Laku

Moi! Meillä on ollut niin jännä kevät. Haimme viikonloppuna koiranpennun kotiin ja voi kuinka häntä ollaankin meille odotettu. Laku on kääpiövillakoira, pehmoinen, kiltti ja leikkisä tapaus. Hän oli pentueen pienin ja nyt painoa on vain 1,5kg, joten jännityksellä odotetaan minkä kokoiseksi poitsu kasvaa. Laku vaikuttaa oikein symppikseltä tyypiltä ja on jo nyt valloittanut meidät kaikki.

Olen vuoden päivät tutkinut erilaisia rotuja, ollut yhteydessä lukuisiin kasvattajiin ja silittänyt iltaisin koirakaipuuta kokevan lapsen päätä. Hän on niin eläinrakas, että en toista tiedä. <3

Tutkin paljon rotuja ja päädyin uudestaan ja uudestaan villakoiraan. Meille tärkeäksi muodostui: ei allergisoi (tietty tämä ei päde aina) / ei lähde karvaa, suht pieni koko jotta lapset pystyy käyttämään ulkona, koulutettavuus ja se että koira tykkää olla perheen menossa mukana. 🙂

Pääosin tutustuin FCI 9 seura- ja kääpiökoiriin. Olisimme hyvin voineet valita myös jonkun samankaltaisen rodun, joten sinänsä tässä oli paljon tuuria ja oikeaa ajoitusta pelissä. Kun huomasin Lakun pentueesta tehdyn ilmoituksen olin sijalla 5 ja siitä sitten pikkuhiljaa prosessi eteni. Onneksi niin! 🙂 Selvitin paljon tietoa myös Kooikerhondje ja Markiesje roduista. Ne näyttävät niin kauniilta ja tykkään rotujen tietynlaisesta aktiivisuudesta. Sain kuitenkin paljon infoa kasvattajilta ja ymmärsin, että kyseiset rodut eivät ehkä tässä elämäntilanteessa olisi niitä sopivimpia.

Me pidetään melkeinpä koko kesä vapaana ja opetellaan pennun kanssa elämää yhdessä. Ollaan perehdytty aika laajasti siihen mitä kaikkea alkuun olisi hyvä huomioida ja samalla yritän muistaa, että koira tulee osaksi meidän elämää. On myös ihanaa kuinka omatoimisia ja innokkaita lapset on liittyen koiraan ja kaikkeen siihen liittyvään. Mä jotenkin uskon, että se pysyy sellaisena vaikka kaikki siitä varoitteleekin.

Laku tapaa meidän mummo koiran Lilan kesällä ja tietty toivotaan että ne tulisi keskenään toimeen. Tai lähinnä, että Lilalle Laku olisi ihan ok. 😀 Lila on vanha rouva ja ei ehkä jaksa enää sähellystä, mutta veikkaan että tilanne menee uroskoiran kanssa paremmin kuin nartun.

Jos tulee mieleen jotain kysyttävää niin vastailen mieluusti! <3Sara

Mitä mieltä olet?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

47 Comments
  • Hannele Korhonen
    05/15/2023

    Ihan ihan paras rotu.Minulla on ollut 2 keskaria ja 2 iso villakoiraa mustana.

    • Sara Parikka
      05/15/2023

      Hei onpa kiva kuulla 🙂 <:

  • Anna
    05/15/2023

    Hei ihanaa että päädyitte villakoiraan, mäkin tätä silloin suosittelin kun kyselit joskus aikaisemmin täällä☺️ toivottavasti kaikki menee hyvin, onnea uudesta perheenjäsenestä ❤️ täällä tosiaan 3v kääpiötyttö ja 9v ihmistyttö ihan erottamattomat!

    • Sara Parikka
      05/15/2023

      Parasta kuulla 🙂 <3 muistankin kun vinkkailit. Kiitos paljon <3

  • Jensusa
    05/15/2023

    Ihanaa! Onnea uudesta perheenjäsenestä! Hän on kyllä hurmaava <3 Itsekin olen haaveillut kääpiövillakoirasta mutta miehen metsästysharrastuksen vuoksi meidän ensimmäinen koira tulee olemaan joku siihen soveltuva. Tällä hetkellä ollaan soiteltu pohjanpystykorvan kasvattajille ja toivottavasti ehkä jo tänä vuonna meidänkin kodissa on pikkuinen pentu 🙂

    • Sara Parikka
      05/16/2023

      kiitos paljon <3 hei ihanaa, että sielläkin pian edessä ja ihan huippua että koira pääsee myös harrastamaan. 🙂 Mahtavaa! toivotaan, että just teille sopiva pieni löytyy pian!

  • Cata
    05/15/2023

    Onnea 💜 Meillä myös musta villakoira (keskikokoinen) ja kolme lasta. Ihana rotu 🩷 Mistö kennelistä otitte?

    • Sara Parikka
      05/16/2023

      Kiitos!! ihana kuulla 🙂 <3 pentue oli kasvattajan ensimmäinen joten ei ole kyseessä "isompi" kenneli.
      Ihanaa kevättä ja kesää teidän perheelle!

  • Anna
    05/15/2023

    Onnea uudesta perheenjäsenestä! Minun koirani Bobi on Lakun isä ❤️.

    • Sara Parikka
      05/16/2023

      Kiitos! Eikä, onpa hauska kuulla 🙂 <3

  • Titta
    05/16/2023

    Laku on aivan ihana pikkupallero söpis sydäntenmurskaaja <3 Onnea teille kaikille uudesta perheenjäsenestä.
    Hän pääsi rakastavaan kotiin. Lapset ovat varmasti haltioissaan 🙂

    Kivaa kesänviettoa teidän perheelle <3

    • Sara Parikka
      05/16/2023

      hän on <3 kiitos kauniista sanoistasi. Lapset on kyllä niin onnellisia.. kuulemma "elämän paras juttu". 🙂 Pitää vaan katsoa, että pentu saa myös omaa rauhaa ja tilaa 😀 <3 Ihanaa kesää myös sinne!

  • Elli
    05/16/2023

    Woih miten ihana Laku on teidän perheeseen saapunut, onnea teille uudesta karvaisesta perheenjäsenestä.🖤🐾Lapset varmasti rakastavat häntä ja tuohan se koira iloa lapsille.🖤🐾

    • Sara Parikka
      05/16/2023

      Kiitos <333 joo voi sitä onnen ja ilon määrää. Ei lopu kaverit kesken 🙂 <3

      • Sara Parikka
        05/16/2023

        hei ihanaa 🙂 Onnea valtavasti ja tsemppiä pentuaikaan! <3

  • Aino
    05/16/2023

    Onnea villakoiraelämään! Nämä ovat valloittavia ja tulet ehkä vielä huomaamaan, että nämä eivät ehkä olekaan koiria vaan kyseessä on ihan oma eläinlajinsa 🤭. Täällä haaveillaan jo kolmannesta yksilöstä!

    • Sara Parikka
      05/16/2023

      Eikä, en kestä 🙂 <3 hei ihana kuulla! Mulle kans kaveri sanoi (hänellä on 1.v villis) että voisi hyvin ottaa toisen 🙂

  • Tiina Taimi
    05/16/2023

    Miten päädyitte hankkia juuri kääpiövillakoira?Laku on aivan ihana

    • Sara Parikka
      05/16/2023

      selvitimme eri rotuja ja kyseisen rodun piirteet tuntui meidän perheeseen sopivalta 🙂

  • Niina
    05/16/2023

    Onnea uudesta perheenjäsenestä! Rotu on aivan ihana❤️ Itselläni ollut 15,5v elänyt keskikokoinen villakoira ja nyt meidän perheellä (10v ja 7v tytöt + mies) on 2v toyvillakoira Minni.

    Moni suotta pelkää villakoirassa turkin hoitoa mutta jokaisesta turkissa on oma hommansa. Villakoiran omistaja säästää aikaansa imuroimisesta vaikka turkin hoitoon menee hieman enemmän kuin toisen rodun turkissa 😂
    Villakoirat on tosi oppivaisia. Ehdottomasti suosittelen harrastusten pariin. Meidän 10v harrastaa agilitya Minnin kanssa.❤️

    • Sara Parikka
      05/16/2023

      Kiitos <3 voi miten parasta kuulla 🙂 Kiitos kun kirjoitit! Kieltämättä mekin eka turkkia pohdittiin mutta uskon, että hyvät puolet voittaa siinäkin. 🙂 Meillä myös toiveena harrastaa tulevaisuudessa! 🙂

  • Sanna
    05/16/2023

    Meillekin kotiutui labbispentu sunnuntaina 🩷 ihanaa pentukuplaa sinnekin 🩷

    • Sara Parikka
      05/16/2023

      hei ihanaa 🙂 Onnea valtavasti ja samat sanat ihanaa pentuaikaa! <3

  • Suvi Pyhälahti
    05/16/2023

    Onnea uudesta koiravauvasta 🤩❤️
    Meillä nyt 5kk ikäinen kääpiövillakoira Köpi. On kyllä niin ihana rotu ❤️
    Köpi myös pentueen pienin, haettaessa painoi alle kilon, nyt jo lähemmäs 3kg! Saattaa kuitenkin jäädä toyn kokoiseksi.

    • Sara Parikka
      05/17/2023

      Oi että 🙂 Köpi <3 Hei ihana kuulla, että kasvanut noinkin hyvin! Saapi nähdä miten meidän Lakun käy <3 Ihania kesäpäiviä sinne!

  • I
    05/16/2023

    Onnea pennusta!
    Nyt monella tuttavapiirissä käynyt niin että koiralle tullut eroahdistusta kun on oltu sen pentuaikana erityisen paljon kotona. Haluan muistuttaa sen tärkeyttä että ensimmäisistä päivistä lähtien koira oppii yksinoloa vaikka otattekin aikaa sen kanssa. Olen eläinsuojelussa töissä ja valitettavan paljon vaihtaa kotia koirat joille tulee eroahdistus. 🥺 Itkua ja huutoa ei pidä säikähtää vaikka niitä ensimmäisinä yksinoloina tulee.
    Mutta hurjasti onnea koko perheelle ❤️❤️ Lapsille tekee niin hyvää koiraystävä ja tuo myös sopivasti vastuuta kun osallistuu hoitoon

    • Sara Parikka
      05/17/2023

      Joo siis ehdottomasti. NIIN tärkeä huomio <3 etenkin meillä kun ollaan paljon kotona, niin asiaan pitää panostaa.
      Kiitos paljon <3 on tämä jännää 🙂

  • Johanna
    05/17/2023

    Meille muutti kääpiövillakoiran pentu Kerttu maaliskuussa. Aivan hurmaava neiti on. Hän oli myös pentueensa pienin js painoi 1030 g kun haimme hänet kotiin. Meillä allergiaa ja astmaa perheessä mutta kukaan ei ole oireillut koirasta. Ihana, leikkisä ja erittäin vilkas koiranpentu. Hänen rekisterinimensö onkin All power in use 😊 ihania päiviä sinne pennun kanssa.

    • Sara Parikka
      05/17/2023

      voi miten ihana kuulla 🙂 Kerttu <3 mainio nimi! Minkä painoinen Kerttu on nyt?
      Kiitos paljon, on tämä jännää <3

      • Johanna
        05/17/2023

        Kerttu painaa nyt 2045 g. Kerttu täyttää 4 kuukautta perjantaina. Eläinlääkärin mukaan Kerttu saattaa jäädä Toy kokoiseksi kun on näin pikkuinen edelleen. Sisaruksiaan noin 300 g koko ajan ollut kevyempi. Ihania hetkiä teille pennun kanssa ❤️ ihana on joka päivä seurata kun tulee uusia taitoja pennulle. Huomenna olemme menossa pentukouluun 😊

        • Sara Parikka
          05/19/2023

          mielenkiintoista kuulla, kiitos kun vastasit 🙂 hei ihanaa!! Mukavaa pentukoulua <3

  • Veera
    05/17/2023

    Moikka, muistelinkin että teillä on myös toinen koira, asuuko hän enää teillä kun tuossa lukee että koirat tapaavat kesällä toisensa? Olen itse myös miettinyt toisen koiran hankintaa ja miettinyt miten tulee toimeen jos toinen on jo vanhempi ❤️

    • Sara Parikka
      05/17/2023

      Lila asuu Mikon porukoilla. Hän on 13vuotias chihu, joka otettiin ennen lapsia. Nykyään Lila on melkeinpä kuuro ja näkee huonosti + sydänlääkkeet. Näinpä elämä mökillä ja isovanhempien kanssa on hänelle paljon parempi <3 En osaa yhtään sanoa miten Lila suhtautuu Lakuun. Varmasti koirat tulee näkemään paljonkin ja me tietty tarvittaessa hoidetaan Lilaa. Tosin kaksi pientä koiraa voi myös tarpeen tullen pitää erillään. 🙂 On kyllä haastava just tietää etukäteen.. ymmärrän pohdinnan <3

  • Mari Kalmari
    05/17/2023

    Onnea villapennusta ❤️

    Meillä sukulaisrotu bichon frise 🙂

    Oletko jo tutustunut kovasti turkinhoidon saloihin 😁🙈

    • Sara Parikka
      05/19/2023

      kiitos paljon 🙂 Joo tietysti! 🙂

  • Laura
    05/18/2023

    Villakoira on aivan mahtava rotu, ja minusta hyvä ensikoira juuri koulutettavuutensa vuoksi. Kannattaa nyt hyvin opetella villakoiran keskeisiä piirteitä, koska silloin välttyy mahdollisilta ongelmilta. Varsinkin pienet kokomuunnokset tottuvat liiankin helposti jatkuvaan sylittelyyn ja siihen, että asiat tehdään niiden puolesta. Villakoiralta pitäis osata myös vaatia asioita tarpeen tullen. Myös turkinhoitoon ja kunnon välineisiin kannattaa panostaa heti. Turkkia on pakko hoitaa, ja niinhän se on, että kun pesuista ja kuivauksesta tulee rutiini ja sen tekee oikein, niin turkinhoito on lopulta villakoiralla aika helppoa. Se kannattaa vielä myös muistaa, että älykkäänä rotuna villakoira testaa aina rajoja, mitä saa tehdä, ja mitä ei. Se vaatii omistajalta vähän päättäväisyyttä, mutta lopputuloksena on ihan paras koira. Mulla on ollut villakoiria 10-vuotiaasta! Tällä hetkellä 2-vuotias, ruskea toy-narttu Hilla.

    • Sara Parikka
      05/19/2023

      Ihana kuulla ja kiitos paljon vinkeistä 🙂 <3

  • Kati
    05/18/2023

    Meillä aina ollut 2-3 koiraa, kultaisia ja labradoreja. Vanhin on aina ollut se, joka on uuden tulokkaan ottanut parhaiten vastaan. Haaveissa olisi vielä yksi kultainen pentu ottaa mutt vähän jännittää kun tämä vanhus piti päästää pois pari viikkoa sitten.

    • Sara Parikka
      05/19/2023

      Kiva kuulla 🙂

  • Kati
    05/18/2023

    Onnea siis pentueesta!

    • Sara Parikka
      05/19/2023

      Kiitos 🙂

  • Mummu pohjoisesta
    05/18/2023

    Hei Sara! Meillä on Bischon Havannan pentu 7 kk nimeltä LAKU. Vanhus on jo 13 -v eikä oikein jaksa tuota riiviötä. Kaapo rakastaa jo rauhaa eikä mitään turhaa sähellystä. Toivottavasti Teillä menee hyvin. On ne niin rakastettavia karvaturreja.
    Hyvää kesän alkua

    • Sara Parikka
      05/19/2023

      Ihana kuulla <3 joo mä veikkaan, että meillä käy vähän samalla tapaa Lilan ja Lakun kanssa. Hauska kuulla, että sielläkin on Laku. 🙂

  • Viivi
    06/01/2023

    Voi miten suloinen hän on! <3

    • Sara Parikka
      06/01/2023

      <3

  • Pirita Pesu
    10/31/2023

    Hei paljon onnea! Villis on paras rotu kaikista🥰 Sain ite ensikosketuksen villakoiriin jo ihan pienenä, kun mamma ja pappa kasvattivat villakoiria. Kävivät myös näyttelyissä ja harrastivat agilitya. Olihan se itekin otettava villis, kun siihen tuli mahdollisuus, nyt jo yli 10v sitten 🥹
    Nyt meille on tulossa viikonloppuna harmaa narttupentu, joka jäänee kääpiöksi. On pentueen pienin ja painoero merkittävä sisaruksiinsa nähden. Katsellaan mitä hänestä tulee
    – Sydämet hän on jo sulattanut kaikilta, ketkä kuvia ja videoita nähneet
    Hän on niin söpö! ♡

    • Sara Parikka
      11/07/2023

      ihanaa, samaa mieltä <3 kiitos paljon viestistä! Täällä kans toinen mini villis. Ihanaa pentuaikaa sinne <3 Tsemppiä!!