kokonaisuus

Moikka! Oon saanut paljon kysymyksiä talon kokonaisuudesta. Kodin tyylistä, värimaailmasta ja isoista ratkaisuista. Pohjapiirrustukseen liittyen on tullut myös paljon kysymyksiä ja ajattelin kirjoittaa tänään hieman tarkemmin aiheesta.
Rakentaminen ja sisustaminen ovat kiinnostaneet mua jo todella pitkään. Muistan, että oon tehnyt leikikirjoja joskus parikymppisenä ja miettinyt millaisessa kodissa haluaisin asua. Oltiin asuttu Mikon kanssa viidessä eri kodissa ennen rakennusprojektin starttaamista, joten tiedettiin aika hyvin mikä meidän perheelle olisi sopivin tapa asua. Ollaan todettu monta arkista asiaa ihan käytännössä ja todettu, että kodin pohjapiirros auttaisi asiassa. Jokaisella perheellä on omat tavat ja tarpeet, joten yksi talomalli ei varmastikkaan vastaa kaikkien tarpeisiin. Meidän edellinen koti oli hyvin hyvin lähellä sitä täydellistä kotia ja siinä huomasimme selkeästi ne kohdat joihin toivoisimme muutosta.
TONTTI: Kaikki lähti toki tontin etsinnästä. Oltiin löydetty meille sopiva alue, joten etsintä oli siinä mielessä ”helppoa”. Edellisen kerran etismme kotia koko pk-sedulta ja se tuntui kyllä aika hurjan isolta haarukalta. Tontin suhteen olen aika tarkka ja mulle merkitsee paljon rauhallisuus, ilmansuunnat ja näkymät. Meillä on aika pieni tontti, joten kaikki nämä asiat ovat entistä tärkeämmät. Olin todella onnellinen kun saatiin napattua tontti kaupungin puiston laidalta. Meidän terassi ja ”päänäkymä” ei suuntaa toiseen taloon, vaan jatkuu peltomaisemalla.. Joka joskus toivottavasti tehdään kaupungin puolesta puistoksi. 🙂
HIRSI: Hirsitalo on ollut mielessä jo muutaman vuoden. Mitä enemmän tutkin asiaa ja kysyin apua eri alojen ammattilaisilta tulin varmemmaksi hirrestä. CLT rakennukset kiinnostavat myös ja veikkaan, että se olisi pontentiaalinen vaihtoehto jos joskus vielä rakentaisimme. Päätimme jo projektin alkuvaiheessa, että jätämme kaikki hirsipinnat näkyville, joten se myös vaikutti moneen muuhun ratkaisuun.
POHJAPIIRROS: Tontti määritteli jo aika paljon sitä minkä mallinen talo olisi järkevää tai mahdollista rakentaa. Talon malli taas toi tietyt raamit pohjalle. Meillä ei ollut kiveen hakattua pohjaa, vaan pyöriteltiin ideoita todella kauan. Selkeää oli, että halusimme ison yhteisen tilan: olohuone & keittiö. Halusimme myös korkean tilan, koska edellisessä kodissa rakastuimme siihen. Lapsille (3) halusimme omat huoneet ja meidän makkarin yhteyteen pieni vaatehuone + reilun kokoinen parveke. Vessat halusimme erikseen, niin että kylpyhuoneesta ei löydy pönttöä :). Kylpy ja saunatila on myös erikseen kodinhoitohuoneesta. Rakensimme myös noin 7neliöisen lämpimän varaston autokatoksen yhteyteen.
SISUSTUS: Hirsi on vallitsevana elementtinä, joten se määritteli paljon sisustusta ja hankintoja. En pelännyt kivilattiaa, lasikaiteita tms, koska hirsi tasapainottaa valintoja niin paljon. Kotoisuus ja lämpö ovat mulle tärkeitä fiiliksiä, joten kivitalossa kyseiset valinnat olisivat ehkä olleet mielestäni liian kylmiä tai päälleliimattuja. Toki nämä ovat täysin makuasioita ja vaikka tila voisi olla mielestäni hieno, niin on eri asia haluta omaan kotiin samaa tunnelmaa. Ideoita olen kasannut pinterestiin ja jokaisella huoneella on oma kokoelma. Sisustuksen suhteen olen myös pyrkinyt olemaan rohkea ja käyttämään materiaaleja jotka kestää kulutusta sekä aikaa. En malta odottaa, että pääsen kirjoittamaan aiheesta tarkemmin! 🙂
Tulen kirjoittamaan blogissa pikkuhiljaa tarkemmin eri huoneista ja veikkaan, että tämä sisustus- ja taloteema jatkuu täällä läpi vuoden. Aika paljon on nimittäin vielä hommaa ja veikkaan, että menee aikaa kunnes kaikki asettuu paikalleen ja löydämme oikeat huonekalut jne. Nyt päällimmäisenä mielessä on lastenhuoneet ja niiden valmiiksi saattaminen ennen vauvan syntymää.
Ihanaa sunnuntai-iltaa <3Sara
*kuvat otettu viikko sitten, kun juhlittiin muuttoa! Jää kyllä ystävänpäivä aina erityisenä mieleen. 🙂










Riikka
02/24/2020Onko blogissa jotain teknisiä ongelmia? Tämä postaus on jotenkin muuttunut ja kun tulin Ilta-Sanomien eilisen teidän taloa koskevan uutisen kautta niin tuli ilmoitus, että sisältö on poistunut. Viime viikolla myös yhtenä päivänä näkyi vain vähän otsikkoa ja tekstiä alkuun yhdessä postauksessa.
Sara Parikka
02/25/2020Jooh, mokailin julkaisujen kanssa ja en saanut raakile tekstiä pois.. :/ joku bugi päällä tms.
Tiina Roivainen
02/24/2020Onnea uuteen kotiin, näyttää ihanalle. Onko tv.nne samsungin frame?
Sara Parikka
02/25/2020Kiitos <3 Joo on kyllä! 🙂
Magdalena
02/24/2020Moikkis! Innolla tässä selaillut blogin ja ig puolelta tuota taloprojektia ja itseä kiinnostaa kovasti tietää kaikki mahdollinen sillä tämä meillä edessä kunhan vain se tontti löytyisi.
Pohjaratkaisu olisi mieluisa itselle ja onkin inspiroivaa katsella teidän ratkaisuja! 🙂 kuinka paljon pystyi itse vaikuttamaan pohjaratkaisun muokkaamiseen.. aamu talomalli olisi meillä ajatuksena mutta vähän säätöä vaatisi kyllä..
ohanaa loppupdotusta ja nauttikaa uudesta kodista! Kiitos inspiraatiosta!??❤️
Sara Parikka
02/25/2020Oi ihanaa kuulla, että teillä projekti on edessä. 🙂 Pohjan pystyy käytännössä muokkaamaan täysin itse. Meillä vaihtui myös neliöt, joten ne talomallit on kyllä ihan muokattavissa. Varmasti kirjoittelen aiheesta enemmän ja tarkemmin vielä 🙂 Aamu on kyllä ihana malli ja toivotaan, että Finnlamelli on oppinut virheistä mitä meidän kanssa tehtiin kyseisen mallin kohdalla. 🙂
Kiitos paljon ja kaikkea parasta sinne <3
Anna
02/25/2020Aivan ihanalta vaikuttaa kyllä teidän uus koti? Mainitsit että ootte asuneet yhdessä viidessä kodissa ennen tätä niin tuli mieleen että voisitko tehdä jonkinlaisen postauksen kaikista kodeista missä ootte asuneet?☺️ Me asutaan vielä toistaiseksi kerrostalokaksiossa, joka ei ole lähelläkään unelmiemme kotia, joten olis itelle kivaa ja motivoivaa lukea teidän aiemmista kodeista ja siitä, miten ootte siirtyneet kohti omaa unelmakotianne ☺️
Sara Parikka
02/25/2020Hei joo!
Ollaan asuttu kahdessa eri vuokrakodissa (kampissa, kerrostalo), sitten ostettiin eka oma Tammistosta (kerrostalo, iso kaksio). Sitten muutettiin Espooseen rivariin (kolmio) ja siitä sitten paritaloon espooseen (100 neliötä). Nyt asutaan tässä mikä rakennettiin :))
Kotihaaveilu on kyllä ihan parasta 🙂
Lisa
02/25/2020Moikka! Tosi nätti koti teillä. Onko teillä kuinka pitkä matka sohvalta TV:hän? Jo edellisessä kodissanne näytti pitkältä matkalta. Vai onko TV kuinka suuri? ☺️
Sara Parikka
02/25/2020kiitos 🙂 hmmm matkaa on noin 2,5 metriä. Telkkari taitaa olla 55 tuumainen. 🙂
Lila
02/25/2020Kaunis koti ? Oletteko käsitelleet hirsiseinät sisältä? (ettei aurinko tee seiniä ajan myötä keltaisiksi)?
Sara Parikka
02/28/2020Joo ne on käsitelty valkoisella öljyvahalla. 🙂
Minna
02/27/2020Heippa, kiva seurata teidän matkaa kohti uutta taloa? onko tuo vielä ikea:n söderhamn sohva?
Sara Parikka
02/28/2020Ihana kuulla 🙂 meillä on uusi Hakolan sohva!
Ella
02/27/2020Ihana uusi koti teillä! Mikä sohva olohuoneessa? ?
Sara Parikka
02/28/2020Kiitos 🙂 Hakolan sohva. Siitä huomenna lisää juttua 🙂
k
02/27/2020Ihana koti teillä ? minkä kokoiset teidän makkarit on?
Sara Parikka
02/28/2020Kiitos 🙂 meidän makkarit on 8-15 neliötä.
Milla
03/01/2020Hei.
Teillä on ihana koti ja itselläkin rakentaminen aluillaan. Paljonko teillä on neliöitä olohuone keittiö aluella? 🙂
Sara Parikka
03/03/2020Kiitos paljon 🙂 hei mahtavaa kuulla!! Meillä on alakerran iso tila noin 60neliötä 🙂 Kaikkea parasta teidän projektiin!
Ida
04/02/2020Kauniit hirsiseinät, millä vahalla olette ne käsitelleet?
Sara Parikka
04/03/2020Kiitos 🙂 osmo color valkealla kaksi kertaa 🙂
Ansu
08/21/2020Ihana koti teillä! Luin jostain toisesta postauksestasi, että hirsiseinät on käsitelty Coloria valkealla ja tässä luki että Osmo Color valkealla. Mietinnässä oman asunnon hirsiseinien käsittely, niin sillä kyselen 🙂 Teidän hirsiseinät on juuri sopivan kuultovalkoiset.
Sara Parikka
08/23/2020Hmm.. 😀 Mitähän oon sekoillut.. Tosiaan Osmo Coloria ollaan käytetty hirsiin.. Pahoittelut sekaannuksesta. <3
Anu
01/16/2021Hei,
Oletteko jakaneet teidän totetunutta pohjakuvaa?
Sara Parikka
01/17/2021ei olla jaettu tarkkaa pohjakuvaa 🙂
Anu
01/17/2021Hei,
Okei kiitos. Ihan vaan mielenkiinnosta kysyin, minne olette saaneet sijoitettua kylppärin ja saunan kun huomasin että teillä on keittiön päätyssä ikkuna. Hyviä vinkkejä kaivaten kaivaten ?
Sara Parikka
01/17/2021Ne on alakerrassa keittiön ”vieressä” 🙂
Voit laittaa mulle mailia, jos tarkemmin kiinnostaa :))