja kauniissa syyskimpussa jonka hain reilu viikko sitten. En löytänyt kukkakaupasta mieleistä, joten nappasin ruokakaupasta kaksi reilun kaupan syyskimppua ja yhdistin ne kotona. Tuli aika kiva.. ja vitsit miten pitkään näistä onkaan iloa! 🙂

Ensi viikolla ajattelin vaihtaa meidän beigen maton jouluisen punaiseen mattoon ja sen myötä tuoda sisälle ja ulos myös muutamat kausivalot. Ihanaa saada vähän tunnelmaa niiden myötä.

Sisustuksen suhteen kotona on ollut jo pitkään valmis fiilis ja lähinnä on tullut hankittua tuoksukynttilöitä tms pientä. Isot kalusteet on löytyneet ja en usko, että niitä lähdemme vaihtamaan ellei ole pakko. Ollaan asuttu tässä kodissa nyt reilu kaksi ja puolivuotta, joten kyllä siinä aikansa menee, että tulee jollain tapaa valmista. Lastenhuoneissa sen sijaan käydään usein läpi tavaroita ja vaihdellaan järjestystä vaihtelun vuoksi. Se on mun ja lapsien mielestä tosi kivaa puuhaa! 🙂

Töiden vastapainoksi tällä viikolla muutama ilta menee kavereiden kanssa ja viikonloppuna nähdään perhettä. Edessä on peräti kolmet lasten synttärit, jee! Tänään saadaan kaveri illaksi meille ja ajateltiin tehdä ruuaksi pitaleipiä. Täytteeksi tulee falafel-pyöryköitä, halloumia, kaalisalaattia ja jugurttikastiketta. Ai että! Mikko lupasi tehdä Melinan kanssa vielä lakkarahkaa. Nam! Ihanaa sadepäivää tai peräti viikkoa sinne 😀 Toivottavasti voitte hyvin! <3Sara

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

6 kommenttia

  1. petra 26.10.2022

    Kyllä tuli nätti kimppu! 🙂 Mie sain synttärikimpun ja ihmeen kauan siitäkin on ollut iloa, en oo aatellut olevani kukkaihminen, mut kyllä ne ihan tosissaan piristää. 🙂 Ihana tuo kuva pikkuneidistä pöydän alla. 😀 Hauskaa halloween viikkoa teidän perheelle. 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 27.10.2022

      ihanaa 🙂 Kiitos paljon, samoin sinne <3

      Vastaa
  2. Terhi 28.10.2022

    Kotinne näyttää minun silmääni lämpimän kotoisalta siitäkin huolimatta että on paljon vaaleita värejä. Yhtään ei ole kuitenkaan sellainen kliininen vaikutelma vaan juurikin sopivasti väripilkkuja. Ja on helppo tuoda sitä kausirekvisiittaa väriä ja tunnelmaa luomaan. Hyvin olette onnistuneet luomaan kauniin, seesteisen näköisen kodin.

    Vastaa
    • Sara Parikka 28.10.2022

      Voi kiitos paljon, kauniisti sanottu <3 🙂 Ihania syyspäiviä sinne!!

      Vastaa
  3. Eveliina 29.10.2022

    Ihana ”perus” blogipostaus, näitä on ollut ikävä joten ihana että vielä sinä kirjoittelet – kiitos!

    Vastaa
    • Sara Parikka 30.10.2022

      voi miten ihana kuulla, kiitos <3 sitä helposti ajattelee että pitäisi aina kirjoittaa aiheesta tai syvemmin tms. Kiva kuulla, että normimeno kiinnostaa 🙂 <3 ihania syyspäiviä sinne!

      Vastaa