Aurinkopaneelit talomme katolla

koti & sisustus, kuulumiset, me, pohdintaa
Moi! Tämä aihe on sellainen mistä oon odottanut, että pääsen kirjoittamaan. Kaikki kaverit ja tuttavat ovat olleet myös todella kiinnostuneita aiheesta, joten toivottavasti tämä kolahtaa nyt monelle teistä. 🙂 Meille nimittäin asennettiin loppusyksystä katto täyteen aurinkopaneeleita. Tuntuu, että tämä on niin ajankohtainen asia.. Olen pelkästään viimeisten viikkojen aikana lukenut useamman uutisen aurinkoenergiasta, sähköstä ja spekulaatiota siitä mitä tulevaisuudessa on edessä.
Ollaan rakennetettu meidän koti 2019-2020 ja meillä on lämmönlähteenä maalämpö. Meillä on kuitenkin korkea huonekorkeus ja isot ikkunat, jotka taas vaikeuttaa/huonontaa talon lämmitystä ja näin ollen sähkönkulutus ei ole niin matala kuin voisi olla. Mietittiin jo rakennusvaiheessa aurinkopaneeleita ja olisimme halunneet laittaa muutaman katolle, mutta siinä hässäkässä se sitten unohtui. Aihe alkoi tuntua hyvinkin ajankohtaiselta viime kesänä/syksynä ja luin aiheesta paljon. Esim tämä Hannen postaus vaikutti siihen miksi otin juuri silloiseen Solar Ageen yhteyttä (nykyinen 1KOMMA5 Suomi). Päätettiin myös jo silloin, että tulisimme laittamaan paneeleita maximimäärän jos se vain olisi ammattilaisten mielestä järkevää.
Saksalainen puhtaan energian konserni 1KOMMA5 on yhdistynyt Solar Age Oy:n kanssa. Aiemmin Solar Age brändinä tunnettu aurinkopaneeli yritys on nyt 1KOMMA5 Suomi. Tutustumaan pääset tästä linkistä.
Sovimme tapaamisen 1KOMMA5 Suomen kanssa ja kättelimme kokonaisuuden oikeastaan samalla kertaa. Olimme vakuuttuneita siitä, että tämä olisi meidän talon kannalta mielettömän hyvä ratkaisu ja pidemmällä tähtäimellä maksaisi itsensä myös takaisin. Päädyimme tosiaan tilaamaan katolle maksimimäärän (eli määrä joka mahtuu meidän talon katolle) paneeleita. 18kpl molemmille puolille. Yhteensä 36 kpl, joten kyseessähän on minikokoinen aurinkovoimala. 😀
1KOMMA5 Suomi vakuutti meidät ammattitaidolla ja tietynlaisella inhimillisyydellä. Mä aina tykkään jos ajatellaan aidosti asiakkaan tarpeita ja kerrotaan mitä kannattaa ostaa ja mitä ei. Tästä syntyy luottamus, eikä tule fiilis että myydään vain myymisen vuoksi. Kysyimme esimerkiksi, että olisiko järkevää laittaa paneelit myös autokatoksen päälle ja he kertoivat että siitä ei juurikaan tulisi meille lisäarvoa. Vitsit tästä pienestä yksityiskohdasta jäi mulle hyvä fiilis! 🙂
1KOMMA5 Suomi on erikoistunut omakotitalojen aurinkopaneelijärjestelmiin. 1KOMMA5 Group on lähtöisin Saksasta ja nyt konserni  on nouseva yritys kaikkialla Euroopassa. Koko konsernilla on yli tuhat työntekijää, jotka toimii yli neljässäkymmenessä toimipisteessä ympäri Eurooppaa. 1KOMMA5 Suomella on tällä hetkellä kaksi toimipistettä Espoo ja Kaarina sekä kolmas aukeamassa vielä tänä vuonna Tampereelle. Yrityksen idea on tarjota paikallista palvelua ja olla asiakasta lähellä jokaisessa toimipisteessä niin Suomessa kuin ympäri Eurooppaa. Itse koen, että juuri se paikallinen palvelu on tosi tärkeää ja ajattelen sen isona etuna. 🙂
Meidän aurinkovoimala tuottaa vuodessa noin 2/3 siitä sähkön määrästä mitä käytetään.
1KOMMA5 Suomen asennuskokemus on yli 3700 aurinkovoimalaa ja yli 54 000 aurinkopaneelia. Tämä kyllä näkyi asennuspäivänä! 🙂 Ihan mieletöntä kuinka tehokkaasti paneelit asennettiin. Meidän tapauksessa siinä kesti vain yksi päivä ja yleensä asennustyö kestääkin juuri päivästä kahteen. 1KOMMA5 Suomi panostaa myös siihen, että asennus tehdään mahdollisimman kestävästi.  Laadukas ja kestävä asennus on yrityksen tärkein tavoite ja se, että aurinkopaneelijärjestelmän hankkiminen on tehty mahdollisimman helpoksi ja vaivattomaksi alusta loppuun.
Kaikkein eniten mut kuitenkin yllätti paneeleiden ulkonäkö. Tiedän, että paneelit voi asentaa uuden tai vanhan talon katolle ja ne oli myös saatavilla all black värinä, jotta ne eivät erottuisi niin paljon. Mä kuitenkin ajattelin, että uuden talon katolla ne väkisinkin pistäisi silmään ja ”nousisi” katon pinnasta esille. Mutta tämän suhteen olin todella väärässä. Paneelit asennetaan sellaisella tarkkuudella, että olin aivan ihmeissäni kun astelin niitä ensimmäistä kertaa ihailemaan. Kannattaa katsoa erilaisia kuvia täältä, koska mun mielikuva aurinkopaneeleista oli ainakin aika pölyttynyt. Mahtavaa on myös se, että aurinkopaneelit ei kaipaa juurikaan huoltoa ja ne pysyy vuosikymmeniä tehokkaina energian kerääjinä. Kuuntelin juuri aiheesta podi jakson ja hymyilin melkein alusta loppuun kun faktat kuulosti niin hyviltä.
Loppuun vielä kaikkein innostavin osuus. Meillä on sovellus jonka kautta pystytään seuraamaan kuinka paljon sähköä paneelit tuottaa. Kevät-syksy tulee menemään aurinkoisien päivien osalta siihen, että pärjäämme katolta tulevalla sähköllä. 🙂 Jee! Pystymme myös myymään meidän paneelien tuottaman ylimääräisen sähkön takaisin sähköyhtiölle ja näin ollen pienentämään meidän seuraavaa sähkölaskua. KÄTEVÄÄ!!
Suosittelen lämmöllä tutustumaan lisää ja olemaan matalalla kynnyksellä yhteydessä 1KOMMA5 Suomen porukkaan. Heillä on myös todella näppärät ja selkeät nettisivut ja paljon kattavaa infoa.  Kurkkaa täältä lisää! 🙂 Mulle saa laittaa myös kysymyksiä, jos jokin mietityttää! <3Sara

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

12 kommenttia

  1. Noora 16.03.2023

    Mitenkäs tuo lumikuorma paneeleiden päällä?
    Teillä näyttää olevan lumiesteet katolla, joten lumi ei tipu ja see jää kaikki katolle paneeleiden päälle…
    Toki ongelma ei ole suuri eteläsuomessa, mutta mutta…

    Vastaa
    • Sara Parikka 16.03.2023

      Kysyttiin tätä myös itse, mutta se ei tuota ongelmaa 🙂 1KOMMA5 Suomi vastasi tähän, että ”Paneelit ja kiinnitysjärjestelmä kestävät isonkin lumikuorman ihan pohjoiseen Suomeen asti. Eli tuon suhteen ei tarvitse olla huolissaan. Jos lunta kertyisi niin paljon, että alkaa olemaan huolissaan koko katon kestävyydestä, niin sitten toki asiaan on syytä reagoida poistamalla ainakin osa lumikuormasta katolta.

      Suomessa kattorakenteet tehdään Etelä-Suomessakin kestämään aika suuria lumikuormia. Lumikuormassa lasketaan pistekohtainen kuorma neliö-alalle ja kuorman maksimi määrä vaihtelee kattotyypeittäin esim. tiilikatolla se on suurin. Aurinkopaneelit eivät lisää pistekohtaista kuormaa montaa kiloa ja maksimirasituksessa puhutaan kymmenistä lähempänä sadasta kilosta korkeimmillaan. Yhden aurinkopaneelin mitat ovat 1700 x 1100 eli reilusti yli neliön ja painaa vähän yli 20 kiloa. Kun koko aurinkopaneelien kuorma levitetään tasaisesti katolle mitään vaaraa ylikuormituksesta ei ole. Ja lumiesteelle on jätettävä vähintään 500mm tilaa mihin lumi voi kerääntyä. Nyt kun lumet ovat sulamassa lumet tulevat aurinkopaneeleiden liukkaalta pinnalta helposti alas ja lumieste toimii edelleen normaalisti.”

      Vastaa
      • Martta 16.03.2023

        Tuottivatko paneelit sähköä lumikerroksen läpi? Täytyykö niiden olla puhtaat, että sähköä syntyy? En tiedä hakiko toinen kommentoija tätä, mutta itseä tämä kiinnostaa onko asia muuttunut vuosien saatossa. Meillä mökillä vanhempaa tuotantoa olevat ja puhdistetaan niitä aina pitkävartisella harjalla lumesta.

        Vastaa
        • Sara Parikka 17.03.2023

          Moikka! ei käsittääkseni tuota lumen läpi. Toki talvella ylipäätään paneelien tuotto on vähäinen koska auringon valoa on sen verran vähän. 🙂 Keväällä taas lumi siirtyy pian paneeleilta pois jolloin tuotto heti starttaa.
          Sehän on mahtia, jos teillä puhdistus onnistuu harjan avulla 🙂

          Vastaa
  2. Mika 17.03.2023

    Maalämpö on juuri tallaisissa tilanteissa omavatainen lämmitysjärjestelmä jos tuottaa kaiken maalämmön kuluttaman sähkön paneeleilla, muutenhan maalämmössä ei oikein olekaan mitäön järkeä, koska sähköä kuluu aika tuhottomasti!

    itselläni on menossa sellainen tilanne että olen sähkön osalta omavarainen juurikin aurinkovoimalan takia, kiitos polttopuulämmityksen ja rintamamiestalon hyvön ja jörkevän suunnitelun että voi energian suhteen elää pihisti ilman että tarvitsee tinkiä mistäön normaali arjen perusasiasta, (esim. lämpö, lämmin käyttövesi, valaistus ja jääkappi)

    Vastaa
  3. MARIANNE AHO 17.03.2023

    Tuleeko se sovellus kaupan päälle?

    Vastaa
    • Sara Parikka 17.03.2023

      joo, se ei ole maksullinen 🙂

      Vastaa
  4. Markit 19.03.2023

    Hei; Aurinkopaneeli on tosiaan liukaspintainen eikä helposti kerää lunta. Toisaalta ne kannattaa pitää puhtaina, kun aurinko paistaa, muutoin se tuotto vähenee. Ja paneelin asennostakin riippuu, kerääkö mitään. Meillä mökillä havupuiden siitepölyä pitää välillä putsata, jotta sitä sähköä saa mahdollisimman paljon. Varmaan saitte jonkinmoiset huolto-ohjeet, saittehan?. Meidän paneelit on kyllä jo vanhat ja uudemmat varmaan erilaisia. Teillä on tyylikkään näköiset paneelit. Hyvä sijoitus!

    Vastaa
    • Sara Parikka 19.03.2023

      kiitos paljon 🙂 Mukavaa kevään jatkoa sinne!!

      Vastaa
  5. SuviO 22.03.2023

    Mikä on teillä yhden paneelin kilowattimäärä?

    Vastaa
  6. Alina 17.08.2023

    Voi miten kauniita kuvia saat otettua myös aurinkopaneeliaiheesta, kiitos tästä kirjoituksesta. Itsellämme on myös ajatuksissa aurinkosähköjärjestelmän asentaminen, jos ja kun saamme oman rakennusprojektin aluilleen. Korkea huonekorkeus tekee asunnosta toisaalta upean näköisen, mutta toki aiheuttaa juuri tuon haasteen, että lämmityskustannukset saattavat nousta turhan korkeiksi.

    Vastaa
    • Sara Parikka 17.08.2023

      Hei kiitos paljon viestistä 🙂 Voin lämmöllä suositella. Meillä on todella hyviä kokemuksia ja kesän sähkölaskut romahti/oli osittain miinuksella 🙂 Tsemppiä paljon projektiin!!

      Vastaa